Onko adhd?

Perheperhonen

Olen siis koko aikuisiän kamppaillut tietynlaisten oireitten kanssa. Olen luullut että ne johtuvat menneisyydestäni.
Kävin lääkärillä ja minulle leimattiin epävakaa personaallisuuden diagnoosi. Annettiin masennuslääkkeet ja käyn tällä hetkellä terapiassa.. nyt lopetin lääkkeet, enkä tunne mitään eroa.
Mutta kuitenkin. En silti tunne olevani jotenkin terveempi ja terapia tuntuu välillä jopa pahentavan, koska ajattelen jatkuvasti niitä asioita.

. Psykoterapeutti epäilee adhd:tä, mutta minulla ei kuitenkaan ole lapsena ollut mitään oireita. Koulussa sujui hyvin, opiskelu oli helppoa. Ongelmat alkoivat vasta teiniiässä. Oireeni:
Olen yliherkkä. Olen niin ns maailmaa täynnä, muistan kaikki valot, värit, puheet jne. Kuitenkaan, en omista tunteista muista yhtään mitään. Elän tavallaan itseni ulkopuolella.
Jatkuva ajattelu, en ikinä rentoudu.
Saan päässäni ”kohtauksia”, kun on ylivirittynyt, tuntuu, että pään ympärillä on kiristävä vanne. Se ei ole kipu, tunnen vain, että olen niin ns päissään.
En osaa olla läsnä, olen omissa maailmoissa. Siihen minulle on sanottu että olen vain taitelijasielu.
Kirjojen lukeminen tapahtuu hyppäämällä sivujen yli. Siivous sujuu vähän miten sattuu.
En muista asioita itsestäni. En muista oikein menneisyyttäni.
Kun puhun, hyppään asiasta toiseen ja puhun sekavasti ja nopeasti.
Näytän välinpitämättömältä enkä ilmaise itseäni. Kun teen sitä, se on jotenkin ”väärin”, tulee sammakoita.
En kykene ymmärtämään syy-seuraus asioita ja toistan samoja virheitä vuodesta toiseen.
Olen naiivi. Minua on todella helppo manipuloida ja jos joku kertoo mulle jotenkin niin olen niin ehdottomasti samaa mieltä, tavallaan laitan omat aivoni sivuun ja muutun toiseksi.

Isälläni ja veljelläni samanlaiset oireet.
Onko yliherkkyys, adhd vai joku muu...
Kiitos!

16

966

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Monisairas

      Kyllä kuvaamasi sopii hyvin mm. adhd:hen. Sun oireet on hyvin hyvin tyypillisiä nykyisin. Pääasiallisin syy ei ole niinkään sairaudet tms, vaan elämään tullut jatkuva multitasking eli yhtaikaa tehdään montaa eri juttua. Onko mahdollista, että olisi tätä? Tietty kun lähisuvussasi, niin voi olla ikäänkuin geneettistä käyttäytymistä.

      Kerrot olevasi vähän naivi loogisessa ajattelussa. Ikävä kuulla, mutta minusta on hyvää se, että tiedostat tilanteesi. Sinulla on paremmat mahdollisuudet yrittää hallita suhtautumistasi ja ehkä voit myös oppia pois tuosta. En ole varma, mutta tällainen käsitys on.

    • gahmu

      Hei, olen 36v mies, minulla on ADHD diagnoosi, aikuisena saatu koska itse hakeuduin hoitoon juuri samallaisten oireiden johdosta. ADHD käy ilmi pitkien neurologisten testien seurauksena ja tiedän faktana että toiset ADHD ihmiset saavat äkkiä virheellisesti epävakaan taikka yleisemmin kaksisuuntaisen persoonallisuuhäiriö diagnoosin. MUTTA adhd:ssa ei ole maniaa taikka todella vakavaa masennusta, lähinnä ahdistusta ja manialta tuntuvaa olotilaa koska olet kovassa ylikierrostilassa.

      Se että se on geneettistä eli isällä ja veljelläsi kertoo myös adhd:sta.

      Kaikki nämä neurologiset oireyhtymät ovat aikalailla samanlaisia eri oireilla. Itselläni on adhdn lisäksi sivudiagnooseja OCD, asperger, tourette oireista ja nämä kaikki kulkee käsikädessä.

      • Anonyymi

        Voi eiiiiiii...... vanha teksti ja JUST tää ihminen osaisi vastata mun kysymyksiin D:

        Mulla molemmat dg:t eli 2-suuntanen ja epävakaa. Eikä oireita olla saatu aisoihin lääkkeillä ja terapialla.

        Mietin vaa että millasia ylivirittyneisyysjaksot mahtaa olla pahimmillaan adhd:ssa......

        Itellä nettiriippuvuutta ja nettiseksiä kun ahistaa... Ne jotenki on muka ollu lääkettä.


    • Anonyymi

      Neuvoisin, älkää missään nimessä hankkiko diagnooseja. Sen jälkeen mahdollisesti olette vuosikaudet seurantanuorassa ja teille ei psykiatri välttämättä puhu yhtään mitään. Nykyään pakkomielenterveyshoidot tulevat kotiin ja koneeseen. Todella karseata. Menee ilo elämästä, ei ikinä tunne itseään normaaliksi ja sosiaaliset suhteet ja -motivaatio kärsivät valtavasti. Kokemusta on.

      Jospa ne keskittymishäiriöt johtuisivat vaikka opitusta tavasta, jos muutkaan perheessä ei osaa keskittyä. Itsellä tuli perintönä myös samanlaista taipumusta, mutta siitä voi päästä irti opettelemalla ja sitkeydellä.

    • Anonyymi

      https://www.tuimakka.fi/psykiatria-hajalla

      Psykiatriset diagnoosit

      Diagnoosien kyseenalaistaminen lähti vauhdilla liikkelle, kun David Rosenhan johti kuuluisan valepotilaskokeen 1970-luvun alkupuolella. Kokeen innoittamana tehdyt selvitykset asettivat psykiatrian kyvyn erotella psyykkisesti sairaat terveistä vähintäänkin kyseenalaiseksi. Työn helpottamiseksi ja uskottavuuden parantamiseksi luotiin DSM eli psykiatrinen diagnoosiluokitus. Koska DSM luetteloi ja kuvaa erilaisia henkisen kärsimylsen luokkia, viestittävä kuvaus pulman luonteesta saattoi parantua.

      Daviesin kirjan ehdottomasti mielenkiintoisin osa on kuvaus Robert Spitzerin johtaman ryhmän työskentelystä. Lyhyesti luonnehtien diagnoosiluokitus syntyi huutoäänestystä muistuttavan prosessin kautta. Äänestäminen ei ole tiedettä vaan kulttuuria. Pulmana on, että psyykkistä diagnoosia voi vain hyvin harvoin perustaa verikokeisiin tai muihin objektiivisesti havaittaviin merkkeihin.

      Mielenterveyteen liittyvät pulmat eivät odota ”löydetyksi tulemistaan”, kuten vaikkapa molekyylit tai bakteerit. Siksi diagnoosiluokitus ei anna viitettä siitä, miten kärsimystä tulisi lievittää ja/tai mistä kärsimys johtuu. Psykiatriset diagnoosit olisikin nähtävä ikään kuin tähtikuvioina, joita ihmiset ovat eri aikoina hahmotelleet tähtitaivaalta. Diagnoosi on parhaimmillaan valistunut arvaus ja pahimmassa tapauksessa pimeässä hapuilua.

      Luokituksen kehittäjät eli Spitzer ja kumppanit toki ymmärtävät luokituksen rajoitukset, mutta suuren yleisön keskuudessa esimerkiksi traumaperäinen stressireaktio, vakava masennustila, sosiaalisten tilanteiden pelko tai epävakaa persoonallisuus alettiin mieltää yhtä todellisiksi sairauksiksi kuin nielurisatulehdus, vyöruusu tai flunssa.

    • Anonyymi

      https://madinfinland.org/adhd/

      Mitä on “disease awareness” -artikkeleiden taustalla?
      ADHD-diagnoosin viralliseen tautiluokitukseen (DSM-IV toimikunnan puheenjohtajana) lisännyt psykiatri Allen Frances on myöhemmin katunut asiaa julkisesti laajoilla luentokierroksilla. Hän teki pahan erehdyksen ja on mielestään osasyyllinen maailmanlaajuisen epidemian syntyyn. Lääketeollisuus tarttui tehokkaasti uuteen markkinamahdollisuuteen kun se sai toivomansa uuden sairauden. Frances kertoo olleensa tästä yllättynyt.

      ADHD = huonosti keskittyvä ja levoton
      ADHD on lyhennelmä sanoista attention-deficit hyperactivity disorder. Sillä tarkoitetaan, että henkilö on levoton ja huono keskittymään. ADHD ei viittaa mihinkään tunnettuun seikkaan esimerkiksi kehossa tai muuhun taustalla olevaan selittävään tekijään, vaan nimenomaan ja vain huonoon keskittymiskykyyn ja levottomuuteen. Erilaisia biologisia eroja on ehdotettu ja uutisoitu, mutta tarkempaa katsomista nämä “löydöt” eivät ole kestäneet.

      ADHD:n sanotaan olevan kehityksellinen häiriö, koska sillä viitataan lapsiin, jotka käyttäytyvät tarkastelijoiden mielestä kronologista ikäänsä nuorempien lailla. Sille on sinnikkäästi etsitty keskushermostosta syytä, mutta innokkaista uutisista ja erittäin runsaista ehdotuksista huolimatta, mitään ei ole löytynyt.

      • Anonyymi

        Paras teoria on, että ADHD:ssä aivojen vireystaso on normaalia matalampi ja siksi kuormittuu vähäisestäkin.
        Minulle on tosin ihan yhdentekevää miksi nuo lääkkeet toimii, pääasia että ne toimii.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paras teoria on, että ADHD:ssä aivojen vireystaso on normaalia matalampi ja siksi kuormittuu vähäisestäkin.
        Minulle on tosin ihan yhdentekevää miksi nuo lääkkeet toimii, pääasia että ne toimii.

        ADHD lääkkeet ovat amfetamiinia tai amfetamiinin kaltaisia aineita.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Amfetamiini

        Amfetamiinin vaikutukset alkavat parista minuutista eteenpäin aineen nauttimisen jälkeen. Yhden annoksen vaikutus kestää useita tunteja.[2] Amfetamiini kohottaa mielialaa, vähentää ruokahalua, aiheuttaa tarmokkuuden ja vireyden tunnetta sekä estää väsymyksen ja ikävystyneisyyden aiheuttamaa suorituskyvyn alenemista. Pieninä annoksina amfetamiini parantaa muistia, keskittymisykyä ja suorituskykyä.[7][8] Suurina annoksina se aiheuttaa tuskaisuutta ja ärtyisyyttä.


      • Anonyymi

        On kyllä, mutta vaikutustapa on juurikin päinvastainen ADHD-potilailla. Eli kun normaalisti amfetamiini saa vauhtia aikaan (siitä sen lempinimikin), niin ADHD-potilailla lääke vaikuttaa huomattan rauhoittavalla tavalla.
        En usko että mitään katupiriä voisi annostella edes niin että se vaikuttaisi lääkinnällisellä tavalla, jo sen takia että sen vahvuudesta ei koskaan tiedä.
        Ja ADHD lääkkeissä vaikuttava ainemäärä on aivan minimaalisen pieni.

        Masennuslääkkeistä Voxra muuten toimii kanssa stimulantin kaltaisesti.
        Sen vaikuttavan aineen bupropionin alkuperäinen nimi olikin amfebutamoni mutta se sitten imagosyistä vaihdettiin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On kyllä, mutta vaikutustapa on juurikin päinvastainen ADHD-potilailla. Eli kun normaalisti amfetamiini saa vauhtia aikaan (siitä sen lempinimikin), niin ADHD-potilailla lääke vaikuttaa huomattan rauhoittavalla tavalla.
        En usko että mitään katupiriä voisi annostella edes niin että se vaikuttaisi lääkinnällisellä tavalla, jo sen takia että sen vahvuudesta ei koskaan tiedä.
        Ja ADHD lääkkeissä vaikuttava ainemäärä on aivan minimaalisen pieni.

        Masennuslääkkeistä Voxra muuten toimii kanssa stimulantin kaltaisesti.
        Sen vaikuttavan aineen bupropionin alkuperäinen nimi olikin amfebutamoni mutta se sitten imagosyistä vaihdettiin.

        Amfetamiinin keskittymiskykyä parantava vaikutus ei rajoitu ADHD potilaisiin vaan vaikutus on yleisluontoinen.

        https://www.radionova.fi/uutiset/ajankohtaista/a-93354

        Amerikkalaiset opiskelijat ovat huomanneet, että ADHD:sta kärsiville tarkoitettu reseptilääke Adderall ja Ritalin auttavat myös opintoihin keskittymisessä.

        Opiskelijoiden mukaan lääkettä on helppo saada ja sitä käyttäen pystyy valvomaan ja keskittymään läksyihin. Asiaa on tutkittu Kentuckyn yliopistossa. Siellä lääkkeeseen on turvautunut liki kolmasosa oppilaista. He suhtautuvat Adderallin käyttöön kevyesti, mutta todellisuudessa lääke on riippuvuutta aiheuttava amfetamiinijohdannainen.

        Yliopistojen syyslukukausi on käynnistymässä Yhdysvalloissa. Koska kilpailu stipendeistä ja arvosanoista on kovaa, osa opiskelijoista on ryhtynyt ottamaan tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriö -lääkkeitä opiskelujensa tehostamiseksi.

        Ilmiö on yleinen kaikilla amerikkalaisilla yliopistojen kampuksilla. Lääke on lasten ylivilkkauden ja keskittymiskyvyn puutteen, eli ADHD:n, hoitoon tarkoitettu amfetamiinipohjainen reseptilääke Adderall. Virallista tutkimusta sen väärinkäytöstä korkeakouluissa on tehty vain Kentuckyn yliopistossa. Siellä 30 prosenttia kaikista oppilaista on käyttänyt Adderallia kyetäkseen opiskelemaan tehokkaammin. Mitä pidemmälle opinnoissa edetään, sitä yleisempää väärinkäyttö on. Kentuckyssa kolmannen ja sitä ylemmän vuosikurssin oppilaista puolet on käyttänyt lääkettä. Sisarus- ja veljeskunnissa 80 prosenttia opiskelijoista on napsinut Adderallia.

        Hinkkasen haastattelema neurologian opiskelija Ramin on kuullut, että yksi 25 milligramman tabletti Addearallia on kuin olisi juonut kolme Red Bull -energiajuomaa. Sillä lukee kahdeksan tuntia keskeytyksettä kuin kone. Englantia pääaineenaan lukeva Rosnick tietää, että Adderall pistää sinut "zoneen", vyöhykkeeseen, jossa keskittyy pelkästään opintoihin. Kun on kerran napannut "Addyn", sen jälkeen opiskelu ilman lääkettä tuntuu riittämättömältä. Hän itse sanoo juovansa mieluummin Pepsiä. Urheilussahan suoritusta tehostavat kielletyt aineet ovat puhuttaneet jo pitkään.


      • Anonyymi

        eikö ole tarkoitus pysyä aiheessa.
        Olen käyttänyt Ritalinia, ei tullut ns. riippuvuutta, mutta sain sen rauhan että oli paikallani, muuten olen kuin sähköjänis, on suvussa ongelmia.
        Liikunta autta hyvin paljon, mutta tilanteesta johtuen en voi liikkua, lonkka sökönä, mutta muistan aina sen ahdistuksen ja levottomuuden, kuinka pitkä lenkki, auttoi asiaa, ei välttämättä ole ADHD mutta ennen luin kirjoja 2-3 viikossa ja vuoden 2005 jälkeen en yhtään kirjaa, kun ei ole keskittymiskykyä ja minä olen jo vanha ja kirjat oli hyvin rakkaita, mutta kun lähimuisti meni ja keskittymiskyky, niiin jostain tätä vyyhtiä pitää purkaa, oli ADHD mutta pysty lukemaan kirjoja, niin on hyvä homma. 5 vuotta muutosta, minulla edelleen muutto kesken. en osaa enkä pysty organisoimaan asioita.


    • Anonyymi

      Kuuluuko tuohon adhd-kuvioon myös, että tulee usein ikäänkuin "kuivahumalaan" ? Esim. työpaikalla meno päällä, naurattaa ja tulee töksäytetyksi asioita, joita ei pitäisi sanoa?

    • Anonyymi

      Ab oy on kaikkea löytyy eteenpäin vain sanoi Mattikin fifty dixty

      • Anonyymi

        Hyvin sanottu kiitos mies


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvin sanottu kiitos mies

        Kitos kitos


    • Anonyymi

      Samaistun sinuun. Minunkin päässä "viiraa" ja olen itse epäillyt että minulla on adhd. Pitää kuitenkin käydä lääkärillä jotta saan täyden varmistuksen.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      317
      7424
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2146
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1827
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1362
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1277
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1231
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1210
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1146
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1071
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1019
    Aihe