Mitä eroa on uskonnollisella ja tiedemaailmankuvalla?

Krevokki

Michaelin käsikirjassa, ja siinä mikä voitiin lukea "rivien välistä", esitettiin eräs merkittävä ero, kahdelle asenteen päällyslehdelle, joista IHANNOIVA on tavallinen uskovaiselle, ja REALISTINEN tai KYYNINEN on tavallista, tiedemaailmankuvissa.
Miten nuo asenteet eroavat, miten voimme näitä käsitteitä avata? Ihannoiva uskoo tietenkin kaiken hieman hienommin, tai kauniimmin, ei hänen tarvitse tietää paljoakaan laskennallisista tieteistä, vaan hän pyrkii esittämään SEN MAAILMANKUVAN, mikä on totta SYDÄMELLE; se mihin kaikki sieluliisuus tähtää, samaan suuria tunnekokemuksia ja jotenkin korkeita henkisiä selityksiä tms. Tiedemaailma ei tuohon pyri edes, sen tarkoitus on esittää inhorealistinen, ja laskettu ja maallisin keinoin todistettu käsitys kaiken olemassaolevaisen luoteesta. Realisitinen on silti tosi maailmankuva, siinä määrin, missä materialisimi on totta, juurikin materialististen asioiden suhteen, mutta - kas kun niihin maailmankuviin ei silti kukaan pohjimmiltaankaan edes pyri, koska realistinen kertoo vain sen, MITEN kaikki on tupsahtatunut, muttei kerro esineellistetystä ja materialistisesta ja laskennallisesta katsantokannastaan johtuen sitä, MIHIN KAIKKI PYRKII, vaan yksinkertaisesti sen, miten ilmeisesti kaikki aisteihin nojdautuen näyttäisi olevan.

"Älkää kuitenkaan tuomitko sen mukaan, milta asia päältä katsoen näyttää, vaan tuomitkaa oikea TUOMIO?!"(Jeesus, Messias). Päältä katsottuun maailmankuvaan ei tarvitse erityisesti edes pyrkiä, se selittää kaiken alkeisvoimilla, ja se mitä KYYNISYYS vielä lisää realismiin on se, että kaikki pikemminkin menee jatkuvasti pahempaan suuntaan, kuin Murphyn laissa, kuin että ei IHANNOIVAN pyrkimys selittää kaikki herttaisesti olisi kyynisessä eikä juuri realistisessakaan maailmankuvassa missään arvossa, noissa katsannoissa. Hyvälllä syyllä voidaan sanoa, että uskonollinen ja ihannoiva käsitys on eräänlaista TAIDETTA, se ei ole totuus useinkaan fyysisten aistien mukaan tai mielestä, vaan se pyrkii etsimään salatun HYVÄN tarkoituksen kaikesta. Jossain määrin on totta kuitenkin se, että edes nykyteknologiaa ei olisi voinut koskaan saavuttaa ihannoivalla maailmankuvalla so. uskonnon avulla, paitsi juuri sinä pyrkimyksenä, että haluttiin kärsivällisesti USKOA ja ODOTTAA, että tulavaisuudessa keskitään kaikkea nykyisin ihmisjärjelle uutta ja ihmeellistä. Tiede, ja REALISMI on se väline millä kaikkea rakennelmaa tehdään, mutta uskonto ja IHANNOIVA asenne on se, mihin kaikki pyrkivät - ja se on se kaunis elämäntarkoitus, minkä vuoksi jaksettiin realistisesti tietää, miksi kannatti ylipäänsä etsiä matemaattisluonteisia alkeisvoimia kaiken rakentamiseen. Tämä oli triviaali ja toivottavasti helposti ymmärrettävä selitys noista toisiaan tukevista ja valitettavasti usein myös verisestikin kilpailevista maailmankatsantoasenteista.

17

64

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Krevokki

      Sellainen päällyslehti muistaakseni esitettiin myös tuossa Michaelin käsikirjassa(Jose Stevens - Simon Warvick-Smith), että PRAGAMAATINEN on se asenne, jolla käytnnönläheisesti yritetään toteuttaa ihannoiva maailmankuva realistisessa maailmassa, eli se oli pkemminkin silti se kaiken hienon pyrkimyksen väline ja tieto kaiken käytönnölliseen kokemukseen ja rakentamiseen...

      Kyseinen tieto oli saatu tutkimalla maailmaa ja henkisiä selitysmalleja seitsenkantaisesti, kuin viikonpäivät tai Jumalan Seitsemän henkeä, ja käyttämällä joitakin okkulttistisia, joogankaltaisia ja rukoilua paljon muistuttavia tapoja lähestyä henkivaltaa ja sielu-entiteettiä ja Yli-Enkeliä nimeltä Michael, suomalaisesti tutusti Mika, Miika, tai Mikael....

    • Krevokki

      Ja kyllähän yksinkertainen olla saa, eli olla VAIN ihannoiva tai realistisen kyyninen, mutta se ei ole viisasta, ja kuuluu kyseisen kirjan mukaan, vain varhaisiin eli vastasyntyneisiin ja lapsellisiin sielunikiin... Älkää etsikö silti VIELÄ vääryyttä, jos ette kykene ymmärtämään vastapuoltanne, teidän on parempi kehittyä teidänkin ilman "väärää peroonallisesti", valehtelematta lapsina olevanne vanhoja, tai mikä vielä omituisempaa valehtelemalla vanhoina olevanne vastasyntyneitä sieluja. "Olen täällä vasta ekakertaa"(Pauli Hanhiniemi:-)

    • Voinähdämyöstoisin

      Kiihkouskovaisten maailmankuva ei ole minusta kovinkaan "ihannoiva". Heidän mielestään luonto on rappeutunut varjo Jumalan luomasta "täydellisestä" versiosta ja kulkee aina vain huonompaan suuntaan. Ihminen on langennut kurja syntinen ja perusolemukseltaan paha. Maailmanloppu tulee ja suuri osa ihmisistä joutuu ikuisiin helvetin kärsimyksiin jne

      Minusta helvetin masentava ja sadistinen maailmankuva.

    • Tieteenharrastaja

      Eihäb havainnoidulla tieteellä ja vaikkapa Geneiksellä olekjaa mitään ristiriitoja keskenään.

      Keskiajan munkkien nuoren maan teologialla ja evoluutioteorian uskomuksilla jotka ovat täysin "todisteita"uskontoihin verrattavissa olevia "tieteellisesti "havainnomattomia juttuja sitten riittääkin paljon sanottavaa Genesistä vastaan.

      Näytä nyt tätä lukeva evokki edes yksi evoluution vahvistava todiste pelkkien luulojen sijaan. Ai ei nyt tule mieleen? No sitähän minäkin, tyhmä!

      • OtahanLääkkeetNikkivaras

        Jyri. Niitä todisteita on esitetty kuormakaupalla. Miten olisi heidelberginihmisen ja nykyihmisen välimuotofossiilit Afrikassa?
        Entä se, että Maan eliöstö on vaihtunut lähes kokonaan eri maailmankausina?
        Valaasta on täydellisin sarja siirtymäfossiileja, josta evoluutiobiologi voisi ikinä haaveilla.
        Kaikilla Hominidae heimon lajeilla on täsmälleen sama geenivirhe, jota ei ole yhdelläkään muulla nisäkäslajilla.
        Muinaisten retrovirusten pätkät ovat simpanssin ja nykyihmisen geeneissä pääsääntöisesti samoilla kohdilla.
        Evoluutiosta todistaa myös eliömantiede ja endeemiset lajit.
        Biologiassa ei ilman evoluutiota olisi järkeä.


    • Tieteenharrastaja

      Jo about 50 v. sitten aloin epäillä koulussa opetetun evoluutioteorian paikkansapitävyyttä ja siitä pitäen olen seurannut tieteen tutkimuksia asiassa enkä ole havainnut ainoatakaan havaittua todistetta evoluutiosta.

      Niin että enbenkuin kuolen vanhuuteen niin voisiko joku evo mainita edes yhden todellisen tieteellisesti havainnoidunhavainnoidun todisteen evoluutiosta. Netissä kun ei ole muita kuin uskomuksia.

      Ai miksi kukaana ei vastaa? No kun havaintoja evoluutiosta ei ole.

      • Luucifer

        Jokainen evoluutiobiologiaan vakavasti perehtynyt on kanssasi eri mieltä.
        Kumpi on väärässä, maailman jokainen biologian professori, vai sinä?
        Uskallatko arvata? Ai et? Sitähän minäkin.


      • aitotieteenharrastaja

        Järjestyksen vuoksi nikkivoroilmoitus. Tuskinpa kukaan silti erehtyi.


      • Kultakalacom

        Luehan Wikistä totuus. Evoluutio on todellisuutta mutta sen prosessit ovat niin hitaitia etti niistä voikaan saada havaintoja ihmisen aikaskaalalla.

        Siispä kun ei ole havaintoja niin me evolutionistit uskomme että elämän kirjon monimuotoisuus on sokeaa sattumaa, eikä mitään muuta.

        Eliöt vain sopeutuivat samalla koralliriutalla tuhansiiin erilaisiin variaatioihin kas kun niitä ikinä havitsemattuja satunnaisisia m,utaatioita ei vaan sattunut aina kohalle ku niitä olisi ttarvittu.


      • Kukaan ei jaksa jatkuvasti antaa teille todisteita...Jos on päättänyt olla hyväksymättä ainuttakaan, ei ole mitään väliä mitä todisteita saa...


      • OtaJyriLääkkeet

        Miksi varastelet toisten nikkejä ja kirjoittelet sontaa. Evoluutiosta on todisteita pilvin pimein, mutta luomisesta ei ainuttakaan.


      • KasTässäNikkivarkaalle

        Miten olisi heidelberginihmisen ja nykyihmisen välimuotofossiilit Afrikassa?
        Entä se, että Maan eliöstö on vaihtunut lähes kokonaan eri maailmankausina?
        Valaasta on täydellisin sarja siirtymäfossiileja, josta evoluutiobiologi voisi ikinä haaveilla.
        Kaikilla Hominidae heimon lajeilla on täsmälleen sama geenivirhe, jota ei ole yhdelläkään muulla nisäkäslajilla.
        Muinaisten retrovirusten pätkät ovat simpanssin ja nykyihmisen geeneissä pääsääntöisesti samoilla kohdilla.
        Evoluutiosta todistaa myös eliömantiede ja endeemiset lajit.
        Biologiassa ei ilman evoluutiota olisi järkeä.


      • SurkeaaJyri
        Kultakalacom kirjoitti:

        Luehan Wikistä totuus. Evoluutio on todellisuutta mutta sen prosessit ovat niin hitaitia etti niistä voikaan saada havaintoja ihmisen aikaskaalalla.

        Siispä kun ei ole havaintoja niin me evolutionistit uskomme että elämän kirjon monimuotoisuus on sokeaa sattumaa, eikä mitään muuta.

        Eliöt vain sopeutuivat samalla koralliriutalla tuhansiiin erilaisiin variaatioihin kas kun niitä ikinä havitsemattuja satunnaisisia m,utaatioita ei vaan sattunut aina kohalle ku niitä olisi ttarvittu.

        Opettele edes kirjoittamaan.


    • Exevokkijuurinyt

      No tuota ev.lutttina ja vieläpä lessuna sanoin että kysymys on uskonasiasta. Eli me lessut uskomme että evoluutio on totta ja siksi me ev.lut. enemmistöön kuuluvina kannatamme mm. sitä että raiskauksista jaetaan vain minimituomioita eli ehdollisia tuomioita jotka eivät ole yhtään mitään, jotta vahvimman oikeus siittää jälkeläisiä toteutuu varmasti. Sillä niin omituiselta kuin se oikeista uskovista kuulostaakaan niin jopa raiskausrakakaaksi tullleet naisen haluavat useimmiten synnyttää lapsensa koska se on kuitenkin heidän lapsensa.

      Mitäs tälle ongelmalle pitäisi tehdä?

      • Tieteenharrastaja

        Näinhän se evoluutioo etenee iohan tieteellisesti havaitusti.


      • NeLääkkeetNeLääkkeet

        Ensin sinun pitäisi lopettaa valehteleminen Jyri.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Paskakaivo Kuhmo

      Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi
      Kuhmo
      68
      4421
    2. Uskotko yliluonnolliseen?

      Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D
      Ikävä
      98
      3956
    3. Miten sinut

      Voisi hurmata uudelleen?
      Ikävä
      51
      3479
    4. Mitä kuuluu?

      Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul
      Ikävä
      22
      2713
    5. Keilahalli

      Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!
      Ähtäri
      25
      2552
    6. Uskallatko katsoa pitkään silmiin

      kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa
      Ikävä
      56
      2403
    7. Heippa mies......

      Milloin rakastellaan vai odotetaanko vielä 10 vuotta?
      Ikävä
      43
      2267
    8. Elämäni rakkaus

      Olet aina ollut ja luultavasti niin pysyykin 😘
      Ikävä
      39
      1897
    9. Huomenta rakas

      Olet varmasti jo työn touhussa. Ahkera alfamies kun olet. 😅❤️
      Ikävä
      47
      1888
    10. Alkaa olemaan

      IRL tylsää, vinkki ehkä
      Ikävä
      30
      1636
    Aihe