Luokitellaanko tuo häiriköimiseksi? Itseäni se ainakin häiritsee, kun yläkerrassa alkaa joka helvetin ilta klo 22 jälkeen 3 tunnin kantapäämaratoni. Se on sit kiva vuorotyöläisen kuunnella tuota kolinaa koko helvetin yö. Pikkasen vois ihmiset kiinnittää huomiota kävelyynsä. Tiedän, että on vaikea muuttaa niitä tottumuksia, joita on lapsesta pitäen opittu/opetettu. Isännöitsijälle olen jättänyt sähköpostia asiasta, mutta hän ei tee asian hyväksi yhtään mitään. Muutenkin musta tuntuu, että koska kyseessä on lapsiperhe, niin valitusten täytäntöönpano on paljon hankalampaa, kuin sellaisten kohdalla, jotka elävät yksin. Tällä hetkellä toivon, että yläkerran norsu murtaisi kantaluunsa.
ärsyttävä kantapääkävely
50
10836
Vastaukset
- faktaa välillä
Tuo on kyllä ärsyttävää. nainen on kanta-astuja, eikä voi sille mitään.
- johtua ööö
siitä, että meillä on uusia kansalaisia ja heidän edellisissä asunnoissaan savilattian polkeminen tiiviiksi oli ihan positiivinen asia, totuttu tapa, jota ei betonilattiassa tarvita, se täryyttää jopa alkaerran huonekaluja, ääni kun johtuu ja energian laki on tässäkin voimassa, tosiasia, että nää kantapääkävelijät tarvitsisivat kurssin kerrostaloasumisessa, asunnossa voi liikkua myös niin, etteivät naapurit siitä kärsi, tuskin kuulevat.
- robingoood
että kantapää astujat:) hahahahahahahhaaaa!!!!
osta earit ja elä omaa elämää juntti!!
siis mistä te kaikki uikuttajat oikein ryömitte valittamaan????
eikö ole kenenkään mieleen juolahtanut että eduskunta pakotettava tekemään laki joka velvoittaa taloyhtiöt mittaviin äänieristyksiin joka asunnossa?
sitten saa kaikki olla kuin savimajassa tai lähibaarissa riehumassa...
herätys!!! - tuskin löytyy
robingoood kirjoitti:
että kantapää astujat:) hahahahahahahhaaaa!!!!
osta earit ja elä omaa elämää juntti!!
siis mistä te kaikki uikuttajat oikein ryömitte valittamaan????
eikö ole kenenkään mieleen juolahtanut että eduskunta pakotettava tekemään laki joka velvoittaa taloyhtiöt mittaviin äänieristyksiin joka asunnossa?
sitten saa kaikki olla kuin savimajassa tai lähibaarissa riehumassa...
herätys!!!apua kämpän tärinään?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=100&conference=4500000000001260&posting=22000000007004407
- toinen kyrsiintyny
meitin alakerran äijä kävelee kantapäillään ja se suomex vatuttaa mua aivan helv...
siis tekis mieli viedä pumpuli pussi ja sanoo et helvete iske jalkoihis...
ja jotkut tekee sitä muuten piruuttaan jaloillaan paukuttaa...koitetaan kestää - ALAKERTA
Sama täällä mut on 4 henk.perhe ja teinejä...
Ja iso kokoinen päämies jonka tietää kun se astuu kantap. ja ku vetää vessankin niin tietää keneltä se lähtee..On 3 kerros ite eka niin siellä todella on norsuja ja täyttävät koko rappukäytävän reunoja myöten yö myöhään siis vedetään vielä pinnoja et varmaan kuuluu. Tietää millo hra tulee kapakasta sillo loppuu teinien riento ja ku 8 nuorta tulee alas 3 kerroksesta 02 jälkeen tai tää hra menee kotiin niin kaik kuuluu.Ihme sänkyki ku siihe heittääntyy tai nousee nii varmaan kuuluu kilahdus
ollaan ku omistettais koko kerrostalo vaikka on vain äitinsä asunnossa... - ...on tuttua!
Voi että on lohdullista lukea teidän viestejänne! Olen pitänyt itseäni vain herkkänahkaisena, mutta en siis olekaan ainoa, jota tällainen kopsuttelu korpeaa. Tai sitten meitä on tosi paljon herkkänahkaisia.
Asun vanhassa talossa, jossa katto on rapussa korkealla ja pinnat kovia, ei hissiä. Yläkerrassa asuu sattumoisin useampikin leidi, joka tykkää kapsutella kovapohjaisilla korkkareilla. Hakkaava ääni kantaa ainakin omaan asuntooni ja sydän nuljahtaa rinnassa. Odotan hartaasti, että kumitossuista tulisi tosi kuuma trendi.
Jotain tärkeilevää tuossa kopinassa on. Sellaista onpa-kiire-ja-kylläpä-onkin-kiire-pöyhistelyä. Leidit ovat tietysti korvaamattomia työpaikoillaan. Sinne pitää juosta. Semmoisella sirommalla ja huomaavaisemmalla tyylillä kun rapussa kuluisi puoli minuuttia pidempään.
Voih, ihmiset. Minne kiire valmiissa maailmassa. - kaiken se kestää
sama vika...ärsyttää. Isken joka ilta korvatulpat korviini, vaan silti se tömähdys kajahtaa niidenkin läpi. Seurauksena onkin jatkuvat korvatulehdukset, joihin syön antibioottia, josta tuleekin hiiva, joihin käytän hiivalääkkeitä.....ja lääkekierteeseen pääsin. Tekis mieli viedä nuo apteekkilaskut yläkerran kustannettavaksi. Unilääkkeillekkään ei viitti kantapääkävelyn takia mennä, koska muuten kyllä pystyisin nukkumaan.
- Rivari10
kun pitää valitta jonkun kävelystä ja "astunnasta". Itse olette valinneet kerrostalon asunnoksenne, joten älkää valittako äänistä, jotka kuuluvat elämään. Kuinka voitte edes kuvitella kerrostalon olevan hiljainen paikka? Itse olen asunut kymmenen vuotta kerrostalossa ja tokihan siellä kuului kaikenlaista, mutta ei se minun elämää häirinnyt, kun niihin EI kiinnitä niin hirveesti huomiota ja ainahan voi muuttaa...Itse asun tällä hetkellä rivarissa ja voin sanoa, että en olisi voinut paremmin asuntoa ja naapureita valita, vaikkei naapureita pystykkään valitseen, mutta meillä ne sattuu olemaan hyvät sellaiset :)
- ole valinnut kerrostaloa
Rivari10 kirjoitti:

vaan Helsingin seudulla (lue: asuntojen hinnat sikamaiset) ja pienipalkkaisena minulla ei todellakaan ole muuhun mahdollisuuksia. Muuttaisin heti pois kerrostalosta jos vaihtoehtoja olisi. Onneksi olkoon vain sinulle, joka olet voinut valita asumismuotosi.
- Satu
Rivari10 kirjoitti:
kun pitää valitta jonkun kävelystä ja "astunnasta". Itse olette valinneet kerrostalon asunnoksenne, joten älkää valittako äänistä, jotka kuuluvat elämään. Kuinka voitte edes kuvitella kerrostalon olevan hiljainen paikka? Itse olen asunut kymmenen vuotta kerrostalossa ja tokihan siellä kuului kaikenlaista, mutta ei se minun elämää häirinnyt, kun niihin EI kiinnitä niin hirveesti huomiota ja ainahan voi muuttaa...Itse asun tällä hetkellä rivarissa ja voin sanoa, että en olisi voinut paremmin asuntoa ja naapureita valita, vaikkei naapureita pystykkään valitseen, mutta meillä ne sattuu olemaan hyvät sellaiset :)
On se kumma, että aina löytyy näitä tyyppejä, jotka ei itse ole koskaan joutuneet kärsimään samasta ja pitää tulla se kertomaan tänne. Ole, vittu, tyytyväinen, että näin on. Kyllä ääni muuttuu kellossa siinä vaiheessa, kun oikeasti itse joudut kuulemaan kantapääkävelyä, kun joudut sellaiseen asuntoon, mihin oli unohdettu asentaa äänieristys. Normaalissa kerrostalossa kuuluva 'ääni' ei ole pahemmin häiritsevä, mutta pahvitalossa se on. Ja sen tulet huomaamaan, jos joskus vahingoksesi tälläiseen taloon joudut. Ihan tavalliset äänet, saati sitten kantapääkävelyt.
- ole valinnut
Satu kirjoitti:

Kyllä, minä todellakin asun kerrostalossa (vastoin haluani) ja KYLLÄ, meidän yläkertaamme muutti runsas vuosi sitten porukka, joiden tömistely muistuttaa lähinnä dinosauruslaumaa. En tiedä onko vika yleensä talossamme, vai tekemässään remontissa (jonka jälkeen äänet alkoivat kuulua). Muuttaisin kernaasti pois jos vain rahavarat antaisivat myöten.
- Harri
Oli niin tuttu aihe ja asia, että pako laittaa omakin kommentti! Itsellä lähes tulkoon identtinen tapaus, jopa se että perhe on lapsiperhe, joka yläkerrassani asuu! Kakarat hyppivät kämpässä lähes poikkeuksetta joka V'TUN ilta ja aivan tahallaan aiheuttavat tämän metelin jota sitten saan kuunnella iltaisin! Alussa yritin saada asiaan korjausta ystävällisin kirjein, joissa kerroin, ettei sitä ole kovin mukava kuunnella. Mutta hyvin äkkiä sain todeta, etten saa minkäänlaista ymmärrystä osakseni, vaan heidän kakaransa siellä vaan elävät normaalia elämää! Isännöitsijään olen myös ollut asian tiimoilta useaan otteeseen yhteydessä, mutta asialle ei voida tehdä mitään, ellen saa myös naapureitteni allekirjoittamaa kirjettä, jossa todetaan että tämä häiritsisi muitakin. Tällöin asia voitaisiin laittaa vireille, ja muutosta häirintään saada aikaiseksi... Mutta enää on vaan sellainen juttu, että miten tollanen hyppiminen ja jaloilla tömistely voisi häiritä naapureitani, kun tämä tömistely kohdistuu kuitenkin mun yläpuolelleni (kattoon). Tähän asiaan jos joku tietää konstit, niin ihmeessä tietoa vaan peliin. sitä kaivataan jo todenteolla !!!
- santtu
Oletkos koskaan lapsena huppinyt vai oltko elänyt
jalkapuussa lapsuusiän.Kerrostalossa lapset ovat osana jokapäiväistä elämää....Muuta metsään...samoin sanoisin kaikille muille ruikuttajille!!!!kerrostalossa elätään normaalielämää..tiettyjen normien puitteissa tietysti!Naapurissasi voisi asua viulunsoiton opettaja,pianonsoittaja....saxofonisti..kuis sit suu pantais..heheheheheeeeeeeeeeeeeeee - Kokemusmaailma
santtu kirjoitti:
Oletkos koskaan lapsena huppinyt vai oltko elänyt
jalkapuussa lapsuusiän.Kerrostalossa lapset ovat osana jokapäiväistä elämää....Muuta metsään...samoin sanoisin kaikille muille ruikuttajille!!!!kerrostalossa elätään normaalielämää..tiettyjen normien puitteissa tietysti!Naapurissasi voisi asua viulunsoiton opettaja,pianonsoittaja....saxofonisti..kuis sit suu pantais..heheheheheeeeeeeeeeeeeeeeHieman erilainen? Santtu kysyy, että onko lapsena hyppinyt vai elänyt jalkapuussa...
Lapsena hypittiin paljonkin, vaan ei asunnoissa, ei sitä olisi omat vanhemmatkaan katselleet tai kuunnelleet, hyppiminen tapahtui ulkona, jossa yleensä harrastettiin paljon erilaisia rajujakin leikkejä ja ulkopelejä. Sisällä sitten harrastettiin sisäleikkejä ja pelejä, ne tietenkin olivat hiljaisia eivätkä häirinneet naapureita, eivätkä omia vanhempiakaan, niin se tehtiin aiemmin.
Vielä aiemmin asunnot Suomessa olivat yleensä niin pieniä monilapsisisilla työläisperheillä, että niissä leikkiminen oli aika vaikeaa millään tavalla, joten käytännössä kaikki sellainen toiminta tapahtui ulkona.
- kpmi
Elämästä tulee ääniä. Jos ei halua elää äänimaailman keskellä, niin voi muuttaa pääministerin naapuriin Nurmijärvelle... mutta voi, luontokin pitää ääntä.
Normaalissa kerrostalossa kuuluu ääniä... jos on rahaa riittävästi (=paljon) voi toki muuttaa uusin tekniikoin rakennettuun rakennukseen, jossa äänet eivät matkusta, mutta niitä on yhä edelleen rakennettu vähän johtuen korkeista rakennuskustannuksista.
Itse asun keskikaupungilla. Eniten haittaavat lähiravintoloista puolenyön ja aamuneljän välillä ulostautuvat räkäkännissä karjuvat uroot ja neidot. Plus sitten tietysti se oksennus rappusilla, pissa porttikongissa ja ovipuhelimen niin leikillinen rimputtelu pitkin yötä. Mutta itse olen asuinpaikkani valinnut... tosin pubibuumi on tullut sen jälkeen. (Olen yhä edelleen sitä mieltä, että pubeista pitäisi päästää asiakkaat ulos ainoastaa vessan kautta...)- niin myös pubielämästä
Kirjoitat
"Jos ei halua elää äänimaailman keskellä, niin voi muuttaa pääministerin naapuriin Nurmijärvelle"
ja
"Olen yhä edelleen sitä mieltä, että pubeista pitäisi päästää asiakkaat ulos ainoastaa vessan kautta"
Niinpä niin, mikä kutakin häiritsee. Yksilöllistä on, ja itseäni esimerkiksi alakertanaapurilta kuuluva musiikki ja ahkera tupakintupruttelu parvekkeella eivät häiritse läheskään niin paljon kuin yläkerrasta kuuluva rytinä. En tiedä, mitä "kanta-astujia" lienevät, vai onko niillä keilarata & puusepänverstas siellä asunnossaan, mutta kunnon paukutuksen saavat aikaan, oikein ontosti ja kumeasti kaikuu. Korvatulpilla saa vähän apua, mutta jos joudun tekemään kotona jotakin enemmän keskittymistä vaativaa (kuten joudun usein tuomaan töitä kotiin), joudun käyttämään sekä korvatulppia että kuulonsuojaimia päällekkäin, eikä sekään aina auta. Kertoo metelin tasosta varmaan aika paljon.
En usko, että vika on vain talomme iässä ja rakennusmateriaaleissa. Ensimmäisen vuoden tässä asunnossamme vietimme aivan rauhassa, itse asiassa oikein ihmettelimme hyvää onneamme, kun olimme löytäneet niin hiljaisen talon ja asunnon. Sitten vaihtui yläkertanaapuri, ja tekivät remontin. En tiedä, menikö remontissa jotain pieleen, vai ovatko vain niin poikkeuksellisen meluisia ihmisiä, mutta näiden henkilöiden muutosta asti olemme eläneet todellisessa helvetissä. Haluaisimme muuttaa, mutta ehdimme jo 1. asuinvuoden aikana laittaa aika isot rahat kiinni tähän asuntoon - tehtiin isot remontit, ja sälekaihtimia, kirjahyllyjä ym. teetetty mittatilaustyönä juuri tähän asuntoon sopivaksi jne. Kai se muutto on pakosti edessä, mutta vielä ei ole raaskinut luopua asunnosta, johon niin kovasti jo ensinäkemällä tykästyimme ja jota olemme vaivoja säästämättä laittaneet. Korpeaa niin vietävästi! - Ökkö
niin myös pubielämästä kirjoitti:
Kirjoitat
"Jos ei halua elää äänimaailman keskellä, niin voi muuttaa pääministerin naapuriin Nurmijärvelle"
ja
"Olen yhä edelleen sitä mieltä, että pubeista pitäisi päästää asiakkaat ulos ainoastaa vessan kautta"
Niinpä niin, mikä kutakin häiritsee. Yksilöllistä on, ja itseäni esimerkiksi alakertanaapurilta kuuluva musiikki ja ahkera tupakintupruttelu parvekkeella eivät häiritse läheskään niin paljon kuin yläkerrasta kuuluva rytinä. En tiedä, mitä "kanta-astujia" lienevät, vai onko niillä keilarata & puusepänverstas siellä asunnossaan, mutta kunnon paukutuksen saavat aikaan, oikein ontosti ja kumeasti kaikuu. Korvatulpilla saa vähän apua, mutta jos joudun tekemään kotona jotakin enemmän keskittymistä vaativaa (kuten joudun usein tuomaan töitä kotiin), joudun käyttämään sekä korvatulppia että kuulonsuojaimia päällekkäin, eikä sekään aina auta. Kertoo metelin tasosta varmaan aika paljon.
En usko, että vika on vain talomme iässä ja rakennusmateriaaleissa. Ensimmäisen vuoden tässä asunnossamme vietimme aivan rauhassa, itse asiassa oikein ihmettelimme hyvää onneamme, kun olimme löytäneet niin hiljaisen talon ja asunnon. Sitten vaihtui yläkertanaapuri, ja tekivät remontin. En tiedä, menikö remontissa jotain pieleen, vai ovatko vain niin poikkeuksellisen meluisia ihmisiä, mutta näiden henkilöiden muutosta asti olemme eläneet todellisessa helvetissä. Haluaisimme muuttaa, mutta ehdimme jo 1. asuinvuoden aikana laittaa aika isot rahat kiinni tähän asuntoon - tehtiin isot remontit, ja sälekaihtimia, kirjahyllyjä ym. teetetty mittatilaustyönä juuri tähän asuntoon sopivaksi jne. Kai se muutto on pakosti edessä, mutta vielä ei ole raaskinut luopua asunnosta, johon niin kovasti jo ensinäkemällä tykästyimme ja jota olemme vaivoja säästämättä laittaneet. Korpeaa niin vietävästi!Tiedän kuuluvani kantapääastujiin. Olen aina jostain syystä kävellyt niin. En kyllä aio muuttaa mitään. Ostakaa kuulosuojaimet ja eläkää ne päässä!!!!!
HAH HAH HAH HAAA!!! - Köyhä
Ökkö kirjoitti:
Tiedän kuuluvani kantapääastujiin. Olen aina jostain syystä kävellyt niin. En kyllä aio muuttaa mitään. Ostakaa kuulosuojaimet ja eläkää ne päässä!!!!!
HAH HAH HAH HAAA!!!jos ei ole itse laittanut pennin pyörylää asuntoonsa. Itse ekan oman asunnon hankkineena ja sitä varsin pienestä palkasta suunnilleen koko loppuelämän maksavana en voi ajatella noin kuin nim. Ökkö. Jos (lainanlyhennysten lisäksi) maksan saman yhtiövastikkeen kuin naapurini, miksi minulla ei ole oikeutta elää rauhassa ja häiriöttä, mutta naapurillani on?
- korvatulpista kuuluu
niin myös pubielämästä kirjoitti:
Kirjoitat
"Jos ei halua elää äänimaailman keskellä, niin voi muuttaa pääministerin naapuriin Nurmijärvelle"
ja
"Olen yhä edelleen sitä mieltä, että pubeista pitäisi päästää asiakkaat ulos ainoastaa vessan kautta"
Niinpä niin, mikä kutakin häiritsee. Yksilöllistä on, ja itseäni esimerkiksi alakertanaapurilta kuuluva musiikki ja ahkera tupakintupruttelu parvekkeella eivät häiritse läheskään niin paljon kuin yläkerrasta kuuluva rytinä. En tiedä, mitä "kanta-astujia" lienevät, vai onko niillä keilarata & puusepänverstas siellä asunnossaan, mutta kunnon paukutuksen saavat aikaan, oikein ontosti ja kumeasti kaikuu. Korvatulpilla saa vähän apua, mutta jos joudun tekemään kotona jotakin enemmän keskittymistä vaativaa (kuten joudun usein tuomaan töitä kotiin), joudun käyttämään sekä korvatulppia että kuulonsuojaimia päällekkäin, eikä sekään aina auta. Kertoo metelin tasosta varmaan aika paljon.
