Jussi Niinistö huolissaan maanpuolustustahdosta

Ilmavoimien vapaaehtoisen harjoituksen jälkipyykki ravistelee puolustusvoimien johtoa ja ministeriötä kun mätäpaiseen jäävuorenhuippu sattui nyt paljastumaan.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/07a1196b-b3e2-47de-923b-ba7a2fd7b2ed

Totta hitossa puolustusvoimien johdon ja ylemmän upseeriportaan sikailut, ylimielisyys kansaa ja alaisia kohtaan, piittaamattomuus verorahojen käytöstä yms. vaikuttavat myös kansalaisten mielipiteeseen puolustusvoimista ja sitä kautta myös maanpuolustustahtoon.

Mielestäni em. on samaa jatkumoa armeijan rappiotilalle joka käynnistyi puolustusvoimauudistuksesta, jolloin sotilaalliset näkökohdat sivuutettiin täysin kun päätettiin mm. varuskuntien lakkauttamisesta. Tuolloin tapettiin suuri osa mm. itäisen suomen tuolloin vahvasta maanpuolustustahdosta ja hyvästä hengestä.

Sitä tuhoa on todella vaikeaa näin jälkikäteen enää korjata, eikä tilannetta ainakaan paranna ylemmän henkilökunnan käyttäytyminen ja veronmaksajien piikkiin hornet-saattueessa tehdyt ryyppyreissut.
378
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kukapa haluaisi ensin selkä verellä raataa rikkaiden hyväksi ja sitten vielä puolustaa heitä kun paska tulee housuun.

Äänestä
  • Näinpä. Voisivat ne päättäjäpolitiikotkin vähän miettiä että onko tämä maa kaikkien kansalaisten mielestä puolustamisen arvoinen, niinkuin sen pitäisi olla, jos kaikilla olisi asiat niinkuin pitää.
    Kun kansa poliittisilla päätöksillä jaetaan jyviin ja akanoihin, niin eihän akanoilla tunnetusti mitään asiaa sinne laariin ole.
    Sosiaalipolitiikalla on siis todella vahva kytkös myös puolustuspoitiikkaan ja maanpuolustustahtoon ja se kannattaisi ajoissa tajuta.
    Pakon edessä maanpuolustuksesta ei tule mitään, kyllä siihen pitäisi se aito tahto löytyä ja kokea puolustavansa jotakin arvokasta.

    Äänestä

Maahamme kohdistuva hyökkäys käynnissä 18v.
Media on hyökkääjien vallassa ja syöttää propaganda uutista uutisen perään.
Valtiolta on kavallettu liki kaikki seuraavaksi kavalletaan terveydenhuolto ja tiestöt.
Kansalaista vainotaan systemaattisesti,, kerätty sormenjäljet, otettu selfiet, kaupunki infraan tulee poliisin valvomia kameroita kiihtyvään tahtiin, Poliisille "lahjotaan" vapaamuurarien toimesta panssaroituja Mercedeksiä, Konepistooleja, lisävältuukisia kansalaisten netti seurantaan.
25 vuotta poliisiksi on valittu vajavaisia miesvihaa tuntevia alapään vammoja.! Näillä synnynäinen tarve tappaa kansalaisia varsinkin MUSTA MIES JOUTUUN VAMMISTEN UHRIKSI SYYTTÄ.
Näille vammaisille Normi mies on vihan kohde jonka tappamista odotetaan vammaa ei voi salata näkyy tilastoissa näden uhri on aina tiedossa NORMI MIES!
YK- maailmanterveysjärjestö EU- kaikki on perustettu samojen vapaamuurarien toimesta.
Eurooppaa kohtaa hyökkää näkymätön käsi jota johtaa 7 muurarin kopla. Valtiot velkaannutetaan tahalliseti jotta hallinta saadaan ilman sotaa. kaikki valtion tulonlähteet myydään EU, USA keskuspankkien omistajille. Kiinteistövero on euroopan keskuspankin määräämä käskytys eduskunnan muurareille tulee sitä kautta. Ruuantuotanto on jo otettu täysin EU valtaan ainostaan tuilla viljely mahdollista!
Seuraavaksi kehitetään laijsto jonka oman siemenen käyttö tai ilman tettyä torjunta-ainetta tehdään mahdottomaksi. Keskuspankki on määrännyt käteisen lopetettavaksi kansalaisen seurannan tiivistämiseksi! Kansalaisten ajoneuvoja varustetaan GPS laitteella seurattaviksi tarvitaan vain tiestön yksityistäminen!
HYÖKKÄYS ON KÄYNNISSÄ!!
VAALITULOS ENNALTA SERVERINKAUTTA MÄÄRÄTTY!!
VAPAAMUURARIEN VOITTO JATKUU KOSKA MEDIA ON TÄYSIN VALLATTU!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


PalautankoPassin kirjoitti:

Ilmavoimien vapaaehtoisen harjoituksen jälkipyykki ravistelee puolustusvoimien johtoa ja ministeriötä kun mätäpaiseen jäävuorenhuippu sattui nyt paljastumaan.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/07a1196b-b3e2-47de-923b-ba7a2fd7b2ed

Totta hitossa puolustusvoimien johdon ja ylemmän upseeriportaan sikailut, ylimielisyys kansaa ja alaisia kohtaan, piittaamattomuus verorahojen käytöstä yms. vaikuttavat myös kansalaisten mielipiteeseen puolustusvoimista ja sitä kautta myös maanpuolustustahtoon.

Mielestäni em. on samaa jatkumoa armeijan rappiotilalle joka käynnistyi puolustusvoimauudistuksesta, jolloin sotilaalliset näkökohdat sivuutettiin täysin kun päätettiin mm. varuskuntien lakkauttamisesta. Tuolloin tapettiin suuri osa mm. itäisen suomen tuolloin vahvasta maanpuolustustahdosta ja hyvästä hengestä.

Sitä tuhoa on todella vaikeaa näin jälkikäteen enää korjata, eikä tilannetta ainakaan paranna ylemmän henkilökunnan käyttäytyminen ja veronmaksajien piikkiin hornet-saattueessa tehdyt ryyppyreissut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu