Missä normaalit ihmiset?

Olis mukava keskustella ihan oikeiden, järkevien ihmisten kanssa. Täällä niitä on harvemmassa.
Olisko näin, että ne harvemmat ovat Keskustan maanläheisiä ja avoimia, mukavia ihmisiä?
6058
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 60

Vanhimmat

Oikeat ihmiset ei viitsi tulla räävistyksi.
On lestaa huutavaa ym sosialistia ja vasesruria tänne eksynyt kun omat palstat ei heitä kiinnosta. Saattaa siten tulla keskustalle valtava äänivyöry vaalissa, kun noin keksuta kiinnostaa. ?

Äänestä

Keskustan vastustajilla ei ole eväitä asialliseen keskusteluun.

Eduskunnassakin on sama tilanne, oppositio rähisee vain eikä osaa esittää mitään järkevää vaihtoehtoa.

Äänestä
  • Keskustan vastustajilla on järkeviä tekoja.

    Äänestä

  • Eväät asialliseen, pitkäjänteiseen keskusteluun näyttävät olevan useimmilla vähissä.
    Yksi tällainen on lestan huutaja, jolla ei eväitä ollenkaan kuin herjaamiseen ja pääministerin uhkailuun.

    Äänestä

  • keskusteluistatekoihin kirjoitti:

    Keskustan vastustajilla on järkeviä tekoja.

    Kerro ne . Luin tuossa juuri lehdestä ku haetaan 20 työntekijää. Toisessa haettiin koulutukseen jonka jälkeen tarjolla työpaikka. On tuo Sipilä raaka mies kun touhuaa noita työpaikkoja, onhan se paljon mukavampi maata kotona. Onneksi seuraava hallitus lopettaa nuo työpaikat

    Äänestä

  • vanhus kirjoitti:

    Töitä? Maksetaanko niistä palkkaa?😅😅

    Äänestä

  • MaissiPyllyAUnHOLHOUS kirjoitti:

    Eväät asialliseen, pitkäjänteiseen keskusteluun näyttävät olevan useimmilla vähissä.
    Yksi tällainen on lestan huutaja, jolla ei eväitä ollenkaan kuin herjaamiseen ja pääministerin uhkailuun.

    Kokoomus ja keskusta haluavat maahanmuuttajia suomeen.
    Uusia asiakkaita kauppoihin ostovoimaa ja halpatyövoimaa tehtaisiin.
    Näiden uusien asukkaiden kotouttamisen suomen kansa maksaa verovaroin.
    Me kaikki yhdessä kustannamme uusien tulijoiden elätyksen vaikka emme niitä noin paljon pysty ottamaan.
    Näin synnyterrän sipilän kustannusvaje ja lisävelkaantuminen jonka maksaa köyhät ja eläkeläiset.
    Näilta on helppo ota kuneivär pysty vastustamaan.
    Sama kuin varastaa lapselta karkin. Syttyy Valin kovaa huutoa.
    Mutta mitäpä herrat välittävät kansalaisista kuin on oma tulo turvattu

    Kokoomus ja keskusta sipilä ja niinistö ovat suurpääoman palveluksessa.
    Ajavat vainveeoparatiisiin sijoittavien etuja

    Hallitus tällä hetkellä kansan pain vihollinen numero yksi.

    Äänestämällä niinistöä halusit. saman riistolitiikan jatkuvan.

    Äänestä

Keskusta uhriutuu ja tietää jo nyt jäävänsä oppositioon tulevissa vaaleissa ja arvatkaapa mitä?

SE ON KUULKAAS IHAN KESKUSTAN JA KESKUSTLAISTEISTEN OMA VIKA!

Ylimielisyys ja välinpitämättömyys korjaavat nyt satoaan.

Äänestä
  • Kokoomus mielellään ottaa keskustan hallituskaveriksi, kun hallitus neuvottelut on käyty. Sillä äänestämällä et voi vaikuttaa.

    Äänestä

  • kieroapeliä kirjoitti:

    Kokoomus mielellään ottaa keskustan hallituskaveriksi, kun hallitus neuvottelut on käyty. Sillä äänestämällä et voi vaikuttaa.

    Jos SDP:stä tulee pääministeripuolue niin se joutuu tekemään kaikkien aikojen takinkäännön tyhjien vaalilupaustensa suhteen.

    Äänestä

  • Vaaliohjelma on eri kuin hallitusohjelma, näin sanoi lindström, kun lupaukset petettiin.
    Kokoomus ja keskusta myös mukana.

