Vaalien jälkeen saamme uuden eduskunnan, jolla ain on itse kunkin mielestä tärkeitä tehtäviä. Kaikki asiat ovat tärkeitä hoidettaviksi, yksi on kuitenkin sydäntäni lähellä. Tuo Yksi on heikossa asemassa olevien elinolojen parantaminen.
Maan talous on tietysti pidettävä kunnossa, mutta yhteisestä kakusta pitää saada enemmän jaettavaa. Hyväosaiset eli rikkaat osaavat kyllä hoitaa asiansa, ovathan he itse näitä. ”Maan pienet” eli köyhät jäävät usein huomiotta ja liian vähälle.
Monilapsisissa eli suurissa perheissä kuluu ruokaa ja vaatettakin jo paljon. Kun kalliit harrastuksetkin ja niiden välineet on hankittava on kuin siunaava katse luotava nälhin ja heidän elinoloihinsa. Yhden hengen palkalla, hyvätuloisenkin , on vaikeaa tulla toimeen. Jos vaimo on pienipalkkainen ei tämäkään riitä.
Ohjeeni uudelle hallitukselle
5
189
Vastaukset 5
- laiturin.ukko
Kokoomus kun äänestetään ulos eiköhän jotain heru heikommassa asemissa oleville.
Olen samaa mieltä: Lapsiperheköyhyyteen on saatava apua !
Elämä on niin epävarmaa, ettei lapsia enää uskalleta tehdä.
Joutuu vaikeuksiin, kun työtkin ovat usein vain pätkätöitä.
Varmuutta lapsiperheen arkielämään pitää tulla.
Lapsilisät on aivan liian alhaisia.
Varakkaille niillä ei ole paljon merkitystäkään,
mutta vähävaraisille perheille olisi korotettuna !Juu, minäkin olen tullut niin varovaiseksi, että lopetin lastenteon jo 60-luvulla.
On tämä maailma niin kamalaksi mennyt.
Tiedoksesi, että lapsilisiä sai silloin 4 kertaa vuodessa, ja yhdellä avustuksella pystyi ostamaan keskihintaisen ulkoilupuvun taaperolle.
Tänä päivänä lapsilisää maksetaan kerran kuussa ja takuulla saa rahalla enemmän kuin minun aikoinani.
Iloitsin kyllä siitäkin avusta.
Kiitos aloittajalle!
Sinusta on tullut säyseä mukanakulkija,vai olisiko minun mielipiteeni kolahduksien myötä hioutuneet,koska tunnen aloituksissasi jotain joka koskettaa??
No tiedä häntä?
On todella mieluisaa kulkea palstapolkua kompastelematta,on todella mieluisaa olla osa yhteisöä,vaikka erimieltäyhdistyskin joskus kumpuilee kirjoitteluissa.
Kiitos ruune,että jaksat kannatella palstaa ama- lapsissa_on_toivo
Presidentti Niinistö kiinnitti huomiota lapsiperheiden asemaan.
Joissakin perheissä ei ole varaa koulutarvikkeisiin.
Niin ei saisi olla.
Jos koulu vaatii tarvikkeita vaatii, välttämättömät tarvikkeet on kustannettava lapsille.
Jos vaaditaan tietokoneita, niitä on hankittava kouluille oppilaiden käyttöön.
Tietokone on nykyaikaa. Tietokoneet eivät ole kunnille yhteisostoksina kalliita.
Lapsiperheitä toivon tulevan hallituksen tukevan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran98906Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?150839- 63708
Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y26682Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47674Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46644- 44597
Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä29552Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20533- 31531
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.27516Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee417492- 6486
Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭81479- 44461
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.29451- 30446
Rydman, herätys!
"Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 363432- 38416
En laita sulle viestiä
Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii39414