En usko, että vika on vain talomme iässä ja rakennusmateriaaleissa. Ensimmäisen vuoden tässä asunnossamme vietimme aivan rauhassa, itse asiassa oikein ihmettelimme hyvää onneamme, kun olimme löytäneet niin hiljaisen talon ja asunnon. Sitten vaihtui yläkertanaapuri, ja tekivät remontin. En tiedä, menikö remontissa jotain pieleen, vai ovatko vain niin poikkeuksellisen meluisia ihmisiä, mutta näiden henkilöiden muutosta asti olemme eläneet todellisessa helvetissä. Haluaisimme muuttaa, mutta ehdimme jo 1. asuinvuoden aikana laittaa aika isot rahat kiinni tähän asuntoon - tehtiin isot remontit, ja sälekaihtimia, kirjahyllyjä ym. teetetty mittatilaustyönä juuri tähän asuntoon sopivaksi jne. Kai se muutto on pakosti edessä, mutta vielä ei ole raaskinut luopua asunnosta, johon niin kovasti jo ensinäkemällä tykästyimme ja jota olemme vaivoja säästämättä laittaneet. Korpeaa niin vietävästi!Mulla sama juttu ku sulla, paitsi että en omista tätä asuntoa. Tais rempassa joo mennä jotain tosi pahasti pieleen... :(
- 24
korvatulpista kuuluu kirjoitti:
Mulla sama juttu ku sulla, paitsi että en omista tätä asuntoa. Tais rempassa joo mennä jotain tosi pahasti pieleen... :(
joo ne jättää siltä laminaatin alta pois se äänieriste kalvon, kun ei päälle kyttää, oikeasti ei rahana iso säästö, mutta remppa on nopeampi tehdä.
- kannaton
Siis se vaan kumma kun nämä kannoilla menijät eivät osaa opetella menoansa silleen ettei tarvitsesi tahkota sitä lattiaa joka kerta. Siinä ois hyvä kurssin paikka "kuinka kannat käyvät keveämmin".
- leenu
teitä vaivaisia, että ihan oikeesti tollaset asiat "keljuttaa" ??? Ottakaa jo oma elämä, ja tulkaa aikuisiksi, eihän tommosta nauramatta lue.
Aloittakaa vaikka alkajaisiksi oman elämän miettimisellä, onko se sun vai jonkun muun, mitä oikein haluat ??? Elätkö ELÄMÄÄSI omasta vai muiden tahdosta ??? Ja jos siihen kuuluu naapurien outo käyttäytyminen, niin hei, et taida tietää elämästä vielä mitään, vai ketä oikeasti syytät vaikeuksistasi ??? Naapureita ???- paukuttaa
monta tuntia päivässä ja pitemmän päälle se alkaa ärsyttämään. Usein nämä kantapääpaukuttelijat ovat jonkin asteen mielenterveysongelmaisia ja hermostunutta maratonkävelyä on öisinkin.
- nyt
paukuttaa kirjoitti:
monta tuntia päivässä ja pitemmän päälle se alkaa ärsyttämään. Usein nämä kantapääpaukuttelijat ovat jonkin asteen mielenterveysongelmaisia ja hermostunutta maratonkävelyä on öisinkin.
se taas alkoi yläkerta tuli kotiin ja lapsukaiset alkoivat heittää maratoonia, ilmeisesti koripallon kanssa, voi v...
Muistaakseni askeläänien kuulumisesta on olemassa joku standardi desibeleissä, ainakin elementtitaloissa. (oon töissä eltsutehtaalla)
Kysykää isännöitsijältä, jos olisi mahd. järjestää joku mittaus, tai jotain..- ihmettele
jos isännöitsijä ei vastaa tuollaiselle valittajalle.....
kannattaa siis muutttaa lähiöstä/taajamasta tai kaupungista pois jos ei kestä naapureita. Onhan Suomessa paljon tyhjiä hylättyjä taloja tuolla vaikkapa kainuun suunnalla josta naapuriin on ihan sopivan pitkä matka, näin sinua ajatellen.
Mistäs sitä tietää mitä se yläkerran norsu ajattelee tuollaisesta ihmisestä kellä ei ole vielä omaa elämää, mietippä sitä ja katso peiliin.- kun ei mene jakeluun
Näille nurmijärveläisille ja muille pussihousuille on nähtävästi aivan turha toistaa, että on alueita, joilla nyt on kerta kaikkiaan pakko asua kerrostalossa, ellei satu syntymään hopelusikka suussa. Alueita kuten pääkaupunkiseutu.
Itselläni ei yksineläjänä olisi varaa omakotitaloon, enkä sellaista yksinäisenä ihmisenä haluaisikaan vaivoikseni. Kerrostaloasuminen on ainoa mahdollisuus.
Kerrostalossa asuessani koetan ottaa parhaani mukaan naapurini huomioon. Toivon että naapuritkin ottavat minut huomioon. Kerrostalossa ei voi elään samaan tyyliin kuin edellisen kirjoittajan mainitsemissa autiotaloissa. Niitä epäilemättä löytyy jostain Forssasta.
Kerrostaloasuminen sopii vain kaupunkilaisille, joita Suomessa on aika vähän. - *yhtyy*
kun ei mene jakeluun kirjoitti:
Näille nurmijärveläisille ja muille pussihousuille on nähtävästi aivan turha toistaa, että on alueita, joilla nyt on kerta kaikkiaan pakko asua kerrostalossa, ellei satu syntymään hopelusikka suussa. Alueita kuten pääkaupunkiseutu.
Itselläni ei yksineläjänä olisi varaa omakotitaloon, enkä sellaista yksinäisenä ihmisenä haluaisikaan vaivoikseni. Kerrostaloasuminen on ainoa mahdollisuus.
Kerrostalossa asuessani koetan ottaa parhaani mukaan naapurini huomioon. Toivon että naapuritkin ottavat minut huomioon. Kerrostalossa ei voi elään samaan tyyliin kuin edellisen kirjoittajan mainitsemissa autiotaloissa. Niitä epäilemättä löytyy jostain Forssasta.
Kerrostaloasuminen sopii vain kaupunkilaisille, joita Suomessa on aika vähän."Kerrostaloasuminen sopii vain kaupunkilaisille, joita Suomessa on aika vähän."
Osuvasti sanottu. - Satu
*yhtyy* kirjoitti:
"Kerrostaloasuminen sopii vain kaupunkilaisille, joita Suomessa on aika vähän."
Osuvasti sanottu.Näinpä. Nämä puutaloissa ennen asuneet heinähatut tulevat kaupunkiin elämään samalla tavalla kuin siellä keskellä metsää.
- luigissa
Itselläni on sama ongelma,mut mulla on kaksi erillistä yläkeran naapurii,joilla kummallakin on samalainen taipumus kävellä kantapää-astunnalla,et kämppäni kumisee... mut pitän samalla tavalla takaisin,ymmärtänyt jokseenkin jutun ytimen... aina sama homma takaisin,jos ei eivät tajuu tai unohtaa,et alakerrassakin asuu asukkaita.. Eli töminää takaisin ja kantapäillä tamppaamaan lattiaan,kyllä se ylös kuuluu..
- kerrostalon asukas
On olemassa jarjestys säännöt,mutta "herrat" kiinteistössä tulkitsevat ne niin,että heidän ei tarvitse tehdä mitään,paitsi kuin pakottaa teidät kärsimään häiriö.Jotta asuminen ei johtuisi pelkästään tuurista,kannattaa allekirjoittaa tämä: http://www.adressit.com/kotirauhakerrostaloon ja http://www.adressit.com/soittimet
- paisk paisk!
Alakertaani muutti pimu, joka tulee kotiin joka ilta juuri silloin kun olen itse menossa nukkumaan, eli puolilta öin. Hän tömistää 1-1,5 h asunnossaan niin, että vaatekaappini peiliovet heiluvat ja seinät natisevat. Suurin vika on talomme ala-arvoisessa äänieristyksessä (vanha talo, jossa äänet kaikuvat rakenteita pitkin eivätkä vaimene), mutta olen monesti miettinyt miten niin pieni ja hoikka tyttö voi saada sellaisen töminän aikaiseksi. Vielä enemmän säälin hänen alakerran asukastaan.
korvatulpat ovat aika pop nukkuessa! tässä talossa ei elämästä tulisi mitään ilman niitä. - Näitä,
paisk paisk! kirjoitti:
Alakertaani muutti pimu, joka tulee kotiin joka ilta juuri silloin kun olen itse menossa nukkumaan, eli puolilta öin. Hän tömistää 1-1,5 h asunnossaan niin, että vaatekaappini peiliovet heiluvat ja seinät natisevat. Suurin vika on talomme ala-arvoisessa äänieristyksessä (vanha talo, jossa äänet kaikuvat rakenteita pitkin eivätkä vaimene), mutta olen monesti miettinyt miten niin pieni ja hoikka tyttö voi saada sellaisen töminän aikaiseksi. Vielä enemmän säälin hänen alakerran asukastaan.
korvatulpat ovat aika pop nukkuessa! tässä talossa ei elämästä tulisi mitään ilman niitä.mellakoitsijoita riittää, eivät hallitse käytöstapoja ja kerrostalossa asumista.
- no just joo
On se kumma juttu noilla yläkerran asukkailla, kun itse eivät siedä mitään elämisen ääniä mistään koska asuvat kerran ylhäällä, mutta sitten eivät tajua että heidän elämisensä kuuluu silti toisiin asuntoihin. Paraskin puhuja.
- Kylmät kädet
Itse olen opetellut sellaisen kävelytyylin, ettei se mitenkään voi kuulua alakertaan ja samalla se on hyväksi jalkalihaksille ihan takareisiä myöten. Hyötyliikuntaa siis parhaimmillaan.
Harjoitan tätä taitoa jopa päivisin, varsinkin nyt, kun alakertaani muutti unelmanaapuri.
Tavaroidenkin hiljainen laskeminen lattialle on lihaksille hyväksi, toisin kuin paiskominen/nakkelu.- Tuosta..
Pointsit sulle.
- Prum prum prummm
Turhaa lörppähuulien pärinää teillä kaikilla....Plärrr,plärrrrrr,plärrrrr.....
Tuommosista mitättömistä pikkuasioista isot lihavat silavapyllyt märisee kurkkusuorana kuin kurjet kiimoissaan. Menkää autuuskoulutukseen. Ensin voitte ottaa löylykauhahoidon. Siellä raitistutte. Pääsette eroon alkoholin tuskasta. Kärtyäminen hellittää. Rentous lämmittää pyllyn poskien pulleuden tuomaa raukeaa levon tunnetta. - ..........
Tää vika on ihan varmasti se Anal Loube -tyyppi. Aina yhtä tasokasta settiä...
- Kiitosta kovasti
Kiitos. Näin on. Hyvä että olet huomannut korkean ja huumoripitoisen tasoni.
- gytyre
en ymmärrä tota kantapäämaratoonia, pitää eestaas hosua..
- Eiköhän se siitä
Sivele jalkapohjiin ja pyllynreikääsi kuranttia, aitoa Anal Lubea. Askeltamisestasi tulee primadonnamaisen kevyttä sulopyllyn taidokasta liikettä.
Ei tarvitse kiittää neuvosta. Ole hyvä vain.
- luonnollista aivan.
Ihminen luontaisesti astuu kantapäällään. Kissaeläimet ovat varvasastujia, mutta esim. karhu ja ihminen ovat kanta-astujia.
Sille ei kukaan voi mitään.- gytyre
se on vajakin touhua,jos ei sen verran ymmärrä aatella naapuriaan, kerrostalo elämä on muiden naapurien huomioonottamista,oli apina tai karhu
- 53yhtgfb
Laiskat, sossupummithipit ja läskit mätisäkit jymistelevät kantapäillään, myöskin ymmärtämättömät lapset ja muut syyntakeettomat ämmät.
Miehet, ja muut huomioivat IHMISET kävelevät päkiöillä kerrostalossa.
- kyrpiintynyt
Taas viimeyönä yhdenaikaan aloitti lehmä kanta-astumisen, sitä sitten kesti riittävän pitkään, lähdin työmaalle nukkumaan.
- norsujahdissa
Yläkerrassani asuu myös norsu.Pelaa jotain norsupeliä kuulilla.Hyppii ja tömsii edestakaisin.No tätä olen kuunnellut jo jonkunaikaa.Itse keksin herätä klo.7(hiljaisuus loppuu silloin) ja aloittaa ns.siivoamisen.Koputtelen yläkerran kattoon,pattereihin jne.No tästä pienestä vinkistä norsuneiti on varmaan ottanut opikseen,koska on rauhoittunut huomattavasti.
- Pesupallonsa
Geishakuulansa siellä vain putoilevat. Tiedät kyllä mistä.
- hikishaki
On teillä pienet ongelmat, onnea kaikille :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta663422Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh463242Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1423068- 502663
- 311983
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271880- 481646
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä871555Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k401445- 391350