Kysyisin sellaista että mitä vaihtoehtoja minulla on seuraavassa tilanteessa. sairastan masennusta ja olen pitkäaikaisesti sairaslomalla. Minulla on myös muu terveyteen liittyvä asia joka vaikeuttaa kotona jaksamista. Olen yh eikä ole mahdollisuutta saada lapsia sukulaisille. Tunnen etten jaksa huolehtia lapsistani. Tällä hetkellä. Tarvitsen aikaa ja tilaa levätä ja parantua. Lapset ovat kouluikäisiä. Onko olemassa perheitä jotka voisivat ottaa lapset tilapäisesti asumaan? Asumme isossa kaupungissa ja haluaisin että lapset olisivat lähelläni. En vaan pysty tällä hetkellä huolehtimaan heistä. Voimavarat on loppu. Vai pitääkö minun mennä sairaalaan? Kuka lapsista silloin huolehtisi? Minulla siis ei ole ketään kenelle voisin viedä lapset.
Mihinlapset
Khddgjlljycbkk
0<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.