Nyt sitten ei ole tarkoitus loukata ketään yksittäistä ihmistä tai heidän pehettään,vaan mietintämyssy lähtenyt käyntiin ihan vl-ihmisten omista näkemyksistä,tai ei-vl-ihmisen joka ajattelee kuin vl.
Hyvin usein täältä saa lukea kuinka usea vl-ihminen tuomitsee pahaksi ihmiseksi muut heidän ulkopuolellaan olevat.He vetoavat siihen,että täällä käytetään alkoholia ja ihmiset tekevät pahoja tekoja,huoraavat,tappavat yms.niiden vaikutuksesta, Ja todellakin hyvin harvoin esillä on joskaan ollenkaan,että ihminen olisi tehnyt pahoja tekoja aivan selvinpäin,tai ainakin he ovat olleet joidenkin aineiden vaikutuksen alaisina.Eli syy monelle väkivaltaisuuksiin ovat päihteet.
Monet vl-ihmiset vetoavat kaikessa siihen,että he ovat hyviä kun eivät käytä alkoholia,ja näin välttyvät pahalta,mitä ulkopuolella olevat tekevät.
Mutta,nyt kuitenkin täällä saa lukea,että vl-ihmiset tekevät huorin,perheväkivaltaa esiintyy,sekä on tiedossa muitakin hyvin ikäviä tapauksia.Niin nyt herääkin kysymys,että mikä vl-ihmisiä ohjaa noihin ikäviin tekoihin jos kerran heillä ei ole syynä alkoholi ja päihteet,niin mikä syy heillä on? Jos kerran meillä ulkopuolella olevilla se on aina ryyppääminen.
Nyt sitten turha luulla tätä yleistykseksi,sillä niitä hyviä ja pahoja on vl-liikkeen parissa,niinkuin täällä meidänkin parissa.
Jos tämä on liian ikävä kysymys,niin saa puolestani poistaa jos joku katsoo tarpeelliseksi,mutta asia joka tuossa aamusella alkoi askarruttamaan.
Sen verran voin vielä mainita,että täältä löytyy keskusteluja jossa suoraan tuomitaan kaikki vl-liikkeen ulkopuolella olevat kaikiksi noista edellämainituista.Joten on kai meilläkin oikeus jotain näistä pahoista asioistakin kysyä?

Vastaukset 7
Vanhimmat
Mielestäni osoittaa todellista tynnyrissä kasvamista se että leimaa kaikki muut kuin Vl-uskoa tunnustavat juopoiksi. Se on joko taitamatonta kärjistettyä kirjoittamista tai lapsellisuutta. En ole tähän kyllä tällä palstalla kovin usein törmännyt joten se ei mielestäni tässä ole olennaista. Niinpä vastaa niinkuin arvelit että meissä kuten teissäkin on monelaisilla vahvuuksilla varustettuja ihmisiä. Toiset on jaksavampia kuin toiset. Kaikkia väkivallan tekoja ei varmastikaan tehdä missään humalapäissään. Joten syyt ovat aivan samat kuin kenellä tahansa. Äärimmilleen venytetty pinna katkeaa lopullisesti tai on kykenemätön keskustelemaan ja hoitaa homman ainoalla tuntemallaan tavalla.
No hyvä ettet ainakaan sinä pahoittanut mieltäsi,koska en sitä niin halunnut.
Iselläni vain tuo ajatus lähti varmaan siitä,kun itse olen huomannut,että ne perheet joissa ei ole päihteiden väärinkäyttöa ovat hyvinkin onnellisia ja lapset tasapainoisia.Mutta taas ne perheet joissa päihteet ovat isona osana elämää,niin niissä on väkivaltaa tai saattaa olla vain henkistäväkivltaa,joka on vielä pahenpaa kuin se nyrkin isku(siis ihan vain vertailuksi,lyödä ei saa koskaan,eikä väkivaltaan pidä turvautua).
Sitä juuri ajoin hieman takaa,että ihmiset saattavat masentua,ja siksi he muuttuvat,mutta masennukseenkin löytyy parannus jos hakeutuu hoitoon ja selvittää syyt.Sitten se on vaikeampi juttu jos alkaa siinä vielä juopottelemaan,niin aivotoiminta ei ole enään lähelläkään normaalia,ja siksi saattaa tehdä kauheuksia.Mutta kun teille ei tule tätä alkoholi ongelmaa ja silti joitain kauheuksia tapahtuu,miksei haeta apua ahdingossa vaan ajaudutaan aina vain syvemmälle ahdinkoon?Jokuhan siinä tökkii jos kerran synnit saa pyydettyä anteeksi,ja siltikään ei ole hyvä olla?
Meille ainakin jo lastenneuvolassa opetetaan ja saa kirjasia mukaan joissa puhutaan perheväkivllasta myös henkisestäkin.Ja on kehoitettu pitämään läheisistä huolta ja koittaa myös huomata itsessä muutokset jos meinaa alkaa kurittamaan lapsia väkivallalla,sanottu suoraan,että jos turvautuu väkivaltaan,niin silloin on henkisestisairas ja on ehdottomasti autettava/ja tai haettava itse apua.
Niin ja tiedoksi sinullekkin,että vaikka otankin esimerkkini joistain lukemistani täällä niin en kaikkea kuitenkaan usko.
Ja tosiaan tiedän etteivät kaikki vl-ihmiset pidä ulkopuolisia juoppoina pahantekijöinä,joillain vain on tämmöinen tylsä näkemys ulkopuolisesta elämästä.Ja vaikka joku joskus hieman joisikin alkoholia,niin ei hän välttämättä ole aina juoppo ja paha.
Olemme syntisiä ja erehtyväisiä uskovaisinakin , mutta sillä erolla että haluamme uskoa syntimme anteeksi Jeesuksen sovintotyön tähden. Jos esim. näitä edellämainittuja syntejä tekee uskovaisena tahallaan ja tietoisesti on suurena vaarana että uskon liekki katoaa sydämmestä.
sinula oli sanoja...
Et varmaankaan ymmärtänyt kysymystäni niinkuin sen tarkoitin.Toki tiedän,että teille nuo asiat ovat helpompia koska teillä saa aina synnit anteeksi.Mutta hain sitä,että jos tekee jotain lopullista pahaa,niin eihän silloin voi enään pyytää syntejä anteeksi?Ja mikä ajaa moisiin huorintekoihin,sillä siihenkin syy täällä ulkopuolella on usein alkoholi,ei pysty ajattelemaan järjellään,ja selvinpäin saattaa katua todella.Siksi alkoholi niille kieltoon jotka eivät osaa käyttäytyä kun sitä nauttivat.Siis jos meillä suurin syy on alkoholi pahoihin tekoihin,niin mikä syy on teillä on siihen että joku tekee todella kauheuksia tai vähemmän kauheuksia?Luulisi että teillä juuri olisi asiat erittäin hyvin kun päihteet eivät sotke elämää.Ainakin täällä ulkopuolella useimmat kauheudet tehdään juuri päihteitten vaikutuksen alaisena.En tiedä tuttava piiristäni ketään joka tekisi moisia selvinpäin,ja aika paljon on kuitenkin hyviäkin tuttavia,ihan miehiä ja naisia,sekä pariskuntia.
hengen omaavia on mm. vankilassa istumassa henkirikoksista.
Eli ei ole niin suurta syntiä, mitä ei saisi anteeksi. Näin ajattelevat VL:t ja se tulee suoraan raamatusta, vaikkapa esim. Ryöväri ristillä.
Eli jos tänään tapat jonkun, joka tietenkin on väärin, niin illalla voit olla jo "sujut"(Jumalan kanssa)(Kylmä esimerkki). Se riippuu siitä nöyrtyykö sydämesi katumukseen ja parannukseen.
Tämä siis tuohon "Mutta hain sitä,että jos tekee jotain lopullista pahaa,niin eihän silloin voi enään pyytää syntejä anteeksi?"
Itse en usko siihen,että vaikka synnit sovittaisi yhteiskunnalle,niin ei niitä ole välttämättä sovitettu Jumalalle,vain Hän on näkevä ihmissydänmeen.
Lopullisella pahalla tarkoitin jotain,niin pahaa mitä sinä et ehkä ymmärrä,mitä sellaistakin tapahtuu.Yritin sitä juuri selvittää,että jos ihminen uskoo kokoajan ja on kuuliainen,ja yhtäkkiä tekee jotain pahaa,niin mikä hänet siihen ajaa?Mikä sumentaa hänen järjenjuoksun jos siihen ei ole syynä päihteet?Masenukseenkin on saatavissa apua kun sitä vain lähtee hakemaan,eli ei sekään voi syynä olla,ja kyllä niin pahan masenuksen jo lähinmäinen huomaisi,varsinkin selvinpäin,tai sitten lähinmäiset ovat siihen tottuneet pikkuhiljaa.
Mutta,tämä on niin ikävä aihe ettei keskustella tästä enempää.Halusin vain kysellä koska itse pidän päihteitä suurena syynä kuheille teoille.
Mutta kiitos kuitenkin selvitys yrityksestä:)