Taas kerran röyhkeä skodailija otsikoissa

Nolo_kääkkänä

Autoilijat hieraisivat silmiään Lauantaina Hyvinkäällä.

Uudenmaankadulla yksi autoilija sai tarpeekseen muiden perässä köröttelystä. Hän lähti ohittamaan edellä ajajia ja koukkaisi kevyenliikenteenväylälle. Hän yritti päästä kolmen henkilöauton ohi.

Silminnäkijät kertovat poliisille, miten keskustan suunnasta tullut auto lähti ohittamaan edellä ajaneita siirtymällä tien Puolimatkan koulun kohdalla oikealle kevyen liikenteen väylälle.

– Samaan aikaan kevyenliikenteenväylällä ollut jalankulkija oli hypännyt lumihankeen välttääkseen mahdollisen auton alle jäämisen, poliisi raportoi tapahtumista tiedotteesta.

Kun hurjastelija pääsi kolmen auton ohi, hän siirtyi takaisin ajotielle.

Siinä vaiheessa kuljettaja menetti autonsa hallinnan. Auto osui tien oikeassa reunassa olleeseen liikennemerkkiin ja päätyi lopulta lumihankeen.

26

123

    Vastaukset 26

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Skeidaajilla on ainainen kiire abc asemalle syömään possua härkänä ja pelaamaan veikkauksen pelikoneita ja viemään veikkauskuponkeja 80 luvun tyyliin paperivesioina, rillit huurussa

    • skädäm_

      Ilmoitettu asiattomaksi. Aloitus on valheellinen ja harhaanjohtava, sillä uutisoinnissa ei missään kohden mainita mitään automerkistä.

      • Larvanto

        Ethän ruoki trollia. Voit toki ilmoittaa, mutta turha trollille on huomiota jakaa.


      • Älä sinä näärän nääpykkä jäpätä siellä taas. Sinulla ei ole oikeutta puhua eikä kirjoittaa jos et pysty osoittamaan aloitusta vääräksi.


      • Huolesta_huolestunut
        Larvanto kirjoitti:

        Ethän ruoki trollia. Voit toki ilmoittaa, mutta turha trollille on huomiota jakaa.

        Pidetään Skodapalsta elossa!


      • Larvanto kirjoitti:

        Ethän ruoki trollia. Voit toki ilmoittaa, mutta turha trollille on huomiota jakaa.

        Ja sinä saisit jo pikku hiljaa ymmärtää, että te kehujat olette niitä trolleja. Asiallinen kritiikki ja skooda kuskien aggressiivisen ja liikennettä vaarantavan ajotavan raportoiminen tänne on pyyteetöntä hyväntekeväisyystyötä.


    • Tuliko kenellekkään yllätyksenä että skoda lähti lapasesta?

      • Niksula-TV

        No ei todellakaan, sellaista huojuntaa vaappumista ja pomputusta (jäykkääkin jäykempi taka-akseli, ja jousitus, jota on jopa lehtijousipakkoihin verrattu), tuo Skeidasten meno kun on. Ihme että noinkin vähän sattuu haavereita skeida köntsäkkeille.


    • skädäm_

      Tässä joutuu näköjään tappelemaan sekä trollia vastaan, että ylläpitoa vastaan. Vaikka alkuperäisessä viranomaisten tiedotteessakaan ei ole mainittu auton merkkiä, niin tarkoituksella vääristelty tieto pysyy palstalla, sen sijaan kaikki oikaisupyrkimykset poistetaan "asiattomina".

      • Larvanto

        Joku on väärässä paikassa? Ylläpidolla on toki oikeus valita asiakkaansa.

        Ja muista: valehdella saa, mutta ei väittää toista valehtelijaksi. Tai eihän valehdella saisi, mutta tekoäly ei tuosta aloituksesta mitään valhetta tunnista... 😉


      • larvanto

        Eihän tuossa muuta ollutkaan, kuin valehtelua!


      • Larvanto
        larvanto kirjoitti:

        Eihän tuossa muuta ollutkaan, kuin valehtelua!

        "Tuossa"?


      • larvanto
        Larvanto kirjoitti:

        "Tuossa"?

        No ihan tuossa Sinun kirjoituksessasi: mitä muutakaan Sinun juttusi on kuin VALEHTELUA!!!!!!


      • Trollitsuohon
        Larvanto kirjoitti:

        Joku on väärässä paikassa? Ylläpidolla on toki oikeus valita asiakkaansa.

        Ja muista: valehdella saa, mutta ei väittää toista valehtelijaksi. Tai eihän valehdella saisi, mutta tekoäly ei tuosta aloituksesta mitään valhetta tunnista... 😉

        Älä ruoki trollia.


      • Trollitsuohon
        larvanto kirjoitti:

        No ihan tuossa Sinun kirjoituksessasi: mitä muutakaan Sinun juttusi on kuin VALEHTELUA!!!!!!

        Älä ruoki skodakehuja trollia.


    • Larvanto

      Alkavat jo skodakriitikkotrollit lähteä puolustamaan oikeuksiaan meitä pahantekijöitä vastaan ja hyvä niin. Tai Isosian tapauksessa lähtevät karsinastaan. Oliko Atrian auto tulossa noutamaan?

      • trollit.Jänteviksi

        Tsot tsot, muistetaampa pitää trollika laihiksella, pulskistuu muuten.


    • Kovarassi

      Audi se oli.löytyy ihan video..

      • skädäm_

        No kun ei ollut Audi. En käsitä miksi ylläpito senkin aikaisemman kirjoitukseni poisti. Video liittyy Helsingissä olleesen aikaisempaan tapaukseen. Tämän tapauksen viranomaistiedotteessa eikä muussakaan uutisessa mainittu auton merkkiä.


    • awinkawink

      Tyypillistä käytöstä itäautoilijalle, tuommoinen agressiivinen liikennekäyttäytyminen on ainoa tapa saada housuihin jotain kovaa. Siinä eufooriassa jo valmiiksi huono ajoneuvon käsittelytaito ja syöksypakastimen kiikkeryys korostuu ja penkkaanhan sitä sitten mennään että heilahtaa. Militantille jää helppo työ käydä poimimassa iikori autosta. Holotna holotna vaan toteaa sokotan kuljettaja näillä keleillä.

    • linkit_laiskoille

      Kopsaa toki tänne muutama näyte noista otsikoista - lähde mainiten.

    • Ottaako.taas.koville

      No mutta..onhan tuo uutisoinnin aihe kun skoodalla ohitetaan. Ja onnistuu sekin vaan jalkakäytävällä, muuhun siitä skeidasta ei olekaan

    • korttipoies

      Ajoikeus pois skootaihmiseltä, ei törttöily itäautolla kuulu liikenteeseen missä oikeitakin ihmisiä liikkuu.

    • NiinpäTietysti

      Tietysti skodistilla oli kiire johonkin alennusmyyntiin tai ilmaisten ämpärien jonoon.

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      111
      1348
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      911
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      736
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      132
      697
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      607
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      94
      485
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      480
    11. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      468
    12. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      467
    13. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      94
      457
    14. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    15. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    16. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      448
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    18. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    19. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      410
    20. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    Aihe