Kela haluaa seuraavaan ttt hakemukseen kaikki perheessä olevista pankkitileistä kahden kuukauden tiliotteet seuraavan toimeentulotuki hakemuksen yhteydessä
Nyt rupesi mietityttämään miten käy kun en ole aiemmin ilmoittanut s- pankki tiliä heille. Itse asiassa en ole edes muistanut tai tajunnut että s- ostoksista tulevat bonukset ovat kuitenkin s pankkitilille menneet.
Tilille ei ole ikinä mitään muuta rahaa talletettu kuin ja vain ainoastaan s kaupoista kertyneet bonus rahat ( 15-18e/kk ) . jotain pikku ostoksia olen tililtä maksanut, eli tilille ei myöskään mitään rahaa ole kertynyt, yleensä heti kohta bonuksen maksun jälkeen olen rahat sieltä käyttänyt ja tili tyhjä.
Toinen vastaava asia että lapsen nimissä on pankkitili, en ole katsonut tarpeeliseksi muutaman euron tili otteita kelalle viedä, koska tilillä ei ole juurikaan ollut mitään toimintaa, lähinnä vaan jäänyt tili pyörimään epähuomiossa ja laiskuudessani en ole tullut tiliä sulkeneeksi.
Toki nyt kun on tiliotteita on pyydetty niin nuo tilit ilmoitan ihan mielihyvin ,Toivottavasti ei vaan mihinkään älyttömään hankaluuteen asioiden takia joudu ? ?
Onko kellään ollut vastaavaa tilanetta ??
Varmaan kela ärsyyntynyt kun aikaisemmin pyysi erään pankin rahasto osuus selvitystä. Rahaston on tehnyt ex vaimon sukulainen alaikäiselle lapselle aikanaan. Nyt lapsi asuu luonani eikä minulla ole rahaston käyttö oikeuksia eikä alaikäinen lapsi saa rahoja ulos ennekuin täyttää 18v. Eikä myöskään saa talletuksista tietoa pankista.Ex vaimon sukulaiselta en myöskään saa tietoa rahasto asiasta
Olen nämä tiedot kelalle ilmoittanut kysyttäessä.
Ja siitä sitten saanut tuon tili kyselyn palkaseni seuraavaan hakemukseen ??

Vastaukset 3
Vanhimmat
Mikä tuossa nyt on ongelma, ellei tileillä kumminkaan ole mitään. Sen kuin kiikuttaa tiliotteet Kelaan. Taas tyhjästä nutistaan.
Tietenkin Kela haluaa kaikkien pankkitilien tiedot, koska toimeentulotuki riippuu tuloista JA varallisuudesta. Jos sinulla olisi paljon rahaa jollain tilillä tai rahastoissa tai myyntikelpoista omaisuutta (omaa asuntoa ei yleensä lasketa, mutta lähes kaikki muu arvokas), et saa mitään toimeentulotukea ennen kuin olet ne käyttänyt (pois lukien suojaosuus).
Jos noilla tileillä ei ole rahaa, ei tuolla ole merkitystä. Mutta joka tapauksessa ne pitää ilmoittaa.
Voi kauheeta siis aiiivaaan ihmisarvoa alentavaa. Ettäs nyt vielä sinulta edes kehtaavat pyytää tiliotteet. Siis aivan tavatonta, kuinka Jollakulla voi olla rahasto? Kyllä mä ainakin semmosella elvistelisin. Eihän tuollaisia nyt joka mannella ookkaa. Rahadtoistakin Kela saa tiedot verottajalta. Määrä kerrotaan markkina-arvolla. Siitä saadaan rahaston arvo. Näin yksinkertaista. Tee heti oikaisuvaatimus ja valita eduskunnan oikeusasiamiehelle, Euroopan ihmisoikeusjärjestöön ja vielä varuuksi ainakin Jurvan kuntaan! Tietty voit vielä ministereille kirjelmöidä.