Taivaassa on yhtä aikaa joulu ja suviseurat!

Alvismantere

Kannattaa kilvoitella uskovaisena ja panna kaiken maailman synnit pois. Pestä ne karitsan verellä, jotta kerran saisi kostua Taivaan Kunniaan!
Taivaassa on ilo rajaton. Siellä nimittäin vietetään yhtä aikaa ikijoulua ja ikisuviseuroja. Ja juuri tämän vuoksi siellä lauletaan ikuista kiitosvirttä, joka ei lopu koskaan! Ei koskaan!
Taivaan Salissa edessä korokkeellaa on Jumalan valtaistuin ja Jeesus Kristus istuu Jumalan oikealla puolella. Myös Pyhä Henki on läsnä tässä kolminaisuudessa, kyyhkysen muodossa. Kyyhky lentelee Taivaan Juhlaväen yläpuolella ja täyttää kiitosvirrenveisaajia jatkuvasti itsellään. Tämä tapahtuu siis siten, että Pyhän Hengen kyyhkynen laskee itseään laulavan seurakansan päälle (ts. linnun löysiä sataa ylhäältä päin). Laulava seurakansa, joka on Jumalan valtaistuimeen päin, täyttyy kirjaimellisesti Pyhästä Hengestä ja laulavat siksikin ilolla Herralle kiitosta ja kunniaa!
Taivaan valtakunnan salista löytyy myös joulukuusi ja juhlaportti. Lippurivistöä sen sijaa ei löydy, koska kaikki ovat saman Taivaan Maan asukkaita. Ja Taivaan Maan mahtava lippu liehuu seurakansan yläpuolla. Ja tähän Taivan Maan lippuun on kauniisti kuvattu Jeesuksen Kristuksen hymyilevät kasvot. Ja lipun oikeassa nurkassa on myös kuva käärinliinasta. Ja itse lippu on itse käärinliina. Se samainen kaunis liina, joka Torinosta löydetty on ja jota hienosti säilytetty on, jotta se on voitu ripustaa Taivaan Maan laulavan kansan yläpuolelle ihanasti liehumaan!
Kannattaa uskoa, jottas tänne ihanaan paikkaan pääsee.

Muut joutuu iankaikkiseen tuleen, jossa on oleva itku ja hammasten kiristys. Ja josta näkee Taivaaseen, mutta Taivaasta ei tuleen!

17

132

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • TaivasIkävä

      Tietojeni mukaan Taivaassa on yhtä aikaa joulu, juhannus, vappu, kevät, kesä ja syksy. Talvinenkin Taivaannurkka löytyy, jos ainainen virrenveisuu seurapenkissä puuduttaa ahteria. Mikäpä sen parempaa pepppujumppaa, kuin mennä Taivaalliseen mäkeen liukurin kanssa.
      Taivaassa kulloisenkin vuodenajan ja juhlateeman saaa valita vapaasti. Ei siis ole enää mitään 6 kk talvea, vaan voit silmänräpäyksessä valita juuri sen hetkiseen mielialaan sopivan ympäristön.
      Tämän Taivaspaikan takia kannattaa kilvoitella maan päällä, ja noudattaa SRK:n antamia oppeja ja ohjeita.

    • Eikiitosjeesus

      Minä kyllä kilvoittelen luiskuttamalla tolulla jos kilvoja taas lupeaa tulemaan kilsikkapuuhun, pelhana.

      • viinapuu

        Sinähän lässytät kuin meteorikirkossa saarnannut kesitas.


      • tuli.mieleen

        Onko hänet jo temmattu?


    • Kerrotko missä kohti Uutta Testamenttia kerrotaan taivaaseen menosta? Kerro samalla, missä seuroista?

      • Voi_meitämuita

        Hyvä ja asiallinen kysymys. Kiitos sinulle vaikka omaankin vain esikoislestadiolaisen lapsuuden nuoruuden ja varhaisaikuusuuden, en ole koskaan kirjoituksissasi nähnyt paljonkaan sellaista, mistä ei voisi olla samaa mieltä. Voimia sinulle ja siunausta.


      • Voi_meitämuita kirjoitti:

        Hyvä ja asiallinen kysymys. Kiitos sinulle vaikka omaankin vain esikoislestadiolaisen lapsuuden nuoruuden ja varhaisaikuusuuden, en ole koskaan kirjoituksissasi nähnyt paljonkaan sellaista, mistä ei voisi olla samaa mieltä. Voimia sinulle ja siunausta.

        Siunuksella Sinulle samaa.


    • Kerrotko missä kohti Uutta Testamenttia kerrotaan taivaaseen menosta? Kerro samalla, missä seuroista?

    • käry

      Ite meinaan kyllä että taivaassa ei kyllä käryä rööki ja sikari niin kuin suviseuroissa vai käryääkö?

      • Niinkerta

        Taivaassa tosiaan käryää rööki ja sikari. Siellä voi polttaa ilolla lakkaamatta, koska siellä ei enää kuolla.


      • käry
        Niinkerta kirjoitti:

        Taivaassa tosiaan käryää rööki ja sikari. Siellä voi polttaa ilolla lakkaamatta, koska siellä ei enää kuolla.

        Voi voi,Jos ei suostu taivaassa vetään röökiä ja sikaria ni en varmaan sinne sitten pääse?


      • TavaraaTarjolla
        Niinkerta kirjoitti:

        Taivaassa tosiaan käryää rööki ja sikari. Siellä voi polttaa ilolla lakkaamatta, koska siellä ei enää kuolla.

        Juu, ei siellä kuolla.
        Mutta saattaa sielläkin sairastua. Siksi Taivaassa on ehtymätön siirtoelinvarasto. Sieltä löytyy
        niin keuhkoja, maksoja kuin lisääntymiselimiä. Ts. jos Taivaaseen päässyt nainen haluaa kokeilla miehenä olemista, se onnistuu Taivaallisesta siirtoelinvarastosta saatavan siittimen avulla.
        Hyljintälääkitysta Taivaassa ei tarvita.
        Taivas on vähän niinkuin Prisma: Kaikille jotakin.


    • satiseK

      Ovatko vanhoilleslestadiolaiset (SRK) taitavampia pilkkaamaan seurakuntaansa kuin muut uskovaiset? Aloittajan teksti on laatukamaa siinä mielessä. Ei kovin usein tapaa tuollasta visiointia kirjallisena pilkkamielessä. Vai ymmärsinkö väärin koko jutun?

    • satiseK

      Hauska!

    • VaiSuviseuratRiesana

      Ja minä kun luulin lapsenuskossani Taivaan olevan hyvä paikka!

    • Repeor

      Minun taivaassani on ikibileet ja ikuinen nousuhuppeli. Lakkaamatta bailataan kunniaa Herralle! Minun taivaassani on myös ikuinen karaoke, jossa voi laulaa kuka tahansa kuinka pitkää tahtoo. Karaokelaitteita riittää kaikille halukkaille! Minun taivaassani on myös kitaroita, harppuja, rumpuja, saksofoneja, munniharppuja, syntikoita, viuluja ja ihan mitä vain soittimia, mitä ihmiset vain tykkäävät soittaa ja niitäkin riittää kaikille. Ja minun taivaassani musisointi ei lopu koskaan. ja jokaisella on päättymätön tuoppi kädessä, jota voi litkiä koska tahtoo, mutta joit tai et, minun taivaassani nousuhumalassa ollaan sittenkin! Minun taivaassani myös Jeeveli jakaa mustaa kenialaista kaikille halukaille. Mitä mainioin taivas ja tällaiseen taivaaseenhan minä haluan. Sitähän sinä kysyit!

      • TaivasToivo

        Muuten tuo Taivaasi olisi täydellinen, mutta ei yksi päättymätön tuoppi riitä.
        Niitä pittää olla ainakin kaksi. En halua, että juoma loppuu kesken. Esim. jos tulee Taivaallinen sähkökatko, voi se loppumaton tuoppikin kuivahtaa samalla viissiin, kun eräs 95 v naapurin emäntä.
        Ja Taivaassa muuten kaikilla miespuolsiilla on yhtä pitkät ja paksut "kenialaiset".


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      32
      2088
    2. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      46
      1705
    3. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      110
      1460
    4. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      104
      1216
    5. Ootko A-nainen vielä vihainen?

      Siitä että en uskaltanut kohdata itseäni silloin kun olit kukassa? Olen tajunnut että tein tosi tökerösti sua kohtaan ja
      Ikävä
      104
      1014
    6. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      76
      958
    7. Mikä on kaivattusi

      ammatti?
      Ikävä
      59
      845
    8. Teit yllättävän siirron

      Olet tähän saakka ollut tietyllä tapaa varovainen. Voi kai sanoa, että olemme kunnioittaneet toistemme rajoja. Tiedän,
      Ikävä
      31
      782
    9. Laita nyt se viesti

      Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗
      Ikävä
      52
      779
    10. Kaipaatko nainen

      Semmoista tosi hankalaa ja arkaa miestä? Pitäisitkö hänet aina omanasi jos saisit hänet? Miten huomioisit hänen herkkyyd
      Ikävä
      100
      717
    Aihe