Mitä elintasopakolaisten maahantuontiin tulee, niin ihan sama on toistunut kaikissa niissä Länsi-Euroopan maissa, joihin on tuotu paljon ihmisiä takapajuisista islamilaisista maista, ja joihin tuotujen joukossa korostuu nuoret miehet. Naisten ja lasten asema on täysin erilainen näissä maissa ja lapsiavioliitot ovat yleisiä. Suhtautuminen alaikäisiin tyttöihin on yksinkertaisesti erilainen kuin suomalaisilla. Taustalla määrää kulttuurin ja uskonnon värittämä vääristynyt ihmiskuva, jossa naisen/tytön ”kunnia” on isänsä, veljensä tai puolisonsa kontrollin alla ja toisuskoisella, eli meidän tapauksessamme, oululaisilla lapsilla ja naisilla, tätä suojaa ole.
Unelmassa eläneet vastuunkantajat ovat kaikin keinoin piilotelleet tapahtuneita rikoksia. Olemme ison kiitoksen velkaa hänelle, kuka asian toi julkisuuteen. Voisiko joku julkaista hänen nimensä? Mielestäni näistä asioista pitää puhua. Omilla aivoillaan pitää ajatella. Muutenhan eläisimme (aivopestyä) unelmaa, jossa mm. kotoutus tapahtuisi työssäkäyvien vanhempien lasten aivopesulla yhteiskuntamme instituutioissa ja valtaosissa perheitä. Suomalaiset kun on lampaiksi kasvatettu. Miksi kukaan vastuussa olevista ei ole edes pyytänyt anteeksi kaikkea sitä, miten on toiminut tuodakseen tämän fiaskon, katastrofin suomeen? Edes anteeksipyynnöt. Itse eroaisin tehtävistäni, jos olisin toiminut noin totaalisen väärin. Ihmiset kyllä muistavat, mitä mieltä sai neljä vuotta sitten näistä asioista julkisuudessa, tai ihmisten ilmoilla ylipäätään, olla. Sananvapautta ei ollut, eikä nykypäättäjien mukaan pitäisi koskaan ollakaan.
Lisäksi pitää uudelleenmääritellä termejä, mm. valemedia ja rasisti. Kuka on valehdellut, on tietenkin valemedia jne. Voiko rasismi kohdistua esim. suomalaisiin tyttöihin?
Lisäksi tietenkin haittamaahanmuutto/haittamaahantuonti terminä pitää määritellä ja kieltää haittamaahanmuutto ja -tuonti. Humanitaarinen apu voidaan viedä paikanpäälle, esim. irakiin, eikä tuoda irakin katastrofia suomeen.
Itseasiassa termi haittamaahanmuutto pitää muokata nykytilannetta vastaavaksi, koska haitta sanana aliarvioi sitä tilannetta, missä suomessa elämme.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Vanhukset ja lapset heittellä Suomessa. Heidän rahansa pistetty matuille; matut kiittää raiskaamalla ja muilla rikoksilla.
Kuinka paljon matujen joukossa on terroristeja,rikollisia? Emme tervitse heitä tänne.Oikeasti.
Erinomaisesti ajateltu - kannatan!
aloittajalla siis kannustukseksi
Junes Lokalle kiitos kun toi paholaisten teot ja nimet julki.
Katsokaa Ruotsiin siellä eletään melkoisessa kaaoksessa, sielläkään ei saa kirjoittaa tosiasioista.