Pyhäjärvi on tehnyt itsestään suuren vitsin!

Kerrassaan, onhan kerrassaan rankkaa olla päättäjänä Pyhäjärvellä. Kuntalaiset eivät enää ujostele, tulevat missä vaan vaatimaan vastauksia kiperiin ajankohtaisiin kysymyksiin. Mitä niihin osaa vastata? Pitäisi varmaan osata, kun kerran valtuutettuna on.
Ykköskysymyksiä ovat juuri nyt, mistä otetaan vielä pois, että saadaan rahoitus kulttuuritaloon?
Vanhusten hoito, kotihoitoineen on heikossa nosteessa, rahaa lähtee näillä töin.
16<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Kourallinen kuntalaisia tulee vaatimaan päivittäin sadoilla kirjoituksilla päättäjiä tilille! Meitä on ainakin kolme, että tutiskaa päättäjät!!!

Äänestä

Valtionosuutta Pyhäjärven Sanomien uutisten mukaan tulee n. 240 000 euroa enemmän tänä vuonna kuin 2018.
Se pitää käyttää vanhusten ja lasten hyvinvointiin.

. Mutta, miten saadaan KAIKKI lapset hyvinvoinnin piiriin. Kaikki nuoret vanhemmat eivät ymmärrä lapsen parasta, ainoastaan kännykkää ja facebookkia jne. Liikenteessä näkee pienokaista rattaissa työntelevän äidin, äidillä tupakka suussa, kännykkä korvalla ja pieni pari-kolme vuotias taapero juosta piipertää äidin perässä. En tiedä, ketä säälisi?

Tässäpä olisi kaupungilla, neuvolalla, terveyspalvelulla, koululla, nuorisotyöllä ja vapaaehtoisilla työsarkaa. Kaikki yhteenhiileen puhaltamaan.
Sinne vain ylimääräiset valtionosuudet.

Äänestä
  • Ajokortin saaneella teletapilla keltainen, vajaakuntoinen autonromu, jossa ikkunanlasipyyhin sojottaa rikkinäisenä. Pyyhkimen päässä juomapurkki. Sama toistuu takalasissa, samoin metodein. Miksi poliisi ei puutu tällaisten romujen poistoon kylänkeskustasta. Päivät nukutaan ja yöt remutaan. Maksaako sossu nämäkin makuut???

    Äänestä

Säätänä sossusta te tiliä vaaditte säätänä olisin hiljaa vaan säätänä sitten kirjoitelkaa,kun olette töissä säätänä!Täällä on asiat hyvin säätänä vettä,leipää ja ennen kaikkee puolukkaa riittää säätänä!!

Äänestä
  • Koska jäät sinne seipääsi nokkaan, pääsee sinustakin?

    Äänestä

Vaikka Me olemme Minä yksin niin Me VAATIMME.

Äänestä

epäonnistuneet ry, vastausta sinulle.
Niin, voihanpäättäjistä paljojen kirjoitusten annin hyvinkin, aivan mainiosti vastauksellasi niputtaa.
Pakosta syntyy vastakysymys, eli ovatko epäonnistuneet valtuutettuja kaksi kolme erityisesti heistä? Vallan erinomaisesti sopii sanoa niputtaen, tapahtumien keskeltäkin, hallinnon tuloksia arvioituna, vai mitä?

vaiprojekteihin, vastausta; näkemyksesi on juurikin noin. valtionavut eivät kuulu kulttuuritalon-liikunatasatsauksien katteeksi, ei pohjalle ei päälle. Vanhusten ja nuorten perheiden tukemiseen. Siellä kunnan kohdistamana, yllättäin yliraha saa näkyvän ja aistittavan vastinekohteen.

Päättäjä päättää ja kansa pitää murinat mahassaan, näinhän saneluhallintoa harjoittavat halauvat tehdä.

Äänestä

Tollojen tollot istuu valtuustossa.Pyhäjärven tolloimmat henkilöt! Eivät osaa tehdä kuntalaisten edun mukaisia ratkaisuja

Äänestä

no näin on. tolloja on heidän ihailijansakin.

Äänestä

Mitä mieltä ikosen opettajista.

Äänestä

Pyhäjärvi lävähtää median otsikoihin, varoituksen sana, ei myönteisessä mielessä.
Miten suu pannaan kaupungintalossa, sopii vain arvailla?
Osat vaihtuvat, he jotka ovat itkeneet ja itkevät nyt, nauravat joko säälistä tai vahingonilosta.
Ja he jotka ovat pitäneet ja pitävät veronmaksajia kiusanhenkinä aiheellisen kritiikin takia, itkevät ja itkulle ei näy loppua.
On pitkän ilonpidon päättymisen aika, nyt seuraa pitkien selittelyjen aikaa.

Äänestä
  • onko huomenna 2.2.2019 joku Kepukarkelo jossakin?

    Äänestä

  • Mitä mitä, joko huomenna selviää lentokentän sotkut? Onhan sitä odoteltu jo 5 vuotta! Vai selvittääkö joku vihdoin sen mystisen miljoonan! Ommmpa mukava kun kaikki alkaa selvitä!

    Äänestä

onnistunut muistutus kadonneet asiakirjat.

Äänestä

Tiedättekö, minua inhottaa, että ainoastaan yksi jalkahoitaja (lienee paikkakunnalla kolme-neljä) voi hoitaa diabeetikkoja? Hei KY Selänne. Että jokaisella olisi leipänsä, voisiko luetteloon laittaa kaikki jalkahoitoa tekevät, että demokratia toimii. Jos joku ei halua hoitaa hinnoillanne, niin se siitä.

Äänestä
  • Kepulaisetko ne ovat sielläkin jonossa? Mää Iisalameen, sieltä löytyy joka lähtöön. On parturia, on ripsenviäntäjiä, silimälääkäriä, kengänkoputtajia, puuttuuko joku, ai niin, nakkikauppias torin kulumalla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


puhti.on.poissa kirjoitti:

Kerrassaan, onhan kerrassaan rankkaa olla päättäjänä Pyhäjärvellä. Kuntalaiset eivät enää ujostele, tulevat missä vaan vaatimaan vastauksia kiperiin ajankohtaisiin kysymyksiin. Mitä niihin osaa vastata? Pitäisi varmaan osata, kun kerran valtuutettuna on.
Ykköskysymyksiä ovat juuri nyt, mistä otetaan vielä pois, että saadaan rahoitus kulttuuritaloon?
Vanhusten hoito, kotihoitoineen on heikossa nosteessa, rahaa lähtee näillä töin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu