Asun 40-luvulla rakennetussa mummonmökissä, jonka kylkeen jossain vaiheessa on tehty veranta. Edellinen omistaja on muuttanut verannan "lämpimäksi" tilaksi ja siirtänyt sisäänkäynnin sivuovelle. Veranta toimii nyt siis pienenä makuuhuoneena/alkovina.
Itse olen asunut talossa nyt jokusen vuoden, ja kieltämättä olen aiemminkin ajatellut, että alkovin lautalattia on aika vilpoinen näin pakkaskeleillä. Muuten alkovi on oikeastaan mukavasti hiukan muuta taloa viileämpi, koska on askeleen alempana keittiöstä (ja lopputalosta). Minulla lämpömittari sängyn yläpuolella silmänkorkeudella, ja sd näyttää 17 astetta. Sänky on tästä mittarista melkein metrin alempana, mutta vielä ihan siedettävä. Mutta tänään otin lämpömittarin lattianrajaan ja selvisi, että lattialla lämpöä on vain 3 astetta. Ohjelmassa on kesällä muutenkin parannella alkovia, mutta mitä ilmeisimmin lisäeristystä täytyy laittaa. Lattiassa on korkeuden puolesta varaa lisätä eristystä, mutta voiko sen laittaa suoraan lautalattian päälle? Tarkoitus olisi harvan lautalattian sijaan (päälle) laittaa muovimatto, joka tuntuu jo itsessään vähän lämpimämmältä jalan alla.
Kylmään lattiaan lisäeristys?
Varpaat_jäässä
1
363
Vastaukset 1
- muuraripeikko
antaako siis huonekorkeus myöten, tehdä eristys sisäpuolelle? Spu eristeellä saa varmasti lämpimän lopputuloksen. Tolki olisi hyvä katsoa, kuinka alapuoli on toteutettu, ettei tule ikäviä yllätyksiä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 43935
- 95903
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19775- 116721
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80668- 43621
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔34604Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45600- 19586
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke20535- 33533
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.66509- 36502
- 25492
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44476Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok106467Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka132460- 44454
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7427