Kansanedustaja Eero Lehti sanoo kotouttamisesta, että kukaan ei tiedä missä mennään. Hänen mukaansa maahanmuuttajien kotouttaminen maksaa 700-1000 miljoona euroa vuodessa.
Tuolla summalla saisi jo vanhusten ja vammaistenkin palveluita parannettua hurjasti.
Tuolla summalla saisi jo vanhusten ja vammaistenkin palveluita parannettua hurjasti.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kotouttamiseen menee ainakin tuo miljardi euroa vuodessa. Se lisäksi maahanmuuttajien elämiskulut, kuten asuminen, ruoka, terveydenhoito, koneet ja laitteet jne. vievät toisen miljardin ainakin. Jokainen suomalainen vauvasta vaariin ottaa osaa toimettomien maahanmuuttajien elättämiseen maassamme useita satoja euroa vuodessa. Luvut saattavat olla todellisuudessa paljon suuremmatkin, koska ne ovat hajautettu hyvin monelle osa-alueelle eikä todellisia menoja kerrota. Siitä voisi syntyä melkoinen äläkkä.
Juuri noin, haittamaahanmuutto tule valtavan kalliiksi.
Mahtavaa, kun ei edes kansan johtajat tunnu tietävän.
Ei taida olla enää paikka edustajana oikea.
oikeita lukuja ei koskaan tulla kertomaan, se on liian palonarkaa tietoa. Ikuisesti tullaan sanomaan, että on mahdotonta laskea yms. Onnistunut jättihuijaus: Suomen vanhuksilta itämaan nuorille miehille, SPRlle, Luonalle yms hyötyjille ja hyväksikäyttäjille.
Ja monenko elämä jo tapettuna ohi, ja henkisesti kärsiviä loppu elämänsä?
Lehden mukaan kielitutkintojen puute on ongelmallista. Kotouttamisrahaan ei vaikuta lainkaan se, osallistuuko tulija vai eikö hän osallistu niihin.
– Se johtaa siihen, että osallistumisprosentti on aika huono tietyissä maahanmuuttajaryhmissä. Ja kielikoulutus on kuitenkin käytännössä portti työelämään, Eero Lehti toteaa.
Lehti tarkoittaa varmaan lähi-itäläisiä ja afrikkalaisia.
Vuonna 1991 Suomeen Venäjältä junan kyydissä lähetetyt ensimmäiset somalit eivät ole vieläkään opetelleet/oppineet suomen kieltä. Hyvin ovat kuitenkin eläneet Suomessa tekemättä mitään.
Varsinkin somalinaiset, eivät osaa suomea Lieksassakaan. No osa heikosti.
Lerppa vaatii lisää liksaa!
Hallitsematon turvapaikan haku , jossa tyyppi ilmestyy suuresta tuntemattomasta Suomeen ja sanoo taikasanan ASYLUM, on tämänkin kansakunnan syöpä. Se levittää vahingoittavia lonkeroitaan yhteiskunnan kaikille aloille ja monille paikkakunnille.
Ensiksikin se pahentaa työvoimapulaa. Niitä varten pitää olla vastaanotosta ja ylläpidosta lähtien lisää verorahoilla palkattuja virkailijoita. Sitten tarvitaan iso hoivaajajoukko, Kelan porukkaa, sairaanhoitoviranomaiset , opettajat, poliisit, vartijat oikeuslaitoksen ja vankeinhoitolaitoksen väki, jne
Nämä ratkaisevat työvoimapulamme ja velkaantumisongelmamme negatiivisesti eli pahentavat molempia.
Kukaan ei edes varmasti tiedä,kuinka paljon matuja syöksyi rajojen yli Suomeen ja juuri rikollisin porukka haluaa painua maan alle,kun tarjoutui tuollainen tilaisuus,kun edes papereita ei kyselty.
Ruotsissa ihmisoikeusaktivisti Sara Mohammad uskoo, että islamistit ovat valtaamassa maaperää koko ajan enenevässä määrin, ja heidän ääri-ideologiansa rajoittaa yhä enenevässä määrin naisten ja tyttöjen elämää, kertoo Svenska Dagbladet.
– Islamistit ovat onnistuneet valtaamaan maaperää vuosi vuodelta enemmän. Rasistiksi leimatuksi tulemisen pelolla on tässä osuutensa, hän sanoo.