Miten lisää lämmitystehoa mökkiin?

TakastajaKainuusta

Viimeisenä olevana linkissä on projektin pohjapiirros.

Mutta itse asiaan:

Minulla on Kainuussa vanha, tunnelmallinen ja hyväkuntoinen hirsimökki kauniilla paikalla. Mökissä ei ole muita mukavuuksia kuin aurinkosähkö. Akusto on varsin suuri, joten aurinkoisempina vuodenaikoina valaistus ja TV-ovat aina tarjolla.

Mökki on puolitoistakerroksinen. Alakerta on noin 80 neliötä, yläkerta samankokoinen, mutta katto on laskeva.

Mökki on talviasuttava ja varsin tiivis, mutta mökin rakentanut kertoi keskittyneensä eristyksen suunnittelussa enemmän mökin terveyteen kuin energiatehokkuuteen.

Näin kovimmilla pakkasilla sen tuntee. Pitkäaikaista lisätehoa tarvittaisiin.

Mökissä on kolme tulisijaa.

-Tiilerin Jussi-kulmatakka
-Jotulin suuri F400 kamiina
-Tiilerin Hemmo

Kamiinaan menee pitkä puu ja se lämmittää tehokkaasti. Myös hellasta on merkittävä apu lisälämmön tuottamisessa.

Itse takka ei kuitenkaan kylmemmillä ilmoilla riitä mökkiä lämmittämään, minkä vuoksi kamiinassa palaa melkein jatkuva tuli. Vaikka puita ei jatkuvasti tarvitsekaan lisäillä, niin tahtoisin päästä jatkuvasta kamiinan poltosta eroon.

Ongelma on sekin, että ennen kuin takka lämpiää pinnaltaan edes 50-asteiseksi, sitä joutuu polttelemaan pitkät tovit. Ratkaisu ei ole mukava ihmiselle, joka ei asu mökissä jatkuvasti.

Tällä hetkella vaihtoehtoja on kaksi.

1. Ostan Jussi-takan tilalle tehokkaammin lämmittävän vuolukivisen kulmatakan. Harmi kyllä, suurimmat löytämäni kulmatakat vuolukivisinä ovat noin kahden tonnin painoisia. Saisi olla suurempi.

2. Lisään makuuhuoneen puolelle uuden varaavan tulisijan. Hormin lähtö sopisi yläkertaan.

3. Poistan ruokailutilan ja olohuoneen välisen seinän kokonaan (nytkin siinä on suuri ja korkea aukko) ja laitan seinustalle yli 3,5 tonnin painoisen vuolukivisen leivinuunin.

Metityttäviä kysymyksiä:
-Leviääkö lämpö makuuhuoneesta muihin tiloihin.
-Pystyykö yli 3,5 tonnin leivinuunia hallitsemaan, jos vaikka lämpötila laskee nopeasti.
-Jos Jussin korvaa vuolukivitakalla, niin riittääkö noin kahden tonnin takka lämmittämään koko tilan.

Mitä itse tekisitte?

https://i.imgur.com/4ULX29H.png

19

1314

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 2000a

      Jos mökissä on -15c kun sinne menee niin kestäähän se ennen kuin paikat lämpee. Kyllä noilla tulisijoilla jo pitäis pärjätä ,tai sitten on tosiaan huonot eristeet. Oletko talvella ollut pitempään mökillä, miten pärjää kun on jo paikat lämpimät? Tuo nurkkatakka nyt vaan on niin ettei siitä tosiaan saa äkkiä lämpöä. Eikä kerralla kannata polttaakkaan jos reilu pesällisen.

    • onnellinenSipokki

      Kirjoituksestasi ei tule ilmi käyttötarkoituksesi ja vaatimuksesi. Oleiletko talvella mökillä viikonloppuja, vai viikkoja putkeen? Kuinka lämpimäksi mökin haluat suhteessa ulkoilmaan?

      Kuten 2000a kirjoittaa pitäisi kyseisten tulisijojen jo pitää mökkisi lämpimänä.

      Otathan huomioon
      - Mitä massiivisempi tulisija, niin sitä hitaammin siitä saa lämpöä
      - Hirret tarvitsevat lämmitäkseen todella paljon energiaa
      - Kamiina on nopein ja tehokkain lämmöntuottaja
      - Varaavat tulisijat varaavat sekä lämpöä, että kylmää
      - Lämpö karkaa yläkertaan, jos sinne on reitti vapaana

      Itsellä hirsimökissä alkulämmöt tehdään kamiinalla ja takkaa, sekä leivinuunia aloitetaan lämmittää varovasti. Talvella leivinuunin kylki on jo seuraavana aamuna sulanut, mutta eipä tuosta vielä tuossa vaiheessa juurikaan lämpöä ole tullut. Toisena päivänä ja siitä eteenpäin leivinuuni onkin sitten päälämmittäjä.

      Tulisijat kannattaa jakaa kahteen ryhmään. Toisessa on kamiinat ja kiertoilmatakat, jotka lämmittävät nopeasti ja suurella teholla. Toisessa sitten massiiviset takat/uunit, jotka varaat lämpöä ja lämmittäminen helpottuu. Ensimmäisillä mökki lämpimäksi ja sen jälkeen ylläpito jälkimmäisillä. Talvella tämä ylläpito tarkoittaa toisen päivän illasta eteenpäin.

      • Mahdotontiedonjano

        Tervehdys Lievonen!
        Onkos sun leivinuunis tämmöistä
        kääntöliekki mallia??


      • onnellinenSipokki
        Mahdotontiedonjano kirjoitti:

        Tervehdys Lievonen!
        Onkos sun leivinuunis tämmöistä
        kääntöliekki mallia??

        No en kyllä ole Lievonen, enkä känntöliekistä ole ikinä kuullutkaan.

        Leivinuuni on tuollainen tavallinen. Menee metrin halkoa sisään. Palokaasut ohjautuvat takaa ylös, siitä eteen pesän yläpuolelle, ylhäältä poskia pitkin alas, sieltä taakse ja hormiin.


    • EiTykkääTakasta

      Takka ei ole lämmityslaite. Meillä takka purettiin ja tilalle hankittiin Kerman Saven kaakeliuuni. Nyt on lämmin.

    • EiTykkääTakastaOllenkaan

      Takka ei ole lämmityslaite. Meille hankittiin Kerman Saven kaakeliuuni. Nyt on lämmin.

    • TakastajaKainuusta

      "Kuten 2000a kirjoittaa pitäisi kyseisten tulisijojen jo pitää mökkisi lämpimänä."

      Tarkennan vielä, että ongelma ei ole se, etteikö lämmintä riittäisi. Kamiinan teho lienee vajaat kymmenen kilowattia ja hellakin puskenee yli viisi kilowattia. Sillä teholla lämmittää jo melkoisen juhlasalin.

      Ongelma on se, että pitäisi saada enemmän pysyvää lämpöä, jottei tarvitsisi käyttää jatkuvalämmitteisiä tulisijoja niin usein.

      Tarvitsisin siis lisää varaavuutta.

      Jään eläkkeelle parin vuoden päästä, minkä jälkeen mökillä tullee vietettyä pitkiä aikoja, myös talvisin.

      • 2000a

        Ongelma on se, että pitäisi saada enemmän pysyvää lämpöä, jottei tarvitsisi käyttää jatkuvalämmitteisiä tulisijoja niin usein.........
        No eihän silloin kannata ainakaan nurkkajussia poistaa jos ehjä tulisija. Onkohan tuo hemmon ja kamiinan piippu tiilipiippu? Varaisi jo aika paöjon kun on yläkertakin. Ainakin kannattaa hemmon leivinuunia käyttää ja se edessä oleva pelti sitten kiinni ettei mene suoraan hormiin.


      • onnellinenSipokki

        Vertailun vuoksi oma tilanteeni.

        Kamiinalla alkulämmöt. Sen jälkeen tuolla hoituu pelkästään roskien poltto.

        Leivinuunia (2tn.) alan lämmittämään samalla, mutta se tosiaan lämmittää vasta seuraavana päivänä. Talvella tulee käytännössä poltettua pari pesällistä melkein joka päivä, pakkasista tietenkin hieman roikkuu paljonko tuossa tulee tulta pidettyä, mutta päälämmönlähde joka tapauksessa.

        Noiden lisäksi on avotakka johonka on asennettu Harvian takkasydän Panorama 650. Takkasydän on toteutukseltaan todella huono, pieni arina, ei toisioilmaa, onnettoman pieni tuhkaluukku, pieni pesä, jne. Takan lämmitys alkaa myös heti mökille tultua.

        Hyvää tuossa takkasydämessä on se, että siinä on kiertoilma. Lämmittää siis nopeasti ja suhteellisen tehokkaasti. Avotakassa on tiiliä joku 4tn., joten takkasydämen palokaasut poistuessaan lämmittävät tuota massaa. Hormiin matkalla takassa on mutka jonka avulla kaasut koukkaavat melkein lattian tasolle ennen poistumistaan hormiin. Pelti, jolla saa tuon koukkauksen aikaiseksi kunhan hormi lämpenee ja vetää. Tunnelmaa sydän kyllä tuo ison luukkunsa ansiosta. Takassa tulee poltettua talvella tulta monta tuntia tyypillisesti. Eli koko 4 tn. takka lämpenee hyvin.

        Noilla lämpenee 100m2 hirsimökki, joka 1800- luvun lopulta. Ikkunat ja ovet alkuperäiset. Ainoastaan sisäovet "uutta". Villaa lattiassa ja katossa 10cm. 35 astetta yli ulkolämpötilan hoituu helposti. Sen jälkeen joutuuu puuta polttamaan aika urakalla. Itselle lämmitys on riittävä.

        Kaminan poltto, jota käsittykseni mukaan joudut polttamaan, että mökkii pysyy lämpimänä, ei ole kovinkaan näppärää. Käsitin, että tämä on ongelmasi.

        Mökistäsi et kerro tarkemmin. Erona ainakin on yläkerta. Onko se käytössä? Saako sen suljettua, jos ei ole? Tuohan käytännössä tuplaa lämmitettävän alan ja lämpö nousee lisäksi ylös.

        Ehkä kannataisi tutkia mökin lämpövuotoja enemmän. Kirjoitit, että edellistä ei ole energiankulutus kiinnostanut, niin puutteita voi olla paljonkin. En nyt tällä tarkoita mitään passiivitaloa, vaan isoimpia vuotoja.
        - Yläkerta kiinni
        - Jos ei yläkertaa suljeta, niin minkälaiset eristykset yläpohjassa, vai pelkkä lauta
        - Ikkunat tuplat
        - Ovet tuplat, vai pelkkä yksinkertainen puuovi
        - Onko karmeissa oravan kokoisia reikiä
        - Meneehän pellit kiinni ja onhan tuollaiset hormeille

        Ja ei nyt mikään moite, mutta tulisijojen käyttö ei kaikilla ole hanskassa. Jokainen tulisija tarvitsee hieman oman tapansa.

        Varaavuutta saat ainoastana massalla. Kun nyt jo sinulla on leivinuuni (vaikkakin pieni) ja takka, niin onhan noissa jo massaa luokkaa 3tn. Pitäisi varata OK. Jos paikka on lisätulisijalle, niin miksei tuollaisen voi halutessa asentaa.

        Kysymyksiisi:
        "-Leviääkö lämpö makuuhuoneesta muihin tiloihin."

        Ei kovinkaan tehokkaasti. Tavallinen takka/uuni (ei kiertoilma) toimii pääasiassa säteilemällä. Aukkojen tulee olla tilojen välillä isot ja ylös saakka auki, että ilma kiertää riittävästi.

        -Pystyykö yli 3,5 tonnin leivinuunia hallitsemaan, jos vaikka lämpötila laskee nopeasti.

        Ei tuo massa vuotavassa mökissä ole ongelma. Ja eiköhän säätiedotukset toimi Kainuuussakin, joten tietää paljonko tarvitsee yötä ja seuraavaa päivää varten lämmittää.

        "-Jos Jussin korvaa vuolukivitakalla, niin riittääkö noin kahden tonnin takka lämmittämään koko tilan. "

        Jussissa voi tietenkin olla villat välissä, joka alentaa mökkioloihin liikaa takan tehoja. Hieman kuulostaa siltä, että tuolta villat löytyvät, kun kirjoitat, että pinta ei lämpene kuin 50- asteiseksi. Varaavuutta on sama 2tn edelleen, mutta lämmönluovustaika on villoilla liian pitkä, eikä uusia pesällisiä voi polttaa tarpeeksi tiheään. Jos tuolta villat löytyy, niin katsoisin minkälaisella työllä villat saa poistettua. Onnistuuko avaamalla yläkautta ja poistamalla, vai edellyttäkö koko kuoren rikkomista.

        Niin. Villathan on tarkoitetu uudehkoon omakotitaloon, eikä mökkiin.

        Et myöskään kirjoita käytätkö Hemmoa kuinka lämmittämiseen. Jos et juurikaan ja Jussissa villat, niin ongelma on selvä. Liian vähän tehoja ja myös massaa ja kamiina jää nykyään ainoaksi tehokkaaksi lämmittäjäksi.


    • öööööööö

      Saunan kiuas 2 tunnin jälkeen kalsarikelit..

    • Uudisrakentaja

      Oma uudehko omakotitaloni kuluttaa papereiden mukaan 28 wattia per neliö 20 pakkasasteessa. Tuosta kun pakkanen vielä nousee, huomioidaan hirsiseinät ja huonompi eristys niin ei mökkiä varmasti yhdellä tai edes kahdella tiilisellä kuoritakalla lämpimänä pidetä.

      160 neliötä on kuitenkin aika paljon.

    • xxxxmzzz

      """Minulla on Kainuussa vanha, tunnelmallinen ja hyväkuntoinen hirsimökki kauniilla paikalla."""

      Ylläoleva kertoo miksi lämmitys ei riitä rakennuksen lämmön ylläpitoon.
      Laita sisäpuolelle 50mm eristys ja päälle ohutta paneelia, samalla laita kunnolliset ikkunat. Näin riittää nykyinen laitteisto lämmittämiseen.

    • ei_oikotietä_onneen

      Ei tässä mikään auta. Jos lämmöneritys ei ole ihan mahdottoman kehno, varaavat takat riittävät lämpötilan ylläpitoon sen jälkeen, kun koko rakennus on lämmitetty kauttaaltaan. Veikkaan, että mökiltä poistumisen jälkeen menee vuorokausi tai parikin ennen kuin lämpötila laskee ulkoilman tasolle.

      Kun mökkiä aletaan lämmittämään, em. ilmiö tapahtuu käänteisenä eli menee pari vuorokautta ennen sisälämpötilan vakiintumista, jos käytettävissä on ainoastaan vakiolämpötilan ylläpitoon mitoitetut lämmittimet (varaavat takat).

      Jos rakennus halutaan nopeasti lämpimäksi, puhutaan ns. ylöslämmityksestä. Tähän tarvittava teho on paljon suurempi kuin lämpötilan ylläpitoon tarvittava ns. lämmityksen mitoitusteho.

      Kun lämmönlähteenä käytetään puuta, niin kopasta saa XX kWh. Esim. jos poltellaan varaavassa takassa 2 kertaa päivässä pesällinen puuta. Puupanoksessa energiaa 8 kWh, mistä saadaan talteen 6,4 kWh (takan hyötysuhde 80 %). Takka luovuttaa tämän 12 h aikana sisälle -> keskim. lämmitysteho huikeat 0,53 kW per takka. Eipä ihme, ettei riitä.

      Sitten tämä kamina. Poltetaan sama määrä puuta reilussa tunnissa, hyötysuhde 70 % -> keskiteho 5 kW.

      Jos ei ylöslämmityksen aikana kiinnosta mättää puuta kaminaan, niin sitten asia pitää hoitaa esim. huudattamalla päivän ajan 3 kW lämpöpuhallinta (ns. raksalämmitin).

      • takalle_kaveri

        Hups, eihän mökissä ollut kuin 1 takka. Ei se kovilla pakkasilla yksinään riitä, ainakaan millään 2 pesällistä päivässä -tyylillä lämmitettynä.

        Enemmän tehoa saa vähemmän lämpöä varaavilla vekottimilla., esim Porin Matti tai puuliesi. Toisaalta näissä pitää sitten polttaa useampi pesällinen puuta vuorokaudessa.

        Minusta mökissä on nykyisellään jo hyvä setti -nopeaa lämpöä antava kamina, varaava takka ja liesi näiden välissä, joten ylöslämmitykseen löytyy tehoja (jos vaan jaksaa lappaa puuta näihin).

        Kun kerran takka ei yksinään riitä kovilla pakkasilla, laittaisin sille avuksi kaverin, joka jeesaa yön yli. Eli Porin Matti (...ehkä varauskyvyltään turhan niukka) ... pieni pönttöuuni ... varaava takka.


      • 2000a

        Jos jussissa polttaa kaks pesällistä vrk niin taitaa olla jatkuva teho jo yli 2Kw luokkaa. Ja hemmo antaa yön yli myös 2Kw luokkaa


    • hauskaa_

      Täytyy olla huumoria! Joka huoneessa on lämmityslaite eikä muka riitä. Rakennus on varmaan jokseenkin eristämätön jos sitä onkaan.

      • afds412

        Et sinäkään taas näköjään lukenut kirjoitusta. Eihän kysymys ollut lämmönpuutteesta vaan varaavan lämmön puuutteesta.


    • TimoHeikkilä

      Uuniseppien ja Tiilerin takat eivät täytä vuoden 2022 päästömääräyksiä. Jos ostat nyt Uuniseppien tia Tiilerin takan, talosi jälleenmyyntiarvo laskee 2022 alusta lähtien. Uunisepät ja Tiileri eivät saaneet takkoihinsa edes vuoden vuoden 2018 alusta pakollisiksi tulleita energiamerkkejä. Itse ostaisin vain sellaisten takkavalmistajien takkoja, joiden takoissa on energiamerkit ja jotka täyttävät vuoden 2022 päästörajat.

      • willegalle

        Sinä taidat olla se "maailman lopun" ennustaja mikä jauhaa vain omaa jargonia. Nyt on vasta vuosi 2019 ja varmasti molemmat toimijat tekevät töitä sen eteen, että pääsevät noihin 2022 määräyksiin.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6729
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4360
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      272
      2783
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2090
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1643
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1437
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1141
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1127
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1114
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1081
    Aihe