    Äänestä

  • näinsevaanmenee kirjoitti:

    Vaaliohjelma on eri kuin hallitusohjelma, näin sanoi lindström, kun lupaukset petettiin.
    Kokoomus ja keskusta myös mukana.

    Jos ottaa vaalilupaukset todesta se on ihan omaa sinisilmäisyyttä.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Jos SDP:stä tulee pääministeripuolue niin se joutuu tekemään kaikkien aikojen takinkäännön tyhjien vaalilupaustensa suhteen.

    Eihän se ole ensimmäinen kerta. mistakaa kuinka SDP uhosi ettei he nosta alv ja kuitenkin se oli ensimmäinen teko kun pääsi hallitukseen ja saatiin 100 000 työtöntä.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Jos ottaa vaalilupaukset todesta se on ihan omaa sinisilmäisyyttä.

    Mitä se sitten on, kun antaa vaalilupauksia mutta ei niitä kuitenkaan pidä? Hyväuskoiset luulivat keskustan puhuvan totta, mutta eihän se niin mennyt.

    Keskustan valehtelu oli vain oman edun tavoittelua ja hyvin se keskusta valehtelullaan vaalissa pärjäsi. Huono-osaiset jäivät nuolemaan näppejään. Keskusta on härskin valehtelun ja vastuuttomuuden malliesimerkki.

    Äänestä

  • entinendemari kirjoitti:

    Eihän se ole ensimmäinen kerta. mistakaa kuinka SDP uhosi ettei he nosta alv ja kuitenkin se oli ensimmäinen teko kun pääsi hallitukseen ja saatiin 100 000 työtöntä.

    Päättelitkö ihan itse, että kun alv nousi, niin sen takia tuli 100 000 työtöntä? :D

    Pärjäättekö te palstakepulit arkiaskareissa ilman muiden apua?

    Äänestä

  • Kyllä suunsoittajilta on aina mennyt suu suppuun kun tulee tosiasia eteen. Ne ajat on lähellä, olkoon hallituksessa kuka hyvänsä. Ilmaista rahaa ei ole, ne on aina maksettava ja totuus tulee vastaan kun tulee maksiun aika.

    Äänestä

Mene vokkiin?

Äänestä

Jos. siis jos kepuörvelöistä tulisi pääministeripuolue, niin Suomeen kasattaisiin yli puoluerajojen yhdistyvä kansanrintama, joka ajaisi kepuelätit takaisin venäjälle, minnekkä ne kuuluvatkin.

Äänestä

https://www.ksml.fi/kotimaa/Oululainen-äiti-miettii-lapsensa-liikkumista-maahanmuuttaja-pelkää-huutelua/1310147?pwbi=c6d2048559c0051f4a04beeea7e00bc2

mitä mieltä ole maamme hallituksesta?

kirkkokin suojeli julkisesti vaikka mitä sakkia

erosin kirkosta ja äänestä PS

Äänestä
  • Eikös se nykyisen PS:n edeltäjä ollut hallituksessa hyväksymässä turvapaikkapolitiikkaa?
    Nyt sitten räävitään inhimillisestä tragediasta polttoainetta vaalikampanjaan.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Eikös se nykyisen PS:n edeltäjä ollut hallituksessa hyväksymässä turvapaikkapolitiikkaa?
    Nyt sitten räävitään inhimillisestä tragediasta polttoainetta vaalikampanjaan.

    ai räävitään
    eikö tuo nyt tapahtumat kerro itsestään
    Hehkuttaako virallinen PS?

    Äänestä

  • suuriero kirjoitti:

    ai räävitään
    eikö tuo nyt tapahtumat kerro itsestään
    Hehkuttaako virallinen PS?

    Onko se maahanmuuttokriittisyys mitä Epäilemättä tarvitaan joku PS:n eri oikeus?
    Kyllä se rääpimistä ja kampanjointia on jos Sipilä ja hallitusta syytetään näistä hirvittävistä tapahtumista.
    Hallitus vastaa tietenkin omista toimistaan jotka tämän asian suhteen ovat osittain olleet epäonnistuneita.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Onko se maahanmuuttokriittisyys mitä Epäilemättä tarvitaan joku PS:n eri oikeus?
    Kyllä se rääpimistä ja kampanjointia on jos Sipilä ja hallitusta syytetään näistä hirvittävistä tapahtumista.
    Hallitus vastaa tietenkin omista toimistaan jotka tämän asian suhteen ovat osittain olleet epäonnistuneita.

    https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/735908-is-stt-helsingissa-otettu-kiinni-kolme-miesta-epailtyina-torkeista-lapseen

    alla lukee että mitä tunnetta herättää.

    onko väärin jos suomalainen kirjoittaa mitä tuntee

    Äänestä

  • hallitusvastaa kirjoitti:

    https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/735908-is-stt-helsingissa-otettu-kiinni-kolme-miesta-epailtyina-torkeista-lapseen

    alla lukee että mitä tunnetta herättää.

    onko väärin jos suomalainen kirjoittaa mitä tuntee

    Olenko niin väittänyt.
    Asia joka pitäisi ensimmäisenä saada kuntoon on että hylätyn turvapaikkahakemuksen jälkeen ei saa tehdä uutta.
    Lisäksi tulijoiden tarkempi seulonta ja taustojen selvittäminen.
    Vaikka PS tai kuka istuisi seuraavassa hallituksessa turvapaikanhakijoita otetaan edelleen.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Eikös se nykyisen PS:n edeltäjä ollut hallituksessa hyväksymässä turvapaikkapolitiikkaa?
    Nyt sitten räävitään inhimillisestä tragediasta polttoainetta vaalikampanjaan.

    Nykyisen PS;n edeltäjä? Siksihän Siniset oli pakko perustaa, kun Persut alkoivat kapinoida takinkääntäjien eli nykyisten Sinisten touhuja hallituksessa.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Onko se maahanmuuttokriittisyys mitä Epäilemättä tarvitaan joku PS:n eri oikeus?
    Kyllä se rääpimistä ja kampanjointia on jos Sipilä ja hallitusta syytetään näistä hirvittävistä tapahtumista.
    Hallitus vastaa tietenkin omista toimistaan jotka tämän asian suhteen ovat osittain olleet epäonnistuneita.

    Kyllähän siitä 35.000 huntuhemmon maahan ottamisesta oli juttua heti niiden saapuessa maahan., että siitä ei hyvä laula. Se maanahn tunkeutuminen tapahtui nykyhallituksen hyväksynnällä, ja pääministerin kutsulla nimenomaisella.

    Äänestä

  • Iso-Arvi kirjoitti:

    Nykyisen PS;n edeltäjä? Siksihän Siniset oli pakko perustaa, kun Persut alkoivat kapinoida takinkääntäjien eli nykyisten Sinisten touhuja hallituksessa.

    Ottiko joku tosissaan Perussuomalaisten vaalilupaukset 2015? Siinä tapauksessa ihan oma vika.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Ottiko joku tosissaan Perussuomalaisten vaalilupaukset 2015? Siinä tapauksessa ihan oma vika.

    Mistähän tällä nyt sitten tarkoitat ?

    Äänestä

  • Iso-Arvi kirjoitti:

    Mistähän tällä nyt sitten tarkoitat ?

    Sitä että Politiikka on taistelua vallasta jossa bonuksena voi tulla yhteistä hyvää.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Sitä että Politiikka on taistelua vallasta jossa bonuksena voi tulla yhteistä hyvää.

    Siksi politiikka on nykyisin mennytkin aivan perseelleen, se yhteinen hyvä, siis valtion ja sen kansalaisten etu on jäänyt johonkin taka-alalle ja sen toteutuminen on pelkästään tuurista kiinni.

    Äänestä

  • Iso-Arvi kirjoitti:

    Siksi politiikka on nykyisin mennytkin aivan perseelleen, se yhteinen hyvä, siis valtion ja sen kansalaisten etu on jäänyt johonkin taka-alalle ja sen toteutuminen on pelkästään tuurista kiinni.

    Aina se on ollut sellaista.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Aina se on ollut sellaista.

    Ei ole, ennen sentään onnistuttiin esittämään ja jopa toteuttamaan asioita, ihan kuin suomi ja suomalaiset olisivat tärkeimpiä.

    Äänestä

  • Iso-Arvi kirjoitti:

    Kyllähän siitä 35.000 huntuhemmon maahan ottamisesta oli juttua heti niiden saapuessa maahan., että siitä ei hyvä laula. Se maanahn tunkeutuminen tapahtui nykyhallituksen hyväksynnällä, ja pääministerin kutsulla nimenomaisella.

