ASKETTÄIN UUTISOITIIN
PIMEÄÄ TYÖVOIMAA, JÄTTEET VIROON. RAKENNUSFIRMOJA EPÄILLÄÄN MILJOONAVHINGOISTA
Keskusrikospoliisi on saanut valmiiksi vuosia kestäneen harmaan talouden talousrikostutkinnan. Tutkinnan mukaan kaksi pääkaupunkiseudulla toimivaa rakennusalan yritystä jätti vuosina 2013–2015 kaikki verot ja eläkevakuutusmaksut maksamatta. Verovahingot yhteiskunnalle ovat noin 4,6 miljoonaa euroa, ja lisäksi työeläkevakuutusmaksuja jätettiin maksamatta 1,3 miljoonan euron edestä. Verotarkastuksessa ja esitutkinnassa tunnistettiin 350 työntekijää. Lisäksi korjausrakentamista teki mahdollisesti yli 300 tunnistamatonta työntekijää. Suurin osa palkatuista rakennusmiehistä oli virolaisia. Pimeää työvoimaa on ollut alihankintoina ketjutettuna sekä yksityisen että julkisen puolen rakennus- ja kunnossapitokohteissa. (Yle uutiset 18.01.2019)
https://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/4450445/Pimeaa tyovoimaa jatteet Viroon rakennusfirmoja epaillaan miljoonavahingoista
TÄMÄ LIENEE VAIN JÄÄVUOREN HUIPPU
Suomessa asuu yli 100 000 virolaista, tuon 100 000:n lisäksi on vielä lukematon määrä harmaata työvoimaa jotka eivät ole missään kirjoissa tai kansissa. Kaikista heistä yli sadasta tuhannesta suurin osa kiertää kaikki Suomessa autoilusta maksettavat verot ja maksut. Myöskin autojen katsastukset ja vakuutukset voi olla retuperällä kun ne eivät näy suomalaisissa tiedostoissa. Tämä on helppo nähdä kun viitsii kävellä muutaman rakennustyömaan ohi. Lähes kaikkia työmaita yhdistää sama näky eli ympäristöön pysäköityjen kymmenien Viron rekisterissä olevien henkilö- ja pakettiautojen suuri määrä. Eräällä suurella espoolaisella työmaalla näytti olevan kaksi kolmesta virolaisilla rekisterikilvillä olevia autoja.
Kun katsotaan Suomeen rekisteröidyistä autoista maksettavia veroja ja maksuja niin on selvää miten laajamittaisesta ja röyhkeästä verojen ja maksujen laiminlyönnistä on kysymys ja täysin julkisesti verottajan ja viranomaisten nenän alla. Virolaisien ja viroon rekisteröityjen autojen jatkuvasta liikennekäytöstä Suomessa ja maantavaksi tulleesta veronkierrosta on tehty asia johon kukaan ei näköjään halua puuttua. Tämä asettaa suomalaiset työntekijät täysin eriarvoiseen asemaan matkakustannusten ja työssä tarvittavien autojen käytön osalta.
Verojen osuus suomeen rekisteröidyn keskivertoauton hinnasta vuonna 2017, hiilidioksidipäästöjen ollessa 121 g/km
Hinta ilman veroja 21 774 € 69 %
Arvonlisävero 5 226 € 17 %
Autovero 4 494 € 14 %
Asiakashinta 31 494 € 100 %
https://www.autotuojat.fi/autoalan_toimintaymparisto/liikenteen_verotus
Tämän lisäksi perusvero keskivertoautolla 100-300 euroa / vuosi. Dieselautoista peritään lisäksi käyttövoima maksu jolloin autokohtaisissa maksuissa liikutaan helposti 500-600 euroa /vuosi.
VAROVAISESTI ARVIOITUNA VEROJA KIERRETÄÄN Kymmenien miljoonien edestä vuodessa, mutta mitä tehdä? Nykymenolla ei mitään, Suomeen on luotu etuoikeutettujen virolainen erikoiseduista nauttiva kansanosa jota maan lait ja asetukset koske.
Asia olisi korjattavissa jos ulkomaisessa rekisterissä olevilta kaikilta autoilta perittäisiin ns. vinjetti maksu. Maksu perittäisiin ennakkoon heti maahan tultua niiltä päiviltä kun auto on Suomessa. Samalla pystyttäisiin seuraamaan onko auto maassa yli 180 pv.
Keski-Euroopassa malli toimii kitkattomasti ja poliisi pystyy autoissa olevilla kameroilla näkemään heti onko autosta maksettu vinjettimaksu ja sen maassaolo päivät. Kirjoituksen alussa mainittu rakennusliikkeiden veronkierto on mittava mutta vain murusia tämän autoveronkierron rinnalla.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.