Miksi tupakoitsijoita syyllistetään?

kessuttelija

Olen 16-vuotias nuori, joka on tupakoinut päälle kaksi vuotta viitisen savuketta päivässä.

Tiedän tupakoinnin olevan hyvin epäterveellistä enkä suosittele ketään aloittamaan tupakointia. Olen kaikesta huolimatta järkyttynyt siitä, että miten tupakoitsijoita syyllistetään ja syrjitään heidän riippuvuutensa vuoksi. Haluaisin itsekin lopettaa tupakoinnin, mutta olen jo nikotiiniriippuvainen eikä lopettaminen ole helppoa.

Tilannetta ei paranna jatkuva haukkuminen ja syyllistäminen, jota saa kuulla terveydenhuollossa ja koulussa. Lisäksi tupakoitsijoiden haukkumista saa lukea päivittäin keskustelupalstoilta ja lehdistä.

Miksi tupakoitsijoita vainotaan vaikka tupakka on laillinen päihde? Jos tupakoitsijat maksavat savukkeensa omilla palkkarahoillaan ja maksavat niistä tupakkaveroa sekä noudattavat tupakkalakia niin mikä siinä on silti ongelmana? Alkoholi on ollut Suomessa aina sellainen päihde, jota tyrkytetään kaikille ja siitä puhutaan sekä kirjoitetaan hyväksyvään ja positiiviseen sävyyn. Alkoholismi on todella surullinen ja vaikea sairaus, jonka lisäksi alkoholi aiheuttaa runsaasti erilaisia sairauksia ja väkivaltaa ihmisten keskuudessa. Näistä huolimatta alkoholilakia löysennettiin ja alkoholijuomien kylkeen ei ole liimattu varoitustekstejä- ja kuvia. Tiedän, alkoholia voi käyttää kohtuullisesti tulematta riippuvaiseksi, mutta miksi toisen päihteen
käyttäjät kuvittelevat olevansa parempia ihmisiä kuin toiset. Käytän itse alkoholia maltillisesti silloin tällöin. Nikotiini ei kuitenkaan saa ihmisiä tappamaan toisiaan tai pahoinpitelemään perhettään eikä ajamaan ihmisten yli autolla.

Kannatan ajatusta Savuttomasta Suomesta, mutta mielestäni yhden päihteen puolusteleminen ja toisen päihteen haukkuminen on kaksinaismoralismia; ironista ja tekopyhää. "Kaikki tai ei mitään" on yksi elämänfilosofioistani, tämä pätee myös päihteidenkäyttöni kohdalla.

Toivon asiallista keskustelua aiheeseen liittyen, mitään terveysvalistuksia ja moraalisaarnoja en kaipaa. Kiitos.

4

87

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kaikkee_sitä

      //mutta olen jo nikotiiniriippuvainen eikä lopettaminen ole helppoa.//
      16-vuotias kirjoittaa noin, ja että muka haluaisi lopettaa! Noin heikkoa tahtoa ei ole. Jos olet tosissasi, ryhdistäydy ja pane nk. hösseliksi!

      Tee mitä teet, mutta lopeta ruikuttaminen. Tuo teema, että ku-ne-muutki-sitä-eikä-niitä-siitä-moitita, on kauan sitten loppuun kaluttu ja kyllästymiseen asti kuultu.

      Jos aiot opetella oikeaksi tupakoitsijaksi, senku jatkat ja kuuntele vinoilut. Jos teet jonkun muun päätöksen, sekin on vain oma asiasi.

    • anonyymi_c75

      "Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena."

      Nyt kyllä kovasti kiinnostaa, minkä ihmeen säännön vastainen tuo viesti oli!

    • Aloittaja on oikeassa esittäessään, ettei yleinen ja kielteinen suhtautuminen tupakan käyttämiseen ole oikeassa suhteessa, kun sitä verrataan yleiseen asennoitumiseen alkoholin käyttämiseen. Tupakointiin suhtaudutaan lainsäädännössä tiukemmin kuin ennen ja päinvastaisesti alkoholin käyttämistä tai ainakin sen ostamista on helpotettu.

      Jos kerrataan historiaa hieman, oli alkoholin myyminen, valmistus, maahantuonti ja varastointi kiellettyä vuosina 1922-1932. Myös juopumuksesta tehtiin tuolloin rikos.

      Mitä tupakointiin yllä mainittuna ajankohtana tulee, oli se sallittua kaikkialla missä sitä ei tilojen haltija erikseen kieltänyt. Periaatteessa Ruotsinvallan aikainen laki kielsi tupakoinnin alle 21-vuotiailta, mutta itsenäisessä Suomessa sitä ei viranomaistoimin valvottu.

