Haluan kuolla

Mä olen vaan niin helvetin uupunut elämään, etten yksinkertaisesti jaksa enää.. olen ollut jo viisi vuotta, eikä kukaan tiedä mitään, koska ulkopuolisen silmin mulla näyttäis olevan kaikki hyvin. Olen parikymppinen nainen, mulla on asunto, opiskelut, perhe, kaverit, lemmikkieläin ja harrastus. Pidän itseni kunnossa treenaamalla ja lenkkeilemällä, väsyneen naaman pidän piilossa tuhdin pakkelikerroksen alla. Lasittunutta katsetta en saa piilotettua, mutta aina voi esittää iloista ja onnellista, vaikka kuinka pahaa tekisi. Kulunut vuosi on ollut mulle kaikista raskainta aikaa, nimenomaan henkisesti ja olen monta kertaa meinannut tehdä itsemurhan. En vaan ole keksinyt kunnollista tekotapaa ja millä saisin hengen pois välittömästi. Pimeällä junaraiteilla makaaminen houkuttaa, mutta kylmä tulisi odotellessa.

Ei, en kaipaa mitään jeesushöpinöitä tai hae apua -kommentteja. Mä olen jo luovuttanut.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Minkä olen luovuttanut ja kenelle? Minusta kirjoituksesi on todistus että sulla mielestäsi vois kuitenki olla toivoa

Äänestä

Mä ymmärtäisin sua jos sul ei ois perhettä eikä kavereita. Joten mikä on? Kaikilla ei ole kavereita, joutuvat pärjäämään kaikessa yksin ilman tukea. Ei asiat niin huonosti ole, sun tuntees vie mukanaa.

Äänestä

Minusta aloittaja olet uupunut. Kaiken suorittamisen takia alkaa fysiikka loppua ja sitä myöten henkinen jaksaminen. Kaikki harrastukset vaan pois vähäksi aikaa ja lepoa. Opinnoista sairauslomaa. Tutulta kuulostaa. Uupumukseen ei kannata mitään urheilua alkaa ottaa lääkkeeksi, vaan lepoa. Lemmikkiäkään ei jaksa hoitaa jos se on koira, kun vaatii ulkoilua.

Uupumus pitkittyessään aiheuttaa masennusta. Aivokemia muuttuu. Kannattaa hoitaa itseään koska kukaan muukaan sitä ei tee.

Äänestä

tulisin mielelläni mukaan raiteille

Äänestä
  • Jos saa elämän raiteilleen, ei tarvitse mennä raiteille, paitsi ehkä kylien raiteille

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


letmedie kirjoitti:

Mä olen vaan niin helvetin uupunut elämään, etten yksinkertaisesti jaksa enää.. olen ollut jo viisi vuotta, eikä kukaan tiedä mitään, koska ulkopuolisen silmin mulla näyttäis olevan kaikki hyvin. Olen parikymppinen nainen, mulla on asunto, opiskelut, perhe, kaverit, lemmikkieläin ja harrastus. Pidän itseni kunnossa treenaamalla ja lenkkeilemällä, väsyneen naaman pidän piilossa tuhdin pakkelikerroksen alla. Lasittunutta katsetta en saa piilotettua, mutta aina voi esittää iloista ja onnellista, vaikka kuinka pahaa tekisi. Kulunut vuosi on ollut mulle kaikista raskainta aikaa, nimenomaan henkisesti ja olen monta kertaa meinannut tehdä itsemurhan. En vaan ole keksinyt kunnollista tekotapaa ja millä saisin hengen pois välittömästi. Pimeällä junaraiteilla makaaminen houkuttaa, mutta kylmä tulisi odotellessa.

Ei, en kaipaa mitään jeesushöpinöitä tai hae apua -kommentteja. Mä olen jo luovuttanut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu