On se ihme, kun paikallinen kansanedustaja ei perehdy asioihin, vaan populistisena kirjoitteluna koittaa Kalevan sivuilla selitellä asioita.
Ketkähän siellä on hallituksessa. Kenen aikana näitä sääntöjä laaditaan. Ketkä ovat yksityistämässä.
Kuka on ollut päättämässä. Mitkä puoluet ovat maakunnassa enemminöpäätöksien takana.
On se surullista, jos kumileimasimia on nyökyttelemässä.
Tänään sitten Bernerin kanssa vihkimässä Haapavedellä liikenneympyrää. Liikenneympyrää !!
On siinä vaalimainostemppu ja puoluekoneisto pyörii.
Hienoja kannanottoja asiaa ymmärtävillä.
esimerkiksi
"Kyllä hävettäisi olla kepulainen näillä kulmilla. Saarikko ja Sipilä keskittävät minkä ehtivät ja nyt AR yrittää sumuttaa äänestäjiä muka yksityisellä leikkuutoiminnolla meidän julkisissa yhteiskunnan omistamissa sairaaloissa."
"Lisänä on Visalan sairaalan lopettaminen Ylivieskasta. Ei kansanedustajat pysty/halua auttaa maakuntaa, jonka äänestäjät on heidät eduskuntaan valinneet. Johtuneeko ryhmäkurista äänestämisen aikana. Turhaa on kalastella ääniä jälkikäteen."
"On kyllä jo noloa tämä Rantakankaan selittelyt nyky tilanteelle. Keskusta ja kokoomus ovat tällä hallituskaudella omilla päätöksillään siunanneet sairaaloiden alasajon hyväksymällä keskittämisasetuksen. Tämä Rantakankaan uusi herääminen tähtää vaan yksityisen markkinan tuomisen sairaalatoimintaan. Kuka lienee ollut kirjoituksen takapiruna tai lobbarina ja ehkäpä Rantakankaan vaalirahoittajana. Surullista peliä!"

Vastaukset 5
Vanhimmat
Toivottavasti KEPU-johtoisessa vaalipiirissäkin alettaisiin vähin erin ymmärtämään mikä puolue täällä on valtikkaa heiluttanut ja asiat saattanut aivan "perseelleen". Asiainhoitajat,kansanedustajat ovat olleet täysin "munattomia" pääministeriä myöten. Kun annetaan ymmärtää, että sana painaa niin luulisi näkyvän tuloksissa. Vaan Helsingissä ja muut herrat näyttää kaapin paikan määräävän, meidän edustajat vikisevät jälkikäteen. Alueen alasajo senkun vaan jatkuu, mitä nyt Haapaveellä ympyriäistä vihitään - kenenkähän kans?
Onhan se Sippilä Pääministeri mutta Ei ukosta ole muuta kuin työläisiä kyykyttää ja "Keskittäminen on äijän päähuoli "on tämä ollut sellaista alasajoa tälle seudulle ,että kuka näitä vielä äänestää.!!!
Eikö siä pohjois-pohjanmaalla tajuttu heti kun Sipilästä tuli Pääministeri ja puh.johtaja.
Alkion kirjat poltettiin ja alko köyhien riisto.
Eihän miljonääri tajua mikä hätä on kun kaikki leikkaukset kohdistuu pienituloisiin.
Omat rahat Sipilä on piilotellu ihme kuoriin, jota köyhä ei tajua.
TÄHTILIIKE TULEE JA NÄYTTÄÄ VAALEISSA.
Paavo oli niitä harvoja alkiolaisia ja sen taki pantiin sivuun!!!
Siinä se nähtiin kun kurkotettiin "tähtiin" missä se tähtiliike nyt on?
Eipä näy tähtiä missään ainakaan näillä säillä.