Onko vaikeata käsittää, ettei kukaan pelastu omilla avuillaan

VAINJeesusPelastaa

Monille näyttää olevan mahdotonta käsittää se, että he menevät helvettiin, ellei Kristus heitä armahda.

Kenellä on yhdistyksensä tukenaan, kenellä ainut oikea oppinsa, kenellä omat teot turvanaan, kenellä kieltäymyksensä, katumisensa ja anteeksianomisensa on voimana, jolla Jeesuksen vanhurskauttamia Jumalan lapsia sysätään armotta helvettiin.

Onko tuomio annettu ihmisille? Ei ole!
Onko joku ihminen vanhurskaampi, kun joku toinen ihminen? Vain Kristuksessa Jeesuksessa uskon kautta ilman tekoja, voi syntinen tulla vanhurskaaksi, pyhäksi ja puhtaaksi, kaikista synneistään. EI millään muulla tavalla.

Kaikki ihmiset ovat kadotettuja. Vain uskolla Kristukseen voi pelastua. Ja tämä mahdollisuus on jokaiselle annettu tasapuolisesti. Ota taikka jätä.

Kenelläkään ihmisellä ei ole siis mitään kerskailemisen aihetta itsessään. Ei minkäänlaisia tuomarin oikeuksia. Mutta jokainen joka kieltäytyy Kristuksesta, hänen ruumiinsa ja verensä uhrin tuottamasta sovituksesta, menee helvettiin. Uskonnollisuus ei auta, eikä ihmisten silmissä virheetönkään vaellus hyödytä mitään.

Joh. 6:52 Silloin juutalaiset riitelivät keskenään sanoen: "Kuinka tämä voi antaa lihansa meille syötäväksi?"

***) Joh. 6:53 Niin Jeesus sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertansa, ei teillä ole elämää itsessänne.

***) Joh. 6:54 Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.
Joh. 6:55 Sillä minun lihani on totinen ruoka, ja minun vereni on totinen juoma.
Joh. 6:56 Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, se pysyy minussa, ja minä hänessä.
Joh. 6:57 Niinkuin Isä, joka elää, on minut lähettänyt, ja minä elän Isän kautta, niin myös se, joka minua syö, elää minun kauttani.

18

109

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • TieTotuusjaElämä

      Aah, Jeesus tuo Rajaton Rakkaus - Hän se heittää ihmisraukan tuliseen järveen kitumaan ikuisesti

    • EtteiTotuusUnohdu

      Jeesus tuli juuri siksi ettewi kenekään tarvitsisi mennä helvettiin. Joka sinne menee, niin ihan omasta syystään menee. Miksi hylkäsi evankeliumin.

    • Tätönen

      HAHA....MONILLE NÄYTTÄÄ OLEVAN VAIKEAA KÄSITTÄÄ ETTEI HELVETTIÄ OLE OLEMASSAKAAN JA ETTEI OLE OLEMASSA MITÄÄN KRISTUKSIA EIKÄ JUMALIAKAAN VAAN KAIKKI ON MUINAISTA SATUA JA TARUA JOLLA PYRITÄÄN SITOMAAN IHMISET PELKOON JA ALISTAMAAN ELÄMÄÄN MORAALISTA ELÄMÄÄ. MONET EIVÄT MYÖSKÄÄN YMMÄRRÄ ETTÄ SAARNAMIEHET OVAT VAIN SEURAAJIENSA RAHASTAJIA JA ELÄVÄT PUHELLEN SOSIAALSISIA VALHEITA!

      • setänen

        Oletko varma että sinun peilistäsi tuijottaa juuri sinä itse, mieti asiaa olet luultavasti petoksen uhri, mieti !!


      • MiksiPetätItseäsi

        Mistä sinä sen tiedät ettei helvettiä ole olemassa?


    • ItseäHelppoHuijata

      Parhaiten nämä tietävät omasta mielstään, jotka eivät tiedä mitään. :))))))

    • On vaikeaa käsittää kun en tiedä miltä minut pitäisi pelastaa ? Raamattu nimisessä kirjassa uhkaillaan mutta se on vain yksi kirja muiden joukossa.

      • Johanneskalastaja

        Kannattaa lukea Raamattua, sieltä löytyy totuus. Moni väittää ettei Raamattu ole totta vaikkei ole itse siihen ikinä tutustunut, mennään vain yleisen mielipiteen mukana.


      • OikeassaOlet
        Johanneskalastaja kirjoitti:

        Kannattaa lukea Raamattua, sieltä löytyy totuus. Moni väittää ettei Raamattu ole totta vaikkei ole itse siihen ikinä tutustunut, mennään vain yleisen mielipiteen mukana.

        Juuri näin. Juutalaisilla on ollut tuhansien vuosien ajan tarkka väestökirjanpito. Jeesuksen ajan tapahtumilla oli kymmeniätuhansia silminnäkijöitä näille Raamatussa kerrotuille tapahtumille. Ja kuten Raamattu toteaa, nämä Raamattuun kirjoitetut kertomukset Jeesuksen tekemistä tunnusteoista ovat vain pieni näyte, tuhansista vastaavanlaisista.

        Joh. 21:25 On paljon muutakin, mitä Jeesus teki; ja jos se kohta kohdalta kirjoitettaisiin. luulen, etteivät koko maailmaan mahtuisi ne kirjat, jotka pitäisi kirjoittaa.


