Vaihto Ubuntuun

Facta-Juttu

Olen tässä harjoitellut Ubuntun käyttöä jo jonkin aikaa.
Olen oiken yllättynyt kuinka nopea ja helppo ja varmatoiminen Ubuntu on. Myös että kuinka valtava määrä kaikkia ohjelmia Ubuntuun on tarjolla ihan ilmaiseksi.
Mitään viikottaisia Winukkamaisia säätöjä ei Ubuntussa tarvita, se on iso yllätys kaikista niistä jutuista täällä kun on kirjoitettu.
Eniten Yllätti päivitykset, jotka on todella nopeat ja varmatoimiset, eikä estä koneen käyttöä. Yllätyksenä että Ubuntu päivittää myös asenttuja ohjelmia.
Totuttelu käyttää muutamaa eri ohjelmaa joihin W7 olen tottunut, on ollut myös positiivinen yllätys, että Ubuntun ohjelmat on niin monipouolisia eikä karsittuja versioita.
Tuntuisi myös että akku kestää tässä entisessä w10 koneessa Ubuntulla paljon pidempään.
Ubuntu on myös rauhoittava kokemus, mitään ei hypi kokoaikaa työn eteen vaan saa rauhassa keskittyä siihen mitä on tekemässä.
Jännää että ubuntu löyttää heti myös oikean resoluutuon jos kytken koneen ulkoiseen näyttön tai TV:hen, w10 sitä ei tuntunut saavan kohdalleen millään.

W7 on edeleen käytössä ja sa ollakkin piikkiin sakka. w10 kokeilin mutta se tuntuin kamalan hankalalta ja jatkuvasti jotain piti olla säätämässä ja vanha tulostinkaan ei toimi w10 kanssa. Myös hirvittää se w10 vakoilu.

Luulen että Kun W7 vanettua tulee se uusin 20.04 LTS ubuntu, että sillä sitten mennään siittä eteempäin. Nyt 18.04 LTS.
Onko sulla vielä w7?

45

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ubuntuonparas

      Hyvä valinta :D

      • KunOnMihinVerrata

        Tieto lisää tuskaa, w10 ei olekkaan hyvä.

      • MacBookilla

        Sen huomaa hyvin pian, jos on vertailukohtia.

      • Kutinattori

        Paras lalinta :)

      • Anonyymi

        Kannataa vaihtaa ubuntuun.

      • Anonyymi
        KunOnMihinVerrata kirjoitti:

        Tieto lisää tuskaa, w10 ei olekkaan hyvä.

        Tieto lisää tuskaa, Ubuntu ei olekaan hyvä, pitää laittaa koko kalusto uusiksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tieto lisää tuskaa, Ubuntu ei olekaan hyvä, pitää laittaa koko kalusto uusiksi.

        Ubuntu on todellakin aivan mahtava.

    • lopeta-trollaus

      Hassusti kirjoittelet kun painelet enteriä vähän väliä. Joku trollaava hyypiö tekee tällä palstalla sitä päivittäin. Luulisi tuolla tavalla enter-näppäin kuluvan näppäimistöstä ennätysnopeasti.

      • jäkätijäks

        Kuka sinne sinun kanssasi haluaisi.

      • skripula

        Pienellä koodinpätkällä säästyy enter-näppäin...

      • Anonyymi

        Kiirettä pitää, kun tasan 10v päästä pe 13.5 2029 Apophis-asteroidi osuu Californiaan

      • Anonyymi

        Ubuntussa on automaatti enter. Eiks oo kätevä.

    • Anonyymi

      Windows 7 on vielä kun kasia kokeilin, se oli kamala. Kympin keskeneräisyyksiä on varmaan jo saatu hiottua toimivammaksi mutta ei oikein kiinnosta sekään.
      Ubuntua olen tässä samassa testaillun pari viikkoa että varmaan tällä siten jatkossa. Mukavasti tarpeellisia ohjelmia valmiina ja uusiakin on löytynyt ja laitteetkin toimi asennuksen jälkeen.
      Voihan tuon seiskan pitää jos johonkin tarvii vaikka onkin vanhentumassa.

    • Anonyymi

      Ajatelkaa nyt edes vähäsen, Ubuntu on maailman toiseksi haavoittuvin Linux, eli se on reikiä täynnä, toisekseen se on kammottavan näköinen, kolmanneksi se on luultavasti maailman hitain möhköantti, mikään ei toimi, mitään oikeita ohjelmia siihen ei saa, laiterikkoja Ubuntun käyttäjillä jatkuvasti, uudelleen asennuksia viikon välein. Lisäksi se vaatii 3 vuoden opiskelun että saa edes yksinkertaisimpia asioita hoitaa. Eikä pidä unohtaa että siinä on telemetriaseuranta, ja mainokset työpöydällä, eli ulkomaalaiseen verkkokauppaan ohjaava linkki aseteltu niin että sitä väkisinkin tulee kokeilleeksi mitä siitä tapahtuu.

      Luulisi nyt vähemmällä älylläkin osaavan kiertää tuollaiset viritykset kaukaa. Jos jotain Linuksia on pakko kokeilla voi yrittää Mintin asennusta. Mintin työryhmä on tehnyt kovasti töitä yrittäessään tukkia Ubuntu tietoturva reiät, ja poistaessaan mainokset työpöydiltä sekä ennen kaikkea poistanut telemetriaseurantaan valjastetut osat. Parantanut järjestelmän ulkonäköä ja kohottanut suorituskyvyn huippuunsa.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Mintissä ei ole tietoturva reikiä kuten Ubuntussa. Palvelin hyökkäykset jota linkkisi käsittelee ei liity mitenkään tänä päivänä Mintin käyttöturvallisuuteen. Kannattaa tutustua tuohon palvelimeen kohdistuneeseen hyökkäykseen, sikäli mikäli tuo VAROKAA viesti pystyi jokin asteisen epäilyn aikaansaamaan.

        Tuo tahallinen ja tavoitehakuinen "VAROKAA!!! Mintissä on takaportti!" viesti on panettelua, johon kateus ihmisen ajaa.

        Nytpä näyttää siltä että ylläpitokin havaitsi tuon panettelun sääntöjen vastaiseksi, ja poisti viestin johon vastasin. Joten se siitä häiriköstä.

      • Anonyymi

        Kiitos tiedosta! Poistin tuon mintin koneelta. En halua takaportteja koneeseeni.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos tiedosta! Poistin tuon mintin koneelta. En halua takaportteja koneeseeni.

        Vai että "Kiitos tiedosta! "

        Näin se häirikkökin joutuu taipumaan, viestisi on jo paljon enemmän normaali ihmisen kynästä, vaikka sisältö arvoltaan edelleenkin nolla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos tiedosta! Poistin tuon mintin koneelta. En halua takaportteja koneeseeni.

        Käytä sitten Windowsia, siinä on etuportit.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuolta ohjeet jolla voi tarkistaa omnko omassa Linux Mintissäsi takaporttti:
        https://itsfoss.com/linux-mint-hacked/

        Tuokin ongelma ratkaistiin hetkessä eikä kestänyt puolta vuotta niinkuin Windowsin
        ( 1809 ) päivitysongelma tämä tiedoksi latenssi-pojulle .
        Siis pojun latenssi on monta vuotta.

      • Anonyymi

        Tapahtunutta ei voi muuksi muuttaa. Mintin tietoturvapuutteita ei voi lakaista maton alle hyssyttelemällä. Kyllä aloittelijoita tulee näistä varoittaa.
        Osoitus vain että Mintin harrastelijaporukka ei ymmärrä tietoturvasta ja mintin käyttäjien tulisi olla varuillaan.

        Miksiköhän pikkunappula ei huomio
        https://www.tivi.fi/uutiset/nyt-ei-mennyt-putkeen-microsoft-windows-sovelluskaupassa-useita-haittaohjelmia-poista-nama-heti/d80d6037-b57d-365a-9716-9c857cba72dc

        Aloittelijoita ei siis kannata varoittaa Microsoftin jakamista haittaohjelmista tämän vuoden alkupuolelta.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Bersel jatkaa valheiden kirjoittelua, se on mytömaani.

    • Anonyymi

      windows 10 toimii loistavasti.

    • Nuo takaportti- ym. höpinät tietoturvasta voi jättää omaan arvoonsa. Niistähän täällä meuhkataan Windowsin yhteydessä ihan tarpeeksi. Minulle ei sellaisia ole vastaan tullut, vaikka olen aktiivinen Windows-käyttäjä.

      Aloittajaa kehottaisin mahdollisia oheislaitehankintoja tehdessään tarkoin tutustumaan laitetukeen. Siellä saattaa tulla ihan yllättäviä sudenkuoppia vastaan.

      • Anonyymi

        Tietoturvaa ei tule tarkastella laput silmillä tai yrittää piilottaa ongelmia maton alle vaikka kuinka haluaisi liputtaa tietyn käyttöjärjestelmän puolesta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tietoturvaa ei tule tarkastella laput silmillä tai yrittää piilottaa ongelmia maton alle vaikka kuinka haluaisi liputtaa tietyn käyttöjärjestelmän puolesta.

        En ole tuputtanut mitään, tarkoitin tuossa kommentissani jättämään nuo Mintin takaporttiväitteet huomiotta. Eikä Windowsin takaportitkaan ole minun huoliani.

      • Anonyymi

        Ei missään nimessä tule jättää huomiotta. Minttä on jaeltu virallisilta sivuilta versiota joka on ollut varustettu takaportilla. Jollainhan saattaa olla sellainen päivittäisessä käytössä. Ei sellainen ole tietoturvallinen.
        Asiasta on tiedotettu laajasti juuri siksi että käyttäjät eivät jättäisi sitä huomioimatta.
        Tämä on myös osoitus Mintin kehittäjien tietoturvaosaamisesta kaikille Mintin käyttäjille.
        Ei omaan tietoturvaan tule suhtautua väliinpitämättömästi ja antaa sen olla hunningolla.

        Sovelluskaupassa jaettua tänä vuonna.
        https://www.tivi.fi/uutiset/nyt-ei-mennyt-putkeen-microsoft-windows-sovelluskaupassa-useita-haittaohjelmia-poista-nama-heti/d80d6037-b57d-365a-9716-9c857cba72dc
        Sellainen se Microsoft Windows kauppa on.
        Eipä tarvitse kaivella vuosia vanhoja juttuja.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei missään nimessä tule jättää huomiotta. Minttä on jaeltu virallisilta sivuilta versiota joka on ollut varustettu takaportilla. Jollainhan saattaa olla sellainen päivittäisessä käytössä. Ei sellainen ole tietoturvallinen.
        Asiasta on tiedotettu laajasti juuri siksi että käyttäjät eivät jättäisi sitä huomioimatta.
        Tämä on myös osoitus Mintin kehittäjien tietoturvaosaamisesta kaikille Mintin käyttäjille.
        Ei omaan tietoturvaan tule suhtautua väliinpitämättömästi ja antaa sen olla hunningolla.

        Suhtaudun tietoturvaan ihan asiaankuuluvalla hartaudella:

        - Ubuntu: Luotan palstan asiantuntijoihin, heidän mielipidettään kunnioittaen en ole asiassa pannut tikkuakaan ristiin. Kun ei kuulemma tarvitse.

        - Windows: UAC käytössä, automaattiset päivitykset käytössä, Windowsin oma palomuuri ja Windows Defender käytössä. Kukaan ei ole (vielä) vienyt rahojani tai tuhonnut tiedostojani tai koneitani.

      • Anonyymi
        patajätkä kirjoitti:

        > Kukaan ei ole (vielä) vienyt rahojani tai tuhonnut tiedostojani tai koneitani.

        No ei varmaan. Roskapostia kyllä lähtee ja olet toiminut mukana monessa palvelunesto hyökkäyksessä.

        Ainoa jonka olen kuullut tuhonneen tiedostoja oli Windows 1908 päivitys.

        Laitapa todisteet, jollet voi niitä esittää niin viestisi on yhtä tyhjän kanssa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        > Kukaan ei ole (vielä) vienyt rahojani tai tuhonnut tiedostojani tai koneitani.

        No ei varmaan. Roskapostia kyllä lähtee ja olet toiminut mukana monessa palvelunesto hyökkäyksessä.

        Älä hitossa, olenko niin taitava että osaan palvelunestohyökkäyksetkin? Tämä on nyt uusi sulka hattuuni!

      • Anonyymi
        patajätkä kirjoitti:

        Älä hitossa, olenko niin taitava että osaan palvelunestohyökkäyksetkin? Tämä on nyt uusi sulka hattuuni!

        Et ole niin taitava. Koneellesi pesiytyneet haittaohjelmat tekevät sen puolestasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laitapa todisteet, jollet voi niitä esittää niin viestisi on yhtä tyhjän kanssa.

        Jos koneesi lähettää roskapostia vähäisen määrän esin neljä kappaletta sekunnissa ja osallistuu samalla määrällä palvelunestohyökkäykseen et edes huomaa sitä. Nykyaikaiset virustorjunnat käyttävät heuristista skannausta eli jos jokin ohjelma täyttää tietyt yleiset ehdot se luokitellaan virukseksi. Jos virusohjelma on hyvin laadittu ja ohjelmoitu se ei täytä heuristisen skannauksen ehtoja. Haittaohjelma voi siis rauhassa toimia koneellasi minkään siitä hälyttämättä ja huomaamattasi.

        Ubuntu on turvallisin loppukäyttäjän käyttöjärjestelmä.

        "UK's security branch says Ubuntu most secure end-user OS"
        https://www.zdnet.com/article/uks-security-branch-says-ubuntu-most-secure-end-user-os/

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainoa jonka olen kuullut tuhonneen tiedostoja oli Windows 1908 päivitys.

        "Ainoa jonka olen kuullut tuhonneen tiedostoja oli Windows 1908 päivitys."

        Jopa on ihme päivitys! Tuhonnut tiedostoja eikä vielä ole julkaistukaan! Tällä hetkellä odotellaan 1903 päivityksen julkaisua, joka tämänhetkisten tietojen mukaan tapahtuisi nyt toukokuun lopulla. Trolli kiipee nyt perse edellä puuhun!

    Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      69
      1772
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      164
      1449
    3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1252
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      120
      1224
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      48
      1126
    6. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      72
      901
    7. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      233
      872
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      104
      855
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      99
      795
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      674
    Aihe