Näin ulkopaikka kuntalaisena joka ei asu Jyväskylässä tai edes Keski-Suomessa eli Jyväskylässä en liiku usein ja ensimmäistä kertaa kuljin bussilla voin sanoa että huonompaa palvelua en ikinä ole bussi kuskilta saanut.
Onneksi ei tarvitse siellä liikkua koska onko oikeasti liikaa pyydetty että bussi kuski kertoo että meneekö bussi läheltä matkahuolto keskustaa.
Ja eikä siinä muuten mitään mutta pitkän matkan bussi ei ala odottamaan jos joku myöhästyy bussista sen takia että eksyy Jyväskylässä.
Pääsin loppujen lopuks jatko bussiin vaikka mua kyllä jännitti että löydänkö matkahuoltoa.
Ps. Olin se joka mietti ääneen bussissa mutta mua oikeasti jännitti ja pelotti kun missä mä olisin yöpynyt Jyväskylässä?
En todellakaan muuta jyväskylään kun on tuollainen paikallis liikenne. Viihdyn koti kaupungissa jossa bussi kuskit kertoo matkailijoille missä on matkahuolto ja juna asema
Jyväskylän aikataulut ovat sekavia.

Vastaukset 14
Vanhimmat
Ja miten ulkopaikkakuntalainen voi tietää taksoista? Ei mitenkään.
Ja muutenki kuski oli epämiellyttävä.
paljon mamuja paikallisbussien kuskeina, ajelevat liikenteessä vähän miten sattuu
Ja tänne tuostalin kannattaa inistä soita itse pampulle.
Miten soittaa ku en asu siellä. Mutta mikä palvelu. Olin miettiny että muutan jyväskylään mutta ei kannata.
Joo ei tänne kaivata tuollasta vauvan asteelle jäänyttä inisijää
Voi hyvää päivää mikä älli!
Jos soittaa aikoo ja valittaa niin ei sen takia täällä asua tarvii, riittää kun sen kerran käy ja jos kokee saaneensa huonoa palvelua niin sen palautteen voi soittaa ihan sieltä kotookin vaikka asuis Kiinassa
Kyllä pitää olla tylsää kun tänne itketään jostain huonosta bussi kyydistä heh heh. Olisko pitänyt olla punanen matto kun nousee kyytiin ja kuskin pyllistää mekkaan päin. Heh heh heeee..
Kun kiire yllättää niin keino selvitä on taksi ! Kukapa kiusaisi itseään .
Sinä köyhänä rämmit tuulessa ja tuiskussa me fiksut ajamme aina taksilla oli keli mikä hyvänsä.
Taksihan se sinut maalla kouluun vie, syrjäkylän reppana.
Jyväskylän liikenteen kuskien maineen takia on kerrottava, että noin kymmenen vuotta täällä busseilla kulkeneena kuskit ovat paria poikkeuskertaa lukuunottamatta olleet aina ystävällisiä ja palvelualttiita. Ottavat aamuisin ja muulloinkin tilanteen salliessa viimehetken pysäkille juoksijat kyytiin, etenkin koululaiset. Aikataulut on älyttömiä, eikä vuorotyötä tekevät aina pääse töihin julkisilla, varsinkaan viikonloppuisin. Kalusto on parantunut männävuosista, jolloin bussit pakkasilla saattoivat hyytyä ylämäkeen ja vuoroja jäi ajamatta.
Kerran tuli tuttu jyväskylän kuski Helsingissä kadulla vastaan ja jäi juttelemaan kuin paremmankin tutun kanssa. Asiakkaatkin ovat täällä hyviä, aika usein kiitellään kyydistä.
Niin, toinen juttu on sitten se onko se työpaikkana siedettävä. Kaottiset työajat, kiireiset aikataulut, sosiaalitiloja ei tietenkään missään, jos ajat ylinopeutta niin ehdit kusta pensaikossa, paskalle et ehdi, yrität syödä sämpylän niin ettei matkustajat näe, ( tulee reklaa), kuskeiksi ei enää hakeudu juurikaan
kantasuomalaisia joten työehtoja on helppo polkea. Välillä saat pelätä jotakin jättipupillista hörhöä ettei se pääse takaa yllättämään, penskat sotkee autoa eikä niitä voi kurittaa ja sitten sataa vielä lunta joten muut autoilijat näyttävät keskaria kun yrität päästä pysäkiltä ajoissa tielle.
Pitäkää tunkkinne!
Joten muuta keskelle ei mitään eiköhän ala ikävä tulla sitä bussia joka vie paikasta A paikkaan B..
Että kyllä jaksetaan pienistä nillittää..
Kuski ollut todennäköisesti kanta-Suomalainen juntti Jyväskylästä jos olisikin ollut kuskina maahanmuuttaja niin palvelu olisi ollut ensiluokkaista ja kohteliasta.