Suomen Urheiluilmailuopisto ENNÄTYSTEN OY

Heimo_N

Kun vuonna 2008 -opiston rahat oli loppu, keksittiin siellä huijauskonsti, miten saada ilmailijoilta ilmaista toimintarahaa -opistolle.
Tämä lähti niin, että luvattiin tehdä lentokoneen huolto-ohjelma halvemmalla, jos maksaa sen ennakkoon. No halvalla, kun lupasivat, niin menin halpaan ja maksoin heille 500€ ennakkoon tällaisen saadakseni.
Viisi vuotta, kun olin odotellut, eikä huolto-ohjelmaa ollut tullut, niin aloin kyselemään huijausennakkoa takaisin. Tähänmennessä on toiset 5 vuotta tullut täyteen huijausmaksun maksamisesta ja vielä ei kaikki ole maksettu takaisin, joten ennätys vain paranee, kun -opistolla ymmärretään asian olevan loppuunkäsitellyn heidän osaltaan, vaikka eivät osaa perustella näkemyksiään niin, että niissä olisi jotain järkeä. Yksi esimerkki "kun kyseinen lentokone on kilon palasina".
Kaikenkaikkiaan voi vain ihmetellä, että miten -opisto on saanut näin pätevän asioitaanhoitavan johdon itselleen, jolta ei mielikuvitus heti lopu.
Asiaa on ihmetelty FLIGHT FOROMIN sivuilla näihin asti otsikolla Kysely Suomen Urheiluilmailuopiston huolto-ohjelman saaneille, asia näkyy tällähetkellä sivulla 3 ja sieltä näkyy myös kaikki -opiston esittämät perustelut tähän mennessä.
Flight forumin ylläpidon hermo petti ja ko. sivu on nyt suljettu, joten jatketaan ihmettelyä tällä foorumilla ja katsotaan minkälainen ennätys tästä lopulta kehkeytyy.
P T: n näkemyksiä odotellessa.

53

1348

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • C-3096

      Mie olim kerran pikkupurkkaripojan kaa ns. silleen siel saunal ja järves.
      Ootta työ tiukkapipoi.

    • Heimolle_apua
      • Heimo_N

        No, miksi PT. ei nyt ota kunniaa keksinnöstään itselleen?


      • Suio
        Heimo_N kirjoitti:

        No, miksi PT. ei nyt ota kunniaa keksinnöstään itselleen?

        Ihan oikeesti Heimo, olisko jo aika pistää jäitä hattuun?

        Jos et oo sasnut huolto-ohjlmas v 2007, kysy Sakari Kuosmaselta ja Aki Suokkaalta miksi et saanut.

        Haukut ihan väärää puuta ärhentelemällä PR:lle, joka on tullut SUio:n pomoksi kai 2015.


      • Heimo_N

        Jos kannanotto tuli Suomen Urheiluilmailuopistolta, niin sieltä varmaan osataan tarkentaa,että miten Kuosmanen ja Suokas liittyvät huijausmaksunpalautukseen jota ei viiden vuoden aikana ole saatu hoidetuksi. Kuosmaselta ja Suokkaalta ei ole pyydetty ko. palautusta.
        PR tarkoittaa varmaankin Peter_T:tä joka on ottanut asiaan kantaa helmikuusta 2017 lähtien (flight forum) ja on ylin vastuuhenkilö asiassa, eli oikea puu. Peterin kannanotot asiassa olivat aluksi ihan asialliset,siihenasti kunnes huijarit ryhtyivät neuvomaan häntä ja Peteristä tuli täysin johdateltava.


      • aikahyväveto

        Oho, Peteristätuli johdateltava? Tätä vielä ei olekaan kukaan ennen väittänyt, yleensä se on toisinpäin.


    • pankkiantaalainaa

      "Nyt on uusi aika, eikä vanhoihin ole paluuta". Vanhat saatavat pitäisi siis unohtaa?

    • Kysynpä_vaan

      Luettuani foorumilta koko ketjun läpi, mieleeni nousivat nämä kysymykset:

      Etkös sinä Heimo ole saanut Opistolta takaisin kaiken sen rahan jonka maksoit huolto-ohjelmasta Opistolle etukäteen?

      Esität totena väitteen petoksen aikomuksesta, ”huijauksesta” vuonna 2008. Miten perustelet väitteesi? Sinä olet nähtävästi ainut joka ei saanut huolto-ohjelmaa. Sen sijaan sait rahasi takaisin.


      Kerrot että ”huijarit” ovat vaikuttaneet opiston johdon asenteeseen sinua kohtaan. Keitä tarkoitat huijareilla?

      • Heimo_N

        Koska kysympä_vaan jäi epätietoiseksi asioista, tarkennan ne kysymysjärjestyksessä.
        -Opistolle on lähetetty lasku , jossa on myös ennakkomaksu, joka on palautettu noin 3 vuotta ensimmäisestä laskutuksesta.
        Huolto-ohjelmaa ei tullut viiden vuoden aikana, eikä ennakkomaksua palautettu, eikä kerrottu miksi -ohjelmaa ei tule. Lisäksi kukaan muukaan ei ole kertonut saaneensa ko. ohjelmaa -opistolta.
        Peter_T:n foorumikirjoituksissa 16.2.2017 on 8 kohtainen kyselylista, joista kohdat 4-6 viittaavat Peterin ohjailuun ja toinen 13.4.2018 kohta riidatonta, ilmenee sama asia, mutta näistä ei ilmene henkilöt jotka Peteriä ohjailee.
        Asiat jotka näistä ilmenee ei liity mitenkään ko. ohjelman tekemiseen , joten tässä on ne huijarit. Ko. henkilöt Peter tietää mutta ei näköjään tiedä tulleensa myös huijatuksi.


    • mitävitt

      Kuka niinku ymmärsi tosta jotain?

      • Heimo_N

        No kirjoitus olikin suunnattu asioista tietävälle kohderyhmälle, sillälailla, että sitä kohti heitettiin kalikka ja odotellaan, jos se osuisi johonki ja kuuluisi älähdys.


      • mitävitt
        Heimo_N kirjoitti:

        No kirjoitus olikin suunnattu asioista tietävälle kohderyhmälle, sillälailla, että sitä kohti heitettiin kalikka ja odotellaan, jos se osuisi johonki ja kuuluisi älähdys.

        Siis kuka laskutti ja miksi? Sinä, huijari vai opisto? Ennakkomaksu siis palautettiin mutta ei palautettu? Kuka tietää asioista kun sinullakin tuntuu tuo olevan vähän epäselvää että mitä on tapahtunut ja milloin. Eikös siellä foorumilla joku niitä ohjelmia kehunut saaneensa?


    • Sohvatiikeri2

      Eiköhän tässä ala itse kukin ymmärtää miksi Heimo ei enää saanut jatkaa tätä vainoharhansa loputonta kertaamista FF:n puolella.

      Heimo oli vaikea ihminen jo nuorempanakin. Nyt kun ikää on enemmän kuin useimmilla muilla, on pikku änkyrästä kasvanut iso änkyrä.

      Olen ymmärtänyt että opiston ns. Vanhan johdon aikaan Heimo maksoi x euroa etumaksua huolto-ohjelmasta Rallye-lentokoneelleen. Huolto-ohjelman teko ei ollut mahdollista erinäisistä syistä.

      Kun opiston ns uusi johto sai tietää asiasta, Heimo sai tarkalleen saman määrän euroja takaisin.

      Älämölö jatkuu vaan.

      Eikö opisto jo voisi tehdä rikosilmoitusta tuosta huijausväitteen jatkuvasta esillä pitämisestä?

      • Heimo_N

        Kaikenlaista sattuu kuten tämäkln. Huijarit väistivät tiedustelukalikan (aikaisemmin mainittu), joka sitten osuikin sohvatiikeriin ja siitä tuli tämä parkaisu. Sohvatiikeri ei ole tämän asian huijareita, vaan hän on huijarien taholta harhaanjohdettu ressukka, joka ei sitä itse ymmärrä, vaan pitää älämölöä syötettyjen näkemysten mukaisesti.
        Jos sohvatiikeriressukka kertoisi mainitsemansa "erityiset syyt", niin voisin auttaa niiden ymmärtämisessä siltäosin mikä menee ressukan oman ymmärryksen yli. Tosin jos jokin asia on uskottavasti syötetty tällaiselle henkilölle useampaan kertaan , niin ei neuvoista ole silloin juurikaan apua.


    • Sohvatiikeri2

      Hyvä Zheimo Nieminen.

      Tarkistetaanpa, onko sinusta mieheksi. Sanasta miestä, sarvesta härkää.

      Aloitit tämän keskustelun väittämällä, että vuonna 2008 Suomen Urheiluilmailuopisto Oyltä ”loppuivat rahat”.

      Esitä näyttö tälle väitteelle.

      Jatkoit, että opistossa ”keksittiin huijauskonsti”.

      Esitä näyte tälle väitteelle.

      Esität myös väitettä, että kukaan etumaksun maksanut ei saanut tilaamaansa huolto-ohjelmaa.

      Esitä näyttö tälle väitteelle.

      Väität myös, että jossakin on ”huijareita” jotka ovat vaikuttaneet Sohvatiikeriin ja Opiston nykyiseen johtoon.

      Esitä näyttö ja ilmoita nimeltä, keitä väität huijariksi.

      Väität lisäksi, että sinulla olisi yhä saatavaa Opistolta. Opisto on ilmoittanut palauttaneensa sinulle maksamasi ennakkomaksun täysimääräisenä.

      Esitä näyttö saatavasi määrästä ja perusteesta.


      Väitit että sinulla olisi ollut lentokone, jolle olisi voinut laatia huolto-ohjelman. Todellisuudessa sinulla oli vain kokoelma lentokoneen osia eikä suinkaan mitään lentokonetta lainkaan.

      Näytä toteen, että tuolle lentokoneen osakokoelmalle olisi ollut mahdollista lastia EASA huoltotoiminta-asetuksen osan M tarkoittama huolto-ohjelma vuonna 2008.

      Jos sinulla ei ole näyttöä, lopeta nillittäminen ja pyydä anteeksi. Ja häpeä.

      Ja muista ottaa lääkkeet joka aamu.

      • Mitävitt

        Napit oikeassa järjestyksessä lääkärin ohjeen mukaan...


      • Heimo_N

        Voi voi, miten paljon sohvatiikeriressukalla oli mieltäpainavia asioita. Jos -ressukka jaksaisi lukea foorumiketjun läpi, niin kaikki mieltäpainavien asioiden vastaukset löytyy sieltä. Tosin ne pitäisi myös ymmärtää.


    • Ridiculus

      Kun foorumilla olevaa monologia lukee ja vielä kertaa täälläkin kirjoitetun, aukeaa murheellinen kuva vainoharhaisesta vanhuksesta, joka on inhimillisen avun ulottumattomissa.

      Suuri erehdys olisi koettaa ryhtyä hänen kanssaan keskusteluun, koska muut ovat varmasti väärässä ja hänen totuutensa... no, yksinäisessä elämän ehtoossa katkeruus on valitettavan usein se hallitseva mielentila, joka eletystä tai elämättä jääneestä elämästä jää jäljelle.

      Toivon toki että olen väärässä. Siksi odotan mielenkiinnolla Heimo Niemisen asiallisia vastauksia Sohvatiikerin kysymyksiin. Luulisin että niiden kirjoittamiseen ei yhtä vuorokautta enempää tarvita.

      • Heimo_N

        No, eihän tämä lukihäiriöinen ridicules ymmärrä, mitä hänen kopioimansa luonneanalyysi tarkoittaa, nllnkuin ei ymmärrä foorumiketjun tekstejäkään, johon hän tarvitsisi minulta lisäapua.


    • Soffaporkkana

      Heimo on Fingerporin Heimon esikuva. Heimo on huippu-urheilija. Heimo on vaan niin kova. Te ette ymmärrä.

      • Heimo_N

        Jos soffaporkkana arvaa, mistä on kysymys, niin olisi haitaksi sen kertominen muille.


      • Ridiculus

        Mitäpä Heimo jos lopettaisit tuollaisen mustamaalauksen ja puskista huutelun. Kyllä lukijoille on jo selvinnyt millainen "mies" siellä on äänessä.

        Jos sinulla on omasta mielestäsi saatavaa, peri saatavaasi siltä joka on sinulle velkaa. Yhteiskunta tarjoaa sille formaalin toteutustavan. Tietystikin vuonna 2008 syntynyt saatava on kaikilla mittareilla katsottuna jo vanhentunut, joten varaudu pettymykseen.

        On omituista, kuinka sinä jatkat ihmisten syyttämistä huijareiksi ilman mitään näyttöä asiasta. Jos sinulla on näyttöä, tuo se pöytään tai lopeta ininäsi.

        Ei sinun vainoharhainen, ylimielinen ja muutoiunkin harhainen monologisi kiinnosta ketään. Saattaa olla, että tällaisten ilmailun foorumien sijasta löytäisit apua ahdistukseesi mielenterveyden ammattilaisten suunnalta.


      • Heimo_N

        Ridiculus nimimerkillä on hirttänyt levy päälle, kun tulee samaa asiaa toiseen kertaan eri järjestyksessä. Asia saatta johtua muistin pätkimisestä, mielikuvituksen puutteesta tai jostakin vakavammasta vaivasta.
        Edellämainitut vaivat huomioituna tuliskos kirjoittajalta vielä jotain uutta asiaa joka varmistaisi, että onko nimimerkki SUIO:n henkilö tai se entinen joka sai monolta lähtövauhtia (nyt viimeksi).


    • Part-66

      Sillä Heimolla mitään lenkelpoista konetta ollu silloin kun huolto-ohjelmaa tilaili, yritti vasn saada vanhaa paskaa vippaskonstilla lentokelpoiseksi. Aikavalvonnat yms ihan retuperällä. Omaa typeryyttään yritti huijata koneensa "myyntikuntoon".

    • Konsa

      Jo kaksi viikkoa jauhettu ihan tyhjästä, ennätystä hipoo tämäkin.

      • Heimo_N

        Äläs hoppuile. Tuntuu siltä, että kohta joltain hermo pettää.


      • Kurkikuolee
        Heimo_N kirjoitti:

        Äläs hoppuile. Tuntuu siltä, että kohta joltain hermo pettää.

        Taitaa kurki kuolla ennen kuin suo sulaa.

        Ainut jolta hermo on pettänyt taitaa olla tämä Heimo poika.

        Puhuivat kentän laidalla että rahalle olisi tarvetta. Oli herra vuokrannut mopon Vesikseltä lentokilpailua varten ja jätti vuokran maksamatta - siihen saakka kunnes käräjäoikeus näytti hänelle kaapin paikan.

        Tällaista taustaa varten on ymmärrettävää että jopa ne muutamat sataset joita herra yrittää kiskoa opistolta ”korkoina ja laskutuskuluina” tulisivat kipeään tarpeeseen.

        Oikeuden maksettavaksi tuomitsema 7.000 euroa on varmasti harmittanut.


      • Heimo_N

        Just niin, näin on ja senjälkeen ei enää ole ollut varaa mennä kisoihin.
        Kunhan tuo -opistomme saisi taloutensa kuntoon, niin minullakin olisi toivoa saada se pyytämäni avustus. Sille olisi nyt käyttöä, kun Lada tarvitsisi uudet renkaat. Nykyisillä nappisilmä sutii tyhjää vielä kolmosvaihteella.


      • Iso_suti
        Heimo_N kirjoitti:

        Just niin, näin on ja senjälkeen ei enää ole ollut varaa mennä kisoihin.
        Kunhan tuo -opistomme saisi taloutensa kuntoon, niin minullakin olisi toivoa saada se pyytämäni avustus. Sille olisi nyt käyttöä, kun Lada tarvitsisi uudet renkaat. Nykyisillä nappisilmä sutii tyhjää vielä kolmosvaihteella.

        Kenellähän se nyt sutii tyhjää?


    • Grammarijumissako

      just joo, sama laulu taas.

      Heimo ei saanut lentokoneen raadolleen huolto-ohjelmaa kun sitä ei voinut tehdä. Kone oli aivan susi ja riekaleina ja aikavalvontaa ei käytännössä ollut ollenkaan.

      jossain kohtaa rahat palautettiin, mutta tämähän ei riittänyt vaan heimo halusi laskuttaa laskutuslisiä ym korkoja aivan käsittämättömiä summia. Näiden perään nyt ilmeisesti itketään.

      Vaihda levyä jo

      • Heimo_N

        No joo, vaihdetaan vaan levyä tai käännetään sen toinen puoli käyttöön niin, että tulee tiedustelupuoli näkyviin. Kirjoittajalla näyttää olevan viimeistä tietoa asioista, tarkoitan nyt aikavalvontaa. Voiskos tästä saada jotain infoa, jotta selviäisi mitä sellainen mahtaa tarkoittaa ja onkohan tärkeäkin?
        Muuten, pitääkö paikkansa, että kirjoittajalla on menossa kolmas eri nimimerkki tässä ketjussa, sen varsinaisen nimen lisäksi, joka oli flight forumin puolella?


    • Aikavalvoja

      Jos ei koneen omistajalla ole tietoa siitä, mitä aikavalvonta tarkoittaa, niin huonostipa on asiat.

      • Part-M

        Kaipa hän sentään ymmärtää että pitää tehdä 50h huollot ja 100h huollot... sitähän se aikavalvonta tarkoittaa, että koneen eri komponentteja seurataan, mikä on käyttöaika tunteina, käyttökertojen lukumäärä tai kalenteriaikana, ja sen mukaisesti sitten koneen lentokelpoisuuden hallinnoija tilaa huollon valtuutetulta huolto-organisaatiolta.

        Mutta kerrataanpa nyt varoiksi Heimollekin huolto-ohjelman merkitystä: huolto-ohjelman tarkoitus on kuvata lentokelpoisuuden hallinnoijalle se, miten eri komponenttien aikavalvonta tehdään, niin että voidaan oikea-aikaisesti tilata huolto-ohjelmassa spesifioitu huolto komponentille.


      • Heimo_N

        Nyt ei paremminluulevien väittämissä jokin stemmaa. Tarkoittaako tämä sitä, että jos tietää itse kaikki huoltoasiat tarkkaan, niin silloin ei huolto-ohjelmasysteemiä tarvita mihinkään.
        Olen luullut päinvastoin, että huolto-ohjelmassa kerrotaan mitä pitäisi huoltaa tiesi käyttäjä siitä, tai ei tiennyt.
        Tarkennusta tarvitsisi vielä se , miten luulette tämän huoltoasian liittyvän laskunmaksuun.


    • Huijauksen korvauslaskun maksamattomuusennätys on taas parantunut huomattavasti.
      Ennätyksien syntyyn johtaneita asioita on ollut tapana kerrata, jotta tulisi paremmin näkyviin, miten ennätykseen on päästy.
      Minulla on tähän sellainen näkemys, että SUOMEN URHEILUILMAILUOPISTON saama kohtuuttoman suuri valtiontuki on mahdollistanut tämän.
      Näkemystä pitää selventää, no kun valtiontuki on kohtuuttoman suuri ei omistajaportaan tarvitse välittää, miten toiminta tulee hoidettua ja tästä johtuen kyseisessä valtiontukikohteessa pidetään asioista vähemmänymmärtävää henkiläkuntaa (hyviä kavereita) pyörittämässä tätä ilmailupuuhastelua.
      Tälle väitteelle löytyy täydellinen näyttö, kun lukee -opiston hallituksen pj:n Peter_T:n sekoilut, jotka näkyvät FLIGHTFORUMIN sivuilta (asia menee tällähetkellä sivulla 6) otsikolla KYSELY SUOMEN URHEILUILMAILUOPISTON HUOLTO-OHJELMAN SAANEILLE.
      Tiedoksi OKM

    • Anonyymi

      Rakas Heimo.
      Oli mukava huomata, että kesän helteet eivät ole sinua lannistaneet vaan olet terhakka oma itsesi myös näin elokuussa.

      Onko sinulla kaikki hyvin?

      Siis lukuun ottamatta tätä traumaattista asia johon palaat uudelleen ja uudelleen.

      Opiston asiat ovat kunnossa; olemme nykyisin Suomen suurin ilmailualan oppilaitos koulutussuoritteiden ja oppilaiden määrällä mitattuna.

      Malmilla, jossa pääkonttorinsa sijaitsee, on erinomainen ravintola. Tule ihmeessä käymään. Tarjoamme lounaan enemmän kuin mielellämme. Jutellaan sitten kaikista kiinnostavista ilmailuasioista.

      Ystävällisesti

      Peter Tähtinen

      • Uusi ennätys on syntynyt!
        Vuodenvaihteessa tuli 10 vuotta kuluneeksi, kun Suomen Urheiluilmailuopisto huijasi toimintarahaa itselleen ja se on edelleen palauttamatta. Kyseiselle huijarille (huijauksen toteuttaja) -opisto on antanut monoa, mutta näitä huijauksen toteuttajia täytyy olla muitakin -opiston palkkalistoilla, koska näitä ennätyksiä tulee.
        Opiston asioita ei ole ymmärretty alkanaan selvittää perusteellisesti, tai kysymyksessä on hyvä kaveri, joka edelleen touhuaa -opistolla.
        Näin sen täytyy olla, kun asian hoidolle ei löydy järkevää selitystä. Koska huijarit eivät takkiaan käännä, niin Suomen Urheiluilmailuopiston toimintaa on syytä seurata hyvin tarkasti.
        Asiaa on ihmetelty FLIGHTFORUMIN sivuilla näihin asti otsikolla Kysely Suomen Urheiluilmailuopiston huolto-ohjelman saaneille. Asia näkyy tällä hetkellä sivulla 8 .