      Tupakka miellettiin nautintoaineeksi eikä päihteeksi. Toisaalta tupakka ei ole päihde nykyäänkään.

      Alkoholia koskeva kieltolaki säädettiin sen käyttämisestä johtuvista haitoista niin yksilölle kuin yhteisöllekin. Yhteiskunnallisen suhtautumisen kielteistä linjaa jouduttiin kuitenkin demokraattisista syistä lieventämään ja kieltolaista luovuttiin. Alkoholin myynti sallittiin, mutta sille säädettiin monia rajoituksia.

      Tupakan haittavaikutuksille havahduttiin vähitellen ja 1970-luvulla säädettiin laki, millä kiellettiin tupakointi mm. julkisissa kulkuneuvoissa, ellei liikennöitsijä ollut varannut tupakoitsijoille erillisiä tiloja. Tällöin tuli muun muassa paikallisjuniinkin omat osastot vaunujen päihin tupakoitsijoita varten.

      Yhteiskunnallinen suhtautuminen alkoholin myyntiin on lieventynyt, mutta se on tapahtunut osittain siitä pakosta, että suhtautuminen alkoholiin muualla Euroopassa on kautta aikojen ollut sallivampaa.

      Länsimaalainen kehitys on johtanut myös jokseenkin yhtenevään suhtautumiseen tupakointia kohtaan, mistä johtunevat Suomessakin voimaan tulleet enenevät rajoitukset tupakan myyntiä ja näkyvillä olemista kohtaan.

      Tällä hetkellä yhteiskunnan asenne tupakointiin on jokseenkin samalla tasolla kuin mitä se oli alkoholinkäyttöön 1960-luvulla. Kehitys vaikuttaa menevän kohti tupakoinnin täyskieltoa jossain vaiheessa lähitulevaisuutta. Sen sijaan alkoholinkäytön rajoittamiselle ei ole Suomen ulkopuolelta tulevaa painetta, pikemminkin painetta on purkaa säännöstelyä entisestään.

      Mitä tupakointiin ja alkoholinkäyttöön tulee, ovat ne molemmat haitallisia aineita. Alkoholinkäyttöä voidaan puolustaa sillä, että se liittyy moniin sosiaalisiin tapahtumiin. Se on eräänlainen yhteisöllinen rituaali. Esimerkiksi kuohuviini liittyy juhliin ja olut ajanviettoon baareissa kavereiden kesken. Tupakointiin ei sen sijaan liity mitään erityistä sosiaalista toimintoa, paitsi nykyään tupakkapaikalla käyminen yhdessä muiden tupakoitsijoiden kanssa. Ilman tupakointirajoituksia, ei tällaistakaan yhteisöä olisi muodostunut.

      Voidaan tietysti sanoa, ettei alkoholi ole suurkulutettuna taikka riippuvuusasteella käytettynä mikään sosiaalista elämää ylläpitävä katalyytti. Suurin osa alkoholin kuluttajista ei kuitenkaan ikinä tule suurkuluttajiksi taikka alkoholisoidu, vaikka pitkässä juoksussa terveyshaittoja alkoholinkäytöstä tietysti on.

      Mitä puolestaan tupakointiin tulee, ei sillä ole oikeastaan mitään sosiaalista merkitystä. Se on mielikuvamainonnan johdosta tullut eräänlaiseksi aikuistumisrituaaliksi, mutta sen lisäksi sillä ei ole mitään muuta merkitystä yksilöä laajemmassa merkityksessä. Tietyn aikaa tupakoinnin aloittanutta pidetään rohkeana yksilönä, mutta ainoastaan, mikäli hän aloittaa tupakoimaan alle lain salliman iän.

      Tupakoitsija yksinkertaisesti lankeaa ansaan ja tulee riippuvaiseksi nikotiinista. Tupakoitsija ei pääse rituaalilla mihinkään, ainoastaan hänen terveytensä kärsii.

    • Toisessaheikoilla

      Yhdessä maassa joku haastoi vanhempansa käräjöimään vastenmielisestä syntymästä. Mutta elä siittä huoletta, kun Rönkä on väärässä voimasta ja vallasta.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      89
      4174
    2. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      4062
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      609
      3884
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      19
      2697
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      78
      2465
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      340
      2064
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      127
      2062
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      190
      1930
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      28
      1599
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1422
    Aihe