Mikä mättää thaimaalaisia

mittatäynnä

Kävin Thaimaassa vähän aikaa sitten ja meinasi mennä hermot. Kysyin ohjeita paikallisilta kun olin eksynyt mopoedilla. Kertoivat minne suuntaan pitäisi mennä ja kääntyillä. Noudatin ohjeita mutta menin umpikujaan Kysyin ohjeita paikallaolleilta. Noudatin ohjeita ja tulin samaan paikkaan eri reittiä. Sanoin että päädyin umpikujaan. Antoivat uudet ohjeet ja olin sen jälkeen enemmän eksyksissä. Valehtelevat päin naamaan nauramalla.

7

206

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mai.ruu

      Thaimaalaisilla ei ole suuntavaistoa ja he eivät voi sanoa, etteivät tiedä tai ymmärrä, koska omasta mielestään menettävät silloin kasvonsa.

    • Näinpä. Thaimaalainen ei "tahallaan/kiusallaan" ohjaa väärin, vaan heillä kynnys sanoa että "en tiedä" on erittäin suuri, eli mielummin sanovat jotain ohjeita kuin "en tiedä". Avuliaita monasti ovat. Itse kun olen ollut reissussa varsinaisten turistialueiden ulkopuolella ja karttaa katsonut, niin hyvin äkkiä paikalle on pysähtynyt paikallisia jotka kysyvät mitä etsin ja voivatko auttaa.

    • RajatKiinniPerkeleee

      Thaimaalaiset ovat huonokäytöksisiä , jopa röyhkeitä, pitävät vaaleaihoisia alempiarvoisina, RASISTIT PERKELE! Itse en tuollaiseen maahan matkustaisi missään nimessä!

      • luuserille

        Johtuu siittä että sun sossuavustukset ei riitä lippuun.


    • Pattayallejees

      Kirjoittaja on neropatti joka ei saa mopoa edes käyntiin kysymättä joltakin neuvoa.
      Thaimaalaiset kyllä neuvoo hyvin mielellään ellei kielimuuri ole esteenä.
      Matkan lyhyys tai pituus vaan saattaa olla vähän sinne päin. Lähellä voi olla kaukana jne.

    • HuhHui

      Totta on; aina kun kysyy heille tulee kinaa keskenäänkin minne pitää mennä! Se ei ole ilkeyttä, joku softassa ei pelaa... :-)
      Esim matka Pattayalta Ban Pheiin oli painajaista kun otin piraatti taksin,. Poika eksyi ja kyseli ja eksyi enemmän! Auttajat kinasi keskenään ja huitoi eri suuntiin.
      Olin esittänyt että ottaa Bangkokista tulevalle moottoritielle heti Pattayalla mutta ei - lähti ajamaan rantaa pitkin. Ja sitä riitti. 3 x kyseli ja eksyi kauemmaksi oikeasta tiestä. Ei käyttänyt navigaattoria vaikka oli komea puhelin kojetaulussa. 3,5t kesti, liekö saanut bensarahat, annoin 40TBH tippiä 1000n päälle. Ei ollut onnellisen näkönen... mutta diili oln diili.

      • JjjjjjjJ

        Reppanat.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      114
      2758
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      29
      1341
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      103
      1207
    4. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1007
    5. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      997
    6. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      133
      968
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      56
      855
    8. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      40
      688
    9. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      22
      683
    10. Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja

      Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      110
      632
    Aihe