Totta joka sana

Uusi_Suomi

❤ 9Suosittele
Hulluus päättyköön huhtikuussa
31.12.2018 10:34 Sanna Paasikivi



Herra pääministeri on uuden vuoden puheessaan huolissaan maassamme asuvista kokonaisista maahanmuuttajataustaisista väestöryhmistä, joihin suomalaiset suhtautuvat muka negatiivisesti nyt kun kyseisistä väestöryhmistä on löytynyt raakaa, suunnitelmallista rikollisuutta. Väite on outo. Pääministerin tulisi aikuisena ihmisenä ymmärtää, että suomalainen on koulutettu ja fiksu eikä hän osoittele kokonaisia väestöryhmiä, vaikka niiden sisältä mätäpesäkkeitä löytyisikin.

Suomalainen on nöyrä ja vetäytyvä, hän enemmänkin ujostelee kaikkia ulkomaalaisia ja miettii, mitä meistä ajatellaan eikä retostele omalla kansallisuudellaan. Suomalainen nolostelee karjalanpiirakoitaan ja kehuu korkeintaan Kimi Räikköstä, mutta toteaa perään, että vaatimattomuus kaunistaa. Suomalainen säikkyy kielioppivirheitä jos joutuu puhumaan englantia. Suomalainen on lainkuuliainen ja herranpelkoinen ja uskoo viranomaisia ja noudattaa heidän ohjeitaan.

Olen kyllä pääministerin kanssa samaa mieltä siitä, että kysymys on väestöryhmästä mutta etnisesti aivan toisesta ryhmästä kuin pääministeri tarkoittaa; nimittäin suomalaisista. Tämä väestöryhmää pelkää ja tämän asian toteaminen ei ole pelon lietsontaa vaan fakta. Olemme antaneet kodin ja eväät parempaan elämään ihmisille, joilta emme ole odottaneet edes kiitosta, mutta kuitenkin asiallista asettautumista maahamme. Todella moni on asettautunut, mutta liian suuri määrä on esittänyt avuntarvitsijaa ja sen jälkeen tehnyt pahaa suomalaisille. Oululaisten, kantasuomalaisten tyttöjen kohtalo repi suomalaisten sielun verille ja vaikka jouluaaton hirvittävän murhan lapsiuhri oli maahanmuuttajataustaisesta perheestä, suomalaiset adoptoivat hänet heti, sillä hän oli vain pieni poika ja tekijä taas kauan avuliasta yhteiskuntaamme hyväksikäyttänyt maahanmuuttajataustainen pitkän linjan rikollinen.

Suomalaiset pelkäävät. Syystä. On järjenvastaista auttaa ja joutua autettaviensa vihan kohteeksi kiihtyvällä tahdilla. Uskovana miehenä pääministerillä on mielestäni hämmästyttävän huono psykologinen silmä. Vaikka hän tyypilliseen tapaan tuomitsee maahanmuuttajien viime aikoina tekemät rikokset, se ei riitä. Hän olisi voinut osoittaa uuden vuoden puheessaan enemmän empatiaa omalle kansalleen, suomalaisille, jotka nyt ovat hätääntyneitä ja huolissaan. Suomalaiset kokevat luonnollisesti kollektiivista kauhua, sillä Turun terrori-iskun jälkeen maahanmuuttajataustaisten tekemät rikokset ovat vain lisääntyneet ja tulleet röyhkeämmiksi. Syykin on selvä. Maahantulijoiden rikollisen aineksen on helppo tehdä rikoksia maassa, jossa vastuulliset päättäjät kääntävät katseensa heti kantaväestöön ja selittelevät kaikissa tiedotusvälineissä, että kantaväestön tekemiset tai tekemättä jättämiset ovat toimineet kannustimia tapahtuneille rikoksille. Tällainen käytös on ministerin valan vannoneilta henkilöiltä anteeksiantamatonta käytöstä.

Meille vakuutettin, ettei ole syytä pelkoon. Meille jopa laulettiin "emme suostu pelkäämään". Pelko -sana vilahteli siellä ja täällä syyskesästä 2015 lähtien. Pääministeri Juha Sipilä tiesi, että pelko saapui maahamme ja siksi markkinointitempaus "ei saa antaa pelolle valtaa" käynnistettiin. Keksittiin lakiin kirjaamaton vihapuhe estämään kaikki totuuteen perustuva julkinen keskustelu pelosta, joka väijyi meitä. Keksittiin puppu suomalaisten rasistisuudesta, julmuudesta ja Väinämöisen raakuudesta.

Tässä olemme nyt. Pelko konkreettisesti mielessä ja sydämessä, harmaat hiukset ennen aikojaan päässä miettimässä, voisimmeko vielä jotenkin enemmän kumarrella löperölle maahanmuuttopolitiikalle. Voisimmeko antaa enemmän ekumeenisia julkilausumia, joissa tuemme rauhanuskontoa, voisimmeko kutsua akatemiatutkijoita ja uskontotieteilijöitä televisiostudioon osoittamaan meitä kristittyjä sormella, jotta me taas piiskaisimme itseämme huonoudestamme, voisimmeko vielä marssittaa vasemmistolaisia taiteilijoita, maahanmuuttajataustaisia pormestareita ja ex-presidenttejä naistenlehtiin syöttämään kansalle humpuukia siitä, miten olemme jollekin velkaa, miten emme ansaitse omaa hyvinvointiamme ja kuinka suomalaisuuden kuvan on aika muuttua.

Kaikki tämä hulluus tapahtui viimeisen eduskuntavaalikauden aikana. Minä en äitinä jaksa enkä kestä tätä. Haluan, että hulluus päättyy tähän. Haluan, että me muutamme kaiken taas paremmaksi; että me muutamme Suomen suunnan siten, että se on taas on turvallinen maa kansalaisilleen ja paikka, jossa yhteiskuntarauha on itsestäänselvyys. Sovitaan niin, että tämä on meidän yhteinen uuden vuoden lupauksemme. Sen eteen me taistelemme koko tulevan kevään ja se tulee todeksi 14.4.2019.

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • NÄIN..on..nyt..asiat

      Päättäjät kääntävät katseensa heti kantaväestöön ja selittelevät kaikissa tiedotusvälineissä, että kantaväestön tekemiset tai tekemättä jättämiset ovat toimineet kannustimia tapahtuneille rikoksille.
      Tällainen käytös on ministerin valan vannoneilta henkilöiltä anteeksiantamatonta käytöstä.

    • Jatkoon

      Meillä on hyvä hallitus.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      0
      7917
    2. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      176
      1744
    3. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      77
      1114
    4. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1113
    5. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      61
      1015
    6. Persut petti duunarit

      Kyllä persujen kuuluu nyt mennä häpeämään kun äänestivät lakkolakien puolesta. Vielä muka kehutaan olevan työväenpuolue,
      Perussuomalaiset
      191
      934
    7. Persuille kovaa kyytiä YLEn kannatusmittaus

      https://yle.fi/a/74-20085866 Näin se menee persueliitti. Pettäjän tie on karu, persujen äänestäjät ovat nyt reagoineet
      Maailman menoa
      182
      910
    8. Lindtman runnonut demarit huimaan nousukiitoon!

      Palkansaajat – siis Suomen käynnissä pitävä kansanosa – ei näemmä arvosta EK/SY-sätkyakka Purran saksipelleilyä. Niin
      Maailman menoa
      271
      876
    9. Mitä ajattelen sinusta

      Että olit erilainen kuin muut ja jollakin kummalla tavalla samanlainen kanssani, vaikka ei tunnetukaan. Sinun kanssa tu
      Ikävä
      35
      813
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      704
    Aihe