      • OikeassaOlet kirjoitti:

        Juuri näin. Juutalaisilla on ollut tuhansien vuosien ajan tarkka väestökirjanpito. Jeesuksen ajan tapahtumilla oli kymmeniätuhansia silminnäkijöitä näille Raamatussa kerrotuille tapahtumille. Ja kuten Raamattu toteaa, nämä Raamattuun kirjoitetut kertomukset Jeesuksen tekemistä tunnusteoista ovat vain pieni näyte, tuhansista vastaavanlaisista.

        Joh. 21:25 On paljon muutakin, mitä Jeesus teki; ja jos se kohta kohdalta kirjoitettaisiin. luulen, etteivät koko maailmaan mahtuisi ne kirjat, jotka pitäisi kirjoittaa.

        Olet siinä oikeassa että juutalaisilla on ollut tarkka kirjanpito ja historian kirjoitus mutta raamatun tapahtumia ei niistä kirjoituksista löydy, ne ovat vain raamatussa.


    • ToivottomuudestaToivoon

      Aloitukseen Aamen.
      Ne, jotka eivät Jumalaan usko, eivät voi sanomaa Jeesuksen sovitustyöstä mitenkään ymmärtää. Sielunvihollinen on lisännyt runsaasti niitä ihmisiä joukkoihinsa, jotka kieltävät Kaikkivaltiaan Jumalan olemassa olon. He ovat petetyt luulemaan, että ei olisi mitään kadotusta, ei mitään tuomiota ja edesvastuuta, kun kieltävät Jumalan olemassaolon.
      Eihän Jumala ole olematta olemassa sen takia, että Hänet kielletään. Hän ON. Me emme voi Häntä nähdä samalla tavalla kuin näemme näkyvän todellisuuden, mutta HÄN ON. Hän on kaikkialla meissä ja meidän ympärillämme, niin kauan kuin maailma pysyy pystyssä.
      Kaikkein ihmeellisin asia on , että Hän tuli ihmiseksi. Hän lunasti ihmisen synnin aiheuttamasta iankaikkisesta kadotuksesta. Nousi ylös kuolemasta, että me saisimme iankaikkisen elämän Häneen uskomalla. Hänen Sanaansa turvaamalla. Pitäkäämme siitä kiinni ja rukoilkaamme, että epäuskoiset, sielun viholliselta petetyt, myös uskoisivat ja siten voisivat pelastua.

    • Eräältä saarnaajalta kysyttiin: Missä se sellainen helvetti on? Hän vastasi: Kolme kämmenenleveyttä leukasi alla, kun Jumala tarttuu elämääsi. Sen ovat monenmonet ihmiset kokeneet, että se on totta.

      • Jerusalemin eteläpuolella on ollut öljylähde joka on ollut tulessa, ikuinen tuli paloi siellä, siitä on aikoinaan syntynyt käsitys helvetistä, tämä palava lähde oli ollut olemassa jo ennen kristinuskoa.


    • KristuksessaRauha

      Olen himan ihmetellyt sitä, eivätkö ilman Kristusta elävät ihmiset huomaa mitään eroa uskovien elämässä ja omassa elämässään? Eivät ainakaan tällaisilla palstoilla ihmette, miten on mahdollista elää isaoinakin perheinä onnellista elämää?

      Näitä uutislööppejä lukiessa kauhistuu. Päivittän nämä pilviveikot pistävät kavereitaan kylmiksi. Yksi heistä juuri äskettän palasteli kaverinsa, ja keitti vielä. Eivätkö ilman Kristusta elävät ihmiset oikeasti näe mitään? :(

    • sivustaseurannut

      Voi maailmaa pahennusten tähden. Mutta voi sitä ihmistä jonka kautta pahennus tulee. Sielujen vihollinen käyttää ihmisiä välikappaleinaan omiin tarkoituksiinsa. Kyllä kun tätäkin palstaa lukee tulee oikein pahalle mielelle. Jeesukseen uskovat pahentaa toinen toistaan. Aloittajalle kiitos hyvästä kirjoituksesta.

    • 9888896786

      Kitarat esiin

    • Näinhän se on siis: Jeesuksen usko pelastaa eitunnustaa että Jeesus on Herra ja myös Jumala pystyy pelastamaan.. uskoa sinapin siemenverran.. aika vähän..

      Suun tunnustuksella pelastutaan ja sitten pitää oikeasti sisäistää tämä ylösnousemus.. Jeesus ei jäänyt hautaan vaan nousi kuolleista..

      Vai on ihmisen itse uskoa kun aina on jokaisen uskoontulleen puolesta joku rukoillut ..

      Toisaalta Pyhä Henki Totuuden Henki kyllä kertoo synnit ja kun tunnustaa ne katuuu niin Taivaan Isä kyllä antaa anteeksi Jeesuksen nimessä.. on luvannut.. siis armo tulee Jeesuksen Kristuksen kautta..

      Jos jollain ansiolla voisit pelastua olisit Jeesus itse ja ketään muita Jeesus ole tullut..

      Toki toisia ns. vale Jeesuksia ja epäjumalia jne..

      jatkakaa..

    • Lahkossanne ei ole pelastusta..

      Ei Jeesus tullut perustamaan teidän uskonsuuntauksen mukaista seurakuntaa!

      Eriseurat ja Lahkot ova syntiä!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      70
      4908
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      11
      3339
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      19
      2584
    4. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      56
      1663
    5. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1556
    6. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1326
    7. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      94
      1292
    8. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      217
      1047
    9. Hiljaisuus

      Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.
      Ikävä
      71
      975
    10. IS Viikonloppu 29.-30.11.2025

      Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra
      Sanaristikot
      51
      875
    Aihe