Adhd vai huono aikuinen?

Olen jo vuosia kamppaillut hankalan arjen kanssa ja olen nyt hakeutunut tutkimuksiin. Mielessä on käynyt kuitenkin, että mitä jos tälle ei ole mitään tehtävissä, mitä jos olenkin vain muuten outo? Kerron itsestäni, mitä tulee mieleen?

Lapsuudestani en paljon muista, mutta vanhempien kanssa olemme käyneet läpi lapsuuteni ongelmakohtia; olin kova ääninen ja puhelias (olen edelleen), ja minun on ollut vaikea hallita äänenvoimakkuutta. Tästä sain ja saan yhä nykyään huomautuksia. En ollut toisaalta liian riehakas, en "hyppinyt seinille". Pulpetti oli aina sekaisin ja sinne jäi usein tehtäväkirjat, jotka olisi tarvinnut kotiin. Alaluokilla kotitehtävät tuli vielä tehtyä, mutta yläluokilla niiden tekeminen hankaloitui. Myös tarvittavia liikuntavälineitä unohtui sekä kotiin, että kouluun. Unohdin kouluun myös villasukkia ym. Vaatteita. Kellon oppiminen oli vaikeaa ja sain siihen tukiopetusta. Kengän nauhojen solmiminen ei myös käynyt helposti. Olin herkkä suuttumaan. Lauloin melkein koko ajan ja ja esim. Tietokonevuoron odottaminen oli minulle vaikeaa. Istuessani paikallaan heiluttelin käsiä tai jalkoja. Minulla oli myös naaman vääntelyä ja ihme ääntelyitä. Toisaalta taas opin nopeasti lukemaan ja tykkäsin lukea. Luin todella paljon lapsena ja kuulema minua ei saanut häiritä silloin. Luin nopeasti ja sujuvasti. Osasin kirjoittaa hyviä tarinoita hyvällä kieliopilla. Kertotaulun opin helposti.

Lapsena olin jo tapaturma-altis, haavereita sattui paljon, erittäin paljon. Ystäviä ja kavereita oli paljon, leikit onnistuivat hyvin yhdessä. Olin jo lapsena erittäin sosiaalinen.

Teini-iässä olin melkoinen opettajien kauhu. En nähnyt yhtään vaivaa koulun eteen. En tehnyt melkein koskaan läksyjä, en pystynyt keskittymään tunneilla. Pälätin ja häiritsin muita, sekä väänsin joka asiasta opettajille vastaan. Pärjäisin aineissa, joissa olin luonnostaan hyvä ja joista tykkäsin. Yläasteella oli syömishäiriökäyttäytymistä; olin erittäin tarkka syömisistäni ja liikuin pakonomaisesti. Yläasteen jälkeen menin lukioon, jonka lopetin ensimmäisen vuoden jälkeen. Näinä aikoina minulla ei edelleenkään ollut ongelmia ystävien kanssa, niitä löytyi. Jotain kommenttia sain, että olen outo, mutta en ottanut siitä itseeni.

Menin ammattikouluun, ja keskittymisongelmat olivat vaikeita. En meinannut saada projekteja tehtyä ja turhauduin usein. Olen aina ollut perfektionisti, ja tavoitteisiin yltäminen tuntui mahdottomalta. En ollut koskaan tyytyväinen työhöni. En meinannut päästä harjoitteluun suorittamattomien kurssien takia, koska tehtävät olivat monesti palauttamatta. Tämän pelossa sain väännettyä tarpeelliset kurssit kasaan ja pääsin harjoitteluun.
Valmistuin ja pääsin töihin. Hain parin vuoden päästä taas kouluun. Valmistuin koulusta puoli vuotta etuajassa ja tein samalla töitä. Välillä tein kahtakin työtä.

Kautta aikain minua on häirinnyt sotkuisuus; lapsena ja aikuisena, huoneeni ja asuntoni ovat olleet erittäin sotkuisia, ja vaikka joskus saisinkin siivottua, en saa ylläpidettyä järjestystä kauaa. Yleensä en saa siivottua. Laskujen maksu unohtuu ja jää viime tippaan. Käytän rahojani impulsiivisesti aivan turhiin ostoksiin. Pyykinpesu, tiskit ym. Arkiset askareet eivät vain lähde. Saatan aloittaa mutta jotenkin ne jäävät aina kesken. Unohdan kavereiden tapaamisia ja tärkeitä tapahtumia. Laitan muistutuksia, mutta ne ovat yhtä tyhjän kanssa.. usein en myöhästele. jos muistan menon, olen ennemminkin puoli tuntia etuajassa kuin myöhässä. Monesti saatan tosin luvata niin tiukan aikataulun, että saan tehdä suunnilleen taikoja, jotta kerkeän.

Unen kanssa on ongelmia. Herään yhdestä viiteen kertaan yössä. Joskus nukun pitkät yöunet, joskus en saa unen päästä kiinni. Olen kuitenkin aina väsynyt. Yhä nykyäänkin on motorista levottomuutta, paikallaan istuessa joku raaja heiluu aina. Toisaalta minulla ei ole pakonomaista tarvetta lähteä liikkeelle.

Kova puheääni ja pulpatus ovat nykyäänkin ongelmia. Olen myös huono sensuroimaan puhettani ja usein kadun sanojani. Nykyäänkin sattuu ja tapahtuu tapaturmia.
Nykyään en pysty keskittymään lukemiseen juuri ollenkaan. Uutisetkin jäävät kesken tai hypin vauhdilla tekstiä niin, että puolet jää lukematta. Joskus lukiessa huomaan, että en ole sisäistänyt mitään mitä olen lukenut.

Minua ahdistaa ja masentaa, kun en saa mitään tehtyä. Töissä pärjään oikein hyvin ja hoidan työni ahkerasti. Mutta vapaa-aika on ihan painajaista. Turhauttaa, kun en kykene suunnilleen muuhun, kuin pötköttelyyn. Yritän myös aina harrastaa, mutta kyllästyn kaikkiin harrastuksiin muutaman kerran jälkeen. Vaikka olisikin pitänyt tekemisestä.
Mistään ei tule mielihyvää; ei vaikka olisin siivonnut koko huushollin. Toki pieni helpotus siisteydestä, mutta ei kummoinen fiilis tule silti.

Nyt tämä kaikki on käynyt niin sietämättömäksi, että olen hakeutunut tutkimuksiin. Minua silti pelottaa, että mulle ei ole apua ja olen vain tällainen. Mitäs ovat diagnosoidut addit mieltä? Olen muuten nainen, jos sillä on merkitystä.