tai marketissa?
Onko teillä monia kauppoja auki ympäri vuorokauden.
Kauppakeskus, K-market ja Alepa ovat lyhyen kävelymatkana päässä, mutta en ole käynyt vielä missään kaupassa yöaikaan.
Mitä mieltä olette tästä ilmiöstä? Onko haittaa ai hyötyä? Kenelle?
Oletteko käyneet yöllä kaupassa
10
202
Vastaukset 10
- päivänvalossa
Näin eläkeläisenä on aikaa asioida kaupoissa päiväaikaan. Juurikin silloin, kun työikäiset ovat töissä. Ei ole tiellä, ei ole aiheuttamassa ruuhkaa kassoille ja palvelutiskeille. Hyvin olen nuo ajat löytänyt valoisaan aikaan. Ei ole tarvinnut altistaa itseään pimeyden ruhtinaiden ryöstökohteeksi.
Näkisin, että nuo öisin aukiolevat marketit palvelevat vuorotyöläisiä tai yötyöläisiä. - Tervetuloa.uusi.päivä
Kerran tulin kotiin Prisman ohi puolen yön aikaan. Menin katsomaan, löytyisikö niitä tuotteita, joita iltapäivällä alennetaan 30 % ja jotka klo 23 jälkeen ovat 60 % normaalihinnasta. Olihan niitä, sellaisia, joita en muutenkaan käytä, eli kaikkein kalleimpia lihoja, lihajalosteita ja muita elintarvikkeita.
Ei ole tarvetta kaupan öisille aukioloajoille. Ehkä joillekin vuorotyöläisille. Tämän Prisman kokeilu lopetettiin ja nyt on auki koko yön satunnaisesti ennen juhlapyhiä. Kun kilpailu on kova, kaikki markkinaraot pitää kokeilla. Minäkin voisin tähän aikaan olla vaikka kaupan kassalla. Heräsin kolmelta, vein patjan pakkaseen, kuuntelin äänikirjaa ja nyt olen tässä koneella puolisen tuntia. On oikein pirteä ja mukava olo kahvikupin lomassa. - Hyh.hyh
Kaikkea sitä kysytään
- flegmaatti
Vastaukseni, etten tiedä poikkeavista aukioloista kertoo jo sen, etten käytä.
Työelämässä ollessani vaimoni hoiti ostokset työpaikallaan ennen työaikaa tai sen jälkeen.
Viimeiset 18 vuotta olen hoitanut päivittäistavaroiden ostelut aamupäivisin.
Kestokulutushyödykkeet myös päivisin.
Ymmärrän kyllä houkutuksen. Vapaa-ajan talomme kulmassa katutasolla on kiinalaisen 24h kauppa jossa tulee joskus piipahdetuksi. 24h tarkoittaa sitä, että kinkki voi pitää puotinsa auki milloin haluaa. Käytännössä se on auki silloin kun kinkki arvelee olevan asiakkaita. nukun yöllä
enkä käy ostoksilla.Olen käynyt kerran joulun alla yöllä Prismassa ihan uteliaisuuttani. Muutama asiakas siellä oli, mutta en ymmärrä ympärivuorokautisen aukiolon tarpeellisuutta. Kyllä vuorotyötä tekevät hyvin kauppaan ehtivät vaikkei kauppa olekaan yöllä auki, aina voi ostaa enemmän kerralla kun on kylmäsäilytystilat, toista se oli joskus muutama vuosikymmen sitten, mutta silloinkin pärjättiin.
Olen kerran koemielessä käynyt puolen yön aikaan prismassa.
Vähän oli asiakkaita, vähän näkyi henkilökuntaa, Vartija seisoi kassojen luona.
Kassoja oli yksi tai kaksi, ainakin pitkät jonot jäivät mieleen.
Asiakkaina nuoria ihmisiä jonoissa ja heillä ostokset vähäisiä.
kenelläkään ei ollut ostoskärrejä.
Kyselin kassan mielipidettä pitkästä aukioloajasta,
kehui sinkkuna tykkäävänsä systeemistä,
ilmeisesti se näkyy tilipussissa.
Kysymykseeni kuinka kotimatka keskellä yötä sujuu,
asui keskellä kaupunkia ja öisin joutuu autottomana käyttämään taksia.
Ainoa miinus.
Muuten käyn itse kaupassa päivisin. Ehkä jos tulisin myöhään jostain kotiin ja keksin, että jotain pitäisi aamuksi ostaa, silloin voisin käväistä.
Minun vuokseni ei kauppojen tarvitse olla auki öisin.
7-20 riittää erinomaisesti.- ö-Öö
ABC
Monesti tienpäällä öisin, samalla kun käy kahvilla, saapi elintarvikkeita. Varta vasten en ole kauppaan yöllä lähtenyt. Huoltoasemilta saa ihan ok. peruselintarvikkeita, parempi valikoima kai niissä on, kuin aikoinaan hikiän osulassa.
Varmaan yöaukiolo kannattaa joissain tapauksissa, sen verran paljon epäsäännöllisiä työaikoja. Sitä, miten julemetun suurten prismojen aukipito kannattanee, epäilyttää, Tuntuis pieni kauppa pienellä henkilökunnalla sopivassa paikassa ois paree. Tossa lähellä ois Alepa, joka aina auki, se voi kannattaakin.
Muistui mieleen juhannus aikanaan. Koko oulu oli kiinni. Vähän hassun kuuloista nykyaikana, mutta siellä ei ollut yhtään mikään auki. Nallikarista sai tupakkaa ostettua.
Noin muutenhan netin yli saapi tehtyä melkein mitä tahansa ostoksia, mihin aikaan tahansa. Tuli alepasta mieleen alepan kauppakassi. Vaikka tässä siis on paljonkin kauppoja lähistöllä, aina joskus tilannut sieltä. Noh, se ei toimita öisin, mutta jos isommat ostokset, mieluummin täyttää nettilomakkeen ja odottelee, että poika kantaa kamat ovelle. Mulla käsitys, tollanen palvelu yleistyy, ei kaupoissa kulkeminen nyt niin kiinnostavaa ole.
Meni vähän sivuun. Mun mielestä yökaupoille on tarvetta, aika näyttää missä laajuudessa homma yleistyy.
=DW= - anonyymi_yO1
En ole käynyt koskaan, voisi kai rauhassa katsella tarvitsemaansa.
- abloy-ale-lukko
"Oletteko käyneet yöllä kaupassa"
Kyllä olen käynyt monta kertaa.
Sain 1 vuosi 2 kk kuritushuonetta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta
Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on471492Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.59900Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30667- 87637
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14605- 43583
Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.56574- 7542
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu24531- 44521
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan70520- 61515
Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47513- 37506
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj14491Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13472Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.132449- 42428
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa45409Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?
Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.26399