Hyvin puhdistava kokemus vaikka lopussa kiljuin kauhusta kun koko maailma kääntyi minua vastaan ja pam taju pois.
Herättyäni rinnastani kajasti valoa ja olin niin hyvässä olossa etten ole sellaista aiemmin kokenut.
Tuolloin usko jumalaan heräsi ja matka itseensä ollut hyvin mielenkiintoinen.
Hiljaisuutta tämä on vaatinut.
Elämän ihmeellisyyden hämmästely on herännyt , koen samoja tunteita kun lapsuudessani joka oli hyvä.
Psyyke on vain rajoitin , höllätkää , hellittäkää, antautukaa hetkelle ja syntykää uudelleen!
Voit luoda itsestäsi kenet vain haluat tai sitten olla hetkessä läsnä antautuneena jumalalle, totuudessa oman todistuksesi kanssa.
Älä pelkää , kaikki menee kuten on tarkoitettu ja se on hyvä
Herättyäni rinnastani kajasti valoa ja olin niin hyvässä olossa etten ole sellaista aiemmin kokenut.
Tuolloin usko jumalaan heräsi ja matka itseensä ollut hyvin mielenkiintoinen.
Hiljaisuutta tämä on vaatinut.
Elämän ihmeellisyyden hämmästely on herännyt , koen samoja tunteita kun lapsuudessani joka oli hyvä.
Psyyke on vain rajoitin , höllätkää , hellittäkää, antautukaa hetkelle ja syntykää uudelleen!
Voit luoda itsestäsi kenet vain haluat tai sitten olla hetkessä läsnä antautuneena jumalalle, totuudessa oman todistuksesi kanssa.
Älä pelkää , kaikki menee kuten on tarkoitettu ja se on hyvä
Vastaukset 21
Vanhimmat
Minullekin psykoosi oli matka traumojen ja dissosiaatioiden maailmaan. Se toi mieleeni paljon unohtamaani. Lisäksi tavallisista asioista tuli pelottavia ja tuli pakkoajatuksia. Nyt 4 vuotta sen jälkeen voin sanoa kasvaneeni henkisesti paljon. Enemmän kuin minään toisena 4-vuotiskautena.
Minulle oli pelottava kokemus, traumatisoiduin ja olen dissosioinut sen jälkeen. Vieläkin pyristelen pakkoajatuksista eroon syksyisen psykoosin jälkeen.
Katso dokumentti Avoimen dialogin hoitomallista. Suomeksi tekstitetty.
https://www.youtube.com/watch?v=c4aKg7gZZrk
Avoimen dialogin malli on käytössä Länsi-Lapin sairaanhoitopiirissä. Se perustuu tasavertaiseen kohtaamiseen ja perusturvallisuuden tuottamiseen asiakkaalle. Psykoottisia kokemuksia kuunnellaan ja yritetään yhdessä ymmärtää niiden merkitystä. Malli on tutkimuksissa todettu hyvin tehokkaaksi, suurin osa siten hoidetuista ei koskaan enää koe psykoosia, selviää ja palaa työelämään.
Ehkä et saanut oikeanlaista apua psykoottiseen kokemukseesi kun siitä jäi noin paha trauma. Suurin osa ei taida saada, kun psykiatrinen hoito on niin huonoa. Lääkkeet voivat joskus pahentaa tilannetta pitkällä aikavälillä.
Psykoosissa koetuilla asioilla on merkitys. Niistä pitää päästä puhumaan niin ettei niitä nimitetä harhoiksi. Usein niissä ilmenee symbolisella tavalla jotain tärkeää, mitä ihminen on kokenut elämässään.
Kyllä ne ennen lääkeitäkin kokivat psykooseja ja selvisivät. Näistä ei edes historiassa paljon kirjoiteta. Sitten joku päätti, että suljetaanpas hullujenhuoneeseen.
Ehkä se psykoosi on vähän kuin LSD-trippi. Voi olla hyvä tai huono. Tietysti hyvä olla joku katsomassa, ettei hyppää vaikka auton alle. Teitysti psykiatrit eivät hoidottomuudesta tykkää, kun hoidostahan he saavat elantonsa ja lääketehtaat tuottonsa. Joten pienikin epäilys loputtomaan häpäisevään hoitoon.
Jotkut on tosiaan kirjoittaneet, että kannattaa vaan mennä psykoosi läpi ja ollut hyvä kokemus. Yleensä joku ympäristösyy psykoosille kumminkin.
Niinpä, jos siitä psykoosista sitten selviää hengissä ilman lääkäreitä.
Ei pitäisi joutua jäämään yksin kun on sellaisia epätavallisia ja rajuja kokemuksia kuin "psykoosi". Tuo sana on sitäpaitsi pelkkä pseudotieteellinen leima, jolla halutaan kertoa, että ne kokemukset olisivat jonkinlainen lääketieteellinen sairaus. Tämä käsitys on tieteessä nykyään kiistanalainen.
Psykoosissa tulevat pintaan torjutut, dissosioidut elämänkokemukset. Niiden ilmentyminen on epäsuoraa ja symbolista. Ne voivat ilmetä aistimuksina, joille ei (muiden mielestä) löydy vastinetta ulkoisessa todellisuudessa. Äänet ovat fysiologisesti aidosti kuultuja, siis aivotoiminnassa ilmeneviä ääniä, joiden lähde on omassa mielessä. "Psykoottisilla" kokemuksilla on aina mielellinen, psykologinen merkitys. Joillekin esimerkiksi äänet, joita muut eivät kuule, voivat edustaa jotakin oman itsen torjuttua osaa tai jonkun omaan elämään vaikuttaneen henkilön ääntä. Esimerkiksi monet, joita on lapsena kaltoinkohdeltu kuulevat "psykoosissa" kaltoinkohtelijan äänen.
Näihin kokemuksiin ei pitäisi joutua jäämään yksin. Oikeanlainen psykososiaalinen apu olisi kuuntelemista, ymmärtävää läsnäoloa ja vertaistukea. Tieteestä tietoa poiminut ihminen ei olisi yläpuolella oleva auktoriteetti, joka "diagnosoi" ja määrittelee. Vaan ihan tavallinen kanssaihminen, joka yhdessä toisen kanssa koettaa etsiä ymmärrystä ja tulkintaa tämän vaikeille
henkilökohtaisille kokemuksille.
Monille rajuja ja todellisuuden kuvaa muuttaneita kriisejä kokeneille näyttää jääneen ihan vieraaksi ajatus, että joku olisi voinut olla silloin tukena. Joku, joka ei kiistä, joka ei väitä tietävänsä paremmin. Joku, joka ei tuputa psyykeen vaikuttavia aineita silloin kun et halua etkä koe hyötyväsi niistä. Joku, joka ei lähetä sinua vieraisiin paikkoihin, kun koet paremmin voivasi olla kotonasi. - Tai, tarjoaa sinulle turvapaikan silloin kun et löydä sellaista mistään.
Joku, joka ei sano, että olet hullu.
Höpön höpön. Oletkohan koskaan edes ollut tekemisissä psykoottisen henkilön kanssa.? Siinä tilanteessa ei keskustelut auta yhtään mitään.
Narrativsta+en+osaa+sanoa,+mutta+on+olemassa+lukuisia+psykoterapeutteja+ja+muita+mielenterveysalan+asiantuntijoita,+jotka+ovat+erikoistuneet+hoitamaan+psykoottisia+potilaita.+Myös+niitä+toivottomimpia+tapauksia+-mykkiä,+lamaantuneita,+sulkeutuneita,+itsetuhoisia+ja+niitä,+jotka+ovat+vaaraksi+lähiympäristölleen+voimakkaiden+harhojen+johdosta.+Esimerkiksi+avoimen+dialogin+mallissa+on+kuvattu+potilastapauksia,+jossa+avoimesti+psykoottisia+ja+sulkeutuneita+potilaita+on+kyetty+hoitamaan+täysin+toimintakykyisiksi+avoimen+dialogin+periaatteiden+pohjalta+-useimmiten+ilman+lääkkeitä.+Ehkä+olennaisinta+taitaa+olla,+että+psykososiaalinen+interventio+tapahtuu+riittävän+varhain,+koska+silloin+sitä+on+helpointa+lähetä+hoitamaan.
