Maran ig:ssä taas arvoituksellisia pohdintoja. Onko suhde katkolla? Eikä tosiaan Stefua mainittu aikoihin
Mara ja Stefu
Katzu77
5658
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 56
Vanhimmat
Martina pohtii suostuuko ryhtymään rouva Thermaniksi.
Haha. On pohtivinaan. Sehän sen tavoite on ollut vuosikaupalla ja suurin intohimo, että voisi esittää hienostorouvaa. Luulee saavansa samalla kiinnityksen myös "yhteiseen" omaisuuteen.
Niinpä, taas on postailtu muilta lainattuja viisauksia ikäänkuin omina ,värkin tuulettelukuvan ohessa.
Jo poistetussa kommentissa, joku laukoi totuuksia muijan suhteen laadusta ja naisen elintason takia, läpi sormien katsomiseta, sitähän nainen ei taas kestänyt,osui varmaan liian lähelle totuutta.
Ex-miehen radio-ohjelmassa muija saa taas kehua estottomasti itseään, vahvuuttaan ja sitkeyttään vaikeuksista seiviytymistä unohtamatta.
Saa nähdä perkaako se nytkään omaa osuuttaan niihin.
Oikeastaan noiden kahden parisuhdehelvetti ei enää kiinnosta. Kuka jaksaa samaa "uutisointia" vuodesta toiseen? Valitettavasti sitä on joutunut lapset seuraamaan vierestä ja se on varmasti jättänyt herkkään mieleen lähtemättömät arvet.
Tuo aikuisten touhu kostautuu viimeistään silloin, kun lapset tulevat murkkuikään. On vain ajan kysymys, milloin paskamyrsky iskee niiden silmille.
Sitä saa mitä tilaa!
Miksi tästä ketjusta on poistettu asiallisia viestejä?
Mitähän vaikeuksia tuollakin muijalla muka on ollut, huhhuh! Jos jotain pientä on ollut, niin nekin täysin itse aiheutettuja.
Epävarmassa suhteessa elintason säilyttämiseksi kynsi hampain roikkumista ei voi vaikeutena pitää—se on muijan ihan oma valinta .
Suhteessa oleviin vaikeuksiin se on varmasi ihan yhtä syyllinen ,kuin toinenkin osapuoli.
Itseaiheutettuja ongelmia on turha ruikuttaa,tai tekeytyä sankarilliseksi selviytyjäksi.
Muijan maailmankuva on niin pinnallinen, ettei se muuhun pysty, kuin oman navan kaiveluun
Yksin viettää iltaa Tähtärillä. Lapset huolehtivien isien kanssa. Vikoteria Iso-Syötteellä ja Isbelka oiskohan Kehvanin ka ssa Hangossa. Yksin jäät...
Eikös Martina hehkuttanut lähtevänsä Espanjaan pidemmäksi aikaa? Stefanin uudelle talolle, jonka Martina antaa ymmärtää omistavansa ?
Joku kirjoitti Martinan IG, että taas ero Stefun kanssa. Selvästi tullut ero. Eiköhän toi akka taas saa Stefun takaisin, ei se luovu elintasosta, ilman Stefua vois vain unelmoida miljoonien eurojen asunnoista
Varmasti kaikki keinot voi käyttää. Jos ei hyvällä niin sitten pahalla. Kiristystä...
Seiskassahan on taas "esittelykuva" rinnat paljaina. Vieläköhän vanha kiristyskonsti tehoaa?
Lapsiin luodaan suhde silloin, kun he ovat pieniä. Vahinkoja vaikea paikata myöhemmin. Läsnäoleva, välittävä ja lapsen etusijalle asettava vanhempi pysyy lapsensa elämässä ikuisesti. Nykyisessä itsekeskeisessä 'minäminä' 'omaa laatuaikaa' elämänmallissa suhteet jää pinnalliseksi. Se on se hinta mitä sitten vanhuksina maksetaan. Sitten ihmetellään miksi lapset eivät huolehdi tai pidä yhteyttä. Ehkäpä se lapsuuden maksettu lastenhoitaja onkin se lähin ihminen, kun äiti ja/ tai isä asettaa itsensä kokoajan etusijalle. Surullista...
Komppaan.
Kyllä tämä arkea kestämätön tyrkky käyttää näitä kaukomatkojaan pakomatkoina todellisuudesta.
Tosiasiahan on ettei suhde seitsemän vuoden rimpuilun jälkeenkään ole yhtään lähempänä vakinastamista kuin ennenkään.
Lapsethan tossa maksavat hintaa vanhempien kehittymättömyydestä ja levottomuudesta.
Ainakin Martina on kykenemätön näkemään poissaolojensa seurausta lapsissaan.
Onkohan koira jo unohdettu?! Ehkä ei ollutkaan kiva lelu
Koira oli rekvisiittaa kesäteatteria varten.
Miksi ihmeessä pitää kirjoittaa näitä englanninkielisiä mietelauseita instaan jos ei edes näe vaivaa sen verran että kopioisi englanninkieliset sanat oikein kirjoitettuina.
Sehän ei täyttäisi korteenkun sääntöjä-tyyli kärsisi
Martina valmistautuu Emma-gaalaan , huohh..mitähän se sieltäkin hakee...ehkä etkot jatkot tiedossa.
Onkohan polvisuojat mukana?
Huomiota... Joku pukukikka ja vilautus.
Kehuu vartaloaan. Kahden lapsen synnyttäneenä voi pukea tuollaisen asun. No, otsassa valtavat juonteet. Ja silmäpussit jotka on yritetty meikata voimakkasti .
Tekorinnat. kovin lihaksikas hän on , sanoisin että miehekäs vartalo.
Tottakai minkätahansa rytkyn voi vetää päälleen. Se, onko vaate hyvännäköinen onkin sitten eri asia. Aika harva vaate nimittäin näyttää Maran päällä hyvältä. Ainakin melko napakoita rintsikoita kannattais käyttää etteivät tissit ole kainaloissa.
Jokohan tulevalla viikolla lomaa pukkaa?
Martinan ystäväpiiri on vaihtunut taas. Ei ole enää Janna ja Sofia, Anni . On naapurin Didem joka kuvaa itseään joka paikassa. Jopa silloin kun käy WC:ssä . Paperilennokkin kanssa yhteistyötä. Nää nuoremmat uskoo Martinaan täydestä.
Miks Esko nuoleskelee tuota muijaa? Kiristääkö?
Joka paikassa luuhaa tuo akka nii kukahan lapset ja koiran hoitaa? Ei näytä lapset paljoa kiinnostavan.. Kauhea hahmo.. Lähtis stefu vetämään, ai niin mara kiristää lapsella.. Ei stefu pääse tuosta tyrkystä ikinä eroon.. Rahat kyllä kelpaa muttei stefun kans kulje missään yhdessä.. Wonder why..
Stefu myy talojaan ja ostelee uusia. Siinä o kiirettä....
#beaworrior. Anteeks mara mutta se on beawarrior. Lukekaa uusin kuva. Pölliny taas tekstiä muilta omanaan.
No worries soturi. Kortenkku sujuu natiivisti.
#beaworrior
Voi voi kun sitä niiiin yrittää. Ja kaikki menee plörinäksi. Parasta viihdettä!
Niin parasta viihdettä kyllä. Se alkuteksti on copy/paste, löytyy googlaamalla. Mutta yksi # pitää saada ja sekin päin peetä. Voi Mara. Apua.
Ei oo enää mitään suhdetta Maran ja Stefun välillä.
Suhde vihdoinkin päättynyt.
Martina ei ole enää Stefun kanssa. Ovat eri osoitteissa yöt. Onhan sen ihan somestakin huomannut. Ohi on. Mutta kuinka kauan. Meneekö muutama viikko ja Martina on roikkuen saanut rahamiehensä takaisin.
Instan mukaan keskiviikkona meinaa karata landelle. Onkohan pupun kanssa silloin vaihto taas eri osoitteisiin. Missä ja kenen kanssa lapset on? Mielenkiinnolma seurataan
Mitä asiaa sillä ois enää Hangon landelle jos ovat eronneet. Jotenkin tuntuu et Stefu on eronnut, Martina ei. Lapsellinen mies, ei tarviis kun kerran sanoo Martinalle tarpeeksi selvästi EI, ei hönökki pysty siihen. Martina Eskon haastattelussa yhä haaveili häistä ja näkee elämänsä 5 vuoden päästä samanlaisena kuin nyt. Hangon Matti ja Mervi.
Martinalle voi tulla yllätyksena siellä Korson vuokrakämpässä viiden vuoden kuluttua, etteivät ne hyvinvoinitibisnekset suju, kun ei ole taloudellista tukea suomenruotsalaisesta suvusta.
Ainoat lomamatkat voi tehdä tavisten aurinkorannoille Turkkiin tai Bulgariaan.
Gaaloissa näyttäytyminen on mennyttä aikaa, luottotoimittajat karttelee ja on löytäneet jo uusia kohteita.
Lapset kasvaa ja kiinnostuu mutsinsa menneisyydestä netistä löytämiensä juttujen perusteella.
Eipä käy kateeksi surkeaa tulevaisuutta
Sponsorit kuten Tacopojat Ky tukevat Martinaa jatkossakin, koska lähiöiden tatskatut pubiruusut ovat parasta kohderyhmää.
Nehän ne on muijan kohderyhmää jo nyt.
Kouluttamaton tyrkkytreenari ei muille ole kelvannut tähänkään asti.
Epätoivoiset laardiperseet on naisen tarinat uskoneet tähänkin asti.
Ihan turha sen on kuvitella piireihin pääsevänsä,jos ja kun steppuli heivaa sen kujalle
Opettelis kirjoittamaan....... oikein.
Eli nyt ne on eronneet, kun Stefania ei näy missään somessa? Vai oliskohan niin, että hän ei halua olla somessa tai julkisuudessa ja siksi häntä ei näy missään?
Maran kaverit vaihtuvat usein.... nyt pinnalla on tää joku paperplanes juuli. Mimmi 22v vasta ilmeisesti.... mara elää jotain muinaista nuoruuttaan näiden kautta
Mites ne Espanjan menestyksekkäät treenileirit?
Martinahan ei ole omasta mielestään päivääkään yli 22- vuotiaan näköinen.
Totta, 21 vuotta ja 250 kuukautta.
Paperplanes on ostettu kaveri, hengaa Martinan kanssa vain työnsä takia. Esimerkiksi Sofia Ruudun kanssa on oikeasti myös ystävä
Nuoria on helpompi pompottaa ja valokuvaajana ihan amatööri. Surkeita kuvia! Kuvakulmat aivan huonoja.
Martinan kuvaaminen on tie tähtiin. Edellisetkin kuvaajat sanovat näin.
Oliko tämä se valopää,jonka mielestä ratakiskoilla kuvaaminen oli loistava idea?
Hiekkapersekuvat Karibialta ei juurikaan olleet vakuuttavampia, toki mallikin vaikuttaa onnistumiseen.
Kulahtaneen nelikymppisen saaminnen kuvamuokkauksilla edes siedettävän näköiseksi on kova duuni.
Seiska kertoo, että Stefun kelloliike on kiinni. Lopullisesti. Se siitä.
Oho juu, Stefun kelloliikkeet lappu luukulla.
Mitä 37v 2 pienen lapsen äiti tekee Karibialla 22 v tyttelin kanssa? Mitä yhteistä niillä on?
Kyllä Karibian matkan varmaan saa työmatkaksi. Missä on Anni, missä Sofia, missä Janna. Näiden kanssa Martina vietti aikaa. Nyt on paperilennokki nuori joka ei osaa sanoa ei Martinalle. Martina määrää missä kuvataan. Oishan noita paikkoja Suomessakin mutta sinne piti lentää.
Ehkä sen piti olla ajat sitten varattu lemmenloma Stefun kanssa, mutta nyt kun ovat taas kriisissä, niin reissu muuttuikin kuvaus matkaksi paperilennokin kanssa.
Kuulemma piti olla häämatka.
Eikai tollasia kelloja kannatakaan myydä. Siksi ne varastettiin ja kauppa kiinni. Hahhahhahaaa.
Martina tahkoaa mania ja rahnaa Miss Helsinki -kisallaan. Kellokaupan sponssi on iso osa tätä rahasampoa.