MOTORISTIN MATKAPÄIVÄKIRJA, PATTAYA.

2010unreg

Ekalle reissulle Ruotsin, Tanskan ja Saksan läpi ajaessa ei vastaohjauksia tarvittu.
HUOM! Vastaohjausta ei tarvitse kuin tarvittaessa.

Vasta kun saavuttiin Itävaltaan ja sieltä Alppeja pitkin Pohjois-Italiaan, Sveitsiin ja Etelä-Ranskaan niin aloin saada jutun juuresta kiinni.
HUOM! Voit ajaa espanjaan asti tietämättä miten moottoripyörää ohjataan.

Espanjassa paineltiin jo komeasti. 
Luulin että pyörässä on jotakin vikaa kun se totteli vastaankin vääntämistä.
Havaitsin sen hyväksi "viaksi" ja käytin sitä.
HUOM! Luulin viaksi moottoripyörän ohjaamista.

Olen ajanut omatoimisesti motocrossia murkkuiässä Pipon moottoriradalla ja minulla oli 350cc Honda 13 vuotiaana. 
Opettelin ennakoivan ajotavan kyytiläiseni turvaksi.
Kaahaukset suoritin yksikseen.
Alppiteillä pidin aina huolta siitä etten ajaudu vastaantulijoiden kaistalle tai ulos ulkokurvista.
HUOM! Hyvin on toiminut vaikka en tiennyt miten ohjataan.

Isoja pyöriä minulla oli yhteensä 5 Suomessa.
Pitkäaikaisin oli GSX R 1100. Busalla en ajanut kuin kaksi kesää.
Olen kaahannut Alpeilla noin 80tkm urheilullista ajoa ja kaikki parhaimmat serpentiinit.
HUOM! 80 tuhatta kilometriä.

Kaksipäällä on menty liukumalla kaarteissa saarillakin. 
HUOM! Osaan liukumamoottoripyöräajoa tietämättä miten moottoripyörää ohjataan.

Olen ajanut kymmeniä kertoja Thaimaan moottoriteillä niin kovin kuin pyörä kulkee.
Pyörinä olleet Suzuki Hayabusa 1999, Kawasaki ZX12R 2000 ja Kawasaki ZX10R 2006.
HUOM! Minä ajelen moottoriteillä ainoana täällä Thaimaassa.

Yli 250km/h nopeuksissa moottoritiet tuntuvat erittäin epätasaisilta ja mutkat tuntuvat yllättävän tiukilta. 
Ylipäätään motarilla "kolmeasataa" ajamistaei voi suositella kuin hiljaisina kesäöinä.
HUOM! Olen ainoa thaimaassa 300 km/h moottoritiellä ajanut, sekä ainutlaatuiseksi ennätyksellisen tekoni tekee se, että en ollut hoksannut miten moottoripyörää ohjataan.

Toivottavasti piditte matkapäiväkirjabablastani.

11

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sensei--

      Jaahas, että Neitimotoristi Hidashoksaaja 2010 se on ajellu täällä Thaimaassa moottoriteillä silleen vähän haipakkaa ainoana motoristina, aikamoinen aina tottapuhuva nainen.

      Sitte kaveri on ajanu alpeilla sellaiset pyöreet 80.000 kilometriä aiheuttaen toteamuksen, että Poju on sitten jokusen vuoden asunut alpeilla, taitaa olla myös jodlauksen huippuosaaja.

      Khiai

      • senseinohjaukset

        Ja ihan itsensä vastaohjausmestarin versioimana yksinpuheluna. Pistä passikuva missä on kuksa!

      • HyväVersio
        senseinohjaukset kirjoitti:

        Ja ihan itsensä vastaohjausmestarin versioimana yksinpuheluna. Pistä passikuva missä on kuksa!

        Versiointitaito tarttuu.

    • KrunikanVili

      VaaviSenseiNumBallilerpalta jälleen oksennusaloitus palstalle.
      Vaavia kateempaa ei voi olla, sossun kustantamassa huoneessaan itkee yksinäisyyttään ja sitä, etteivät rahat riitä edes Kallioon dösällä katsomaan thaihieromoiden näyteikkunoita!!!

      Niin se vain on vaavi, että tasan eivät käy onnenlahjat!!!

      • Sensei--

        Jos olette mahdollisesti isä lapselle ettekä lapsi isälle kuten Vili.

        Ettekä luonnollisesti ole Neiti 2010 tapainen etätekstarikasvattaja lapsellenne.

        Mikäli olette itse oikeaoppisesta moottoripyöräilystä kiinnostunut siellä suomessa tai jopa täällä thaimaassa, tai teillä on sukupuoleen katsomatta jälkikasvua jotka aloittavat tai ovat jo mopoilijoita, ehkä jopa kevarilla ensi kesänä.........ja toivotte omille lapsillenne turvallista ja pitkää ikää........suosittelen ajatuksella lukemaan oheisen asianmukaisen linkin artikkelin.

        https://tekniikanmaailma.fi/i-nain-ohjaat-ja-kaarrat-oikein/

        Mikäli huomasitte, sieltä löytyy myös maininta kokeneiden motoristien osaamistaidosta ja se osuu kuin nappi silmään meidän asennevammaisen hidashoksaavan neitimotoristi 2010 juttuihin.

      • Vantaalainen
        Sensei-- kirjoitti:

        Hullu mikä hullu. Nyt se neuvoo kasvattamaan jo vastaohjauslapsia. Minulla on kaksi lasta ja heillä omat harrastuksensa joukkuelajeissa. Heillä on lajiliitot, seurat, valmentajat, opastus, kaverit ja hierojat kaikki talon puolesta. Meillä vanhemmilla ei ole edellytyksiä antaa heille muuta harrastuksiinsa kuin hyväksyntä, autokyytejä ja rahaa.
        Sama juttu nykyään moottoripyörissä.
        Jos olet yhtään tutustunut miten monimutkaista sen A kortin saanti tehokkaisiin moottoripyöriin nykysuomessa on? Se on viiden vuoden sessio 16 vuotiaasta alkaen sisältäen useita eri teholuokkia, ajotunteja ja harjoittelua. Vanhemmilla ei ole siihenkään paljon annettavaa paitsi jos asuu maaseudulla missä voi mopoilua vähän opetella.
        Eihän autoissa ole ollut turvavyötkään pakollisia kuin vasta 1983. Moottoripyörillä ajeltiin ilman kypärää vielä 70 luvulla.
        Sinä koetat selittää että vanhempi on hullu ja huono jos se ei opeta vastasyntyneelle vastaohjausta. Miten sä oot noin sekaisin? Vedätkö jotakin kamaa?

      • Vaavilerpanjutut
        Sensei-- kirjoitti:

        Jos olette mahdollisesti isä lapselle ettekä lapsi isälle kuten Vili.

        Ettekä luonnollisesti ole Neiti 2010 tapainen etätekstarikasvattaja lapsellenne.

        Mikäli olette itse oikeaoppisesta moottoripyöräilystä kiinnostunut siellä suomessa tai jopa täällä thaimaassa, tai teillä on sukupuoleen katsomatta jälkikasvua jotka aloittavat tai ovat jo mopoilijoita, ehkä jopa kevarilla ensi kesänä.........ja toivotte omille lapsillenne turvallista ja pitkää ikää........suosittelen ajatuksella lukemaan oheisen asianmukaisen linkin artikkelin.

        https://tekniikanmaailma.fi/i-nain-ohjaat-ja-kaarrat-oikein/

        Mikäli huomasitte, sieltä löytyy myös maininta kokeneiden motoristien osaamistaidosta ja se osuu kuin nappi silmään meidän asennevammaisen hidashoksaavan neitimotoristi 2010 juttuihin.

        Vaavi on vaavi, vaikka voissa paistais!!!

        Haaveile vaan vaavi Thaimaassa olosta, se on ilmaista, eikä vahingoita ketään, mutta lopeta jo se ruikuttamisesi siellä asumisestasi!!!

      • Vantaalainen
        Sensei-- kirjoitti:

        Jos olette mahdollisesti isä lapselle ettekä lapsi isälle kuten Vili.

        Ettekä luonnollisesti ole Neiti 2010 tapainen etätekstarikasvattaja lapsellenne.

        Mikäli olette itse oikeaoppisesta moottoripyöräilystä kiinnostunut siellä suomessa tai jopa täällä thaimaassa, tai teillä on sukupuoleen katsomatta jälkikasvua jotka aloittavat tai ovat jo mopoilijoita, ehkä jopa kevarilla ensi kesänä.........ja toivotte omille lapsillenne turvallista ja pitkää ikää........suosittelen ajatuksella lukemaan oheisen asianmukaisen linkin artikkelin.

        https://tekniikanmaailma.fi/i-nain-ohjaat-ja-kaarrat-oikein/

        Mikäli huomasitte, sieltä löytyy myös maininta kokeneiden motoristien osaamistaidosta ja se osuu kuin nappi silmään meidän asennevammaisen hidashoksaavan neitimotoristi 2010 juttuihin.

        Harvalla perheellä on varaa kustantaa lapsilleen moottoripuörät ja kortit muutenkaan. Opiskelut ja asumiset on paljon tärkeämpiä järjestää ja kulkupeliksi auto. Suomessa muutenkin niin surkean lyhyt ja kylmä ajokausi. Kaikki nuo pakkomielteiset saarnasi valuu ihan hukkaan täällä. Perusta ajokoulu tai MP kerho missä pääset mieliaihettasi opettamaan.

      • Sensei--
        Vantaalainen kirjoitti:

        Eikös nyt olekaan niin että Pattayan rakkaat eivät kuulu noihin harvoihin perheisiin varallisuutensa puitteissa, vai onkos asiat muuttuneet ???

        Minulla on ajokoulutoimintaa täällä Chiang Maissa MC:n puitteissa ..... siis täällä jonne harvalla perheellä on varaa kustantaa perheensä asumista täällä.

        Ohessa mielinuoltavasi mieliaihekirjoituksensa, lue mielenkiinnolla.

        2010

        24.3.2018 19:09

        Olen ajanut kymmeniä kertoja Thaimaan moottoriteillä niin kovin kuin pyörä kulkee. Pyörinä olleet Suzuki Hayabusa 1999, Kawasaki ZX12R 2000 ja Kawasaki ZX10R 2006. Pienet roskat ei tiessä tunnu missään mutta jokin pieni eläin, vaikka kissa, voi törmäyksessä aiheuttaa katastrofin, puhumattakaan isommista eläimistä. Suurin riski noissa motarilla kovaa ajaessa on pyörän tekninen vika. Moottoririkko tai vaihteiston hajoaminen ovat tidella vaarallisia. Tietysti renkaan laakerin kiinnileikkaaminen johtaa todennäköisesti fataaliin kaatumiseen. Yli 250km/h nopeuksissa moottoritiet tuntuvat erittäin epätasaisilta ja mutkat tuntuvat yllättävän tiukilta. 
        Ylipäätään motarilla "kolmeasataa" ajamistaei voi suositella kuin hiljaisina kesäöinä. Silloin ei ole paljoakaan muuta liikennettä, mahdolliset eläimet on havaittavissa ja usein yössä ilma on viileää ja kosteaa niin moottori saa happirikasta ilmaa ja tuottaa myös jonkinverran suuremman tehon kuin esim. helteisellä kelillä.

      • 2010unreg

        Lerpsan väännöksiä. Ei todellakaan ole minun kertomaani. Euroopassa olen nuorena kaahaillut Saksan baanoilla ja Alppien serpentiineillä, Suomessa suljetuilla tieosuuksilla ja vähän radalla. Olen ajanut siviilipyörällä myös Nürburgringin "Vihreän Helvetin" pariin kertaan.

        Thaimaassa olen vahingossa joutunut aikoinaan pari kertaa moottoritielle ihan normaaliajossa. Kaahailut on mennyttä elämää meikäläisellä. Kroppa ei halua enää yhtään vammaa.Nyt nautitaan elämästä iisisti ja terveenä, eikä maata jossakin vedossa ja kuntoutuksessa.

        Rauhoituhan Lerpsa taas. Aika hurjan näköistä taas tuo meno.

        Ainoa tosi tuossa nimimerkkivarkaudessa on Busa mallia -99 minuun liittyen.

      • NeitiOlet2010
        2010unreg kirjoitti:

        Höpöhöpö poju.
        Noi nyt on lapsellisimpia selityksiä mitä vois edes kuvitella, toi on sun kirjoitus.

        Tiedätkö miksi sinua kutsutaan neidiksi, joko ymmärrät ?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14836
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    4. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    5. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    6. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3035
    7. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3035
    8. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3034
    9. Jennifer Mitchell

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 🔞 ­­N­y­­m­­­f­o­­m­­­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl08490246#JenniferMitchell 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Joensuu
      0
      3029
    10. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3026
    Aihe