"Höpön höpön. Oletkohan koskaan edes ollut tekemisissä psykoottisen henkilön kanssa.? Siinä tilanteessa ei keskustelut auta yhtään mitään."
Olen kyllä ollut. Ja tiedän että keskustelut usein auttavat. Eivät aina kuitenkaan. Jopa Länsi-Lapissakin, missä harjoitetaan avoimen dialogin mukaista hoitoa, ja missä psykososiaalinen auttaminen todella osataan (heillä on siihen oma erityiskoulutus) tarvitaan joskus rajoittamistoimenpiteitä.
Jossain vaiheessa, ellei heti niin myöhemmin, keskustelut ja muu psykososiaalinen tuki auttaa useimpia ihmisiä. Voisin väittää, että kaikkia. - .Ja että jos sitä mahdollisuutta ei tarjota, aiheutuu mitä todennäköisimmin vahinkoa.
Oikea-aikaisuus on tärkeää. Avoimen dialogin kehittäjät Jaakko Seikkula ym. painottavat kuinka välttämätöntä on kuulla ihmistä heti psykoottisen kokemuksen alkuvaiheissa. Jos se mitä hän koettaa kertoa ohitetaan hoidon ensimmäisinä päivinä, siihen on vaikea palata myöhemmin. Terapiakin vaikeutuu, jos ihmiselle on ehtinyt psykoosin alkuvaiheessa tulla kokemus ohittamisesta ja mitätöinnistä. Esim. jos ensimmäinen hoitava henkilö määrittelee hänen kokemuksensa "harhoiksi" tai kysyy hänen käyttäytymisestään "objektiivista tietoa" joltain hänen läheiseltään. Tai jotenkin muuten, ehkä hyvinkin hienovaraisesti, antaa hoitokeskustelussa ymmärtää että ihmisen oma kokemus ei ole kiinnostava, todenmukainen tai olennainen hoidon kannalta.
Jos itsetuhoisuuden tai väkivaltaisen käytöksen estämiseksi turvaudutaan rajoittamistoimenpiteisiin, ne tilanteet on käsiteltävä myöhemmin keskustelemalla niin että niiden merkitys selkeytyy. Muuten niistä tulee taas yksi uusi dissosioitava trauma. Tätä läpikäyntiä ei valtavirtapsykiatriassa useinkaan tehdä, ainakaan riittävästi. Tai jos tapahtuneesta keskustellaankin, yleensä ei tasavertaiselta pohjalta vaan psykiatrisesta auktoriteetista käsin.
Länsi-Lapissa suurin osa potilaista saa psykososiaalisen hoidon lisäksi rauhoittavaa lääkettä ja/tai unilääkettä. Neuroleptejä vältetään, koska ne vääristävät tietoisuutta ja vähentävät mahdollisuutta käsitellä psykoottisen kokemuksen merkitystä. Eli tämän ketjun otsikkoon viitaten psykoosi ei sitten voi olla "puhdistava" jos sen tarjoama viesti on hämärretty lääkkeillä.
Jotenkin jännä, että tuo Keroputaan malli on niin paljon erilainen siihen mitä itse koin eräällä suljetjulla osastolla Suomessa, jossa psykoosipotilaiden hoito oli yhtä injektiota, antipsykoottia ja kellontarkkaa lääkkeiden nielentää. Antipsykootteja pidettiin suorastaan ihmelääkkeinä, kuin antibioottina psykoosiin ehkäisemään potilaiden aivovauriot joita psykoosi voi aiheuttaa. Näin lääkäri puolusteli niiden syömistä. Melkein joka potilaalle syötettiin Zyprexaa, joka vaikutti olevan lääkärien suosikki - osa potilaista kuvasi sen tekevän zombiksi. Harhoista ei puhuttu, paitsi siinä merkityksessä että sinusta kirjattiin asioita selkäsi takana hoitokertomukseen josta saatoit lukea harhoistasi. Potilaista usein näki että he olivat kovissa lääkkeissä. Osa koki hoidon vankeutena ja suhtautui pakottamiseen aivan todella suurella ahdistuksella.
Joo senkään takia ei kannata ilmoittautua psykiatrille, jos vaan ei ole ihan mahdoton psykoosi, että ne ovat nykyään aivan pakkomielteisiä sen seurannan kanssa. Lääkkeitä oli ennen yksi vuosi, nyt kaksi. Ja muukin seuranta on aivan pakkomielteistä. Vaikka oireita ei tulisi enää, niin vielä puolen vuosikymmenenkin jälkeen saattavat kytätä pienintäkin oiretta. Ja päätelmät saattavat olla jo ihan huttua, varsinkin jos jätät näiden tapaamisen avolla. Ja tapaamisetkaan eivät ole millään tehokkaita, kun heillä on tälläinen observointitaktiikka, jossa ei oikeastaan mistään suoraan puhuta. Vähän niinkuin joku ukko bileissä, joka sanoo että ota viinaa ja mene tanssimaan, mutta minä en sinun kanssasi keskustele.
Mä joudun psykoosiin terapiassa. Järkyttävä kokemus, se ihminen jonka on tarkoitus auttaa - aiheuttaakin tämmöistä. Irtosin itsestäsi kokonaan, tärisin nurkassa ja olin huutamassa, mutta tajusin että silloin toi terapeutti hoitaa minut suljetulle jolloin olisin menettänyt erotilanteessa lähivanhemmuuden. Pidätin, nieleskelin ja täysin irrallisena itsestäni, tunteistani kaaottisuudessa väänsin hymyn naamalle, myötäilin terapeuttia kaikessa koska en pystynyt vastamaan mihinkään eikä mitään muuta kuin näitä psykoottisia ajatuksia tullut päähän, joita en voinut puhua tai huutaa (jota terapeutti provosoi) ja kehuin terapeutin maasta taivaaseen sekä lopetin terapian.
"Joo senkään takia ei kannata ilmoittautua psykiatrille, jos vaan ei ole ihan mahdoton psykoosi, että ne ovat nykyään aivan pakkomielteisiä sen seurannan kanssa."
"Mä joudun psykoosiin terapiassa. Järkyttävä kokemus, se ihminen jonka on tarkoitus auttaa - aiheuttaakin tämm"
"Myös niitä toivottomimpia tapauksia -mykkiä, lamaantuneita, sulkeutuneita, itsetuhoisia" - minun kokemukseni mukaan, lamaantuminen ja sulkeutuminen ovat asiotia mitä ajetaan psykodyynamisessa terapiassa."
Hyvä että tällaisia kokemuksia tuodaan julki. Olisi hyvä jos näistäkin kokemuksista voisi keskustella suoraan psykiatrian edustajien itsensä kanssa, eikä vain aliarvostetuilla anonyymipalstoilla. Kuinkahan usein tällaisia kertomuksia otetaan vakavasti missään? Pystyvätkö psykiatrit ja terapeutit edes keskustelemaan? Kuinkahan moni on kokenut mitätöintiä ja patologisointia kertoessaan psykiatrisen järjestelmän virheistä ja kohtelun aiheuttamista traumoista, esimerkiksi siten että kokemukset selitetään kokijan "psyykkisellä sairaudella" tai suoraan jollakin diagnoosilla?
- nim. itsekin "hoidoissa" traumatisoitunut
Täällä oli keskustelu, jossa kysyttiin terapian ja terapeutin vastuuta. Mutta siihen ei ole tullut yhtään kommenttia.
Tietääkö kukaan, mitä terapeutin vastuu käytännössä tarkoittaa?
