En oikeen tiedä mihin olisin tästä aiheesta kirjoittanut mutta ottakaahan kantaa ihmiset:
Seurasin tuossa vierestä kun pikkuveljeni joka on 6-luokalla manasi tulevia laulukokeita koulussa. Opettajalle tulisi laulaa, ei muitten kuullen. Tarkoituksena arvioida lauluääntä.
Veljelläni on oikein äänenmurros pahimmillaan niinkuin varmasti monella muullakin tuon ikäisellä. Laulukokeesta oli saanut arvosanaksi 7- Ihmettelen suuresti miksi kiusata tuon ikäisiä poikia laulukokeilla..eikä se mielestäni ole tasaväkistä, harvemmin tytöille äänenmurrosta tulee. Ja sen ymmärrän esimerkiksi kun itse olin ala-asteella meillä oli laulukoe 3 luokalla, koska siinä karsittiin musiikkiluokalle menijöitä(siinäkin oisi kyllä riittänyt että halukkaat voivat osallistua). Tällöin lauloimme koko luokan kuullen yksitellen. Toinen laulukoe minulla on ollut 7 tai 8-luokalla jolloin laulettiin opettajalle..silloin myös asia oli joillekkin pojille vaikea äänenmurroksen vuoksi. Mielestäni ysinlaulukokeita ei tarvitsisi olla ollenkaan, kyllä kyvyt aina löytyvät ilman piinaavaa laulukoetta.
Seurasin tuossa vierestä kun pikkuveljeni joka on 6-luokalla manasi tulevia laulukokeita koulussa. Opettajalle tulisi laulaa, ei muitten kuullen. Tarkoituksena arvioida lauluääntä.
Veljelläni on oikein äänenmurros pahimmillaan niinkuin varmasti monella muullakin tuon ikäisellä. Laulukokeesta oli saanut arvosanaksi 7- Ihmettelen suuresti miksi kiusata tuon ikäisiä poikia laulukokeilla..eikä se mielestäni ole tasaväkistä, harvemmin tytöille äänenmurrosta tulee. Ja sen ymmärrän esimerkiksi kun itse olin ala-asteella meillä oli laulukoe 3 luokalla, koska siinä karsittiin musiikkiluokalle menijöitä(siinäkin oisi kyllä riittänyt että halukkaat voivat osallistua). Tällöin lauloimme koko luokan kuullen yksitellen. Toinen laulukoe minulla on ollut 7 tai 8-luokalla jolloin laulettiin opettajalle..silloin myös asia oli joillekkin pojille vaikea äänenmurroksen vuoksi. Mielestäni ysinlaulukokeita ei tarvitsisi olla ollenkaan, kyllä kyvyt aina löytyvät ilman piinaavaa laulukoetta.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Minullekin nuo laulukokeet olivat todella ikävä kokemus. Meidän olisi pitänyt osata suvivirsi ulkoa ilman virsikirjaa ja sitten se piti laulaa opettajalle (ei tosin muiden kuullen).
Olen todella epämusikaalinen ihminen eikä päähäni monenkaan laulukerran jälkeen mahdu laulujen sanat, joten sain siitä sitten n. 6 ja oliskohan joku tai 1/2 perään. En ole varma, mutta siitä olen kyllä erittäin varma, että se otti itseluottamukselle ja oli kova kokemus silloin pienelle kuudesluokkalaiselle.
Nyt siitä on jo onneksi aikaa viitisen vuotta, mutta luettuani edellisen tekstin, ikävät muistot palautuivat selvinä mieleeni. Oma kantani on se, ettei laulukokeita tarvitsisi ollenkaan järjestää peruskoulussa, koska meitä ihmisiä on erilaisia ja kaikki eivät voi olla musikaalisia.
Nyt, kun itse opiskelen kasvatusalan ammatilliseen perustutkintoon, niin minulla on selvä kuva, että jos minusta joskus opettaja tulee, niin en todellakaan laita oppilaitani laulukokeeseen, vaikken tulekaan musiikkia opettamaan, epämusikaalisuuteni takia.
Olisi mukava kuulla opettajien mielipiteitä ja mietteitä!
Itsellenikin laulukokeet ovat aina olleet painajaista. Meillä niitä on vielä lukiossakin ollut.
Varsinkin kun itse sattuu vielä olemaan tällainen hiljainen ja arka ja esiintymiskammoinen, niin tilanteessa sitten ääni värisee ja opettaja ei saa mitään selvää (jouduin viimeksikin laulaa monta kertaa, koska opettaja ei saanut selvää).
Numerot ovat sitten sen mukaisia. Koskaan en ole saanut yli seiskaa laulukokeesta.
Meillä musiikin numeroon on aina eniten vaikuttanut laulukoe. Lukiossakin se oli kurssikokeena. Kirjallisen musiikin kokeen olen tehnyt peruskoulun ja lukion aikana tasan yhden kerran.
Ei ole kovin reilua, että vain laulutaito on se, joka ratkaisee (ainakin meillä). Mistä se opettaja voi tietää, miten hyvä olen esim. tietämään teoriasta, säveltäjistä jne. tai soittamaan jotain soittimia jonkun laulukokeen perusteella.
Mielestäni musiikki on tasan muutakin kuin pelkkää laulutaidon mittaamista!!
Onneksi koulun musiikin numero ei kerro koko totuutta.
On ikäviä kokenmuksia laulukokeista.Ysin sain lukiossa siitä, mutta oli kyllä ihan h******.. se laulukoe..Kädet tärisi niin, ettei pysynyt sanat käsissä, jousuin laittamaan ne pianon päälle, jalat tutisi ja kamala olo. Luojan kiitos ei enää ikinä tuollaista, toivottavasti ei enää esitelmiäkään!
kun opettajien pitää antaa numero musiikista, niin pitää myös jotenkin kuunnella laulutaito. Se on iso osa musikaalisuutta. Myös soittotaito ja muut musikaalisuustestit vaikuttavat. Minusta on taas hassua, että ala-asteella musiikin teoria vaikuttaisi kovinkaan paljon musiikinnumeroon. Silloinhan liikunnastakin pitäisi pitää esim. "hiihdon teoriakokeet". Kaikki eivät ole musikaalisia, liikunnallisia tai muuten taiteellisia tai teoreettikoja tai...
Olen urani aikana yrittänyt vähentää erilaisia testejä ja mittauksia etenkin taideaineissa. Mutta jos on näin, että arvosana pitää antaa, niin myös erilaisia arviointeja pitää tehdä. Muutoin "pärstäkerroin" vaikuttaa liikaa. Kun on raakaa faktaa paperilla, niin tunnepitoiset arviot jäävät vähemmälle huomiolle. Tosin asenne myös vaikuttaa jonkin verran, mutta ei ratkaisevasti.
Tuo äänenmurros on kyllä vaikea pala... ehkä opettajat kuitenkin nappaavat sieltä sen musikaalisuuden ja laulunäänen tason aika helposti?
Ideoita otetaan vastaan!
Niinpä. Itselleni myös laulukokeet olivat kammottavia, kun en koskaan oikeasti osannut laulaa (enkä muuten osaa vieläkään): Hiihtoa ja pallopelien säännöt vielä opettajatkin osaavat opettaa, mutta laulua meille ei opetettu koskaan. Mitattiin kyllä.
Jos laulukokeet on pakko pitää, niin eikö silloin voisi olettaa että opettaja ainakin osaisi myös perusasioita esim. tekniikka yms, äänenkäyttöä opettaa...
Liikunnasta on mahdollista saada kiitettävä treenaamalla, kehittymällä ja osoittamalla hyvää asennetta. Voiko musiikista? Urheilullisuuteen ja musikaalisuuteen vaikuttavat hyvin paljon geenit, mutta liikunnassa ei arvostella ainakaan avoimesti urheilullisuutta, miksi musiikissa arvostellaan musikaalisuutta? Toki liikunnassakin urheilijoiden on helpompi saada kiitettäviä, mutta se ei ole mahdotonta "lahjattomiltakaan" niinkuin musiikissa.
ovat sellaisia, että niissä näkyy lahjakkuus, suuntautuneisuus, harrastuneisuus ja innokkuus selkeämmin kuin tavallisissa lukuaineissa.
Taideaineitahan ovat musiikki, kuvataide, liikunta ja käsityöt. Kaikilla ei ole lukupäätä (tai innostusta lukemiseen). Miksi he eivät sitten saisi loistaa esim. jossain kuvataiteessa kaikessa rauhassa tai musiikissa?
Kyllä liikunnassa arvioidaan eri liikunnallisuuden ilmaisevia osa-alueita kuten kestävyyttä, nopeutta, notkeutta, ketteryyttä, pelisilmää ja "reilua urheiluhenkeä". Liikunnassa kuten muissakin taideaineissa voi kehittyä paljonkin harrastamalla sisukkaasti kehittyäkseen paremmaksi, ainakin useimmilla osa-alueilla.
Ja jos ei olekaan niin hyvä kuin se toinen, niin kannattaako siitä sitten hirveästi hermostua? Kaikkien on hyvä löytää omat vahvuutensa. Ehkä musiikki ei ole sinun vahvuutesi? Voisitko antaa tunnustuksen ja kunnian sille, joka on?
"Miksi he eivät sitten saisi loistaa esim. jossain kuvataiteessa kaikessa rauhassa tai musiikissa?"
Ei se ole lahjakkailta pois jos lahjattomillakin on mahdollisuus menestyä.
Minusta oleellista on että jokaisella on mahdollista menestyä riippumatta synnynnäisistä ominaisuuksistaan.
Otsikkosi on aika osuva. Kaikki eivät osaa kaikkea, eikä ole tarkoituskaan. Peruskoulun kuuluu kuitenkin tarjota lapsille mahdollisuus kehittyä eri osa-alueilla sekä opastaa itsetuntemukseen.
Onko se sinulta pois, jos jollain on musiikista parempi numero?
Kyllä ne synnynnäiset ominaisuudet on hyväksyttävä. Parhaansa voi yrittää, mutta joskus joutuu tunnustamaan heikot kohtansa. Se kuuluu elämään.
Ei koulu voi muodostaa pientä idyllistä pienoisyhteiskuntaa, jossa kaikki on mahdollista kaikille. Koulun tehtävä on kannustaa löytämään jokaista se "oma juttunsa". Siinä samalla tarjotaan mahdollisuutta kokeilla monenlaisia asioita, kehittyä ja viisastua.
Käykääpäs lukemassa kuntanne/kaupunkinne opetussuunnitelmista arvosteluperusteet musiikissa niin huomaatte varmaan että niiltä vähän vähemmän lahjakkailtakaan ei ole otettu mahdollisuutta pois. Samat arvosteluperiaatteet siellä otetaan huomioon kuin liikunnassa ym. Sieltä löytyy mm. henk. koht. kehitys, innokkuus, aktiivisuus ja vaikka mitä. Musiikin numero ei ole = laulukoe. Mutta tottakai myös musikaalisuus täytyy ottaa huomioon arvioinnissa. Ja sitä varten tarvitaan testejä.
Itse en ollut ala-asteikäisenä liikunnallisesti kovin lahjakas. Olin myös hieman pyöreähkö. Näiden seikkojen johdosta koin liikuntatunnit hyvin kiusallisiksi ja jopa häpesin omaa osaamattomuuttani ja lahjattomuuttani.
Samansuuntaisia kokemuksia osalla ihmisistä on varmaankin musiikintunneilta sekä laulukokeista.
Itse olen musiikillisesti lahjakas ja minulle laulukokeet tai musiikintunnit eivät ole koskaan olleet vastenmielisiä. Soitan pianoa sekä käyn laulutunneilla.
Joku kirjoitti, miksi lapsille ei opeteta lauluntekniikkaa, jos sitä laulukokeessa arvostellaan. Tässä oma mielipiteeni asiaan. Mielestäni musiikin ja muidenkin taideaineiden tarkoituksena on luoda lapselle elämyksiä. Prosentuaalisesti kovinkaan moni luokan lapsista ei välttämättä ole musikaalisia (soita jotakin instrumenttia)tai musiikista kiinnostuneita. Ei olisi mielestäni lasten kannalta mielekästä opettaa laulamisen tekniikkaa ja se olisi jopa käytännössä mahdotonta, koska kukaan lapsi ei laula samalla tavalla, joten ei voisi opettaa ryhmää vaan yksitellen. Tämä veisi kohtuuttoman paljon aikaa ja myös mahdollisesti niiltä vähiten musiikista innostuneilta sen vähäisimmänkin innostuksen.
Mitä musiikinnumeroon tulee, en usko, että kukaan antaa musiikinnumeron pelkästään laulukokeen perusteella. Numeroon vaikuttavat myös mahdollinen teoriakoe, tuntiaktiivisuus, innostuneisuus, esitelmät, ryhmätyöt tms. Toki ei voi kieltää, etteikö lapsen yleisellä musikaalisuudella tai musiikillisilla harraastuksilla olisi positiivista vaikutusta numeroon.
Mutta niinhän se on jokaisessa taidelajissa. Lapsilla, joiden harrastuksena on liikunta, saavat yleisesti ottaen parempia liikunnannumeroita. Sama koskee myös kuvaamataitoa ja käsitöitä.
Totta, ei olisi tarkoituksenmukaista opettaa lapsille laulutekniikkaa mitenkään yksilöllisesti. Mutta esim. äänenhuoltoa tai hengitystekniikan alkeita ei olisi vaikea lapsillekaan ryhmässä opettaa. (näistä löytyy ainakin oppikirjoista materiaalia)
Millaisia elämyksiä koulussa lapselle suodaan, kun arviointi perustuu laadullisesti erilaisiin taitoihin..? Luulenpa, että liian moni lapsi ei ymmärrä sitä, ettei toisen "ysi" ole itseltä pois.
Harrastuksilla tietystikin saa olla vaikutusta numeroon, sen ymmärtää lapsikin. Mutta mielestäni koulussa pitäisi myös musiikissa antaa välineitä vähemmän kiinnostuneille "löytää" itsestään musikaalisuus ja kehittyä siinä. (en tarkoita, etteikö niitä anneta muulla tavoin, tarkoitan tässä nyt sitä laulukoetta) Laulukokeella, ilman mitään edellytyksiä valmistautua, (paitsi opettelemalla ulkoa sanoja) voi tehdä lapselle paljon harmia, jos opettaja sen "huonoksi" verrattuna muihin arvioi. Esimerkkinä vain, että vielä ala-asteen alimmilla luokilla olevista monet laulavat ilosta, riippumatta siitä, millaiseksi he lauluäänensä kokevat/tietävät. Paitsi ehkä sen jälkeen kun ovat jo Idolsinsa katsoneet ja muutamaan laulukokeeseen osallistuneet musatunneilla... ;)
Miksi kuvaamataidossa kuitenkin opetetaan ja käydään läpi erilaisia tekniikoita ja tapoja ilmaista itseään taiteen kautta?
Voihan tietenkin olla, että minulle aikoinaan sattui sellainen opettaja, joka itse hallitsi sen kuviksen paremmin kuin musiikin...
No, paljon ihmettelyä, mutta ei mitään ratkaisuja.
Kun täällä alettiin nyt väittelemään siitä, että saako jollain olla jostian aineesta parempi numero ja onko se joltain toiselta pois, kun aiheena oli nimenomaan laulukokeet.
Kyllä meillä ainakin musiikki on tuntunut olevan "lauluaine" eli jos laulusta saa 5½ (kuten minä), niin musiikin numero määräytyi pääasiassa sen mukaan eli todistukseen 6. Pysyn nuotissa, saan lukea nuotteja, mutta lauluääneni paniikinomaisessa esiinrymistilanteessa on... ei-niin-hyvä. En vain sille mitään voi, että luokan edessä tapahtuva yksinlaulu (jopa pelkälle opettajalle) saa aikaan sen, että tärisen niin, ettei laulusta tulee mitään, olen naama tulipunaisena, olen oksentaa, ääni väpättää jne. No, itse sentään sain laulettua toisin kuin eräs toinen kaverini, joka omalla vuorollaan oli niin paniikissa, että ei saanut sanakaan laulettua, kaikki tuijottivat häntä, opettaja kysyi, että "no laulatkos sinä vai et?" ja lopulta kaverini lähti itkien pois luokasta.
tuo nousu laulukokeen 5½:sta kuutoseen johtui ilmeisesti siitä, että soitan soitinta, olen osoittanut positiivisuutta tunneilla, osallistunut tunneilla soittoon jne.
KAveri sai laulukokeesta 9, todistukseen tuli 9. Aivan samalla tavalla olemme tunneilla käyttäytyneet, osoittaneet aktiivisuttaa jne.
Hän ei tajua lainkaan teoriasta eikä hänellä ole soittoharrastusta jne.
Itse tajuan teorista, tiedän paljon klassisesta musiikista, aikakausista jne. osaan soittaa soittimia. Jos meillä kokeena olisi ollut joku muu kuin laulukoe, olisin hyvin voinut saada täyden kympin, jolloin musiikin numeroni olisi varmasti parempi. Mutta meidän koulussa kokemusteni mukaan ei ole ollut kirjallista koetta. Teoriaakin on ollut ehkä muutamalla kurssin tunneista. Soittokoe on ollut halukkaille, mutta itsehän kuljen bussilla kouluun maakunnasta, eikä ole suuremmin hinkua raahata mukana soitintani, joka ei ole pienimmästä päästä. .. ;> Eli kun joku epäili asiaa, niin aoivan toden totta, meillä numero määräytyy suurimmaksi osaksi laulun mukaan.
Eli kun tuolla toisaalla nipotetaan siitä, että mitä se on meiltä huonoilta pois, jos joku muu saa loistaa musiikissa, niin ei se ihan niin ole.
Musiikissa eli laulussa pääasiassa (näin siis meillä) minulla on tosissaan se kuutonen, mutta se on vain musiikin yhdessä osa-alueessa.
Liikunnassakin olen täysin surkea ja kömpelö, en missään lajissa loista, en harrasta vapaa-ajalla mitään jne. Liikunnassa sentään katsotaan meillä kokonaisuutta, eikä kokeena pidetä mitään yhtä lajia. Olisihan se hassua, jos liikuntakokeena olisi vaikka koripallokoe, että kuinka paljon kymmenestä heitosta saa koriin jne. TAi liikunnan numetoon vaikuttaisi pelkästään jossain yhdessä lajisssa osaaminen.
En mitenkään ole katkera, sillä itselleni ei ole mitään väliä millään peruskoulun ja lukionn kuutosella ja seiskalla. Ja helpottunut olen, kun ei enää tarvitse jalallaankaan astua musiikin luokkaan.
Esim. tuttuni koulussa (lukio) on sellainen hyvä musiikin koe, että saa päättää, tekeekö kokeena kirjallisen kokeen vaiko laulukokeen.
Että minulla musiikin numero kaatui siihen kauheaan jännittämiseen. Yksin ollessa / yhteislaulussa laulu sujuu, pysyn nuotissa jne. mutta esiintymistilanteessa menen sekaisin sanoissa, menee nuorin vierestä, ääni väpättää jne.
Itse olen ollut sinun vastakohtasi aina. En ole osannut soittaa, en ole juurikaan osannut nuotteja, enkä muutenkaan ole ollut juurikaan hyvä missää musiikissa. Paitsi laulussa. Olin varsinkin yläasteaikoina oikea kultakurkku. En silti saanut hyviä numeroita, koska olin vain hyvä laulaja. Myöhemmin musikaalisuuteni on herännyt ja olen onnistunut jopa soittamaan soittimia ja jopa tekemään musiikkia. Mutta ikinä en ole hyviä numeroita musiikista lauluääneni ansiosta saanut.
että vielä nykyäänkin lapsia kidutetaan laulukokeilla.
Itse en ole koskaan pitänyt laulukokeita, sen sijaan mikrofoniin tarttuvia vapaaehtoisia soololaulajia on löytynyt pilvin pimein. Samoin soittaminen on normaalia toimintaa tunneilla.
Tehtävät täytyy tietysti suunnitella oppilasryhmien mukaan. Aloittelijoille yhden soinnun biisejä ja siitä se sitten lähtee!
Olen pyrkinyt aina ottamaan arvostelussa huomioon aktiivisuuden, innostuksen, tehtävään tarttumisen ja yleensäkin vaan tunnin toiminnassa mukana olon. Lähes kaikilla luokka-asteilla on aina myös jonkinlainen kirjallinen osio, missä kysytään tunnilla käsiteltyjä asioita. Numero määräytyy kaikkien näiden mukaan.
Jos koulutus musiikin opettamiseen on vähäistä lienee ymmärrettävää, että tällainen ainetta opettava opettaa samoin kuin häntä itseään on opetettu!