Kevään vaalit

Tässä kohtaa on hyvä tiedustella kevään suunnitelmia, ketä aiot äänestää eduskuntavaaleissa?
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Paavo Väyrystä vaikkei olisi ehdokkaanakaan.

Äänestä

Halmeen Tonia.

Äänestä

Tarkoitatko nimimerkilläsi hyvävelipalvelua, Toni Halmehan on jo kirkon aikakirjoista poistunut.
Uhkaile vaan, murhaahan on jo yritetty. Siitä et vaan pääse mihinkään että olet esillä, ja joudut vastuuseen. . kaikesta huolimatta.

Äänestä

Minua on eri tahot pyytäneet asettumaan ehdolle. Olen paljasjalkainen huittislaine huhkolanpellosta. Tunnen lietteenlevityksen salat,ja osaan täysistunnoissa puolustaa kotiseudullamme rehoittavaa siankasvatuskulttuuria,sekä sianpaskanlevityksen tarpeellisuutta pelloillemme hajuhaitoista tinkimättä! Aijon myös pyytää valtionavustusta,jotta kotikyläämme saataisiin kaivettua tekojärvi,ja näin pääsisimme harjoittamaan virkistyskalastusta kunnassamme,eikä tarvitsisi lisätä enempää hiilimonoksidipäästöjä.Nykyisin kun joudumme ajamaan lähikuntiin nauttimaan veden pärskeistä.
Liikenneministerille aion esittää liikennevalojemme uudelleenohjelmointia,jotta liikenne soluisi jouheammin kylällämme,jotta kansalaiset pääsisivät marketteihin ynnä kivijalkaliikkeisiin tyydyttämään ostostarpeensa!
Vetovoimaaseen kyläämme tarvitsisimme myös lisää majoituskapasiteettia,sillä nykyiset hotellimme eivät riitä majoittamaan esimerkiksi lähiseudulla järjestettävien maatalousnäyttelyjen kävijöitä. Saati onkikilpailujen piirinmestaruuskilpailujen aikaan tarvittavaa kapasiteettia. Hotellihankkeeseen siis myös valtionavustusta aion anoa. Aion myös esittää,että turkuun menevän vesiputken virtaussuunta muutetaan ja muutetaan lieteputkeksi. Näin saisimme turkulaisten kakat tänne pelloillemme levitettäväksi antamaan kasvuvoimaa pelloillemme. Paljon on siis ideoita minulla,kun eduskunnassa istun!

Äänestä

Hyvä,kun ruppeet ajjaan eruskunnasa huittiste asioita!

Äänestä

Jorma ei pääse eduskuntaan edes hilminkin siivellä. Siellä on muutenkin liikaa lahtareita. Mistähän niitäkin palkitaan? Jormalla on kutsu linnan juhliin. Tikettiä järjestellään juuri.

Äänestä

Huittisten omaa poikaa Jukka Tuoria. Ollut jo neljä eri kertaa ehdokkaana.

Äänestä

Rentojorma poriis. Linnakutsu on voimassa.

Äänestä

Jollain huittislaisella peräkammaripojalla on nähtävästi lietelanta-sianpaskasyndrooma. Mitä jos lähtisit vähän reissuun Huittisten rajojen ulkopuolelle. Voisi maailma vähän avartua.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Kepuaei kirjoitti:

Tässä kohtaa on hyvä tiedustella kevään suunnitelmia, ketä aiot äänestää eduskuntavaaleissa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu