Asuin harmaassa, rumassa lähiössä Tukholmassa yli 50 vuotta. Olin menettänyt elämänhalun kokonaan, ja en nähnyt mitään tulevaisuutta, tai iloa kun pääsin eläkkeelle. Olin ollut se tyypillinen "finnjävel" koko elämän Ruotsissa, ketä kaikki halveksi ja piti vähäarvoisempana kun muut. Lähiönaapurit "sylki" mahaan kun tavasin heitä pihalla, tai hymyili ivallisesti, niin kun on tapa Tukholmassa.
Olin koko elämäni kuullut negatiivistä kaikista Suomen asioista mediassa ja ihmisiltä, mutta päätin kuitenkin kokeilla siipiäni Suomessa. Möin asuntoni kalliisti, ja maksuin pois kaikki velat. Sitten ostin paremmasta paikasta uuden asunnon Suomessa, ja muutin jännällä uuteen asuntooni.
Kaksi vuotta olen asunut Suomessa, ja olen hämmästynyt kuinka kaikki sujuu niin hyvin. Kaupoissa kassaneitit on niin kohteliaita, mitä en koskaan kokenut Tukholmassa, siellä kaikki oli vihamielisiä, ja epäkohteliaita. Suomessa naapurit on hyvin kohteliaita ja ystävällisiä, vaikka olen ruotsinsuomalainen. Täällä kaikki viranomaiset on reiluja , ja ystävällisiä. Siis en koskaan minun elämässä kokenut samanlaista kohtelua Tukholmassa! Siellä olin "icke önskvärd finne", Suomessa olen yhtä haluttu suomalainen kun kaikki toiset! Fantastista! Yksinäisyys Tukholmassa muuttui totaalisesti Suomeen muuttaen, ja tuotti iloa ja ystävyyttä.
Onko teillä joillakin samanlaisia kokemuksia muuttaen toiseen maahan, paikkakuntaan tai mihinkä tahansa? Olisi kiinnostavaa lukea!
Muutto Suomeen oli taikatemppu!
89
2543
Vastaukset
- samoissamietteissä
Kiitos tarinastasi!
Olen itsekin aikeissa muuttaa takaisin Suomeen.
Täällä ahdistaa.
Kerro lisää!- hyvinmenee
Jos haluaa muuttaa Suomeen ja tietää jotain käytännön asioita, niitä löytyy haulla;
info Finland.fi ,Suomeen muuttajan muistilista
Tervetuloa! t. paluumuuttaja v.2002 ,30 vuotta Ruotsissa asumisen jälkeen. - MuutettuJaOnnellinen
Jos haluat halvan hyvän muuttofirman niin käy suomalaisella nettisivulla muuttoapu.com. Sain paljon paremman hinnan kun ruotsalaisilta muuttofirmoilta. Ruotsalaiset vaati noin 40 000 muutosta eteläsuomeen, mutta muuttoapu vaati noin 25 000. Asuin kaksiossa Ruotsissa. Muuttoapu teki oikean hyvän työn, ja he olivat reiluja ja kohteliaita. He teki kaiken säännöllisesti ja minun mieleksi.
- Anonyymi
MuutettuJaOnnellinen kirjoitti:

Ruotsissa on rut och rot avdrag joreten ihan yntä halpaa kuin Suomessa. Helsinkiin ja Turkuun muuttaminen on halvempaa kuin muualle aj on alle tuon 25ooo SEk inkl rot och rut.
- MuutettuJaOnnellinen
Kokemuksistani ihmiset Suomessa on ystävällisempiä ja enemmän kohteliaita kun Tukholmassa, jos olet ruotsinsuomalainen. Ihmissuhteet Tukholmassa oli päinvastoin mitä se on täällä tänään. Ruotsinsuomalaisia ahdisteltiin monissa asioissa ja tilaisuuksissa Tukholmassa, mikä masennutti ja otti päähän, ja sen takia ainoa vaihtoehto oli muuttaa sieltä pois.
Olen huomannut, että noin 80 prosenttia suomalaisista suhtautuu ystävälliseksi paluumuuttajiin, ja noin 20 prosenttia on epäystävällisiä. Tukholmassa luvut oli päinvastoin ruotsinsuomalaisena.
Naapurit minun talossa on hyvin kohteliaita ja ystävällisiä, vaikka puhun suomea ruotsalaisittain. Taloyhtiöt otta erittäin hyvin huolta taloista, sillä Suomessa on käynnistetty viiden vuoden remonttisuunnitelmat vanhempiin taloihin. Sen takia Suomessa vanhemmat talot on paremmassa kunnossa kun Tukholman lähiöissä. Asunnot on kuitenkin erittäin halpoja verrattuna Ruotsissa, vaikka on hyvässä kunnossa.
Suomen luonto on niin kaunis koska täällä on tuhansia järviä, ja niitten viereen rakennetaan uusia asuinalueita. Suomesta voi ostaa hienon asunnon järvenrannalta kohtuullisen halvalla, verrattuna Ruotsissa. Useimmissa paikkakunnissa on isoja ostoskeskuksia missä löytyy suuria kauppoja kuten K-Citymarket, S-market ja kaikkia suuria ruotsalaisia, norjalaisia ja tanskalaisia liikkeitä. Kaikki suuret ruotsalaiset liike-ketjut toimi Suomen markkinoilla.
Se mikä pistää huomioon kun käy ostoksilla on kuinka kohteliaita kauppojen henkilökunta on asiakkaille. Tätä en koskaan kokenut samanlailla Tukholmassa. Viranomaisten kanssa ei koskaan ole ollut mitään vaikeuksia. Kaikki suju niin helposti kun kävin verotoimistossa, maistraatissa rekisteröimässä itseni, hankkimassa uuden henkilökortin, avaamassa uuden suomalaisen pankkitilin. Siis kaikki oli niin helppoa!
Jos haluaa muuttaa Suomeen niin kannatta etsiä asuntoa, omistus- tai vuokra asuntoa, niin kannattaa käydä katsomassa nettisivulta etuovi.com, mitä asuntoja ja paikkakuntia itse miellyttää.- Anonyymi
Asia on kyllä ihan päinvastoin. KIokemuskeni 0n40v ajaölta että Ruotsissa on helpompaa. SUoemssa ei hyväöksytä herkkiä ihmisiä eikä ruotsissta tulleita. Ihmiset ovat Suomess aolletrt niin syrjiviä ja rasistissia minua kohtaan että kaduin tuleeni Suomeeen. Ei koskaan parane. ruotsiss aminua kohdellaan tuhat kertaa paremmin. HAluan sinne takaisin kunghan vaan saan sieltä töitä että saan asunnon. Minua ruotsissa kukaan eií luule suomalaiseksi, puhun ruotsia kuten ruotsalaiset, Suoemssa jos alkaa turhauttanmaan kieli vaihtuu vahingissa ja kuulen kun joku huttaa toihan oon ruotsalainen hel..ti sentään.
- samoissamietteissä
Täytän muutaman vuoden perästä 70 ja olisi muutettava nyt kun vielä jaksaa.
Se vain että on lapset täällä.
Minulla on myytävänä talo josta saisin varmaan hyvän hinnan.
Voikohan sitä myyntiveroa käyttää niin että voisi hankkia täältä halvemman asunnon ja Suomesta toisen halvemman ja olisi osan aikaa molemmissa?
Haluaisin vielä palata Suomeen ja sen rauhaan, mutta pitää "toisen jalan" täällä lasteni takia.
Täällä Ruotsissa alkaa olla kaikki kummallista ja heti kun suunsa avaa niin muuttuu toisen luokan kansalaiseksi. Se on sellaista piilohalveksuntaa, ei suoraan sanota mutta huomaa heti.
Suomessa käydessä tuntee ihtensä hyväksytyksi sellaisena kuin on.
Miten sinä sait järjestettyä asunnon sieltä?
Menikö pitkä aika? Tietävätkö täkäläiset meklarit, onko sellaisia jotka ovat selvillä molempien maitten tilanteesta? Katselin kyllä Etuoven sivuja, mutta olis kivempi jos voisi jutella meklarin kanssa.
Hyvä kun kerroit.
Verotuksesta kyllä puhuvat paljon että tulee kalliimmaksi.- Anonyymi
Mitäköhän sinulle kuuluu? Minusta tuntuu ihan mahdolliselta, että hankkisin Ruotsista nykyistä pienemmän asunnon ja Suomesta toisen.
- Anonyymi
Aivan päinvastoin muta Ruotsissa minua ei kukkaan tiedä suomalaiseksi jos puhun. Minulla on ruotsalainen aksenti. Minua on aina pidetty ruotsalaisena varsinkin Tukholmassa.
- Tyytyväisinmielin
Ikävää luettavaa, kurjasti kohdeltu olette. Itse olen vuosikymmenien Ruotsissa asumisen aikana aina saanut hyvää kohtelua ja saanut olla mukana, työpaikoissa ja työn ulkopuolella. Suomessa käydessäni nautin teitittelystä ja kohteliaasta palvelusta kaupoissa, taxeissa puhumattakaan, ja ketään ei vieras korostus puheessani ja paikoittaiset vaikeuteni löytää suomalaisia sanoja ole näyttänyt häiritsevän.
Varmaan kannattaa Etuovesta, Oikotiestä ja muista nettisivuista aloittaa asunnon etsiminen jos ei suhteita ole. Kamalan kallista, ainakin Helsingissä.
Ennen paluumuuton päätöstä kannatta tarkoin tutkia, miten Ruotsin eläkkeen maksu toimii kun tämän maan jättää ja miten Suomen sosiaaliturva toimii paluumuuttajan osalta. Iso askel paluumuutto, en tiedä uskaltaisinko.- Anonyymi
Suomi-Seuraan kannattaa soittaa Helena Balashille. Hän osaa auttaa eläkkeisiin, verotukseen ja sosiaaliturvaan sekä terveydenhuollon palveluihin liittyvissä kysymyksissä. Olen huomannut, että monilla ruotsinsuomalaisilla on väärää tietoa esimerkiksi terveyskeskuksen palveluiden saatavuudesta Suomessa.
- MuutettuJaOnnellinen
Vastaus "samoissamietteissä" postaukselle.
Jos saa Ruotsista eläkkeen ja muuttaa Suomen pysyvästi, niin voi tehdä SINK-skatt hakemuksen verotoimistosta. Tämä tarkoittaa sitä että sinä maksat Ruotsissa 25% veroa, ja saat bruttoelääkkeestä vähentää noin 3000 kruunua. Sitten verotoimisto ottaa 25% veroa siitä summasta mikä jää jäljelle. Tämä on hyvin edullista!
Ruotsilla on Suomen kanssa verosopimus mikä sanoo että jos sinun vero Ruotsissa on korkeampi kun sinun verovelvollisuus olisi muuttaessa Suomessa, niin sinä et tarvitse maksaa Suomalaista veroa ollenkaan. Mutta jos sinun vero Ruotsissa on matalampi kun Suomessa, niin sun pitää maksaa välieron Suomen verosta ja Ruotsin verosta. Tämä sopimus on myös hyvin edullinen meille eläkeläisille ketkä muuttaa takaisin Suomeen.
Kun päätin muuttaa Suomeen, niin etsin asuntoja etuoven kautta. Löysin useampia nättiä asuntoja eri asuinalueilta, joita halusin mennä katselemaan. Otin yhteyttä niihin meklareihin ketkä oli vastuussa näistä asunnoista, ja tilasin ajan koska mennä. Sitten tilasin halvan lentomatkan norwegian.com sivustosta netistä. Arlandasta edes-takaisin matka Helsinki-Vantaan lentoasemalle maksoi jotain 700 kruunua. Arlandaan pääse helposti bussiyhtiöllä Flygbussarna, mikä menee monesta paikkakunnasta suoraan Arlandaan lentoasemalle. Bussilipun voi tilata sivustosta flygbussarna.se. Se maksaa noin 200 kruunua edes-takaisin. Lentomatka Vantaalle otta noin tunnin verran.
Helsinki-Vantaan lentoasemalta menee junia ja busseja kaikkiin paikkoihin Suomessa.
Ennen lähtöä tilasin pienen hotellihuoneen pariksi päiväksi asuntojen paikkakunnasta sivustosta booking.com ja löysin hyvin nätin huoneen mikä maksoi 40 euroa vuorokausi.
En kuitenkaan löytänyt sopivaa asuntoa eka kertana, mutta menin katsomaan noin kolme kertaa useampia asuntoja, ja vihdoin löysin sopivan asunnon hyvällä hinnalla.
Minä tein ehdollinen myyntitarjous mikä tarkoittaa että minuun täytyy ensin saada omani asuntoni kaupaksi Tukholmassa ennen kun pystyn ostamaan asunnon Suomessa. Jos en olisi saanut omani myyty tietty ajassa niin kauppa menehtyy. Mutta sain omani kaupaksi kahden viikon sisällä.
Sitä voisi myös kysyä eri meklareilta Ruotsissa jos on sellaisia ketkä välittää asuntoja koko Pohjolassa, mutta en tiedä jos niitä on.
Jos haluat lykätä myyntiveron, niin ennen sai maksaa vuosittain lykkäyskorkoa, mutta tämä uusi hallitus Ruotsissa halua poistaa sen, tai vähentää korkoasteen. Skatteverketin kotisivulla skatteverket.se voi laskea kuinka paljon voi lykätä ja mikä korko siihen liittyy. Tämä lykkääminen pätee koko EU:ssa, niin myös Suomesta ostaen asunnon. Jos ostat kalliimman asunnon/asunnot niin saat lykätä koko myyntiveron, mutta jos ostat halvemman niin saat lykätä osamäärän verosta.
Lycka till! - Kantasuomalainen
Tervetuloa. Se nuivasti paluumuuttajiin suhtautuvien joukko pienenee kokoajan, kun yhä useampi väärällä asenteella liikkeellä olevista ymmärtää rahojen kanssa tulevan paluumuuttajan ja elintasopakolaisen eron.
- MuutettuJaOnnellinen
Kiitos! Niin olen huomannut, minun talossa on vain ystävällisiä! Kaikissa paikoissa mun paikassa ihmiset on mukavia ja hyviä!
- Anonyymi
Osalla suomalaisista on tavallaan ihan hyvä syy suhtautua nuivasti paluumuuttajien. Nimittäin osa suomalaisista lähti aikoinaan maailmalle tekemään rikollista bisnestä eikä rehellistä työtä. Osa kyseisistä tyypeistä on kovan luokan rikollisia, jotka ovat toki aiheuttaneet haittaa myös uudille kotimailleen, mutta Suomellekin he ovat aiheuttaneet mainehaittaa ja usein myös surua & murhetta esim. Suomeen junailemiensa huumelastien muodossa. He eivät ole maksaneet veroja Suomeen tai muutenkaan olleet rakentamassa Suomea, mutta kiinnijäädessään tai kiinnijäämistä pelätessään he yhtäkkiä haluavatkin palata Suomi-emon helmoihin.
Ymmärrän hyvin suomalaisten kiukun näitä rikollisia paluumuuttajia kohtaan. Omassakin suvussani on heitä. Valitettavasti rikollisten paluumuuttajien takia kärsii myös moni kunnollinen paluumuuttaja, kun jotkut suomalaiset ovat epäluuloisia rehellistenkin paluumuuttajien taustoja kohtaan. Toivottavasti paluumuuttajilla riittää kärsivällisyyttä tässä asiassa, koska uskoakseni tilanne helpottuu, kunhan tietyt isot rikosvyyhdit ratkeavat ja ihmiset saavat enemmän tietoa.
Osa ruotsinsuomalaisistakin on mm. sekaantunut huumebisneksiin ja Ruotsin äärioikeiston touhuihin, eikä heihin välttämättä suhtauduta Suomessa kovin suopeasti, jos he pyrkivät Suomeen palaamaan. Tavallisia rehellisiä ruotsinsuomalaisia nämä asiat eivät kuitenkaan kosketa.
Suomalaisia rikollisia on asunut mm. Espanjassa, Ranskassa ja Hollannissa, mistä käsin he ovat muun muassa junailleet huumelasteja Suomeen ja muuallekin Pohjois-Eurooppaan. Myös USA:an, Iso-Britanniaan, Kanadaan ja moneen muuhun paikkaan on menty rikoksia tehtailemaan. Puola, Latvia ja varsinkin Viro ovat myös yleisiä paikkoja. Monesti nämä rikokset ovat liittyneet nimenomaan huumeisiin, mutta myös korruptiota, rikollista kiinteistöbisnestä, rahanpesua ja montaa muuta rikollisuuden muotoa on harrastettu. Aivan viime vuosina, suurin piirtein vuonna 2015 ja sen jälkeen on suomalaisia rikollisia muuttanut takaisin Suomeen erityisesti Yhdysvalloista, Etelä-Amerikasta, Aasiasta ja Arabimaista, kun maa on alkanut polttaa jalkojen alla. Monia suomalaisrikollisia pelottaa muiden maiden kovemmat tuomiot kuten esim. USA:n pitkät vankeustuomiot ja Filippiineillä sekä Indonesiassa uudelleen käyttöönotetut kuolemantuomiot huumerikoksista. - Anonyymi
Osalla suomalaisista on tavallaan ihan hyvä syy suhtautua nuivasti paluumuuttajien. Nimittäin osa suomalaisista lähti aikoinaan maailmalle tekemään rikollista bisnestä eikä rehellistä työtä. Osa kyseisistä tyypeistä on kovan luokan rikollisia, jotka ovat toki aiheuttaneet haittaa myös uudille kotimailleen, mutta Suomellekin he ovat aiheuttaneet mainehaittaa ja usein myös surua & murhetta esim. Suomeen junailemiensa huumelastien muodossa. He eivät ole maksaneet veroja Suomeen tai muutenkaan olleet rakentamassa Suomea, mutta kiinnijäädessään tai kiinnijäämistä pelätessään he yhtäkkiä haluavatkin palata Suomi-emon helmoihin.
Ymmärrän hyvin suomalaisten kiukun näitä rikollisia paluumuuttajia kohtaan. Omassakin suvussani on heitä. Valitettavasti rikollisten paluumuuttajien takia kärsii myös moni kunnollinen paluumuuttaja, kun jotkut suomalaiset ovat epäluuloisia rehellistenkin paluumuuttajien taustoja kohtaan. Toivottavasti paluumuuttajilla riittää kärsivällisyyttä tässä asiassa, koska uskoakseni tilanne helpottuu, kunhan tietyt isot rikosvyyhdit ratkeavat ja ihmiset saavat enemmän tietoa.
Osa ruotsinsuomalaisistakin on mm. sekaantunut huumebisneksiin ja Ruotsin äärioikeiston touhuihin, eikä heihin välttämättä suhtauduta Suomessa kovin suopeasti, jos he pyrkivät Suomeen palaamaan. Tavallisia rehellisiä ruotsinsuomalaisia nämä asiat eivät kuitenkaan kosketa.
Suomalaisia rikollisia on asunut mm. Espanjassa, Ranskassa ja Hollannissa, mistä käsin he ovat muun muassa junailleet huumelasteja Suomeen ja muuallekin Pohjois-Eurooppaan. Myös USA:an, Iso-Britanniaan, Kanadaan ja moneen muuhun paikkaan on menty rikoksia tehtailemaan. Puola, Latvia ja varsinkin Viro ovat myös yleisiä paikkoja. Monesti nämä rikokset ovat liittyneet nimenomaan huumeisiin, mutta myös korruptiota, rikollista kiinteistöbisnestä, rahanpesua ja montaa muuta rikollisuuden muotoa on harrastettu. Aivan viime vuosina, suurin piirtein vuonna 2015 ja sen jälkeen on suomalaisia rikollisia muuttanut takaisin Suomeen erityisesti Yhdysvalloista, Etelä-Amerikasta, Aasiasta ja Arabimaista, kun maa on alkanut polttaa jalkojen alla. Monia suomalaisrikollisia pelottaa muiden maiden kovemmat tuomiot kuten esim. USA:n pitkät vankeustuomiot ja Filippiineillä sekä Indonesiassa uudelleen käyttöönotetut kuolemantuomiot huumerikoksista.
- samoissamietteissä
Kiitti neuvoista!
Sain paljon pontta, ja rupeanpa seuraamaan minnepäin Länsisuomea muuttaisin.
Kesällä on hyvä käydä katselemassa.- MuutettuJaOnnellinen
Kiitos, olen onnellinen jos sinulle on hyötyä minun ilmaisuuksista!
Jos halut etukäteen tilata matkoja Ruotsista Suomessa, niin käy katsomassa sivustosta "matkahuolto.fi", sieltä löydät kaikkia matkoja Suomessa, ja voit tilata paikan mihin tahansa.
Hyvää matkaa, ja Välkommen tillbaka!
- Suomi.sairastaa
Ei ole mitään järkeä eläkeläisen muuttaa hyvinvointiruotsista pahoinvointisuomeen, jossa asiat menevät vanhuksien osalta huonompaan suuntaan.
- Anonyymi
Entäs Ruotsissa?
Olen kuullut enemmän ja enemmän juttuja, kuinka ruotsalainen terveydenhuolto on monin paikoin ajautunut kriisiin. Hoitajat vaihtavat alaa tai kotimaata. Tukholman seudulla asuvat sukulaiseni harmittelevat usein, että kirjastoista on säästetty paljon ja se näkyy monissa asioissa. Turvallisuustilanne on huonontunut ainakin monien asemien seuduilla, missä liikun. Samoin roskia on pitkin poikin entistä enemmän. Nyt on kuulemma työttömyys lisääntynyt ainakin jossain määrin ja monien kuntien talous on niin huonossa kunnossa, etten ymmärrä miten ne selviävät tehtävistään. Koko ajan Ruotsiin muuttaa paljon uusia maahanmuuttajia, vaikkei maassa ole asuntoja entisillekään. Maahanmuuttajien on vaikea työllistyä mm. heikon koulutustason vuoksi. Autopaloja on paljon. Ainakin minua pelottaa, että ennemmin tai myöhemmin autopalot aiheuttavat sellaisen tulipalon, missä kuolee ihmisiä. Myös pommiräjähdyksiä on ollut enemmän kuin koskaan ennen. Opiskelijat eivät saa asuntoja, joten osa on muuttanut pakon edessä pois kotimaastaan Ruotsista. Kouluista tai päiväkodeista en nyt sano mitään, vaikka asiaa olisi.
Kun itse käyn Södertäljen seudulla, joudun joka reissun aikana ainakin kerran ongelmiin junien kanssa. Milloin juna pysähtyy jonnekin Tukholman ja Södertäljen välille ennakoimattoman pitkäksi ajaksi ilman että matkustajille annetaan tietoa. Milloin juna on peruttu, milloin ne kulkevat myöhässä tai vuoroja on jotenkin muutettu (esim. pikajuna liikennöi osan matkasta pendeljunan sijaisena). - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Entäs Ruotsissa?
Olen kuullut enemmän ja enemmän juttuja, kuinka ruotsalainen terveydenhuolto on monin paikoin ajautunut kriisiin. Hoitajat vaihtavat alaa tai kotimaata. Tukholman seudulla asuvat sukulaiseni harmittelevat usein, että kirjastoista on säästetty paljon ja se näkyy monissa asioissa. Turvallisuustilanne on huonontunut ainakin monien asemien seuduilla, missä liikun. Samoin roskia on pitkin poikin entistä enemmän. Nyt on kuulemma työttömyys lisääntynyt ainakin jossain määrin ja monien kuntien talous on niin huonossa kunnossa, etten ymmärrä miten ne selviävät tehtävistään. Koko ajan Ruotsiin muuttaa paljon uusia maahanmuuttajia, vaikkei maassa ole asuntoja entisillekään. Maahanmuuttajien on vaikea työllistyä mm. heikon koulutustason vuoksi. Autopaloja on paljon. Ainakin minua pelottaa, että ennemmin tai myöhemmin autopalot aiheuttavat sellaisen tulipalon, missä kuolee ihmisiä. Myös pommiräjähdyksiä on ollut enemmän kuin koskaan ennen. Opiskelijat eivät saa asuntoja, joten osa on muuttanut pakon edessä pois kotimaastaan Ruotsista. Kouluista tai päiväkodeista en nyt sano mitään, vaikka asiaa olisi.
Kun itse käyn Södertäljen seudulla, joudun joka reissun aikana ainakin kerran ongelmiin junien kanssa. Milloin juna pysähtyy jonnekin Tukholman ja Södertäljen välille ennakoimattoman pitkäksi ajaksi ilman että matkustajille annetaan tietoa. Milloin juna on peruttu, milloin ne kulkevat myöhässä tai vuoroja on jotenkin muutettu (esim. pikajuna liikennöi osan matkasta pendeljunan sijaisena).Ruotsissa on asiat aina paremmin kuin Suomessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Entäs Ruotsissa?
Olen kuullut enemmän ja enemmän juttuja, kuinka ruotsalainen terveydenhuolto on monin paikoin ajautunut kriisiin. Hoitajat vaihtavat alaa tai kotimaata. Tukholman seudulla asuvat sukulaiseni harmittelevat usein, että kirjastoista on säästetty paljon ja se näkyy monissa asioissa. Turvallisuustilanne on huonontunut ainakin monien asemien seuduilla, missä liikun. Samoin roskia on pitkin poikin entistä enemmän. Nyt on kuulemma työttömyys lisääntynyt ainakin jossain määrin ja monien kuntien talous on niin huonossa kunnossa, etten ymmärrä miten ne selviävät tehtävistään. Koko ajan Ruotsiin muuttaa paljon uusia maahanmuuttajia, vaikkei maassa ole asuntoja entisillekään. Maahanmuuttajien on vaikea työllistyä mm. heikon koulutustason vuoksi. Autopaloja on paljon. Ainakin minua pelottaa, että ennemmin tai myöhemmin autopalot aiheuttavat sellaisen tulipalon, missä kuolee ihmisiä. Myös pommiräjähdyksiä on ollut enemmän kuin koskaan ennen. Opiskelijat eivät saa asuntoja, joten osa on muuttanut pakon edessä pois kotimaastaan Ruotsista. Kouluista tai päiväkodeista en nyt sano mitään, vaikka asiaa olisi.
Kun itse käyn Södertäljen seudulla, joudun joka reissun aikana ainakin kerran ongelmiin junien kanssa. Milloin juna pysähtyy jonnekin Tukholman ja Södertäljen välille ennakoimattoman pitkäksi ajaksi ilman että matkustajille annetaan tietoa. Milloin juna on peruttu, milloin ne kulkevat myöhässä tai vuoroja on jotenkin muutettu (esim. pikajuna liikennöi osan matkasta pendeljunan sijaisena).Onko siellä Södertäljessä pakko asua. Muuta muualle Ruotsiin vaikka Uppsalaan.
- Normi
On niin tyypillistä että kun suosii Suomea ja suomalaisia niin joku hurrikansallinen koittaa pilata suosion. Tämän näkee kaikissa ilmaisuksissa suomi24.fi palstoilla. Onko tämä joku systeemi vai onko se sattuma? En usko! Tämä on poliittinen sosiaalipsykologiaa tietty puoluekansalta!
- asiattietoon
Ettekö te ruotsinsuomalaiset sitten seuraa suomen asioita, esim. juuri näinä aikoina on esillä ollut vanhusten ala- arvoinen kohtelu monissa sekä kunnallisissa että yksityisissä hoitopaikoissa, samoin henkilökuntavajaukset useissa lasten päivähoitopaikoissa yms. Ei täällä kaikki ole niin ruusuista kuin merkillisesti oletatte. Verotus on kovaa ja eläkeläisten verotus on erityisen kovaa, itsellä veroprosentti eläkkeestä 29 %. Ja suurimmissa kaupungeissa asunnot ovat kalliita, tuskin haluatte muuttaa jonnekin Kainuuseen tms., siellä asunnot ovat edullisempia mutta ei siellä sitten useinkaan ole enää juuri mitään palveluja lähellä. Sairaaloitakin pyritään keskittämään yhä suurempiin yksiköihin ja syrjäkyliltä alkaa olla niihinkin matkaa, Suomi on täynnä hiipuvia puolikuolleita kuntia ja pikkukaupunkeja, ja tilanne menee koko ajan huonommaksi. Maaseudulla joukkoliikenne heikkenee myös koko ajan, juuri viime kesänä toteutetun taksiuudistuksen seurauksena myös taksien saanti on vaikeutunut.
Siis on myös paljon huonosti toimivia asioita ja teidän muutosta innostuneiden ja varsinkin ikääntyneiden ihmisten tulisi tietää myös niistä, sillä päätin ihan suomessa asuvana puuttua, mielestäni hyvää tarkoittaen, keskusteluunne! - Totte
Hoitoyhtiö Attendo Care on ruotsalainen yhtiö mikä on saanut paljon huonoa arvostelua Ruotsissa jo vuosikymmeniä. Yle on kirjoittanut tästäkin.
Minun kaupungissa kunnalisvero on noin 20%.
Jos luulet että suomalaisia vanhuksia hoidetaan hyvin Ruotsissa niin muuta sinne, olet tietysti aivopesty Ruotsipropagandalla Suomessa. Aivopestyjen mielestä Ruotsi on ainoa paratiisi maailmassa! Mutta jos muuttaa sinne niin näkee kuinka suomalaisia kohdellaan! Ruotsi on ollut, ja edelleenkin on, pahin maa elää jos on suomalainen. Suomalaisia ahdistellaan, kiusataan ja syrjitään rasistisesti medioissa, kulttuurissa, kadulla, kaupoissa, koulussa, työpaikossa, asumisasioissa, hoidossa, kieliasioissa, jne. Jos muuttaa Ruotsiin niin sinun sosiaalinen ihmisarvo putoaa kuin kivi taivaasta, ja sinä joudut Ruotsin etniseen alaluokkalokeroon vaikka olet akateemikko. Ruotsalaiset luokittelee sinua etnisesti, kulttuurisesti ja kielellisesti. Jos et ole germaani niin olet alaluokka.
Allianssihallitus Ruotsissa 2010 anto Brottsförebyggande Rådetille tehtävän luokitella eri etnisiä ryhmiä heitten rikollisuusasteen mukaan, mitä tuomioistuimet voi käyttää kun todetaan syyllisyysepäilyn asteet. Siellä käytetään etnisiä rikossyyllisyysindexiä tilastojen mukaan. Ruotsalaisilla ja germaaneilla, roomalaisilla on indexiaste 1,0 ja kaikilla toisilla etnisyyksillä on sitä korkeampi. Tämän luin TV4 TEXT-TV sivuista joskus Allianssihallituksen aikana 2010. Siis jos et ole germaani, niin sinä olet aina enemmään syyllinen Ruotsissa kun kantakansa. Tämä on rasistinen systeemi mikä käyttää kollektiivinen syyllisyys geneettisesti eri ryhmiä kohti jos et ole ruotsalainen tai germaani. Ruotsalaisia ja germaaneja kohdellan yksilöllisesti ja toisia ryhmiä kollektiivisesti.
Sensuroidaankohan tämän viestin? Ruotsia ei saa kritisoida, mutta Suomea ja suomalaisia saa kuinka törkeästi tahansa. - hyvinmenee
asiattietoon kirjoitti:
Ettekö te ruotsinsuomalaiset sitten seuraa suomen asioita, esim. juuri näinä aikoina on esillä ollut vanhusten ala- arvoinen kohtelu monissa sekä kunnallisissa että yksityisissä hoitopaikoissa, samoin henkilökuntavajaukset useissa lasten päivähoitopaikoissa yms. Ei täällä kaikki ole niin ruusuista kuin merkillisesti oletatte. Verotus on kovaa ja eläkeläisten verotus on erityisen kovaa, itsellä veroprosentti eläkkeestä 29 %. Ja suurimmissa kaupungeissa asunnot ovat kalliita, tuskin haluatte muuttaa jonnekin Kainuuseen tms., siellä asunnot ovat edullisempia mutta ei siellä sitten useinkaan ole enää juuri mitään palveluja lähellä. Sairaaloitakin pyritään keskittämään yhä suurempiin yksiköihin ja syrjäkyliltä alkaa olla niihinkin matkaa, Suomi on täynnä hiipuvia puolikuolleita kuntia ja pikkukaupunkeja, ja tilanne menee koko ajan huonommaksi. Maaseudulla joukkoliikenne heikkenee myös koko ajan, juuri viime kesänä toteutetun taksiuudistuksen seurauksena myös taksien saanti on vaikeutunut.
Siis on myös paljon huonosti toimivia asioita ja teidän muutosta innostuneiden ja varsinkin ikääntyneiden ihmisten tulisi tietää myös niistä, sillä päätin ihan suomessa asuvana puuttua, mielestäni hyvää tarkoittaen, keskusteluunne!Älä höpötä turhia. Itse olen muuttanut Ruotsista Suomeen enkä takaisin muuttaisi enää. Ennen oli hyvä asua Ruotsissa minne muutin nuorena,mutta enää ei ole samanlainen maa,jokainen tietää mistä johtuu.
Saan eläkkeen Ruotsista Suomeen pankkitilille suoraan, enkä maksa suomeen veroa vaan se pidätetään tietenkin ruotsissa.
Ainoa mitä pidättävät on pieni sairausvakuutusmaksu, joka pidätetään pienestä kansaneläke osuudesta.
Ei täällä vanhuushoito ole sen huonompaa kuin Ruotsissa,kyllä sielläkin löytyy vikoja ihan tarpeeksi mitä lehtiin on uskominen. Suomessa tulee tiukat säännöt vanhuuslakiin mitä hoitoalojen yritykset pitää noudattaa. Ja mikä parasta meillä on niin ihana oma Presidentti! - muuttolintu
Totte kirjoitti:
Hoitoyhtiö Attendo Care on ruotsalainen yhtiö mikä on saanut paljon huonoa arvostelua Ruotsissa jo vuosikymmeniä. Yle on kirjoittanut tästäkin.
Minun kaupungissa kunnalisvero on noin 20%.
Jos luulet että suomalaisia vanhuksia hoidetaan hyvin Ruotsissa niin muuta sinne, olet tietysti aivopesty Ruotsipropagandalla Suomessa. Aivopestyjen mielestä Ruotsi on ainoa paratiisi maailmassa! Mutta jos muuttaa sinne niin näkee kuinka suomalaisia kohdellaan! Ruotsi on ollut, ja edelleenkin on, pahin maa elää jos on suomalainen. Suomalaisia ahdistellaan, kiusataan ja syrjitään rasistisesti medioissa, kulttuurissa, kadulla, kaupoissa, koulussa, työpaikossa, asumisasioissa, hoidossa, kieliasioissa, jne. Jos muuttaa Ruotsiin niin sinun sosiaalinen ihmisarvo putoaa kuin kivi taivaasta, ja sinä joudut Ruotsin etniseen alaluokkalokeroon vaikka olet akateemikko. Ruotsalaiset luokittelee sinua etnisesti, kulttuurisesti ja kielellisesti. Jos et ole germaani niin olet alaluokka.
Allianssihallitus Ruotsissa 2010 anto Brottsförebyggande Rådetille tehtävän luokitella eri etnisiä ryhmiä heitten rikollisuusasteen mukaan, mitä tuomioistuimet voi käyttää kun todetaan syyllisyysepäilyn asteet. Siellä käytetään etnisiä rikossyyllisyysindexiä tilastojen mukaan. Ruotsalaisilla ja germaaneilla, roomalaisilla on indexiaste 1,0 ja kaikilla toisilla etnisyyksillä on sitä korkeampi. Tämän luin TV4 TEXT-TV sivuista joskus Allianssihallituksen aikana 2010. Siis jos et ole germaani, niin sinä olet aina enemmään syyllinen Ruotsissa kun kantakansa. Tämä on rasistinen systeemi mikä käyttää kollektiivinen syyllisyys geneettisesti eri ryhmiä kohti jos et ole ruotsalainen tai germaani. Ruotsalaisia ja germaaneja kohdellan yksilöllisesti ja toisia ryhmiä kollektiivisesti.
Sensuroidaankohan tämän viestin? Ruotsia ei saa kritisoida, mutta Suomea ja suomalaisia saa kuinka törkeästi tahansa.Ruotsalaiset, germaanit, roomalaiset...Taidat olla aika sekaisin? Määrittelehän nyt alkuun selvästi ja yksiselitteisesti ketä ja mitä ovat ne germaanit, kuljettavatko he jotain merkkiä germaanisuudestaan mukanaan vai mistä heidät tunnistaa?
Ruotsi on siis maailmassa kaikista mahdollisista paikoista pahin paikka juuri suomalaisille, selvä! Olenkin tässä jo pakkaamassa vähiä tavaroitani ja olen lähdössä asumaan Somaliaan... - Fisksoppa
Lue tämän, niin saat vähän perspektiiviä!
https://keskustelu.suomi24.fi/t/14519816/rakenteellinen-mobbaus-tukholmassa - muuttolintu
Fisksoppa kirjoitti:
Lue tämän, niin saat vähän perspektiiviä!
https://keskustelu.suomi24.fi/t/14519816/rakenteellinen-mobbaus-tukholmassaRakenteellinen vihellysmobbaus...nyt alkaa olla jo aika paksua tarinaa, alan tarvita rakenteellista perspektiiviä, niin pahoin jollekulle tuntuu juuttuneen levy päälle...
- Maksaja
hyvinmenee kirjoitti:
Älä höpötä turhia. Itse olen muuttanut Ruotsista Suomeen enkä takaisin muuttaisi enää. Ennen oli hyvä asua Ruotsissa minne muutin nuorena,mutta enää ei ole samanlainen maa,jokainen tietää mistä johtuu.
Saan eläkkeen Ruotsista Suomeen pankkitilille suoraan, enkä maksa suomeen veroa vaan se pidätetään tietenkin ruotsissa.
Ainoa mitä pidättävät on pieni sairausvakuutusmaksu, joka pidätetään pienestä kansaneläke osuudesta.
Ei täällä vanhuushoito ole sen huonompaa kuin Ruotsissa,kyllä sielläkin löytyy vikoja ihan tarpeeksi mitä lehtiin on uskominen. Suomessa tulee tiukat säännöt vanhuuslakiin mitä hoitoalojen yritykset pitää noudattaa. Ja mikä parasta meillä on niin ihana oma Presidentti!Eli maksat siis verosi Ruotsiin ja suomalaiset maksavat sinun vaivojesi hoidon Suomessa. Onpa upeaa.
- Anonyymi
Maksaja kirjoitti:
Eli maksat siis verosi Ruotsiin ja suomalaiset maksavat sinun vaivojesi hoidon Suomessa. Onpa upeaa.
Siis onko niin, että Suomi maksaa paluumuuttajien sairaanhoidon?
Mietin joku aika sitten Suomeen muuttoa, soitin Kelaan ja tiedustelin asioita.
Nainen väitti, että minulla olisi ruotsalainen sairasvakuutus Suomessakin "jos Ruotsi haluaa maksaa". En tullut kysyneeksi mitä tapahtuisi, jos Ruotsi ei haluaisikaan maksaa.
Taitaa olla paluumuutto aika epävarmalla pohjalla! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis onko niin, että Suomi maksaa paluumuuttajien sairaanhoidon?
Mietin joku aika sitten Suomeen muuttoa, soitin Kelaan ja tiedustelin asioita.
Nainen väitti, että minulla olisi ruotsalainen sairasvakuutus Suomessakin "jos Ruotsi haluaa maksaa". En tullut kysyneeksi mitä tapahtuisi, jos Ruotsi ei haluaisikaan maksaa.
Taitaa olla paluumuutto aika epävarmalla pohjalla!Soita Suomi-Seuran neuvontaan, niin saat lisätietoa noista asioista. Olet selvästikin saanut liian vähän tietoa Kelasta tai sitten olet ymmärtänyt asian väärin. Suomi-Seuran neuvontatyöntekijät osaavat neuvoa hyvin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Soita Suomi-Seuran neuvontaan, niin saat lisätietoa noista asioista. Olet selvästikin saanut liian vähän tietoa Kelasta tai sitten olet ymmärtänyt asian väärin. Suomi-Seuran neuvontatyöntekijät osaavat neuvoa hyvin.
Lukekaa tämä nettisivu ja ilmainen senioreille suunnattu paluumuutto-opas:
https://suomi-seura.fi/seniorineuvonta/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lukekaa tämä nettisivu ja ilmainen senioreille suunnattu paluumuutto-opas:
https://suomi-seura.fi/seniorineuvonta/Uusi nettisivu löytyy täältä:
https://senioritmaailmalla.fi/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis onko niin, että Suomi maksaa paluumuuttajien sairaanhoidon?
Mietin joku aika sitten Suomeen muuttoa, soitin Kelaan ja tiedustelin asioita.
Nainen väitti, että minulla olisi ruotsalainen sairasvakuutus Suomessakin "jos Ruotsi haluaa maksaa". En tullut kysyneeksi mitä tapahtuisi, jos Ruotsi ei haluaisikaan maksaa.
Taitaa olla paluumuutto aika epävarmalla pohjalla!Menee aivan Eu lainsäädännön avulla, valtiot tasaavet ne keskenään
- Per-kel
Eiköhän se oo niin että metsä vastaa mitä sinne huudetaan? Kuka nyt sitten viihtyy Tokholmassa? Mulle riittää päivä siellä ! Skoonessa jo 40 v. taijan lähteä täältä jalat edellä, että silleen :D
- sitäsamaa
Hyvä huomio, olen samaa mieltä!
- suoraansuomeen
Taidanpa muuttaa Suomeen, hyvältä kuulostaa Suomessa asuminen!
- Muutettu
Terve tullut, Suomi on aina parempi suomalaisille!
- Muutettu
Olen niin yllättynyt suomalaisesta musiikista! Tämä on maailman huippua, en koskaan ole kuullut näin hyvää musiikkia elämässä. Jos haluatte kuunnella tämän päivän huippuja niin kuunnelkaa yhtyeitä kun Tehosekoitin - Valonkantaja, Meidän maa - Neljä Ruusua, Lauri Tähkä - Palaava Vettä, ja vaikka Tehosekoitin - Hetken tie on kevyt.
Minun mielestä tämä musiikki on maailman huippua! - näinseon
Kyllä Suomessa on vielä hyvä ja turvallista asua. Puhdasta luontoa ja moneen muuhun maahan verrattuna.Saamme olla kiitollisia miten hyvin Suomi on nousut sodan jaloista.
Täällä on hyvä asua näin paluumuuttajanakin. - Ruotsinsuomalainen
Kun on asunut Ruotsissa koko elämän, niin on saanut negatiivisen näkemyksen kaikista Suomen asioista. Mutta kun muuttaa Suomeen, niin näkee todella että suomalaiset on hyvin edistyneitä ja korkeatasoisia ihmisiä mitä täytyy kunnioittaa.
Suomalaiset ihmiset on kauniita ja ystävällisiä. Olen todella huomannut suomalaisen naisen kauneus, tämä on huippua maailmassa!
Kun huomaa että melkein kaikki liikenteen autot on hyvin modernia ja kalliita, niin ymmärtää että suomalaiset on aika varakkaita ja elää hyvää elämää.
Minä todella viihdyn Suomessa ja olen hyvin ylpeä että olen suomalainen. - ivallisetruotsinaurajat
Aloittajan kertoma ivallinen hymyily on totta. Täällä naapurustossa vielä pahempaa, kun se on selvää ivallista naurua.
Olin eilen kokouksessa ja hyvinpalkattu "husfru" ja muut nauraa räkättivät.
Ehdotin budjettiin lisättäväksi kurssirahaa husfrulle ja parille muulle, että menisivät jollekin "hyvänkäytöksen oppimiskurssille".
Kerroin myös että demokraattisessa yhteiskunnassa saa sanoa mielipiteensä ilman että jotkut ovat ivallisesti nauramassa.
Täysin diktatuurista käytöstä.
Mutta en pelännyt sitten tippaakaan, sanoa napsautin joka kerta.
Monta kertaa olen kuullut että "muuta Suomeen". Vastaan siihen "että sinun takia en muuta minnekään".
Ja sekös näitä ruotsalaisia ärsyttää, kun suomalainen ei pokkuroikaan heitä.
Törkeetä ja sivistymätöntä porukkaa.- Svekosit
Meitä on monet ketkä tietää! Kiitos!
- Anonyymi
Se on totta, että ruotsalaiset loukkaantuu ja vihastuu, jos suomalainen ei pokkuroi heitä.
- Anonyymi
Minkälaista tuo ivallinen hymyily on ja tekeekö ruotsalaiset sitä myös muille maahanmuuttajille, vai pelkästään suomalaisille?
Tosi lapsellista tuollainen ivailu. En osaa samaistua. Itse kohtelen Suomeen muuttaneita asiallisesti ja pyrin olemaan ystävällinen heitä kohtaan. Ei haittaa, jos puheesta kuulee aksentin.
- suomeenkiireenvilkkaa
Olen allerginen ruotsalaisille.
Niin luihua porukkaa, että voin suoranaisesti pahoin.
Mitään ei sanota suoraan, kumman lipruilua.
Muutan Suomeen.- Anonyymi
Valitettavasti minullakin on samanlainen kokemus ruotsalaisista, mutta tunnen joitakin mukavia svenssoneitakin. Heitä käy sääliksi, kun Ruotsin eliitti on tuhonnut heidän kotimaansa räkättäjäruotsalaisten asiaa vastustamatta.
Suomalaiset voivat aina muuttaa Ruotsista Suomeen ja useimmat tuntevat olonsa Suomessa kotoisaksi. Sääliksi käy niitä kantaruotsalaisia, joiden on pakko lähteä pakolaisiksi kotimaastaan tai jäädä sinne katsomaan, kun maansa ajautuu ties mihin... Sisällissotaa ainakin on veikkailtu. Paikoitellen on jo sodan merkkejä ilmassa, kun naamioitu nuoriso hyökkäilee poliisien kimppuun ja vastaavaa.
- e.lä.mä
Suomi on apinoiden valtio tai ihmiset ilman järkeä 2019 ja 100 vuotta sitten.
Olen asunut Ruotsissa lähes 50 vuotta ja hyvin on kulkenut. Ruotsin yhteiskunta luottaa liikaa idän kaltaiseen maffiaan, tällä lailla apinoiden hallinta on helppoa. Ajalla se ei käy kun apinoilla järki kasvaa (oli koulutus mikä tahansa).- Anonyymi
Mitäköhän oikein tarkoitit??? 🤔
- SwigPig
Jos minä saan sanoa, niin muutto Suomeen oli se paras temppu mitä koskaan on tapahtunut minun elämässä. Ihmiset on niin kohteliaita ja ystävällisiä mitä en koskaan koonnut Ruotsissa. Suomalaiset ei ole niin vaikeasti hakemassa liallista arvoa kun ruotsalaiset. Suomessa ei ole yhtälailla narsistejä kun naapurissa. Narsismi on sairaus muissa maissa, mutta ei Ruotsissa, koska enemistö kärsii siittä.
- eipäosunutnappiin
Suomi ei oo apinoiden valtio vaan rehellisten ja kunniallisten reilujen ihmisten valtio.
(No aina on epärehellistä porukkaa, kuten muuallakin maailmassa,)
Olisitpa asunut vaikka 80 vuotta Ruotsissa, niin se ei todista yhtikäs mitään.
On ainoastaan sinun mielikuva, että olet sopeutunut ja puolustat tätä porukkaa täällä.
Osoita tieteellisesti ja lue esim SvD: n artikkeli 23 helmikuuta: "Finländarna världens lyckligaste - så blev de bättre än Sverige". Lue tarkkaan! Mielestäni artikkelin reportteri on takuulla tietävämpi kuin sinä (vaikka oletkin asunut 50 vuotta täällä).
Suomi, kas, sattuu olemaan maailman onnellisin ja rehellisin maa.- SwigPig
Niin se on, hyvää sinulle!
- Anonyymi
Suomessa olen nytten asunut melkein 3 vuotta ja tuntuu että olen integroitu hyvin minun uuteen asuinmaahan. Olen tutustunut useampiin ihmisiin, ja on mukava elää taas. Ei koskaan tule yksinäistä, voi mennä baarikahvilaan kahville tai kaljalle kun tuntuu yksinäiseltä. Siellä tapaa joka kerta jonkun kivan juttukaverin kenen kanssa saa rupatella kaikista asiosta. Kukaan ei välitä jos puhuu ruotsalaisella aksentilla, jotkut vielä tykkää että on hauskaa kuulla tätä ruotsinsuomea. Olen tosi saanut harjoitusta minun suomenkielen puhumisessa koska suomalaiset tykkää keskustella kaikesta. Niitä on sellaisia kavereita ketkä on niin huumorintajuisia että on ihana kuulla.
Sitten Suomessa on tämä karaokekulttuuri mikä on aivan valtavan hienoa, sillä kaiken ikäiset tulee laulamaan suomekielisiä ja englanninkielisiä biisejä kaikenlaisesta musiikkilajista. Tulee käytyä kuuntelemassa karaokea muutama kerta viikossa, koska on niin mukava kuunnella ja tavata hyvää juttuseuraa. Suomalainen olutkin on se kaikista paras mitä olen kokeillut. Se suuri ihme mitä olen huomanut Suomen ja Ruotsin välillä on että kun ruotsalaiset menee baariin he tilaa joka kerta "en stor stark", mutta täällä Suomessa juodaan melkein aina keskolutta kun menee baariin. Ja sitten olen kokenut ykkösolutta, siis 2.8 prosenttia mieto olut, mikä on aivan mahtava. Karhu on tumma ykkösolut, mikä maistuu kun olisi kolmosolutta! Kyllä löytyy useampia ykkösolut brändejä mitkä on aivan mahtavia makuja. Suomalaiset juoo enemmin keskiolutta mitä ruotsalaiset tekee, ja tämä on aika komea homma.
Useampi ruotsissa asuva luulee että Suomessa juodaan aivan valtavasti viinaa, mutta tämä on pelkkää ruotsalaispropagandaa Ruotsin kansalle. Suomessa sanotaan olla noin 600 000 ihmisiä ketkä on alkoholin riskikäyttäjiä. Ruotsissa on yli miljona riskikäyttäjiä. Tämä sanoo että jos juoo enemmän kun 24 cl viinaa viikossa, niin on riski tulla riippuvaiseksi. Suomessa neuvotaan että sitä voi juoda 4 kappaletta 33 cl tölkkiä
ykköskaljaa päivässä, tai 3 tölkkiä keskikaljaa sen sijaan. Ruotsissa tämä vastaa 14 puolenlitran tölkkiä folköl ,siis 3.5 prosentin olut, viikossa ilman että joutuu riskiryhmään. Suomessa on tapa ottaa niin sanottu "tipaton kuukausi" pari kolme kertaa vuodessa, siis ei ota tippaakaan alkoholia 30. päivässä. Sitten puhdistuu keho kaikesta huonosta mitä alkoholi tuotta kehossa. Siis suomalaiset on järkeviä ihmisiä tässä asiassa minun mielestä. Jos lukee Eurostatin tilastoja, niin ei suomalaiset juo eniten, sillä tanskalaiset on juonut eniten pohjoismaissa jo yli vuosikymmenet. Mutta jos ruotsalaiset luulee että nuo "finnit" juo eniten, niin he eivät halua olla kun me, siis he hillitsee juomisen juuri tämän takia. Ruottalaisethan on parempaa kansaa (bättrefolk) kun me sämrefolk. Onpas naurettava asia :)). Ja sitten myös voi lukea eurostatista että norjassa käytetään eniten huumeita! Sitä en koskaan ole kuullut ennen. Kyllä tuo eurostat.com on iso tietopankki meistä pohjoismaalaisista:))))
Bara en liten parantes i det nya livet i Finland! - Anonyymi
Muutto Ruotsiin 1980 oli taikatemppu :) Vi flytt int ! Lapset täällä ja lastenlapset.- Ja Suomestakin pikkasen eläkettä :D
- Anonyymi
Kyllä se suuri muuttoaalto lähte käyntiin Ruotsista Suomeen ja Suomesta Ruotsiin kun äärimieliset saa valtaa.
- Anonyymi
Joka ei Ruotsissa pärjää ja viihdy on kyllä looseri tai peräkammarinpoika :)
- Anonyymi
Ei oo, vaan nähtävästi älykkäämpi.
Huomaa eron maitten välillä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei oo, vaan nähtävästi älykkäämpi.
Huomaa eron maitten välillä.Nii, mamut on sitten suomalaisia älykkäämpiä kun sinne muuttavat , :D
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nii, mamut on sitten suomalaisia älykkäämpiä kun sinne muuttavat , :D
He he, olipa hyvä ilmaisu:)) Mamut täytyy olla nerojakin kun pärjää Ruotsissa!
- Anonyymi
Olen lukenut että Suomesta on muuttanut hyvin paljon suomenruotsalaisia Ruotsiin viimeiset 10 vuodet. He ovat se suurin ryhmä mikä muuttaa Ruotsiin Suomesta. Tämä merkitsee sitä että suomenruotsalainen vähemmistä supistuu vuodesta vuoteen Suomessa. Mikä heitten syy on muuttaa pois Suomesta? Ruotsalaiset mediat kuten Aftonbladet ja Expressen väittää että suomenruotsalaisia mobataan kaduilla, julkisissa paikoissa, ja suomekielisissä suhteissa kaikkialla. Tämä on pelkkää höpötystä koska Yle teki galluppin kuinka suomenruotsalaiset voi ja jaksaa elämässä Suomessa, niin sieltä vastasi suuri enemistö että he voivat erittäin hyvin kaikissa oloissa. He voivat paremmin kun kantasuomalaiset. Mistä sitten ruotsalaiset mediat on saannut kuvan että suomeruotsalaiset voivat huonosti koska heitä kohdellaan niin huonosti Suomessa? Se kaikista todennäköinen vastaus olisi että he motivoi heidän vihellysmobbaus suomalaistaustaisia vastaan sillä että suomenruotsalaisia mobataan Suomessa. Ruotsalaismediat ovat useaan otteiseen väittänyt kuinka suomenruotsalaisia pahoinpidellään, herjataan, solvataan ja ahdistetaan. Mutta ei mikään media Suomessa ole kirjoittanut tästä. Se on totta että noin 75% Suomen kansasta haluaa romuttaa pakkoruotsin koska se on suomalaisuuden kyykytystä ja alistusta Ruotsille ja heitten valtaasemalle Suomessa.
Ruotsalaisilla Yrityksillä on hyvin suuri markkinaosuus Suomessa, sen näkee jos menee mihkä ostoskeskukseen tahanssa Suomessa, niin lähes puolet kaikista liikkeistä on Ruotsalaisia. Jos menee ruokakauppaan niin suurin osa tuotteista on ruotsalaisia brändejä. Ruotsilla taitaa olla ulkomaalainen markkinamonopoli Suomessa. Suomessa ei toimi muita ulkomaalaisia yrityksiä maailmalta muuta kun muutama kappale. Ruotsalaiset ostaa pakolla enemmistön osakkeista suomalaisista menestyvistä yrityksistä ja heitten markkinaosuudet kohenee koko aian. Ruotsi on ostamassa Suomen kokonaan itselle, tämänkö takia edellinen hallitus sääti lakipykälet että ulkomalaiset osakeomistukset suomalaisissa yrityksissä ja kiinteistöissä salataan kansalta?Siis kuka muu kun ruotsalaiset saa ostaa ja myydä Suomessa, sillä sitä enemmän ruotsalaiset omistaa Suomessa, sitä enemmän valtaa heillä on. Tämän takia pakkoruotsi pysyy ennallaan tai kohenee. Tämä uusi hallitus missä kaksi suomenruotsalaisia toimii kielistrategisillä ministeriposteilla, siis oikeusministeri, koulumisnisteri ja sitten se kolmas posti on suomenruotsalainen kuka on välityskohteena Ruotsin ja Suomen välillä. Nämä ministeripostit takaa että pakkoruotsi ei häivy koskaan, sillä pakkoruotsiministerit saavat joka hallituksessa strateegiset pakkoruotsin ministeripostit. Kuka määrää tämän? Onko se vapaa suomalainen hallitusluovaaja minsteri vai onko se epävapaa suomalainen pääministeri Kuka valtaa Suomea? Onko Suomi täysin itsenäinen? Ruotsalaiset ovat haaveilleet takaisin Suomen Ruotsin valtaan heti sen jälkeen kun se hävisi maamme Venäjälle 1809. Mutta tämä valta ei tarvitse olla julkinen, sitä voi pitää piilossa, niin kukaan ei siitä kärsi, muutako he ketkä inhoaa pakkoruotsia ja svekomedian alasajo kaikista suomalaisesta identtiteetistä, mikä hajoittaa kansan siis naiset miehistä koska suomalainen mies on niin haukuttu svekomediassa. Suomalaiset naiset synnyttää mieluummin ruotsalais-ugrilaisia lapsia kun suomalais-ugrilaisia koska svekomedia solvaa suomalaisia miehiä ja ylistää ruotsalaisia. Esimerkkiä sellaisia trollattuja suomalaisia naisia ketkä ovat täynnä inhoa suomalaisia miehiä vastaan ovat Susanna Alakoski ja Lina Puranen. He tekee kaikensa että likaa oman kansan pesää Ruotsissa. Kun nuoret tytöt kasvaa tälläisessä kulttuurissa heistä kypsyy vähitellen antisuomalaisia ketkä inhoa kaikkia suomalaisuutta ja ei halua olla suomalaisia, he haluavat olla ruotsalaisia. Tämä systeemi toimii Ruotsissa ja Suomessa. Sitä on annettu nimen tälle systeemille, mikä tekee ruotsalaisista rikas yläluokkarotu ja suomalaisista köyhempi sillä että ruotsalaiset pystyy tekemään voittoa heistä.
Kukaan kantasuomalainen kansalalainen ei koskaan saa tietää kuinka monta ruotsalaisia yrityksiä toimii Suomen markkinoilla, eivätkä saa tietää kuinka monta puhtaasti suomalaisia yrityksiä toimii Ruotsin markkinoilla. Eivät saa tietää kuinka iso pääoma Ruotsilla on sijoitettu Suomessa, eivätkä saa tietää kuinka isot voitot Ruotsi tekee vuosittain Suomen markkinoilla verrattuna kuinka isot voitot suomalaiset tekee Ruotsin markkinoilla. Miksi piilotetaan? Sitä mitä suomalaiset ei tiedä siitä he eivät kärsi. Tämä on selvä asia.
Suomessa on noin 25 prosenttia kalliimpaa ruokaa ja muu ostotavara verrattuna Ruotsissa. Ruotsin valuutalla tänään ostetaan euron melkein 11. kruunulla. Jos ruotsalaiset yritykset tekee voittoa euroilla se antaa suuria summia kruunuissa. Mutta kun ruotsalaiset ostaa euromailta se tulee kalliiksi. Ruotsin kansallispankin johtaja on suomenruotsalainen.- Anonyymi
Tuohon viimeiseen lauseeseesi. Eikö ole mahtavaa että Suomessa syntynyt ja asunut henkilö saa niin suuren viran Ruotsissa. Milloinkahan ruotsinsuomalaista sukujuurta oleva saa saman työn Suomessa? 31 elokuuta 2019 oli Ruotsissa 190 209 Syyriassa syntyneitä, 145 602 Irakissa syntyneitä ja 145 487 Suomessa syntyneitä koko väestöstä.
Suomalaissyntyisten lukumäärä hiipuu pikkuhiljaa koska me tänne muuttaneet ja asumaan jääneet vanhenemme ja kuolemme pois. Tuskin meitä sinne Suomeen kukaan haluaa takaisin rasittamaan kuntien taloutta. Eihän 60 luvun lopulla tänne muuttaneet enää pysty töihin. Ajattele nyt jos ajatellaan näin että 1965-1969 tänne Ruotsiin muutti 200000 20-30 vuotiasta , niin hehän ovat jo ikäihmisiä, hyvää vauhtia 80-kymppisiä.
Ei taida Syyrialaiset eikä Irakilaiset päästä kotimaihinsa asumaan vielä kymmeniin vuosiin. - Anonyymi
Kiitos pitkästä viestistäsi. Siinä oli paljon asiaa.
Ruotsissa on paljon ihmisiä, jotka todellakin kannattavat Suomen yhdistämistä Ruotsiin joko nykyinen valtionraja maiden väliltä poistamalla tai sitten valtioliitto (ns. liittovaltio tai unioni) muodostamalla. Vieläkin suurempi joukko ruotsalaisia kannattaa Pan-Skandinaviaa tai kaikkien Pohjoismaiden yhdistymistä liittovaltioksi. Esimerkiksi YouTube:sta löytyy monta lyhyttä videota, jotka ovat propagandaa asian puolesta. Ruotsalaisten nordistien harmiksi täytyy kuitenkin kertoa, että Suomessa ei haluta yhdistyä Ruotsiin. Myös Norjassa, Tanskassa ja Islannissa halut yhdistyä Ruotsin kanssa ovat kuulemma todella vähissä.
Jo aikoinaan mm. Nordiska Rikspartiet kannatti Pohjoismaiden yhdistymistä. He haaveilivat kansallissosialistisesta Pohjolasta eli suurvallaksi, jossa vallitsisi natsismi-aate ja suurin valta olisi ruotsalaisilla. Edelleen mm. Nordiska motståndsrörelsellä (Pohjoismainen vastarintaliike) on samanlaiset haaveet. Ruotsin äärioikeiston historia on muuten erittäin mielenkiintoinen, sillä mm. kuuluisa saksalainen natsijohtaja Hermann Göring asui ensimmäisen ja toisen maailmansodan välillä Ruotsissa sekä avioitui ruotsalaisen naisen kanssa. Myös Ruotsin kuningashuoneella on ollut läheisempi yhteys natseihin kuin on haluttu myöntää. Kannattaa myös tutkia Malmö Rörelseä, jos Ruotsin äärioikeiston historia kiinnostaa. Sieltä löytyy paljon näkökulmia ja jopa selityksiä Ruotsin nykyisiin ongelmiin.
Valitettavasti Ruotsissa elää tänäkin päivänä todella paljon natseja. Enkä minä tarkoita vain niitä uusnatseja, vaan monia tuikitavallisia perheellisiä ja työssäkäyviä ihmisiä, jotka kannattavat natsiaatetta. Suomessakin asuu natseja kuten monissa muissakin Euroopan maissa. Monissa maissa heitä vastaan on kuitenkin jo alettu taistella. Heidän rikoksiaan (mm
huumekauppaa,korruptiota, petoksia, virkarikoksia, väkivaltaa) tutkitaan ja heitä on myös tuomittu vankiloihin, vaikkei rikoksina olekaan vielä ollut varsinaisia terrorismi- tai natsismirikoksia. Suomen natsien elämä on käynyt koko ajan hankalammaksi ja siksi monet heistä ovat jo muuttaneet ja vieläkin useammat suunnittelevat muuttoa ulkomaille. Ruotsiin on muuttanut Suomen natseja jo vuosien ajan ja varmaan sinne lisääkin natseja muuttaa, koska Ruotsissa natseja ei suinkaan jahdata vaan he pitävät edelleen valtaa maassa.
Toivottavasti te ruotsinsuomalaiset autatte toinen toisianne siellä Ruotsissa. Jss alkaa tuntua siltä, että haluatte muuttaa johonkin toiseen maahan, niin se voi olla hyvä ratkaisu. Isoja päätöksiä kannattaa harkita tarkkaan, mutta seuratkaa esimerkiksi asuntojen hintakehitystä, että osaatte tehdä päätökset ajoissa, jos asiat alkavat heiketä nopeasti. Ne joita Suomi ei kiinnosta uutena kotimaana, voivat miettiä muita maita. Joillekin sopii ehkä paremmin Norja tai Tanska. Eestiin ja Latviaankin on muutettu sekä tietenkin Välimeren rantamaihin. Yllättäviäkin maita kannattaa harkita kuten vaikkapa Slovakiaa, Unkaria, Sloveniaa tai Bulgariaa. - Anonyymi
Ruotsinsuomalaisia muuttaa Ruotsiin mm. rikollisuuden vuoksi. Kautta aikojen on ollut tärkeää, että Suomeen Ruotsista huumeita toimittavilla verkostoilla on pitänyt olla useampi yhdyshenkilö Ruotsissa. He ovat olleet yleensä tavallisia opiskelijoita ja työssäkäyviä perheenisä ja -äitejä. Tiedän koska minunkin sukulaisia on mukana niissä bisneksissä. Ruotsinsuomalaisia on pohjoismaisessa huumekaupassa ja rahanpesussa mukana tosi paljon. Vielä joskus 70-90 -luvuilla Ruotsin ja Suomen väliä kulkevat laivat olivat todella tärkeitä huumeiden salakuljetuksessa. Myös jotkut kalastajat ja huviveneilijät olivat siinä bisneksessä mukana. Ne ovat aloja, joilla on aina työskennellyt paljon suomenruotsalaisia. Ahvenanmaalla on pyöritetty pötyälaatikkofirmoja eli "haamuyrityksiä", joiden avulla huumerahaa on pesty. Ahvenanmaan saaristossa on myös säilytetty huumeita varastoissa ja sieltä huumeita on kuljetettu pienemmissä erissä myyjille ympäri Suomea. Myöhemmin Haaparanta-Tornion merkitys on vahvistunut salakuljetusreittinä.
Jos seuraatte nyt Suomen mediassa olevaa Katiska-huumerikosvyyhtiä pidempään, tulette huomaamaan, että nekin asiat liittyvät suomenruotsalaisiin. Niissä on mukana supisuomalaisia, suomenruotsalaisia ja ulkomaalaisia. Kunhan poliisitutkimukset etenevät ja asioista kerrotaan mediassa lisää, alkaa tunnettuja suomenruotsalaisia sukunimiä nousta esiin. Ei se kyllä mikään yllätys ole monillekaan. Kyllä ihmiset ovat todella pitkään olleet tietoisia asioista.
Se ei ole totta, että ruoka tai tavarat olisivat Suomessa 25% kalliimpaa. Kannattaa tutustua vaikka Eurostatin tilastoihin asioista. Eutostat tekee joka vuosi niin sanotun ruokakorivertailun. Olen monta vuotta seurannut niitä tilastoja ja huomannut, että Suomen ja Ruotsin ruoanhinnat ovat hyvin samantasoisia. Ohessa on lehtijuttu ruokakorivertailusta vuodelta 2016. Se on otsikoitu, että ruoka on Suomessa huippukallista. Myöhemmin tekstistä käy ilmi, että Suomessa ruokakori oli kuitenkin halvempi kuin vastaavat tuotteet Norjassa, Ruotsissa, Tanskassa tai Islannissa. Eli kaikki Pohjoismaat ovat kalliita moniin muihin EU-maihin verrattuna, mutta Ruotsin ja Suomen välillä ei juuri ole eroja.
https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2016062321773557
Ps. Olen käynyt Ruotsissa vähintään kerran vuodessa noin 30 vuoden ajan. En viitsi Ruotsissa juurikaan shoppailla, koska useimmat tuotteet ovat saman hintaisia Suomessa ja Ruotsissa. Monet tuotteet löytää Suomesta jopa edellisemmin, jos jaksaa yhtään vertailla hintoja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ruotsinsuomalaisia muuttaa Ruotsiin mm. rikollisuuden vuoksi. Kautta aikojen on ollut tärkeää, että Suomeen Ruotsista huumeita toimittavilla verkostoilla on pitänyt olla useampi yhdyshenkilö Ruotsissa. He ovat olleet yleensä tavallisia opiskelijoita ja työssäkäyviä perheenisä ja -äitejä. Tiedän koska minunkin sukulaisia on mukana niissä bisneksissä. Ruotsinsuomalaisia on pohjoismaisessa huumekaupassa ja rahanpesussa mukana tosi paljon. Vielä joskus 70-90 -luvuilla Ruotsin ja Suomen väliä kulkevat laivat olivat todella tärkeitä huumeiden salakuljetuksessa. Myös jotkut kalastajat ja huviveneilijät olivat siinä bisneksessä mukana. Ne ovat aloja, joilla on aina työskennellyt paljon suomenruotsalaisia. Ahvenanmaalla on pyöritetty pötyälaatikkofirmoja eli "haamuyrityksiä", joiden avulla huumerahaa on pesty. Ahvenanmaan saaristossa on myös säilytetty huumeita varastoissa ja sieltä huumeita on kuljetettu pienemmissä erissä myyjille ympäri Suomea. Myöhemmin Haaparanta-Tornion merkitys on vahvistunut salakuljetusreittinä.
Jos seuraatte nyt Suomen mediassa olevaa Katiska-huumerikosvyyhtiä pidempään, tulette huomaamaan, että nekin asiat liittyvät suomenruotsalaisiin. Niissä on mukana supisuomalaisia, suomenruotsalaisia ja ulkomaalaisia. Kunhan poliisitutkimukset etenevät ja asioista kerrotaan mediassa lisää, alkaa tunnettuja suomenruotsalaisia sukunimiä nousta esiin. Ei se kyllä mikään yllätys ole monillekaan. Kyllä ihmiset ovat todella pitkään olleet tietoisia asioista.
Se ei ole totta, että ruoka tai tavarat olisivat Suomessa 25% kalliimpaa. Kannattaa tutustua vaikka Eurostatin tilastoihin asioista. Eutostat tekee joka vuosi niin sanotun ruokakorivertailun. Olen monta vuotta seurannut niitä tilastoja ja huomannut, että Suomen ja Ruotsin ruoanhinnat ovat hyvin samantasoisia. Ohessa on lehtijuttu ruokakorivertailusta vuodelta 2016. Se on otsikoitu, että ruoka on Suomessa huippukallista. Myöhemmin tekstistä käy ilmi, että Suomessa ruokakori oli kuitenkin halvempi kuin vastaavat tuotteet Norjassa, Ruotsissa, Tanskassa tai Islannissa. Eli kaikki Pohjoismaat ovat kalliita moniin muihin EU-maihin verrattuna, mutta Ruotsin ja Suomen välillä ei juuri ole eroja.
https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2016062321773557
Ps. Olen käynyt Ruotsissa vähintään kerran vuodessa noin 30 vuoden ajan. En viitsi Ruotsissa juurikaan shoppailla, koska useimmat tuotteet ovat saman hintaisia Suomessa ja Ruotsissa. Monet tuotteet löytää Suomesta jopa edellisemmin, jos jaksaa yhtään vertailla hintoja.Ruotsista ja muistakin maista on näitä rikollisia paluumuuttanut Suomeen viime aikoina. Mutta enemmän lapsiperheitä ja työikäisiä!!!
Mietittiin mistä se johtuu. Vanhemman polven rikollisilla on ehkä jo talot maksettuina ja muutenkin taloudellisesti parempi tilanne vaikka huumerikollisuus on nyt korona-aikana osin pysähdyksissä. Tai kyllähän huumeita edelleen virtaa, mutta monilla huumebisnesjengeillä on mennyt bisnekset nurin. Toisilla bisnes toimii edelleen ja he ehkä jopa laajentavat bisneksiään. Toisilla homma kaatunut, kun vanha salakuljetusreitti on mennyt kiinni tai ryhmän jäseniä on otettu kiinni. Silti moni suomalainen rikollinen on jäänyt vaikka jonnekin sinne Espanjaan, Ranskaan, Hollantiin tai Ruotsiin asustelemaan ja elämään matalalla profiililla.
Nuoremmilla rikollisilla on kuitenkin usein isommat kulut, joista ei voi säästää. Ulkomailla sijaitsevaa taloa tai asuntoa ehkä vasta maksellaan. Rikollisille tyypilliseen tapaan se voi olla tosi pramea talo. Jos bisnekset menee myttyyn ei niitä maksuja ehkä enää voikaan maksella. Jos vielä on lapsia, niin onko varaa maksaa esimerkiksi lasten kouluja, harrastuksia ja muita kuluja.
Yllä mainittujen syiden vuoksi rikollisia lapsiperheitä on muuttanut tänä vuonna Suomeen. Suomessa on ainakin ilmainen koulu. Ja jos muuttaa vaikka Ranskasta Suomeen, voi samalla muuttaa monta kertaa halvempaan asuntoon, eikä entisen naapurit ja muut tutut pääse näkemään moista tason alennusta. Heille voi lähettää vaikka valheellisia kuvia, miten upeasti pyyhkii Suomessa.
Tärkeä syy on myös kiinni jäämisen pelko. Siinä on sellainen juttu, että jos on lapsia, niin lapset otetaan huostaan, jos vanhemmat vangitaan. Moni suomalainen rikollinen toivoo lastensa pääsevän sukulaisille tai edes suomalaiseen lastenkotiin tai sijaisperheeseen. Vaihtoehtona voisi olla esimerkiksi espanjalainen tai ranskalainen lastenkoti.
Monet rikolliset pelkäävät myös vihollisten kostoa.
On siinä monta mahdollista syytä muuttaa Suomeen.
HUOMIO!
Suurin osa Suomeen vuonna 2020 muuttaneista on ihan tavallista kunnon väkeä. Aina pitää nämä konnatkin valitettavasti huomioida. He levittää väärää tietoa asioista ja ikävä kyllä kiljettavat kaikenlaisia ongelmia mukanaan minne ikinä menevätkään.
- Anonyymi
Ihan mukavaa kun suomenruotsalaisilla menee hyvin :)
- Anonyymi
Asunut Skoonessa rivitalossa jo 40 vuotta. ei tulis mieleenkään että muutan ennenkuin laitan toffelit nurkkaan :)
- Anonyymi
Aha, nyt tiedettiin.
Asu sinä siellä Skoonessa ihan rauhassa!
Hyviä eläkepäiviä ja rauhaisaa ja leppoisaa eloa!
Huolettomia päiviä ja auringonpaistetta! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aha, nyt tiedettiin.
Asu sinä siellä Skoonessa ihan rauhassa!
Hyviä eläkepäiviä ja rauhaisaa ja leppoisaa eloa!
Huolettomia päiviä ja auringonpaistetta!Mikä tässä on nyt viimeisin kommentti?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä tässä on nyt viimeisin kommentti?
No se että Skoonessa elämä on mukavaa, ei huolen häivää!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No se että Skoonessa elämä on mukavaa, ei huolen häivää!
Käytiin Tukholmassa 2 viikkoista lapsenlasta kahtomassa , poika oli voimissaan , lie nuo pohjalaiset geenit :)
- Anonyymi
idän väki on huono lännessä
niin kuin etelän pohjoisessa - Anonyymi
Muistan kun asuin Ruotsissa ja halusin ostaa sanakirjan Suomi-ruotsi ja ruotsi-suomi. Menin etsimään mistä tälläisen sanakirjan voisin löytää. Olin kaikissa ruotsalaisissa kirjakaupoissa mutta ei ollut missään. Se mikä otti päähän oli että kaikki muut kielet Euroopassa oli myytävänä kaikissa suurissa kirjakaupoissa, ja myös arabikielisiä, mutta ei ollenkaan suomenkielisiä.
Tämä asia täytyy olla poliittinen että suomalaisuus häipyy ruotsista kielisesti, kulttuurisesti ja geneettisesti. Ei ole muita vaihtoehtoja loogisesti. - Anonyymi
Noissa ketjuissa moni syyttää paluumuuttajaa itseään nuivaksi ja että asenteet Ruotsissa johtuisivat siitä. Toiset taas sanovat että ei ole järkeä muuttaa hyvinvointiruotsista Suomeen.
Suomessa yhteiskunnallinen tilanne on parempi kuin Ruotsissa. Hintataso on edullisempi ja koko maa merkittävästi turvallisempi.
Tunnen monta jota ovat olleet todella tyytyväisiä muutettuaan Suomeen. Ne joilla on maksettu asunto myyty pois, on jäänyt rahaa niin paljon että lähteissä on ostettu vielä uusi auto muuttoautoksi. Ja rahaa on jäänyt sekä harrastuksiin että kesämäkkeihin Suomessa. Matkailukaan ei ole poissuljettu.
Omaisuuden siirto Ruotsista Suomeen tarkoittaa eläkeläisten kohdalla yleensä noin 1000 000kr ylimääräistä raha kulutukseen. Ja se mahdollistaa sellaisia asioita jotka eivät ole Ruotsissa mahdollisia. - Anonyymi
Tilanne tänään kun lukee ruotsalaisia medioita ja suomalaisia sanoo aika selvästi mikä ero on. Suomessa 0 kuolemia koronaan kahessa päivässä. Samoin Tanskassa. Kuin monta kuoli Ruotsissa? En tiedä mutta Suomi on taas niitä maailman turvallisempia maita mitä kukaan voi ajatella tällä hetkellä kun monet käyttää pandemiaa oman hyväksi joskus.
- Anonyymi
Muutin minäkin takaisin Suomen, ja on iso ero elää täällä verrattuna Tukholmassa, mutta vain positiivissä merkissä!
- Anonyymi
Tervetuloa Suomeen! Toivottavasti viihdyt Suomessa ja löydät itsellesi mukavat harrastukset yms.
- Anonyymi
Lukekaapa linkin takaa 71-vuotiaasta Paavosta, joka on tänä kesänä kävellyt Suomen päästä päähän. Tai ainakin melkein, koska hän aloitti pohjoisen Nuorgamista ja on nyt jo Lappeenrannassa. Ei ole Paavolla enää pitkä matka Kotkaan, missä on maali. Paavolla on satoja kannnustajia ja osa ihmisistä on auttanut häntä matkan varrella saunottamalla, ruokkimalla, pyykinpesussa jelppaamalla, majoittamalla jne. Tällaisia me suomalaiset ollaan 😉
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006618780.html- Anonyymi
Suomalaiset on aina lääpällään jos joku on kuuluisa, esim jos henkilöstä tehdään lehtijuttua tms niin varmasti kestitetään ja saa syödä ja saunoa ilmaisiksi. Kyllä narsu aina narsun löytää.
- Anonyymi
Helpompi matkustaa asuntoautolla :D
Gubbe 71- Anonyymi
Rakastan Skoonen miehen hirtehistä huumoria...
😂😂😂
Tack igen!!!
- Anonyymi
Eim pidä paikkaansa., Olen asunut Ruotsisa 30v ja Suoemssa on kaikki hyvin epäystäväliisisä aj ilkeitä, täynnä ennlkkoluuloja varsinkin kun kuulivat tulevani Ruotsita. Ruotsissa kaikki onb aina niin ystävällisisä, kohteliaiayta myös Tukholmassa.
- Anonyymi
SUomessa akikki valehtelvat ja viranoamiset ovat ilkeitä ym. Ruotsissa kikki ovat minulle aina ystäbvällisisä aj kohtelöiaita Puhun Ruotsia syntyperäisen tavoin,e i minusta kuule etten ole ruotsalainen ja minulla on ruotsissa syntyneen henkilötunnuskin. Olen Ruotsiisn erittäin sopeutuvaine koska se on niin helppoa. Suoemssa kaikki obvavt tyltujä joåppa ilkeitä. Mukaan ei oteta eis itten millään. KIusataan ja rasistesesti kohdellaan. Ruotsi on jopa Tukholamssa ihan erilaista parempaa.
- Anonyymi
Onko joku paikkakunta Suomessa, missä olisi ystävällisiä ihmisiä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko joku paikkakunta Suomessa, missä olisi ystävällisiä ihmisiä?
Ikävintä ja rikosaltteinta aluetta lienevät Turun seutu ja koko se rannikko Poria myöten sekä Forssa, Sastamalan seutu, Lempäälä, Tampere.
Näille alueille on tunnetusti pakkautunut ryhmiä, jotka pyörittävät monenlaista rikollisuutta reissaten laivoilla kahden maan väliä.
Itäpuolella Porvoo, Kotka jne myös aika huonossa jamassa, mitä turvallisuuteen tulee, on jengejä sekä satamakaupungin huumevitsaukset.
- Anonyymi
Suap nährä vielkö jaksaa Suomess käydä ? Näsinmäellä käydä vanhempien hautakiveä kahtomassa ja bunkraamassa Reissumiäs leipää :)
Gubbe 75 - Anonyymi
Itselläni on juuri päinvastainen kokemus. Suoemssa syrjitään , Ruotsissa ei koskaan. Nyt olen muuttamassa takaisin Ruotsiin.
- Anonyymi
Ei kannata muuttaa täysin kehitysmaaksi taantuvaan Suomeen, jossa julkinen terveydenhoito ajetaan pysyvästi alas erittäin nopealla aikataululla. Hyvinvointi on Ruotsissa ja muissa Pohjoismaissa.
https://yle.fi/a/74-20008814/64-3-231117 - Anonyymi
Ihmistä arvostetaan Ruotsissa, toisin kuin Suomessa.
https://www.hs.fi/talous/art-2000010464946.html
https://ylilauta.org/aihevapaa/91cNQ
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1641516Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä281399Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701318Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2201189- 1281105
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3211051Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2271037Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että291970- 76964
- 42959