Ja mitä tulee kirjoitukseesi. Tuskin ottaa, vika on aina potilaassa ja saa diagnoonsin, jonka jälkeen ei oteta vakavasti enään missään "Kun on tuo sairaus". Tuskin pystyy keskustelemaan. Ainoa olisi lähteä opiskelemaan aihetta ja tehtailla muutamia artikkeleita. Mutta opiskelussakin pitäisi käydä muutama sata tuntia omassa terapiassa, äkkiä sitä olisi samankaltainen kuin muutkin ja vilpittömästi uskoisi, että nykykäytännöt parantavat.
Psykoosin puhdistavuudesta saavat puhua vain etuoikeutetut hipit, jotka lähtevät kaukomatkalle ayahuasca-tripille kaukaisiin eksoottisiin maihin. Ne jotka eivät käytä puhdistavia ja päihderiippuvuudesta sekä masennuksesta vapauttavia psykedeelejä, ovat taas geeneettisesti viallisia ja neurologisesti poikkeavia, eivätkä ymmärrä sairautensa ja harhojensa johtuvan heidän somaattisesta sairaudestaan, vaan höpisevät kaiken maailman lapsuudentraumoista ja sisäisten ristiriitojen purkamisesta... Jos pärstävärkistä diagnosoitavan geenisairauden omaajana alat puhua kuin eksoottisissa maissa vierailevat hipit, saat lähinnä sairaudentunnottoman leiman. Itse kuitenkin uskon, että psykoosi on coping-keino, jossa mieli prosessoi usein traumaattisia ja vaikeita kokemuksia poikkeavassa tajunnantilassa ja saavuttaa näin oivalluksia, joita ei normaalissa tietoisuudessa tavoiteta. Se ei missään nimessä johdu mistään sairaudesta, vaan on ihmisen mieleen rakennettu sopeutumiskeino, jonka voi laukaista pelkästään vaikeat psyososiaaliset olosuhteet.
"psykoosi on coping-keino, jossa mieli prosessoi usein traumaattisia ja vaikeita kokemuksia poikkeavassa tajunnantilassa ja saavuttaa näin oivalluksia, joita ei normaalissa tietoisuudessa tavoiteta. Se ei missään nimessä johdu mistään sairaudesta, vaan on ihmisen mieleen rakennettu sopeutumiskeino, jonka voi laukaista pelkästään vaikeat psyososiaaliset olosuhteet."!
Komppaan tätä.
Höpö höpö, psykoosi on vakava sairaus johon pitää antaa syvä lääkitys ja sietokyvyn kasvatusterapiaa sekä potilaalle pitää antaa ymmärrys millainen hän oikeasti on toisten silmissä.
Anteeksi provosointi.
Esimerkki terapiasta: "Oletko kateellinen?" _ Hiljaisuus ja terapeutti täydentää: "On ihan luonnollista olla kateellinen, kerro vain":
( ÖÖ, no en jumakauta ole. Olen ollut vilpittömästi iloinen toisten puolesta ja suomessa kaikilla on tasavertaiset mahdollisuudet pärjätä. Lisäksi olen itse saanut elämässäni enemmän kuin olisin ikinä kuvitellut ja toivon kaikille samaa sekä eväitä itse jaksamiseen ja haaveiden työstämiseen).
MUTTA jos vastaat terapiassa en ole ja terapeutti on päättänyt, että persoonallisuuteeni kuuluu kateus, johdattelee hän kysymyksillä JOIHIN ei voi vastata oikein ja ahdistuu niin, että lopuksi pelkää - koska noihin ei pysty vastaamaan oikein.
1) Kysymys on asteltu niin, että pohjalle on asettu oletus kateudesta
2) Jos vähillä voimavaroilla, joissa et pysty keskustelemaan normaalisti, vastaa ettei ole kateellinen - ei vain tunnista sitä ja sitten terapeutti hoitaa sitä, ettei tunnista tunneita ja homma jatkuu "ymmärrätkö, huomaakto kuinka sinä (ja tulkitsee taas päin sitä).. Ja paineistetaan antamaan tunnustus kateudesta tai muusta terapeutin päättämästä luonteenpiirteestä.
3)Jos vastaa, että kyllä - niin sitten hoidetaan persoonallisuushäiriötä jossa kateus on luonteenpiirre.
Ja näitä kysymyksenasetteluja terapiassani oli useita. Mikä ahdistus, kun ei pysty vastaamaan "oikein" ja oikein näkee, kuinka terapeutti ei usko mitään. Johdattelee kysymyksillä, joiden asettelussa ei ole ripaustakaan vapaasta assiosiaatiosta tms.
Myös minulle psykoosi oli puhdistava kokemus, uudestisyntyminen uskoon. Siitä on tosin jo kauan kun sairastin kolme psykoosia vuosina 1999-2001.
Minulla oli aloittajan kanssa sama olo. Kun heräsin sairaalan lepositeistä, koin ennen kokematonta rauhaa, valoa ja helpotusta.
Luin sitten sairaalan Raamatusta:
"Minut on Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa."
Itse tajusin vuosia kestäneen psykoosin aikana, josta nyt siis diagnoosina skitsofrenia, kuinka kärsimystä on ollut kautta historian järkyttäviä määriä täällä maapallolla. Sain jonkinlaisen kanavan auki tietoisuuteen, maailmahan on hyvin verkottunutta. Tulin jollain lailla älykkäämmäksi ja sain vastauksia. Teknologinen kehitys, ihmiskokeet ja historian tapahtumia tulivat tutuksi. Vaikka skitsofreenikon rooli on melko rankka, en haluaisi elää siinä epätietoisuudessakaan.
Minulla myös psykoosit käsittelivät nimenomaan kärsimystä. Ne alkoivat henkilökohtaisesta kärsimyksestä ja laajenivat universaaliin. Siis sellaisiin kokemuksiin, jotka ovat itselleni vieraita, mutta joihin oman kokemukseni kautta jotenkin löysin yhteyden. Tavallaan oivalsin, että ihmisen tietoisuus on dynaaminen prosessi, joka itse itsessään tuottaa oman todellisuutensa. On psykoosin ansiota, että tiedän ainakin omasta mielestäni, miltä tuntuu olla vaikka kuoliaaksi rääkätty prostituoitu tai balkanilainen palkkamurhaaja, ja se tavallaan syvensi empatiani ja tietoisuuteni piiriä. Minulle tuli psykoosissani myös kokemusperäinen oivallus, että tosiaan tietoisuus on osin jotenkin jaettu, vähän kuin Googlen hakukone, jossa mielesi skeemat ohjaavat sitä, millaisia todellisuuksia tavoitat. Jos mielesi ohjaa sinut enkeleiden eikä demonien luokse, niin et välttämättä usko demonien olemassaoloon, näin karrikoiden sanottuna. Siksi on tärkeää oivaltaa myös, millainen voima meidän mielellämme on vaikuttaa siihen, keitä olemme ja miten koemme maailman. Toimintakyvyn vievä psykoosi usein johtuu siitä, ettemme ole oppineet hallitsemaan emmekä ymmärtämään tuota voimaamme, vaan annamme pelkojemme ohjata tajuntaamme poluille, jotka vievät yhteyden meitä kannatteleviiin verkostoihin. Psykoosi ei minua tosin niinkään puhdistanut, vaan muokkasi tajuntani eri tasolle, kuin se oli ennen.
"MUTTA jos vastaat terapiassa en ole ja terapeutti on päättänyt, että persoonallisuuteeni kuuluu kateus, "
Terapia jollaista kuvasit on mahdollista oikeastaan vain jos kaksi ehtoa täyttyy:
1) on idiootti terapeutti
2) on etukäteen jossain muualla annettu diagnoosi.
Ehto 2. täyttyy väistämättä nykyään kaikissa julkisesti maksetuissa terapioissa. Terapiaan ei pääse ilman diagnoosia. Monet diagnoosit leimaavat ihmistä laaja-alaisesti ja negatiivisesti, pahimpia tietenkin ovat juuri persoonallisuushäiriödiagnoosit.
Moni fiksu terapeutti onneksi osaa ajatella diagnoosien ohi ja kohdata potilaansa ihmisenä.