kolaroin eilen

Eilen illalla ajoin toisen auton perään liukkaan tien vuoksi.
Edellä ajava teki äkkijarrutuksen johon en ehtinyt reagoimaan tarpeeksi nopeaa.
Edellä ajava ei kuitenkaan edes pysähtänyt tien reunaan tarkastamaan vaurioita vaan ajoi tiehensä saman tien. Itse hölmistyin tilanteesta enkä tajunnut ottaa edes rekkaria ylös. Mutta voiko tästä koitua minulle jotain muuta kuin oman auton korjauskustannukset?
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Turvaväliä oli tietenkin mielestäni tarpeeksi.
Aika vaikea kuitenkin myöhemmin pitävästi näyttää, että juuri sinä olet
aiheuttanut vahingot.
Kuitenkin näin ollen säästät ainakin oman liikennevakuutuksesi
bonuksia.

Äänestä

Käynyt samalla tavalla, moottoritien kiihdytyskaistalla 1. auto jonossa alkoi jänistämään ja löi jarrut pohjaan, 4 autoa kolisi sen takia. Pussasin edessä olevaa autoa, mutta sekin vaan jatkoi matkaansa kun tilanne selvisi. Luulin, että kosketus olisi ollut lievä mutta kyllä mulla oli muovipuskuri/sumuvalot palasina ja jotain vääntynyt jäähdytinosastollakin. Kallis remppa tuli.

Äänestä

Peräänajossa aina syy ratin ja penkin välissä.Ei keli eikä mikään muu syy.

Äänestä
  • Perään ajettu on siis höppänä tai kännikala tai rikollinen?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


iiiik kirjoitti:

Eilen illalla ajoin toisen auton perään liukkaan tien vuoksi.
Edellä ajava teki äkkijarrutuksen johon en ehtinyt reagoimaan tarpeeksi nopeaa.
Edellä ajava ei kuitenkaan edes pysähtänyt tien reunaan tarkastamaan vaurioita vaan ajoi tiehensä saman tien. Itse hölmistyin tilanteesta enkä tajunnut ottaa edes rekkaria ylös. Mutta voiko tästä koitua minulle jotain muuta kuin oman auton korjauskustannukset?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu