Vaalit tulossa

Tuleekohan sillä Sipilän sähköautolla.
Kokeilisivat tulla yleisillä kulkuvälineillä.

"Haapaveden uuden kiertoliittymän vihkiäisiä vietetään perjantaina 25. tammikuuta. Vihkimisen tulee suorittamaan liikenneministeri Anne Berner.
Liikuntahallilla aamupäivällä vietettävän vihkiäisjuhlan avaa kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja Heino Vuorenmaa. Nauhan leikkaavat kansanedustaja Antti Rantakangas ja Ely-keskuksen liikennejohtaja Timo Mäkikyrö"

Samassa kyydissähän pääsisi se selvitysmies, niin ei tarvitsisi kilometrikorvauksia maksaa.
Berner, yksityistämisen airut ja kerrankin jotain työtä tekee tuo kepuedustaja. Leikkaa nauhaa.

Vaalithan ne on tulossa. Pyöritään nyt ympyrässä ja antaa talouden olla kuralla.
53<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 53

Vanhimmat

Vaalithan ne on tulossa. Mahtaskohan ne sakset pysyä kunnallis neuvos Viljo Saukon kädessä jos annettas kokeilla

Äänestä

Kunnallisneuvos on yhdyssana.
Ja Villehän on hyvällä asialla, ollut aina. Siinä on yhteistyökykyinen mies.
Villen puolue tekee hyvän tuloksen vaaleissa.
Sakset pysynee kädessä ja osaa muutakin.

Äänestä

Tulin hetki sitten lampaaseen.

Äänestä

Berner ajaa nyt Suomea siihen, minkä englantilsiset osst kokeilleet ja nyt vihoissaan: yksityistetyt junat- mikään ei pelaa, hinnat pilvissä. Mutta Bernerillä on edelleen noita kuningatarajatuksia.

Äänestä
  • Äänestäkää nyt hyvät ihmiset Perussuomalaisia.

    Äänestä


Yksityistääkö tuo keskustan suosituin ministeri tullessaan ympyrämme vai riittääkö hänelle pelkkä vilkutus köyhälle kansalle ympyrää kiertävän audin takapenkiltä? Pääsekööhän Antti ja Heinokin kiertämään samaan kyytiin? Timolla lienee aivan oma virka-auto. Onkohan juhlassa lapsukaisia ojentamassa kukkakimppuja ja laulamassa kymmenen virran maata? Ja kansallispukuiset airueet ympyrässä nauhaa pitelemässä? Tähän juhlaan täytyy lähteä, onneksi vaalit on sentään joka neljäs vuosi. Onko seuraavana vuorossa kylpyläsaaren päärakennuksen vihkiminen?

Äänestä
  • Voi ei! Onko enää hölmömpää tekosyytä saada poliitikot koolle tänne näivettyvälle paikkakunnalle. Liikenneympyrä on pitkästä aikaa yksi parhaimmista asioista mitä Haapaveden tieverkolle on tehty - mutta oikein juhlat sen vuoksi. Höpsistä! Tuolla periaatteella voitaisiin juhlia jokaista kymmenen metrin pätkää, jotka on esimerkiksi korjattu 4-tietä. Samoin voitaisiin juhlia myös aina, kun tielaitos käy vuosittain korjaamassa noin ämpärillisellä asfalttia Martinmäen alla olevaa möykkelikköä (saamatta sitä kuitenkaan kuntoon).

    Äänestä

Meinaat että kun indeksileikkausten jäädytys vei leivän takuueläkeläisten suusta niin sirkushuveja kuitenkin järjestetään pitkän tammikuun piristykseksi

Äänestä

Hienoa kun saatiin tuo liikenneympyrä, on nyt sujuvaa tuo liikkuminen tuossakin risteyksessä, kiitos Rantakankaalle ja muille hanketta ajaneille!

Äänestä
  • Liian liukas ympyrä.

    Ja ulospäin kallellaan.

    Olisi nopeampi ajaa kun olisi sisäänpäin kallellaan.

    Toivottavasti edes Berneri leikkaa sormensa.

    Äänestä

  • Ompa tosi sujuvaa ajaminen tuossa risteykseeä nyt kun hyvät päättäjät sai sen aikaan!

    Äänestä

  • Haapavesi on kuulu turvepitäjä, joten turpeella käyvällä autolla PM tulee jos tulee.

    Äänestä

Onhan tuo juhlanpaikka kun liikene taasen sujuu, määkin kiitän päätäjiä jotka tuon sai aikaan, vastustuksesta huolimatta!

Äänestä
  • Määkin määkii suotta ei yksi pääset tai ympyrä kesää tee eikä tätä mustaa menneisyyttä saa valkeaksi vaikka kuin määkii.

    Äänestä

  • Tarkoitus oli sanoa että ei yksi pääsky kesää tee eli ympyrä tässä tapauksessa verrannollisesti eikä tämä meno määkimällä parane.

    Äänestä

  • Määki aattelen, että on se juhlan paikka. Ympyrä. Jakaakohan berneri ämpäreitä ympyrän kuvalla?

    Äänestä

Täältä kans kiitokset liikenneympyrän aikaansaannosta niille jotka sai ton aikaan, nyt räksyttävät vain noi jotka sitä vastusti!

Äänestä
  • Ei ollut vastustajat kirjoituksen takana,väki vähenee ja mitään ei tapahdu siitä oli vertaus pääskysestä .Tarttis jotain tehrä mutta onneksi on vaalit tulossa että saarahan tämä nykymeininki ja keskittäminen loppumaan on saanut niin paljon pahaa aikaan.

    Äänestä

  • Onko sitä joku joskus vastustanutkin?

    Äänestä

Aittoperällä on keväällä kusiaispesän avajaiset! Tarjolla on taikatemppuja, keskustanaisten jumppaesitys ja makkaratarjoilu.

Äänestä

Mites se edellinen ympyrä. Sitä ei virallisesti aukaissut kukaan?
Niin no, silloin ei ollutkaan vaalit tulossa.

Josko nyt ihan ministeri käy aukaisemassa, niin onhan siinä sitten.

Valtion, veronmaksajien rahoilla kepulle ilmainen vaalimainos.
Kyllä suhteelisuudentaju hivenen pettää ja kukapas ei tuota "esilletuomista" ymmärrä.

On siinä ministerillä kiire, jos joka ympyrän käy vihkimässä. Ai niin, ei eihän niitä vaaleja aina ole. Onhan se liikenneministeri.

Edustajalla puntit tutisee, kun tuulenvire on vastaan. Ja vastatuuli on kova.
Siellä on pitkästä aikaa haapavedellä osaavakin ehdokas.

Kukas muuten aittoperällä nauhan leikkaa? Ehtiikö berneri, vai onko maatalousministeri kutsuttu.

Äänestä

Näin naapurista: "Kohta kakkamies ei ole Haapaveden ainoa julkkis. Maailmassahan on nähty monenlaisia avioliittoja. Ihminen on mennyt naimisiin Berliinin muurin tai Eiffel-tornin kanssa, mutta joku haapavetinen aikoo pistää vielä paremmaksi ja viedä vihille liikenneympyrän. Asiasta kertoo ensimmäisenä Haapavesi-lehti: "Liikenneministeri Berner tulee vihkimään Haapaveden uuden kiertoliittymän". Nyt vain miettimään onko ympyrä morsian vai sulho?

Äänestä

Taas tämä kupo sitä kepu tätä kepu tota.papukaija on herännyt alkaa jo kyllästyttää saman jauhaminen. Taidan äänestää kepua vaikka paska puolue onkin.

Äänestä
  • Kepun äänestämiseen määki kallistun on tuo niin lapsellista kirjoitusta!

    Äänestä

  • Pitkästä aikaa tässä pitäjässä on osaava ehdokas ja se ei satu olemaan keskustan riveistä.

    Kepu tulenee häviämään vaalit. SDP ei saa halltusta kasaan. Kokoomusta kepu odottaa, sillä
    kyllähän mielipidekyselyiden mukaan kokoomus valitsee partnerikseen äärioikealla olevan
    keskustapuolueen. Sama peli jatkuu.
    Aluehallinto, keskittäminen, maakuntien alasajo, lopettamiset, yksityistäminen.´, eriarvoistuminen. Monta muuta.

    Siinä on ihmiset ihmeissään, ajan kanssa.
    Kyllä voi olla, että aluksi näennäiset palvelumaksut on kohdallaan (jos nyt sitäkään)

    Mutta luuletteko, että vuosien saatossa. Mikähän se on pörssiyhtiöiden tavoite. Aivan oikein,
    tuottaa osinkoa osakkaille. Kustannusneutraali ratkaisu eli plus/ miinus 0, niin siinä lähtee
    vetäjä kävelemään alta aikayksikön. On näitä esimerkkejä.

    Äänestä

  • Kait_kaupunkiin kirjoitti:

    Pitkästä aikaa tässä pitäjässä on osaava ehdokas ja se ei satu olemaan keskustan riveistä.

    Kepu tulenee häviämään vaalit. SDP ei saa halltusta kasaan. Kokoomusta kepu odottaa, sillä
    kyllähän mielipidekyselyiden mukaan kokoomus valitsee partnerikseen äärioikealla olevan
    keskustapuolueen. Sama peli jatkuu.
    Aluehallinto, keskittäminen, maakuntien alasajo, lopettamiset, yksityistäminen.´, eriarvoistuminen. Monta muuta.

    Siinä on ihmiset ihmeissään, ajan kanssa.
    Kyllä voi olla, että aluksi näennäiset palvelumaksut on kohdallaan (jos nyt sitäkään)

    Mutta luuletteko, että vuosien saatossa. Mikähän se on pörssiyhtiöiden tavoite. Aivan oikein,
    tuottaa osinkoa osakkaille. Kustannusneutraali ratkaisu eli plus/ miinus 0, niin siinä lähtee
    vetäjä kävelemään alta aikayksikön. On näitä esimerkkejä.

    Noin se menee. Kokoomus vie potin keskusta sukeltaa mutta...Toiseksi tulevan SDP:n Orpo heittää oppositioon välit Rinteen kanssa ollut jo kauan ihan järkyttävän huonot kumpikaan ei siedä toisiaan. Sipilä sen sijaan halaili kokoomuslaisia jo oppositiossa tehden diilejä jo silloin kokoomuslaisten kanssa kepuja kuulematta. Ei ole mikään muuttunut kokoomus vie ja kepu vikisee Orpon talutushihnassa. Sama tulee jatkumaan Orpo ottaa hallitukseen Sipilän joojoo:ksi kuten nykyäänkin. Kokoomusta palvelee Sipilän kokoomus 2:nen keskustan vanhakaarti sai jo tarpeekseen ja jättää leikin sikseen antakoon Sipilä lisää keskustalle kuuluvia ministerinsalkkuja kokoomuslaisille.

    SDP ei pääse hallitukseen senkään takia että keskusta sekä kokoomus yrittää uudestaan kaataa TES:sit jne. pelaten taas duunarin taskusta yrityspomojen taskuun edellisten nauraessa matkalla pankkiin. Sipilä on jo saanut valtavasti peruuttamatonta vahinkoa aikaiseksi ja seuraava hallitus Orpon ja Sipilän toimesta jatkaa valitsemallaan tiellä. Voittajina markkinavoimat edustajineen häviäjinä kaikki muut. Turpaan on tullut koko hallituskauden eikä mitään uutta ole edessä

    Äänestä

Teot ne ratkaisee Kepulaistenkin kohtalon ja ne on oleet huonoja tälle seudulle se on nähty eikä muuksi muutu .

Äänestä
  • Varmaan on huonoja punavihreijen mielestä tyo työttömyyden väheneminen ja muutenkin kun suomi on tullu kuntoon, kukas niitä enään kaipaa edellisen halituksen tunareita!

    Äänestä

  • Jaa, että suomi on tullut kuntoon.
    Minun mielestä tällaista eriarvoistumista ei ole nähty sukupolviin !
    Niin henkilö, kuin aluetasolla

    Äänestä

Mielestäni ympyrän rakennus oli hyvä niille, ketkä eivät osanneet liikennesääntöjä. Jos osaa väähäkään liikennesääntöjä, niin pärjäsi entisessä risteyksessä. Jotkut eivät osaa liikennesääntöjä. Tietty ympyrä on joutuisampi liikenteen kannalta.

Äänestä
  • Kyllä ympyrä on ihan kohdallaan.
    Se on kuitenkin kuin pieru saharassa tämän pitäjän perusongelmien kanssa.

    Jos ei osaa muuta tehdä pitäjän hyväksi, kuin saada paljon velkaa ja ympyrä, niin jotenkin
    on tuo suhteellisuudentaju hukassa.

    Se taitaa tuoda lisää veronmaksajia ja aktiviteetteja, kuten jäähallinkin kerrottiin tuovan.
    Molemmat on hyviä asioita, todellakin. On vain niin, että paljon muuta on tekemättä.
    Jos nämä on ne tärkeimmät, niin ne on niitä arvovalintoja.

    Äänestä

Erittäin hyvä asia kun tuli tuo liikkenneympyrä tuohon, kiitän siitä!

Äänestä

SDP:n vaaliohjelman mukaan 2035 kaikkien autojen pitää olla sähköautoja.

Äänestä
  • se on tuo punavihreijen homma sellasta ettei siinä tavalista ihmistä ajatella kunhan ay eliitti vain ajelee!

    Äänestä

Koitahan papukaija pysyä totuudessa kuka se oli Syyllinen tähän että Ay liikkeen piti näyttää että ei tuollaiset koijarit kuin Sipilä voi tehdä mitä haluaa vaikka hinku on kova Kokoomuksen juoksupoikana.!!!

Äänestä
  • Mihinhän sinä nyt vastasit, nyt kyllä näet jo mörköjä missä sattuu?

    Äänestä

Eiköhän tämä Humputtaja ole sama "Papukaija" jolla ei oo muuta mantraa kuin Ay liike .

Äänestä
  • voivoi oletpa harhainen

    Äänestä

Sama mantra Ay liikkeestä ei siitä mihinkään pääse ,ei Suomessa eletä enää" Piika & Renkiaikaa "vaikka joku sitä toivoisi .!!!

Äänestä
  • Joo kyllähän se ay liike yrittää määräillä jopa hallitusta mitä saa tehä, onneksi ei eletä enään piika renki aikaa

    Äänestä

Kai se liikenneministerin saattue myöhästtyy kuten sen johtamat kulkuneuvot yleensäkki. toivotaan ett' peräkorvesta karvalakkeja löytyy sen verran että hoopoiset jaksaa pakkasessa ootella

Äänestä

Pitäsköhän lähtiä ministeriä kattoon täällä kauempaakin, kiinostas niin kovin!

Äänestä

taitaa bähä jännittää ja housut tutist on niin hieno keijuksinen ? ei tuommosta emäntää oo ennen haapaveelä nähty.

Äänestä

Kyl mää lähen täysin rinnoin ministeriä kattomaan, hyvä kun rahoitti ton liikenneympyrän liikenne sujuu nyt, on siinä taasen sitä vastustaneille parjaamista

Äänestä

Paikallinen pirssikuski julkisesti facessa moitiskeli, että surkea ympyrä kun rekalla ei taipuisi ympyrässä. Päinvastoin, hyvin taipuu ja erittäin mahtavaa että ympyrä tuohon tuli. Kiitos Ranta-Antti ja Berneri!

Äänestä
  • Joo hyvin rekat ja muut menee tossa ympyrässä, on kyllä eriomainen!

    Äänestä

  • ei-valittamista kirjoitti:

    Joo hyvin rekat ja muut menee tossa ympyrässä, on kyllä eriomainen!

    Niin eipä tarvi pitkiä aikoja enää jonotella, nyt sujuu hyvin

    Äänestä

Kyl määkin jätän vihkiäiset käymättä ,meinaan että en viitsi katsella kepulistien naamoja kun iloisevat kuin penskat hiekkalaatikolla kun eivät saa muuta aikaan kuin ympyrän.

Äänestä

Silloin pitää juhlia, kun sen aika.
Nyt on tieten sen aika, kun vaalit tulossa.
Tuskin ministeri ja muut ratkiriemukkaat olisivat tänne saapuneet, jos vaalikausi olisi pahasti
kesken.
Kansalle tivolia ja sirkushuveja . Kyllä se riittää. Hallelujaa

Kuulemma siellä on tohinaa.
Mitä, onhan he saaneet aikaan. Velkaa velanpäälle.
Kaupunki selvitystilassa, mutta sitä koitetaan lykätä myynneillä.
Oulaskangas selvityksessä
Taloudet kuralla
Pyhäjärven voimalahanke pitkittyy
Junat kulkee kovaa Oulaistenkin ohi

Mutta ympyrää juhitaan. On ne aikaansaavia nuo meidän edustajat.

Äänestä
  • On se nyt hyvä kun on tuollainen ministeri ja kansaedustaja jotka jakaa rahaa muuallekkin eikä vain kehäykkösen sisäpuolelle, teiden talvi hoitoluokituksiakin paransivat oulaisiin ja nivalaan päin!

    Äänestä

  • Ihmetyttää, että mitä ne virkamiehet oikein puuhaa kun kaikki asiat täytyy ministerin tai kansanedustajan hoitaa. Luulin että ministeriössä valmistellaan lakiesityksiä ja eduskunnassa niistä jopa päätetäänkin. Mutta ei, aivan aika kuluu ympyröitä piirrellessä ja aurauksia miettiessä. Ehtiiköhän edes siltarummuista huolta kantamaan nämä meidän päättäjät enää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


NaurettavaTilaisuus kirjoitti:

Tuleekohan sillä Sipilän sähköautolla.
Kokeilisivat tulla yleisillä kulkuvälineillä.

"Haapaveden uuden kiertoliittymän vihkiäisiä vietetään perjantaina 25. tammikuuta. Vihkimisen tulee suorittamaan liikenneministeri Anne Berner.
Liikuntahallilla aamupäivällä vietettävän vihkiäisjuhlan avaa kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja Heino Vuorenmaa. Nauhan leikkaavat kansanedustaja Antti Rantakangas ja Ely-keskuksen liikennejohtaja Timo Mäkikyrö"

Samassa kyydissähän pääsisi se selvitysmies, niin ei tarvitsisi kilometrikorvauksia maksaa.
Berner, yksityistämisen airut ja kerrankin jotain työtä tekee tuo kepuedustaja. Leikkaa nauhaa.

Vaalithan ne on tulossa. Pyöritään nyt ympyrässä ja antaa talouden olla kuralla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu