Nettideittailu on historiaa

On huomattu että nirsoja naisia kyllä löytyy, täydellistä prinssiä ilmeisesti etsitään. Heti alussa täräytetään mitä kaikkea ominaisuuksia ei saisi olla ja mitkä pitää löytyä. Ja vaikka kaikki menisikin aluksi hyvin, niin yhtäkkiä sitten vain lopetetaan yhteydenpito eikä edes syytä voida sanoa.

Niinhän se on. Nettideiteissä on pääasiassa vaikeita naisia jotka eivät etsi seuraa. Tai sitten ovat niin epämiellyttävän näkösiä, etteivät kelpaa oikein kenellekään.

Voihan sama asia päteä osittain miehiinkin, mutta tämä nyt oli vaan oma kokemus naisista koska olen mies ja kokeilin nettideittailua jonkin aikaa.

Ne harvat kivannäköset ja mukavat naiset jotka etsivät nettideiteissä seuraa, löytävät sen halutun seuran hyvin nopeasti eivätkä viivy palstoilla viikkoa pidempään.

Näin se valitettavasti on ja tulee aina olemaan.

Ja niitä munankuvia. Mies ilman housuja ja lippalakki päässä. Ketä kiinnostaa alkaa vakavaan suhteeseen , kun jo heti alkuunsa on sukukalleus esillä. Ei kukaan ! Kyllä on härskiä touhua. Missä on romantiikka ? Ei missään ole, muutkakuin elokuvissa.

Totuuden siemen sanoissasi.

Kun itse erosin v. 2014 meinasin tulla näissä perinteisissä nettideiteissä epätoivoiseksi. Tuntui, että olen jäämässä loppuelämäkseni ihan jämäpaloille. No onneksi kuitenkin baareissa käydessäni tajusin, että nettimaailma ei ole oikeaa elämää, vaan jotenkin kieroutunut.

Ironista kyllä, että löysin parisuhteen paljon parjatusta Tinderistä.

Ihan turhaa hommaa netti-deittailu. Mikään ei kelpaa Suomi-naisille tänä päivänä. Siitäpä syystä homman lopetinkin jo vuosia sitten.

Suurin osa ihmisistä ei ole kauniita. Ihmisen käsitys kauneudesta vain on sellainen kun on. Kauneus on joukosta erottuvaa ja katsetta miellyttävää. Rumuus puolestaan erottuu joukosta epämiellyttämällä katsetta. Mitään tarkkoja rajoja ilmiölle ei ole.

Yleisesti ottaen kaunis ja haluttu ei välttämättä etsi kumppanikseen komeaa ja tavoiteltua, mutta missään tapauksessa kaunis ja haluttu ei kelpuuta kumppanikseen rumaa ja ihmisten hylkimää. Satu kaunottaresta ja hirviöstä oli hirviön kirjoittama.

Kun ihminen on ulkonäöltään jokseenkin neutraali kauneuskäsitysten perusteella, tulevat hänen kykynsä empatiaan ja muuhun välittämiseen paremmin esille. Näillä ominaisuuksilla on paljon enemmän merkitystä parisuhteen kestolle kuin ulkonäölle.

On kuitenkin korostettava, että lähtökohtaisesti ihmiset arvottavat parisuhteensa ulkonäon perusteella. Tosin tässäkin mennään harhaan siinä, että kuvitellaan ainoastaan missien ja mallien miellyttävän ihmisiä. Kohdatessa tapahtuu paljon enemmän kuin ulkonäön arvioiminen suhteessa mallivartaloihin ja kasvoihin. Ihmisen miellyttävyys tulee esiin aivan eri tavoilla kuin pelkällä filmitähtimäisellä ulkonäöllä. Sellaisen tavoitteleminen kumppanissa on turhuutta. Se viehätys rapisee hyvin nopeasti, jolloin jäljelle jää pelkkä pöyhistely ja ylpeily kumppanin ulkonäöllä. Samaa tavoittelevat huippukalliiden urheiluautojen ostajat, jotka tuskin koskaan sitä autoaan mihinkään tarvitsevat, saati edes käyttävät.

En tiedä vaikuttavatko ulkonäköpaineet enemmän miehiin kuin naisiin nykyään, mutta hätäisesti hyljätyn suhteen lopputulos on kaksi onnetonta ihmistä. Tosin lisääntymiskykyinen nainen kelpuuttaa itselleen epätoivosta kumppanin, kuka ei missään tapauksessa aio huolehtia jälkeläisestään. Sillä ei ole naiselle väliä, koska yhteiskunta huolehtii sen jälkeen sekä naisesta että äpärästä.

Näin ollen vähemmänhaluttu mies jää kokonaan ilman, ja vähemmän haluttu nainen jää äpäränsä kanssa yksinhuoltajaksi. Vähemmänhaluttu mies maksaa kyseisen äpärän elatuksen tuloveroillaan.

Olisiko systeemissä jotain korjattavaa?

Tuntuu siltä että henkilö joka on tavattu deittipalstoilta saa aina paskan kohtelun vaikka yrittäisi seurustella.

Joten etenkin naiset alkavat helposti karsastaa ja pelätä sitä että mies on löydetty deittimestasta.