Adhd vai huono aikuinen?

EinariEpätoivo

Olen jo vuosia kamppaillut hankalan arjen kanssa ja olen nyt hakeutunut tutkimuksiin. Mielessä on käynyt kuitenkin, että mitä jos tälle ei ole mitään tehtävissä, mitä jos olenkin vain muuten outo? Kerron itsestäni, mitä tulee mieleen?

Lapsuudestani en paljon muista, mutta vanhempien kanssa olemme käyneet läpi lapsuuteni ongelmakohtia; olin kova ääninen ja puhelias (olen edelleen), ja minun on ollut vaikea hallita äänenvoimakkuutta. Tästä sain ja saan yhä nykyään huomautuksia. En ollut toisaalta liian riehakas, en "hyppinyt seinille". Pulpetti oli aina sekaisin ja sinne jäi usein tehtäväkirjat, jotka olisi tarvinnut kotiin. Alaluokilla kotitehtävät tuli vielä tehtyä, mutta yläluokilla niiden tekeminen hankaloitui. Myös tarvittavia liikuntavälineitä unohtui sekä kotiin, että kouluun. Unohdin kouluun myös villasukkia ym. Vaatteita. Kellon oppiminen oli vaikeaa ja sain siihen tukiopetusta. Kengän nauhojen solmiminen ei myös käynyt helposti. Olin herkkä suuttumaan. Lauloin melkein koko ajan ja ja esim. Tietokonevuoron odottaminen oli minulle vaikeaa. Istuessani paikallaan heiluttelin käsiä tai jalkoja. Minulla oli myös naaman vääntelyä ja ihme ääntelyitä. Toisaalta taas opin nopeasti lukemaan ja tykkäsin lukea. Luin todella paljon lapsena ja kuulema minua ei saanut häiritä silloin. Luin nopeasti ja sujuvasti. Osasin kirjoittaa hyviä tarinoita hyvällä kieliopilla. Kertotaulun opin helposti.

Lapsena olin jo tapaturma-altis, haavereita sattui paljon, erittäin paljon. Ystäviä ja kavereita oli paljon, leikit onnistuivat hyvin yhdessä. Olin jo lapsena erittäin sosiaalinen.

Teini-iässä olin melkoinen opettajien kauhu. En nähnyt yhtään vaivaa koulun eteen. En tehnyt melkein koskaan läksyjä, en pystynyt keskittymään tunneilla. Pälätin ja häiritsin muita, sekä väänsin joka asiasta opettajille vastaan. Pärjäisin aineissa, joissa olin luonnostaan hyvä ja joista tykkäsin. Yläasteella oli syömishäiriökäyttäytymistä; olin erittäin tarkka syömisistäni ja liikuin pakonomaisesti. Yläasteen jälkeen menin lukioon, jonka lopetin ensimmäisen vuoden jälkeen. Näinä aikoina minulla ei edelleenkään ollut ongelmia ystävien kanssa, niitä löytyi. Jotain kommenttia sain, että olen outo, mutta en ottanut siitä itseeni.

Menin ammattikouluun, ja keskittymisongelmat olivat vaikeita. En meinannut saada projekteja tehtyä ja turhauduin usein. Olen aina ollut perfektionisti, ja tavoitteisiin yltäminen tuntui mahdottomalta. En ollut koskaan tyytyväinen työhöni. En meinannut päästä harjoitteluun suorittamattomien kurssien takia, koska tehtävät olivat monesti palauttamatta. Tämän pelossa sain väännettyä tarpeelliset kurssit kasaan ja pääsin harjoitteluun.
Valmistuin ja pääsin töihin. Hain parin vuoden päästä taas kouluun. Valmistuin koulusta puoli vuotta etuajassa ja tein samalla töitä. Välillä tein kahtakin työtä.

Kautta aikain minua on häirinnyt sotkuisuus; lapsena ja aikuisena, huoneeni ja asuntoni ovat olleet erittäin sotkuisia, ja vaikka joskus saisinkin siivottua, en saa ylläpidettyä järjestystä kauaa. Yleensä en saa siivottua. Laskujen maksu unohtuu ja jää viime tippaan. Käytän rahojani impulsiivisesti aivan turhiin ostoksiin. Pyykinpesu, tiskit ym. Arkiset askareet eivät vain lähde. Saatan aloittaa mutta jotenkin ne jäävät aina kesken. Unohdan kavereiden tapaamisia ja tärkeitä tapahtumia. Laitan muistutuksia, mutta ne ovat yhtä tyhjän kanssa.. usein en myöhästele. jos muistan menon, olen ennemminkin puoli tuntia etuajassa kuin myöhässä. Monesti saatan tosin luvata niin tiukan aikataulun, että saan tehdä suunnilleen taikoja, jotta kerkeän.

Unen kanssa on ongelmia. Herään yhdestä viiteen kertaan yössä. Joskus nukun pitkät yöunet, joskus en saa unen päästä kiinni. Olen kuitenkin aina väsynyt. Yhä nykyäänkin on motorista levottomuutta, paikallaan istuessa joku raaja heiluu aina. Toisaalta minulla ei ole pakonomaista tarvetta lähteä liikkeelle.

Kova puheääni ja pulpatus ovat nykyäänkin ongelmia. Olen myös huono sensuroimaan puhettani ja usein kadun sanojani. Nykyäänkin sattuu ja tapahtuu tapaturmia.
Nykyään en pysty keskittymään lukemiseen juuri ollenkaan. Uutisetkin jäävät kesken tai hypin vauhdilla tekstiä niin, että puolet jää lukematta. Joskus lukiessa huomaan, että en ole sisäistänyt mitään mitä olen lukenut.

Minua ahdistaa ja masentaa, kun en saa mitään tehtyä. Töissä pärjään oikein hyvin ja hoidan työni ahkerasti. Mutta vapaa-aika on ihan painajaista. Turhauttaa, kun en kykene suunnilleen muuhun, kuin pötköttelyyn. Yritän myös aina harrastaa, mutta kyllästyn kaikkiin harrastuksiin muutaman kerran jälkeen. Vaikka olisikin pitänyt tekemisestä.
Mistään ei tule mielihyvää; ei vaikka olisin siivonnut koko huushollin. Toki pieni helpotus siisteydestä, mutta ei kummoinen fiilis tule silti.

Nyt tämä kaikki on käynyt niin sietämättömäksi, että olen hakeutunut tutkimuksiin. Minua silti pelottaa, että mulle ei ole apua ja olen vain tällainen. Mitäs ovat diagnosoidut addit mieltä? Olen muuten nainen, jos sillä on merkitystä.

7

228

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • TurboHerra

      Hei,

      Hassua että lähes kaikki lukemasi sopii minun elämääni, lukuunottamatta ammattikoulutuksia niihin en ollut mitenkään kykenevä. Mutta kaikki muu siis. Minulla on aikuisena diagnosoitu ADHD ja juuri samojen oireiden ja ajatusten viemänä hakeuduin lääkäriin ja sitäkautta neurologiselle testeihin jotka kesti sen n.6kk.

      Nuo ihme ääntelyt mistä puhuit on ihan normaaleja jotka kuuluu ADHD hen, ticit. Itsellä samoja ja niitä aina ihmetelty, neurologiset poikkeamat kuten adhd, tourette, asperger, ocd(pakko-oireinen oireyhtymä) etc. pitävät sisällään samanmoisia oireita ja olen huomannut että minulla on noista kaikista jotain ja onneksi sain niille selityksen ja samalla ymmärsin etten ole täysin hullu :)

      Lääkityksen sain 38vuotiaana, concerta nyt 36mg, joo pitää hereillä koko päivän hienosti ja välillä rauhottaa mutta ei se oikeastaan ihmeitä tee.

      Olen mies 40v

      • EinariEpätoivo

        Hei, kiva kun vastasit!

        Saako lääkkeellä mitään toimintakykyä? Että saa tehtyä arkiaskareet? Selkeneekö ajatukset? Onko lääkkeiden lisäksi muuta apua?

        Toivottavasti saan apua tähän. Toisaalta pidän monista piirteistäni, olen luova, älykäs ja empaattinen. Olisin varmasti aika onnellinen ihminen, jos saan helppiä näihin ongelmiin.


      • TurboHerra

        Lääkkeet ovat kauhean yksilölliset, jokaisella on aivan oma kokemuksensa ja siksi ei koskaan kannata kuunnella muita : )itsellä mielestäni joka päivä on erilainen lääkkeen kanssa, riippuu mihin aikaan sen ottaa ja miten syö. Itse otan heti aamulla aikaisin eli n. 7 aikaan, se piristää heti ja sitten onkin pikkusen jopa korostuneet hyperpiirteet ja puhe sun muuta, mutta sitten puolenpäivän aikaan se rupeaa rauhoittamaan, kuulostaa todella sekavalta mutta tälläin se menee.

        Itse pidän itsessäni juuri noista samoista asioista, luovuus (olen muusikko), äly, empatia, tunteet, ulospäinsuuntautuvuus, iloisuus, huumori. Nämä kaikki on sellaisia asioita mitä loppupeleissä harvalla on niin paljon kuin ns. MEILLÄ :) (yleensä yksi piirre mikä monilla ADHD henkilöillä on sama on muiden ihmisten tyhmänä pitäminen, niin kuin itsekkin syyllistyn tähän) ja aina kirotaan miksi muut on noin outoja ja tyhmiä.

        No takaisin lääkkeeseen, itse petyin koska odotukset oli todella suuret että "melu" loppuisi pään sisältä, katse rauhoittuisi etten koko ajan lue ihmisiä ympärilläni samalla kun nakutan hampaitani yhteen rytmissä ja köhisen kitarariffiä samalla, pystyisin lukemaan kirjasta pari riviä yhdellä kertaa suoraan ekalla yrittämällä ja muuta..no en usko että minulla pahemmin auttaa noihin kovasti.

        Juuri tuo mistä puhuit että on vaan laiska ja makoilee sohvallaja , jumittaa vaikka oikeasti henkisesti ei ole laiska vaan jalka hakkaa samalla ja hampaat lyö yhteen niin tuohon se lääke tekee sen että tuijottaa vaan entistä intensiivisemmin sitä sarjamurhaaja dokumenttia :)


      • EinariEpätoivo

        Kappas, muusikko! Minäkin niin rakastan musiikkia. Sen kuuntelua, laulamista, sanoitusten keksimistä. Haluaisin oppia soittamaan pianoa tai kitaraa. :) Ehkä joskus!

        Kiitos kun kerroit kokemuksestasi.

        Tuli muuten siitä jalan hakkaamisesta mieleen; oon huomannut että se liittyy mulla myös keskittymiseen. Oikeastaan se on tuore huomio. Olin hetki sitten psykiatrilla, täytin lomakkeita ja heilutin jalkaa. En huomannut ite. Psykiatri sano että sun jalkas heiluu aikalailla. Lopetin sen ja niin loppui muuten lomakkeen täyttö. Oli jännä huomio :D


    • ToivoaOnKyllä

      Alkuperäiselle:
      Jos oireesi todetaan ADHD yms niin ihan varmasti elämänlaatusi paranee oikealla hoidolla. Oireet eivät kokonaan poistu eikä tästä sairaudesta voi parantua, mutta nimenomaan sitä elämänlaatua voi parantaa merkittävästikin. Mutta muista olla tiukkana ja vaatia hoitoa, sitä ei helposti saa, lääkärit pelkäävät Valvira-huomautuksia. Ja kaikki niiden itsekeskeisten narsistien vuoksi, jotka hankkivat näitä lääkkeitä viihdekäyttöön, jotta niitä oikeasti tarvitsevat eivät sitten saa hoitoa.

    • Anonyymi

      Yritän lukea näitä kirjoituksia, löytää selitystä, kun toisinaan käyttäydyn aivan kummallisesti. Olen aktiivinen, toimiva, teen hyväntekeväsyyttä ja aika vaativassa työssäni olin tavoitteellinen ja ahkera. Nyt eläkeläisenä teen kummia temppuja, jotka voivat tuntua naurettavilta, niin itsestänikin.
      Ostin osakkeita, näin että ne nousivat ja jotenkin pakkomielteisesti ostin kalleimmalla hinnalla, kuin mihin ylsivät. Olen seurannut vuosikausia taloutta, tiedän että olisi pitänyt odottaa, mutta kiihtyneenä selasin pörssiä koko ajan. Nyt harmittaa, kun ovat paljon alempana. Minua pyydettiin auttamaan palvelutaloon muuttaneen henkilön kodin tyhjentämisessä. Laitoin kirpparille kaikki omistajan vaatteet eikä pyytäjä huomannut puuttua asiaan. Sinne meni juhlapuvut ja arkivaatteet, palvelutaloon oli ehditty siirtää vasta vähän. Toimin niin kuin asukas olisi jo kuollut, enkä muista sitä. Vasta nyt kun pyhävaatteita olisi tarvinnut, asia selvisi. Hiljalleen aloin muistaa miten toimin, olen kauhuissani. Miten voin toimia noin.
      Näitä tempauksia on useampia, muutama vuosi sitten myin asuntoni halvalla, tunsin jotain hätätilaa. Myymisen jälkeen ihmettelin, miten olen voinut olla noin hullu ja harmittaa vieläkin. Pähkin lähes koko ajan tekemiäni typeryyksiä. Päällisin puolin kaikki on hyvin, uskon ympäristön näkevät minut muuna kuin järkevänä, asiallisena henkilönä, mutta sisällä ahdistaa ja kuohuu suurimman osan ajasta.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      262
      4606
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      132
      3003
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      44
      2797
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      76
      1761
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1624
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1493
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      59
      1360
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      94
      1253
    9. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      212
      1138
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1129
    Aihe