Autoilijat hieraisivat silmiään Lauantaina Hyvinkäällä.
Uudenmaankadulla yksi autoilija sai tarpeekseen muiden perässä köröttelystä. Hän lähti ohittamaan edellä ajajia ja koukkaisi kevyenliikenteenväylälle. Hän yritti päästä kolmen henkilöauton ohi.
Silminnäkijät kertovat poliisille, miten keskustan suunnasta tullut auto lähti ohittamaan edellä ajaneita siirtymällä tien Puolimatkan koulun kohdalla oikealle kevyen liikenteen väylälle.
– Samaan aikaan kevyenliikenteenväylällä ollut jalankulkija oli hypännyt lumihankeen välttääkseen mahdollisen auton alle jäämisen, poliisi raportoi tapahtumista tiedotteesta.
Kun hurjastelija pääsi kolmen auton ohi, hän siirtyi takaisin ajotielle.
Siinä vaiheessa kuljettaja menetti autonsa hallinnan. Auto osui tien oikeassa reunassa olleeseen liikennemerkkiin ja päätyi lopulta lumihankeen.
Taas kerran röyhkeä skodailija otsikoissa
26
97
Vastaukset
Skeidaajilla on ainainen kiire abc asemalle syömään possua härkänä ja pelaamaan veikkauksen pelikoneita ja viemään veikkauskuponkeja 80 luvun tyyliin paperivesioina, rillit huurussa
- skädäm_
Ilmoitettu asiattomaksi. Aloitus on valheellinen ja harhaanjohtava, sillä uutisoinnissa ei missään kohden mainita mitään automerkistä.
- Larvanto
Ethän ruoki trollia. Voit toki ilmoittaa, mutta turha trollille on huomiota jakaa.
Älä sinä näärän nääpykkä jäpätä siellä taas. Sinulla ei ole oikeutta puhua eikä kirjoittaa jos et pysty osoittamaan aloitusta vääräksi.
- Huolesta_huolestunut
Larvanto kirjoitti:
Ethän ruoki trollia. Voit toki ilmoittaa, mutta turha trollille on huomiota jakaa.
Pidetään Skodapalsta elossa!
Larvanto kirjoitti:
Ethän ruoki trollia. Voit toki ilmoittaa, mutta turha trollille on huomiota jakaa.
Ja sinä saisit jo pikku hiljaa ymmärtää, että te kehujat olette niitä trolleja. Asiallinen kritiikki ja skooda kuskien aggressiivisen ja liikennettä vaarantavan ajotavan raportoiminen tänne on pyyteetöntä hyväntekeväisyystyötä.
Tuliko kenellekkään yllätyksenä että skoda lähti lapasesta?
- Niksula-TV
No ei todellakaan, sellaista huojuntaa vaappumista ja pomputusta (jäykkääkin jäykempi taka-akseli, ja jousitus, jota on jopa lehtijousipakkoihin verrattu), tuo Skeidasten meno kun on. Ihme että noinkin vähän sattuu haavereita skeida köntsäkkeille.
- skädäm_
Tässä joutuu näköjään tappelemaan sekä trollia vastaan, että ylläpitoa vastaan. Vaikka alkuperäisessä viranomaisten tiedotteessakaan ei ole mainittu auton merkkiä, niin tarkoituksella vääristelty tieto pysyy palstalla, sen sijaan kaikki oikaisupyrkimykset poistetaan "asiattomina".
- Larvanto
Joku on väärässä paikassa? Ylläpidolla on toki oikeus valita asiakkaansa.
Ja muista: valehdella saa, mutta ei väittää toista valehtelijaksi. Tai eihän valehdella saisi, mutta tekoäly ei tuosta aloituksesta mitään valhetta tunnista... 😉 - larvanto
Eihän tuossa muuta ollutkaan, kuin valehtelua!
- Larvanto
larvanto kirjoitti:
Eihän tuossa muuta ollutkaan, kuin valehtelua!
"Tuossa"?
- larvanto
Larvanto kirjoitti:
"Tuossa"?
No ihan tuossa Sinun kirjoituksessasi: mitä muutakaan Sinun juttusi on kuin VALEHTELUA!!!!!!
- Trollitsuohon
Larvanto kirjoitti:
Joku on väärässä paikassa? Ylläpidolla on toki oikeus valita asiakkaansa.
Ja muista: valehdella saa, mutta ei väittää toista valehtelijaksi. Tai eihän valehdella saisi, mutta tekoäly ei tuosta aloituksesta mitään valhetta tunnista... 😉Älä ruoki trollia.
- Trollitsuohon
larvanto kirjoitti:
No ihan tuossa Sinun kirjoituksessasi: mitä muutakaan Sinun juttusi on kuin VALEHTELUA!!!!!!
Älä ruoki skodakehuja trollia.
- Larvanto
Alkavat jo skodakriitikkotrollit lähteä puolustamaan oikeuksiaan meitä pahantekijöitä vastaan ja hyvä niin. Tai Isosian tapauksessa lähtevät karsinastaan. Oliko Atrian auto tulossa noutamaan?
- trollit.Jänteviksi
Tsot tsot, muistetaampa pitää trollika laihiksella, pulskistuu muuten.
- Kovarassi
Audi se oli.löytyy ihan video..
- skädäm_
No kun ei ollut Audi. En käsitä miksi ylläpito senkin aikaisemman kirjoitukseni poisti. Video liittyy Helsingissä olleesen aikaisempaan tapaukseen. Tämän tapauksen viranomaistiedotteessa eikä muussakaan uutisessa mainittu auton merkkiä.
- awinkawink
Tyypillistä käytöstä itäautoilijalle, tuommoinen agressiivinen liikennekäyttäytyminen on ainoa tapa saada housuihin jotain kovaa. Siinä eufooriassa jo valmiiksi huono ajoneuvon käsittelytaito ja syöksypakastimen kiikkeryys korostuu ja penkkaanhan sitä sitten mennään että heilahtaa. Militantille jää helppo työ käydä poimimassa iikori autosta. Holotna holotna vaan toteaa sokotan kuljettaja näillä keleillä.
- linkit_laiskoille
Kopsaa toki tänne muutama näyte noista otsikoista - lähde mainiten.
- Ottaako.taas.koville
No mutta..onhan tuo uutisoinnin aihe kun skoodalla ohitetaan. Ja onnistuu sekin vaan jalkakäytävällä, muuhun siitä skeidasta ei olekaan
- korttipoies
Ajoikeus pois skootaihmiseltä, ei törttöily itäautolla kuulu liikenteeseen missä oikeitakin ihmisiä liikkuu.
- NiinpäTietysti
Tietysti skodistilla oli kiire johonkin alennusmyyntiin tai ilmaisten ämpärien jonoon.
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Asiakkaalle ei myyty energiajuomaa - tuomio tuli syrjinnästä
Vaikka oli ilmeisesti täysi-ikäinen. Tosin ei lapsiakaan saisi syrjiä, koska oppivat helposti itsekin syrjimään, jos koh402624Miksi aina pitää kilpailla parhaudesta?
Mua ärsyttää se, että kaikki kilpailut ja visailut keskittyvöt aina siihen, kuka on paras missäkin. Tänäkin aamuna tuli601975Pakkoruotsista luopumalla kymmenien miljoonien säästöt
Pakkoruotsin opiskelun kustannuksista ei ole juurikaan tehty kustannusselvityksiä, mutta joidenkin arvioiden mukaan siit521839- 911663
Luterilaisen kirkon koko kastekaava on väärä
Uudessa testamentissa on kaksi täysin ristiriidassa olevaa kastekäskyä Matt 28:19 ja Ap. t. 2:38. Matteuksen evankeluimi411494Kerro minulle
Miksi teit niinkuin teit? Miksi kielsit tunteesi minua kohtaan. Miksi et halunnut että tiedän oikeasti mitä tunnet. Etkö621095Seksuaalinen ahdistelu, naisten vähättely ja törkeä käytös naisia kohtaan kukkii rakennustyömailla
Tällainen lienee ihan tavallisista kaikilla "äijävaltaisilla" työpaikoilla. Kaikki miesvaltaiset alat eivät ole toksise1211045Miten Yxäri iskettiin?
Voisin tässä unta odotellessani kertoa, miten mieheni lähestyi minua. Tunsimme entuudestaan. Hän kyseli minulta aina j1661021Kristinuskossa Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimessä
Jeesuksen kehoitus kastamiseksi Isän ja Pojan ja PH:n nimeen. Matt 28:19: "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun378995Rakkaalle J miehelle.
Hitto mulla on sua ikävä. Haluisin heti nyt tulla sun syliin ja suudella sua.ja, ja ja... Hirveä ikävä.64965