    Ei näitä maahanmuuttajia hallitys ole kutsunut. Kyllä se johtuu aikaisemmasta myötämielisestä suhtautumisesta joka levisi maailmalle.

    Äänestä

  • vanhus kirjoitti:

    Ei näitä maahanmuuttajia hallitys ole kutsunut. Kyllä se johtuu aikaisemmasta myötämielisestä suhtautumisesta joka levisi maailmalle.

    Ei hallitus, vaan Sipilä.
    Koita nyt hölmö jo uskoa, siitä on oikein juttuakin ollut kansainvälisessä lehdistössä, kuinka arabien keskuudessa välitettiin tietoa Sipilän kutsusta.

    Äänestä

Persuörvelöt hekumoi urakalla lasten raiskauksilla, todella outoa meininkiä.

Äänestä
  • Semmoista se politiikka raadollisimmillaan on.

    Äänestä

Ajatellen Keskusta puoluetta ja jäseniä, niin uskollisuus puoluetta kohtaan voidaan verrata Jeesukseen - JUMALAN aivoituksiin uskomiseen. Siis ihminen , joka on puolueen jäsen on erittäin vaikea luopua puolueen jäsenyydestään ja olla äänestämättä puoluettaan. Tämä ilmiö on kyllä käsittämätön kun ajattelee maamme elinympäristömme muuttumista. Vaikka Keskustapuoue on sallinut maaseudun ahdingon toiminnallaan / autioitumisen, niin siti puolueen jäsenyys koostuu lähes maaseudun ihmisistä. Puolueen,, jolla on ollut erittäin merkittävä osuus maamme asioiden muuttumisessa.
Niin, ei tulevatkaan vaalit muuta puolueen kannatusta kuin hitusen ja väliaikaisesti. Harmillisinta tässä juuri on,- ettei ihminen / jäsen omaa omaa ajattulua. Oma sisäinen ajatteleminen ihmisellä tänä aikana on surkastunut muutoinkin ja on siten ohjaantunut käsittelemään tietoisuudessaan eri asioita median / toisen ihmisen ajatusten kautta.

No, sama pätee myös muihinkin puolueisiin ja erittäin pieni kahtalainen vähemmistö maassamme on, jotka vaihtavat / äänestävät eri puoluetta. Ajattelevat ja tuuliviirit. Tavallaan syvä vakaumus puolueettaan kohtaan on kieleinen tekijä, joka sitoo / ohjaa ihmisen - kuin joka uskoo Jeesukseen.

Ohjaajat ihmisellä vaan on eri tasoiset.

Äänestä
  • koskahan ihmiset kyllästyy sanojen pyörittäjiin-ei niin ratkaista mitään.

    Hakkaraisen kaltaiset parjataan suotta

    soinikin puhunut itsensä suohon ja syvään-kuka äänestää enään häntä?

    Äänestä

  • aiheonmamut kirjoitti:

    koskahan ihmiset kyllästyy sanojen pyörittäjiin-ei niin ratkaista mitään.

    Hakkaraisen kaltaiset parjataan suotta

    soinikin puhunut itsensä suohon ja syvään-kuka äänestää enään häntä?

    Soini kusetti persuurpoja mennen tullen yli kaksikymmentä vuotta kunnes viimein kyllästyi ja nautittuaan nelivuotisen hillotolpan poistuu muihin hommiin.

    Persuurpot jäävät kirkumaan vanhoja virsiään kaikenmaailman hakkaraisten kanssa. Hyi helvetti.

    Äänestä

  • Paloheinä taitaa olla niitä harvoja kehitysmaamuslimi vapaita vyöhykkeitä stadissa..... Onnea sinulle Pasi suuressa suvakkiudessasi.... kun ei näy teille asti niin ei tarvitse välittää kuten ei Stupidonkaan Westendissä....

    Äänestä

  • EiköTotta kirjoitti:

    Paloheinä taitaa olla niitä harvoja kehitysmaamuslimi vapaita vyöhykkeitä stadissa..... Onnea sinulle Pasi suuressa suvakkiudessasi.... kun ei näy teille asti niin ei tarvitse välittää kuten ei Stupidonkaan Westendissä....

    Mistä sinä oikein teet johtopäätöksen että Pasi on "suvakki".
    Tuo on teille tyypillistä. Joku esittää kritiikkiä ja heti "suvakkikortti" heiluu.
    Todellisuudessa suurin osa kansasta suhtautuu järkevästi maahanmuuttoon.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Mistä sinä oikein teet johtopäätöksen että Pasi on "suvakki".
    Tuo on teille tyypillistä. Joku esittää kritiikkiä ja heti "suvakkikortti" heiluu.
    Todellisuudessa suurin osa kansasta suhtautuu järkevästi maahanmuuttoon.

    Tuo "Te, Teille" on tyypillistä sinulle, kaikille nikeillesi.

    Äänestä

  • S24uomlaineN kirjoitti:

    Tuo "Te, Teille" on tyypillistä sinulle, kaikille nikeillesi.

    Taisi nyt mennä Hakaniemen trollille vähän liian vaikeaksi.

    Äänestä

  • Ei aivan noinkaan mene

    Äänestä

Ne lueskelevat tukisäännöksiä ja täyttelevät tukilomakkeita sekä tekevät verosuunnittelua.

Äänestä

Tarvitaan Kekkosen kaltainen hahmo suomen johtoon joka todella on meidän kaikkien puolella ja suoraan suomalaisten puolella. Täällä kaikkien elämä on mennyt pelleilyksi enkä ymmärrä kuinka kansalaiset ovat sallineet tämän tapahtua. Äänestetään aivan miten sattuu eikä olla kiinnostuneita sen syvemmin asioista. Uskotaan kaikkea mahdollista hölynpölyä mitä vaaleja varten hölötetään. Eikö jo riittäisi. Toivoisi suomalaisissa olevan suomalaisuutta vielä mutta ei. Mennää vaan muiden maiden mallien mukaan suoraan paskaan. Itsekkyys kukoistaa. Ei järin suomalaista. Globaali maailma ei ole sekään suomalainen eikä siihen mukautuminen pitkässä juoksussa ole viisasta.

Äänestä

  • ArabikeväänRaiskuut kirjoitti:

    Olen usein eri mieltä kuin Jari Tervo.
    Tässä asiassa olen hänen kanssaan täysin samaa mieltä eli elämme aikakautta, jolloin Euroopassa yksi maa kerrallaan sammuvat sivistyksen ja inhimillisyyden...

    Merkelin aloituksestako

    Äänestä

  • Suuri osa kirjailijoista on todella älykkäitä. Ovat ehkä jopa ymmärtäneet elämän. Toisin kuin monet hyvin huippu älykkäät kirjoja lukeneet itsensä myyjät. Jotka tuntuvat päättävän niiden kurjien ja tyhmien kansalaisten elämästä.

    Äänestä

Etsit väärästä paikasta. Ei täällä ole muuta kuin trollien kirjoittajia....

Äänestä

Poliitikot ovat tänä paivänä vain ahneita paskoja ja niillä pitää olla monta agendaa kokoajan eetterissä jotta kaikki aika ja huomio saadaan suunnattua toisarvoisiin asioihin ja perusasiat kuten työttömyys ja terveydenhoito voidaan tehdä kauppatavaraksi yksityisille firmoille.

Onko tämä hallitus tehnyt mitään hyvää kansalaisille? Ei sitten yhtään mitään, päinvastoin!

Äänestä
  • Tänä aamuna kolmosella oli asiantuntijana Pekka homola,näytettiin mallia,että täällä suvaitaan vaikka mitä.Onhan näitten raiskareiden lähtömaassa homous kielletty,teloitetaan!

    Äänestä

Rehdit maalaiset tapaavat toisiaan ja vaihtavat kuulumiset livenä postilaatikolla, tai kauppa-autoa/kirjastoautoa odotellessa...

Äänestä
  • Puolihuolimattomat lestat:
    https://kaksplus.fi/threads/lestadiolaisuus.1051945/

    "kerran yksi näistä mukuloista oli meidän pihalla hakemassa vissiin leikkikaveria ja kun osuin paikalle se oli hame korvissa ja pikkarit kintuissa esittelemässä alapäätään meidän muksuille!"

    Äänestä

Kyllä täällä normaaleja ihmisiä on paljonkin. Tämä vain on alusta, jossa voi rentoutua ja käyttäytyä ei-normaalisti.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

MaissiPyllyAUnHOLHOUS kirjoitti:

Olis mukava keskustella ihan oikeiden, järkevien ihmisten kanssa. Täällä niitä on harvemmassa.
Olisko näin, että ne harvemmat ovat Keskustan maanläheisiä ja avoimia, mukavia ihmisiä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu