Ajelin pääni kaljuksi partatrimmerillä jossa on

KilttiMies89

Millin terä ja aion äänestää tulevissakin Eduskuntavaaleissa Perussuomalaisia koska en ole mikään suvakki tai sivarihomo tai sivistynyt Keski-Eurooppalainen viininmaistelija vaan Isänmaallisia arvoja kannattava patriootti. Baarissakin pitää naisiltä kysyä ensimmäisenä kysymyksenä että mitä puoluetta ne äänestää ja jos ne sanoo äänestävänsä punavihervasemmistoa tai feministipuoluetta niin pitää sanoa hyi helvetti ja lähteä menemään.

35

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KilttiMies89

      Toinen aiheellinen kysymys naisille on että kuinka monen mamupatjana olette toimineet tai monenko miehen käyttämä olette.

      • Sulla taitaa olla kovakin naisviha ja katkeruus heitä kohtaan, kun tollaista alat heiltä kyselemään.

        Ei mikään ihme, jos sun kaltainen suvaitsematon ja toisia haukkuva mies ei ole naisille kelvannut. Kannattaisi varmasti miettiä ensisijaisesti sitä omaa käyttäytymistä, ennen kun alat asiattomasti muita haukkumaan.

      • KilttiMies89
        DarkFear kirjoitti:

        Sulla taitaa olla kovakin naisviha ja katkeruus heitä kohtaan, kun tollaista alat heiltä kyselemään.

        Ei mikään ihme, jos sun kaltainen suvaitsematon ja toisia haukkuva mies ei ole naisille kelvannut. Kannattaisi varmasti miettiä ensisijaisesti sitä omaa käyttäytymistä, ennen kun alat asiattomasti muita haukkumaan.

        Kannattais naisten katsoa peiliin, hehän sen vihan ovat saaneet aikaan omalla käytöksellään.

      • KilttiMies89 kirjoitti:

        Kannattais naisten katsoa peiliin, hehän sen vihan ovat saaneet aikaan omalla käytöksellään.

        Sähän täällä itse viattomia naisia haukut ja alat syyllistämään heitä siitä, jos heillä on ollut enemmän seksikumppaneita mitä sulla itselläsi. Ei se naisten vika ole, jos sulla ei ole niitä naisia vielä elämäsi aikana ollut. Ei pidä katkeroitua ja alkaa naisia haukkumaan, sillä se ei sun elämääsi mihinkään tule parantamaan.

        Eikä sun pidä muitakaan haukkua, kuten sivareita tai suvaitsevaisempia ihmisiä, sillä he eivät ole mitenkään syyllisiä sun elämäntilanteeseesi.

        Milloin suvaitsevaiset ihmiset on suvainneet isänmaallisia ihmisiä, kovin on suvaitsematonta porukkaa kantasuomalaista valkoista heteromiestä kohtaan. Ovat he ainakin osasyyllisiä tilanteeseeni mutta en nyt tällä kertaa jaksa selittää miten.

        Ei ole mitenkään suvaitsevaiset ihmiset sortaneet valkosuomalaisia heteromiehiä, vaikka teistä kyllä monet olisivatkin aina naisia ja maahanmuuttajia syrjimässä ja sortamassa.

        Enkä edes usko sitä, että ne naiset, ulkomaalaiset, sivarit tai muut vähemmistöt olisivat mitenkään syyllisiä sun tilanteeseesi. Teillä ätmeillä ja persuilla kun on vaan tapana syyttää aina kaikesta toisia ihmisiä ja uhriutua ihan kun teillä itsellänne ei muka olisi mitään tekemistä oman tilanteenne kanssa.

    • Jopas olet hurrrja!

      • KilttiMies89

        Onneks suvakkius on jo kohta pois muodista!

    • KilttiMies89
    • lekopali

      en kumartele tollasta sekasikiötä, sehän oli juutalainen ja musta.

    • Ätmelsson

      Politikointi itelle niin turhaa. En siitä juuri perillä ole ja aihe kiristää hermoja helposti. Parempi varmaan kun ei edes yritä syventyä aiheeseen

      • KilttiMies89

        Hermot on jo kireällä sen takia kun ei saa naista millään ja paljon muitakin ongelmia elämässä. Parempi kanavoida vihansa ja turhautumisensa vaikka politiikan kautta.

      • KilttiMies89

        Esim vihaamalla suvakkeja, maahanmuuttaja terroristeja tai sitten itseään rikkaampia tai muuten vaan menestyneempiä ihmisiä joilla naisia riittää.

      • KilttiMies89 kirjoitti:

        Hermot on jo kireällä sen takia kun ei saa naista millään ja paljon muitakin ongelmia elämässä. Parempi kanavoida vihansa ja turhautumisensa vaikka politiikan kautta.

        Sä oot vaan ottanut tästä asiasta liian suuren pakkomielteen, kun et ole vielä tohon ikään mennessä sitä naista löytänyt. Sun pitäisi vaan pitää mieliala korkealla ja positiivisena ja ajatella sitä, että kyllä säkin ehdit vielä oikein hyvin sen naisen löytämään, kun oot vielä nuori mies.

        Se ei muuta sun tilannettasi yhtään paremmaksi, vaikka kuinka paljon syyttäisit ja haukkuisit muita ihmisiä sun tilanteestasi. Kannattaisi vaikka keskittyä siihen työelämään ja varallisuuden kartuttamiseen, niin kyllä se elämä siitä vielä sullakin paremmaksi muuttuu.

      • Anonyymi

        No onneksi sulla on Youssuf

      • Anonyymi

        Kyllä sitä onkin ylpeä suomalaisuudesta tällaisten vastausten jälkeen.
        Ihan koko kielellinen lahjakkuus otettu käyttöön.

    • jalkasienionvaarallinen

      Kiitos mestari.

    • Kannattaa myös kysyä, että minkä värisiä lapsia sinulla on.

    • Anonyymi

      Muista että sinun on myöskin ostettava Suomi leijona paita, huppari, lippis ja kaulakoru, myöskin kannattaa ottaa tatuointi. Jos haluat vaihtaa paitaa, minkä persukset tekevät ehkä kerran pari vuodessa, niin voit ostaa kiitos paidan.

    • Anonyymi

      Sehän on kiva kuulla että äänestät Persuja MUTTA kirjoituksestasi päätellen paremmin sinun asioitasi hoitaisi SKE, mutta kuten sanottua niin kyllä Persuille kaikkien äänet kelpaavat!

      • Onhan palstalaisista persujen äänestäjiä myös eräs turkulainen Markku Näätä:))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))

    • Anonyymi

      Juupa juu. Jos KilttiMies89 on se kantasuomalaisen miehisyyden edustaja, niin ehdottomasti otan mieluummin ulkomaalaisen miehen.

      • Ei onneksi sentään kaikki suomalaiset miehet ole samanlaisia kun tämä Kilttimies89, joka voisi kyllä hyvin nimimerkkinsä vaihtaa, kun ei edes vaikuta miltään kiltiltä mieheltä. Jostain syystä vaan valitettavan monet palstan miehet ovatkin melkein kaikki niitä persujen äänestäjiä.

        Mä ainakin itse oon oikein suvaitsevainen, nykyaikainen ja kansainvälinen mies, enkä ole koskaan oikein pitänytkään itseäni mitenkään suomalaisena, vaan enemmänkin eurooppalaisena. Tollainen turha suomalaisuuden edustaminen ja sen turha ihannointi ja ylistäminen on vaan pelkästään sitä persujunttiutta ja turhaa nationalismia, jossa ei hyväksytä muita kansallisuuksia ja vähemmistöjä.

      • Anonyymi
        DarkFear kirjoitti:

        Ei onneksi sentään kaikki suomalaiset miehet ole samanlaisia kun tämä Kilttimies89, joka voisi kyllä hyvin nimimerkkinsä vaihtaa, kun ei edes vaikuta miltään kiltiltä mieheltä. Jostain syystä vaan valitettavan monet palstan miehet ovatkin melkein kaikki niitä persujen äänestäjiä.

        Mä ainakin itse oon oikein suvaitsevainen, nykyaikainen ja kansainvälinen mies, enkä ole koskaan oikein pitänytkään itseäni mitenkään suomalaisena, vaan enemmänkin eurooppalaisena. Tollainen turha suomalaisuuden edustaminen ja sen turha ihannointi ja ylistäminen on vaan pelkästään sitä persujunttiutta ja turhaa nationalismia, jossa ei hyväksytä muita kansallisuuksia ja vähemmistöjä.

        Paitsi että homoseksuaaleja et suvaitse vaan haukut heitä h*nttareiksi. Ja mustia sanot n*ekereiksi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Paitsi että homoseksuaaleja et suvaitse vaan haukut heitä h*nttareiksi. Ja mustia sanot n*ekereiksi.

        Vittuako tulevat aina mulle vittuilemaan ja jotain perättömiä valheita musta väittämään, niin ansaitsevat kyllä kuulla kunniansa.

    • Anonyymi

      Onko myös vihreä pilottitakki ja mustat maihinnousukengät?

      • Anonyymi

        Kilttimiehen nimimerkissä on luku 89, joten oletan, että se on syntymävuosi. Silloin ei sovi yksiin uutisen kanssa. Lisäksi oletan, että kilttimies nyhjää koneen ääressä alati ja kuvittelee itsestään suuria.

        Asiasta kolmanteen. Miksi noissa uutisissa kerrotaan ehdonalaisen pituus, mutta ei koeajan pituutta. Koeaikahan se määrittää kauanko "pitää olla kiltisti" Itse sain nuoruudessani 2kk (min. 6kk?) ehdonalaista 3 vuoden koeajalla. Se tuli ratista, joten en minä nyt niin paha ole, enhän?

        Mikä ihmeen koeaika? Silloin tentitään?

      • Anonyymi
        Wwuwuw kirjoitti:

        Mikä ihmeen koeaika? Silloin tentitään?

        En tiedä oletko tosissaan, mutta jos koeaikana törttöilee, niin ehdonalainen muutetaan ehdottomaksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kilttimiehen nimimerkissä on luku 89, joten oletan, että se on syntymävuosi. Silloin ei sovi yksiin uutisen kanssa. Lisäksi oletan, että kilttimies nyhjää koneen ääressä alati ja kuvittelee itsestään suuria.

        Asiasta kolmanteen. Miksi noissa uutisissa kerrotaan ehdonalaisen pituus, mutta ei koeajan pituutta. Koeaikahan se määrittää kauanko "pitää olla kiltisti" Itse sain nuoruudessani 2kk (min. 6kk?) ehdonalaista 3 vuoden koeajalla. Se tuli ratista, joten en minä nyt niin paha ole, enhän?

        Ehdonalainen on se "koe"aika.

      • Anonyymi kirjoitti:

        En tiedä oletko tosissaan, mutta jos koeaikana törttöilee, niin ehdonalainen muutetaan ehdottomaksi.

        Pitöisi nyt kvg, mutta siis miten ehdonalainen eroaa koeajasta?

      • Anonyymi
        Wwuwuw kirjoitti:

        Pitöisi nyt kvg, mutta siis miten ehdonalainen eroaa koeajasta?

        Jos saa ehdollista niin annetaan 1-3 vuoden koeaika ja jos tuon koeajan aikana tekee jotain mistä saisi ehdotonta niin tuo ehdollinen muutetaan ehdottomaksi uuden tuomion lisäksi. Jollei taas tee mitään liian pahoja niin ehdollinen raukeaa.

        Ahaa, ok. Tuohan on hemmetin hyvä juttu. Ei sitä kaikkea voi tietää..

      • Wwuwuw kirjoitti:

        Ahaa, ok. Tuohan on hemmetin hyvä juttu. Ei sitä kaikkea voi tietää..

        Kolme vuotta on tosin lyhyt aika..

        Sekin on käsittämätön laki se ensikertalaisuuden määritelmä.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      254
      2536
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      65
      1665
    3. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      74
      1464
    4. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      60
      1323
    5. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      161
      1232
    6. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      95
      1172
    7. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      86
      1049
    8. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      87
      1023
    9. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      57
      952
    10. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      103
      916
    Aihe