      • Uusi ennätys on syntynyt!
        Vuodenvaihteessa tuli 10 vuotta kuluneeksi, kun Suomen Urheiluilmailuopisto huijasi toimintarahaa itselleen ja se on edelleen palauttamatta. Kyseiselle huijarille (huijauksen toteuttaja) -opisto on antanut monoa, mutta näitä huijauksen toteuttajia täytyy olla muitakin -opiston palkkalistoilla, koska näitä ennätyksiä tulee.
        Opiston asioita ei ole ymmärretty alkanaan selvittää perusteellisesti, tai kysymyksessä on hyvä kaveri, joka edelleen touhuaa -opistolla.
        Näin sen täytyy olla, kun asian hoidolle ei löydy järkevää selitystä. Koska huijarit eivät takkiaan käännä, niin Suomen Urheiluilmailuopiston toimintaa on syytä seurata hyvin tarkasti.
        Asiaa on ihmetelty FLIGHTFORUMIN sivuilla näihin asti otsikolla Kysely Suomen Urheiluilmailuopiston huolto-ohjelman saaneille. Asia näkyy tällä hetkellä sivulla 8 .


      • Anonyymi
        Heimo_N kirjoitti:

        Uusi ennätys on syntynyt!
        Vuodenvaihteessa tuli 10 vuotta kuluneeksi, kun Suomen Urheiluilmailuopisto huijasi toimintarahaa itselleen ja se on edelleen palauttamatta. Kyseiselle huijarille (huijauksen toteuttaja) -opisto on antanut monoa, mutta näitä huijauksen toteuttajia täytyy olla muitakin -opiston palkkalistoilla, koska näitä ennätyksiä tulee.
        Opiston asioita ei ole ymmärretty alkanaan selvittää perusteellisesti, tai kysymyksessä on hyvä kaveri, joka edelleen touhuaa -opistolla.
        Näin sen täytyy olla, kun asian hoidolle ei löydy järkevää selitystä. Koska huijarit eivät takkiaan käännä, niin Suomen Urheiluilmailuopiston toimintaa on syytä seurata hyvin tarkasti.
        Asiaa on ihmetelty FLIGHTFORUMIN sivuilla näihin asti otsikolla Kysely Suomen Urheiluilmailuopiston huolto-ohjelman saaneille. Asia näkyy tällä hetkellä sivulla 8 .

        Siltä varalta että joku todella on kiinnostunut tästä tapahtumaketjusta, totean että Heimo on aikanaan maksanut Opistolle etumaksun lentokoneen huolto-ohjelmasta. Koska ohjelmaa ei ollut mahdollista tehdä, on Opisto määräyksestäni palauttanut Heimolle kaikki hänen maksamansa varat.

        Koska en ole ihmismielen poikkeavuuksien asiantuntija, en osaa arvioida miksi Heimo vuodesta toiseen jatkaa yötä jeremiadiaan täällä.

        Paheksun, että hän toistuvasti loukkaa rehellisen henkilökuntamme kunniaa tekaistuilla syytöksillä.

        Peter Tähtinen


    • Anonyymi

      Ainoa keino saada asiaasi vauhtia on haastaa opisto raastupaan. Mutta varaudu siihen, että voit pettyä.

      • Voi voi, miten asia on ymmärretty väärin!
        Ennätysten rakentaminen on tiimityötä. Minusta on hienoa, että voin olla mukana näin erikoisessa ennätystehtailussa .
        Miten joku voi kuvitella, että laittaisin kapuloita asian kehitysrattaisiin, hakemalla oikeuslaitosta tähän mukaan, koska silloinhan ennätys jäisi siihen kohtaan.
        Arvioni on, että 10 vuoden kuluttua tästä ennätyksestä tulee rikkomaton ja omasta puolestani pyrin olemaan siihen asti tiimissä mukana, koska asiaan löytyy aina uutta ja mielenkiintoista,
        jota ei ole vielä otettu esiin?


    • Suomen Urheiluilmailuopiston huijausennakon korvauslaskun maksuviivästys on jälleen kasvanut puolella vuodella, on tähänmennessä 5,5 vuotta.
      Ensimmäisen maksamattoman laskun aikoihin -urheiluilmailuopistolla oli asioita hoitamassa Sakari 2. ( toinen tulee siitä, kun edeltäjänsä oli myös Sakari ja molemmat saivat -opistolta monoa, Sakari 2. viimeksi).
      Sakari 2. ei ole vähään aikaan piristänyt keskustelupalstaa ajatuksillaan?
      Kovasti odotellaan.
      Laskunmaksuasiaa on ihmetelty FLIGHTFORUMIN sivuilla näihin asti otsikolla,
      Kysely Suomen Urheiluilmailuopiston huolto-ohjelman saaneille.
      Asia näkyy tällä hetkellä sivulla 9.
      30000 ihmettelijän määrän ylitys näkyy myös sieltä.

    • Anonyymi

      Flightforumin asiaasi koskeva ketju on lukittu ja jatkokommentointi siten estetty jo 2 vuotta sitten, koska asia katsottiin siellä ylläpidon taholta loppuun käsitellyksi.

      Jos sinulla on mielestäsi jotain saatavia asiassa, kääntynet lakimehen puoleen. Kun lakimiehesi lukee nämä ketjut, hän neuvoo sinua jättämään asian sillensä. Se on hyvä neuvo.

      • No, Peterhän se siellä anonyyminä kommentoi.
        Peterillä ei yläpää toimi enää normaalisti, kun pitää toistaa vanhoja tekstejään?
        Palstan lukijoita kiinnostaisi paremminkin uudet näkemykset.

        FLIGHTFORUM:in kirjoitussulku on -urheiluilmailuopiston tilaama palvelu, koska eihän se sellainen käy, että valtionavun varassa toimivan OY:n harjoittamaa huijaustoimintaa setvitään julkisesti.


      • Anonyymi
        Heimo_N kirjoitti:

        No, Peterhän se siellä anonyyminä kommentoi.
        Peterillä ei yläpää toimi enää normaalisti, kun pitää toistaa vanhoja tekstejään?
        Palstan lukijoita kiinnostaisi paremminkin uudet näkemykset.

        FLIGHTFORUM:in kirjoitussulku on -urheiluilmailuopiston tilaama palvelu, koska eihän se sellainen käy, että valtionavun varassa toimivan OY:n harjoittamaa huijaustoimintaa setvitään julkisesti.

        Rakas Heimo.
        Minulla on tuota selkärankaa sanoa täälläkin sanottavani aivan omalla nimelläni.

        Ilahtuneena totean että myös muut kuin minä haluavat ystävällisesti ohjata sinua ulos sieltä harhojesi maailmasta.

        En voi myöskään sulkea pois sitä vaihtoehtoa että sinulta aika ajoin lääkkeet käyvät vähiin ja Sekös sitten aikaansaa oitis sinulle obsession tulla tänne jakamaan katkeruuttasi.

        Toki humaanimpi minäni joskus pohtii, olisiko sinulle saatavilla apua. Saatamme olla mahdottoman edessä. Ehkä ratkaisu siirtyy siihen hetkeen kun salissa soi Albinonin Adagio.

        Ystävällisin terveisin
        Peter T


      • Anonyymi kirjoitti:

        Rakas Heimo.
        Minulla on tuota selkärankaa sanoa täälläkin sanottavani aivan omalla nimelläni.

        Ilahtuneena totean että myös muut kuin minä haluavat ystävällisesti ohjata sinua ulos sieltä harhojesi maailmasta.

        En voi myöskään sulkea pois sitä vaihtoehtoa että sinulta aika ajoin lääkkeet käyvät vähiin ja Sekös sitten aikaansaa oitis sinulle obsession tulla tänne jakamaan katkeruuttasi.

        Toki humaanimpi minäni joskus pohtii, olisiko sinulle saatavilla apua. Saatamme olla mahdottoman edessä. Ehkä ratkaisu siirtyy siihen hetkeen kun salissa soi Albinonin Adagio.

        Ystävällisin terveisin
        Peter T

        Jaa, että se olikin Sakari 2. joka oli toistanut Peterin vanhoja ahdistuksia.
        No, jos Sakari 2. ei itse keksi mitään, niin käy tämäkin näkemyksestä, Sakari 2. ajatusmailmaan.
        Peteriltä, erittäin hyvä. kirjoitus. Tämänlaiset pitää keskustelupalstan mielenkiintoisena. Asiasta tekee erittäin mielenkiintoisen, kun kysymyksessä on Suomen Urheiluilmailuopiston asioiden hoito ja Peteri kirjoituksesta ilmenee se, miten vähäisellä ymmärryksellä -opistoa nykyään johdetaan. (sama todettu jo aikaisemminkin).

        Mielenrauhaa terveyssyistä !


      • Anonyymi
        Heimo_N kirjoitti:

        Jaa, että se olikin Sakari 2. joka oli toistanut Peterin vanhoja ahdistuksia.
        No, jos Sakari 2. ei itse keksi mitään, niin käy tämäkin näkemyksestä, Sakari 2. ajatusmailmaan.
        Peteriltä, erittäin hyvä. kirjoitus. Tämänlaiset pitää keskustelupalstan mielenkiintoisena. Asiasta tekee erittäin mielenkiintoisen, kun kysymyksessä on Suomen Urheiluilmailuopiston asioiden hoito ja Peteri kirjoituksesta ilmenee se, miten vähäisellä ymmärryksellä -opistoa nykyään johdetaan. (sama todettu jo aikaisemminkin).

        Mielenrauhaa terveyssyistä !

        Harmittava takaisku. Suomen Urheiluilmailuopisto maksoi yllättäen ennakkomaksun palautuslaskun joten ENNÄTYKSEKSI tuli 6 vuotta ja 8 kuukautta.
        Pyrin itse,että olisi saatu 10 vuotta täyteen. Vielä hetki ennen maksua -ilmailuopiston Matti Huoviala kertoi asiasta seuraavasti. ” Nieminen on aikanaan huolto-ohjelmaa pyytäessään maksanut ennakkomaksun. Asiasta ei ole sopimusta. Maksun tosite on löytynyt. Huolto-ohjelmaa ei ole ollut alun alkaen mahdollista laatia Niemisen omistamalle lentokoneelle sen PUUTTEELLISTEN DOKUMENTTIEN JA KUNNON VUOKSI.” Urheiluilmailuopiston
        hallituksen PJ. Peter Tähtisen kertoman mukaan kyseinen kone on kilon palasina.

        Viisi vuotta ko. ohjelmaa odotettuani , -opisto kertoi, etteivät he tule sitä enää tekemään, koska tämä toiminta on lopetettu.
        No, sitten tilasin tämän niinsanotusta kilpailevalla yritykseltä, joka teki sen kuukaudessa eikä asiassa ollut mitään epäselvää. Tätä voi sanoa loistosuoritukseksi, kun ko.kone on kilon palasina, niinkuin PJ. P.Tähtinen on aikaisemmin kertonut.

        Asia tuntui niinmakealta, etten halunnut pilata sitä kertomalla jo saaneeni koneelleni kyseisen -ohjelman ja näin sain 6 vuoden ajaksi -opiston suunnalta kirjoitettuja erittäin mielenkiintoisia näkemyksiä, tosin välillä piti hieman härnätä, jotta asia pysyi tapetilla.

        Vielä asiaan liittyy SUIO OY:n SUIO-G organisaatio.
        16.2.2017 Peter Tähtinen valitti FForumilla, ettei valtio ole tukenut SUIO Oy:tä huolto -ohjelmien laatimiseksi ja siksi toiminta piti lopettaa.
        Vastaavasti muut kyseisiä ohjelmia tekevät tulevat toimeen saamallaan korvauksella ja maksavat siitä valtiolle vielä verot.
        Onneksi OKM haistoi asiassa huijauksen, eikä myöntänyt siihen avustusta.
        Tämä asia löytyy FF:n palstalta KYSELY SUOMEN URHEILUILMAILUOPISTON huolto ohjelman saaneille, em. päivämäärällä. Asia menee nyt sivulla 12 yleinen ilmailukeskustelu.

        Terveisin
        Heimo Nieminen
        Suomen moottorilennon ainut
        MM- mitalisti


    • Anonyymi

      Voimia, veli.
      Toivottavasti pääset hyvään hoitotasapainoon.

      https://thl.fi/fi/web/mielenterveys/mielenterveyshairiot

      ”Myötähäpeä” on lievä ilmaisu kuvaamaan niitä tunteita, joita kirjoitelmasi lukijoissa herättävät.

      Mistä sinä voit jatkossa valittaa jos olet nyt saanut lisää rahaa tilillesi?

      • Anonyymi

        Oletko unohtanut? Sinua on varoitettu, että vitutukseenkin voi kuolla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko unohtanut? Sinua on varoitettu, että vitutukseenkin voi kuolla.

        Jes,


    • Anonyymi

      Heimo on mielenkiintoinen mies.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Veljet ja siskot, koetetaan ymmärtää vanhusta, jolla koko maailma haisee paskalle.

      Kai se on jo aika tavanomaista että noilla aamuilla alkaa hihna lipsua ja katkeruuden lisääntyessä objektiivinen käsitys oman elinpiirinkin tapahtumista alkaa kadota usvaan.

      Skitsofreniselle paranoialle tyypillinen vainoharha on jo selvästi havaittavissa.

      Säälitään pappaa.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      52
      1916
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      165
      1668
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1398
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      241
      1347
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      219
      1278
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      338
      1163
    7. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1155
    8. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      78
      1106
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      315
      1075
    10. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      227
      1067
    Aihe