Ei oo hääviä. Ikävä uutinen on.
R. I. P ABC
Einarinepätoivo
571311
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 57
Vanhimmat
mistä tiiät joko kirkkoherra piti tietotustillaisuuven ?
Nykyaikaiset ihmiset osaavat lukea uutiset uutismedioiden nettisivuilta, ei tarvitse kirkkoherroja siihen.
Haapaveden ABC-liikenneaseman päivittäistavara- ja ravintolatoimintaa koskeneet yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet. Neuvottelujen tuloksena päivittäistavarakauppa ja ravintolatoiminta tulevat yksikössä päättymään viimeistään 31.8.2019, mutta palvelutarjonnassa saattaa tapahtua muutoksia jo aiemmin.
Polttoainemyynti tulee jatkumaan nykyisellä tontilla ja polttoainepiste uudistetaan vuoden 2019 aikana. KPO:n tiedotteen mukaan kaikille ABC Haapaveden työntekijöille pystytään tarjoamaan töitä Osuuskauppa KPO:n muista yksiköistä.
ABC Haapaveden päivittäistavara- ja ravintolatoiminnan myynti on ollut jo pitkään laskevaa ja toiminta tappiollista. Tehdyillä tehostamis- ja sopeuttamistoimenpiteillä, kuten muutoksilla myymäläkonseptiin ja aukioloaikoihin, ei tilannetta ole saatu korjattua.
Osuuskauppa KPO pyrkii löytämään toimijan, joka lähtisi harjoittamaan omaa liiketoimintaansa vapautuvissa tiloissa sekä myymään keskeisellä paikalla sijaitsevan kiinteistön.
Kuinka ihmeessä se ei voi kannattaa. Eihän ABC:llä ole teillä edes yhtään kilpailijaa.
Vai asioitteko te kaikki täällä Y:kassa?
asiakkaat loppuu kun jäärälauma vahtaa päivät pitkät.eihän sielä kukkaa vihti asioia stna
Mulla ainaskin rupee paikat kostuun,kun äijät vahtaa kieli pitkällä mun kurveja..
Eihän siellä kukaan viitsi asioida. Ukkolauma kyttää mitä ostat, mitä syöt, kenen kans oot yms. Sitten levittävät juttuja näistä kävijöistä pitkin kylää, juttuja jotka ei pidä paikkaansa usrinkaan. Se mitä tämä juoruporukka ostaa ei pidä paikkaa pystyssä.
Täytyy olla melkosen ihmisarka, jos ei kestä jäärälaumaa. Ei tuolla asenteella voi liikkua missään. Kyllä ne muuallakin ihmiset töllöttää. Etkö ole kiinnittänyt huomiota, taidat itse jääriä töllöttää kun niin pistää silmään. Kyllä itsekkin töllötän ohikulkijoita, ihan normaalia eläinkunnan toimintaa katsoa lajikumppaneitaa. Ei ne töllääjät kimppuun käy. Ja mitäpä tuota märehtimään, itsekkin yrittäjänä voin sanoa, että asiakkaat käy enemmän muualta kuin Haapavedeltä. Haapavetiset menee muualle, ettei yrittäjät rikastu ja sitten märistään kun kaikki loppuu... Miten tämä matemaattinen kaava luetaan yhtälöksi?
Se on liian hyvä tie tuonne ylivieskaan.
kyllä se on tuo vakio jäärien lauma, joka karkotti sieltä maksavat asiakkaat. Joskus koitettiin käydä siellä tuttavien kanssa syömässä, niin päätettiin ettei toiste mennä. Jäärillä semmoista mulkoilua toisiin pöytiin, että ruokahalut meni.
Enkä ole yksin ajatuksieni kanssa, samanlaista olen kuullut monilta muiltakin. omistajien olisi kannattanut aiemmin puuttua asiaan, koska tällä jäärämarttakerholla ei ymmärrystä itsellään ole.
On se hyvä että tunnistat oman pelkotilasi muita ihmisiä kohtaan, siihen saa apua ja mahdollisesti jonkulaisen lääkityksen. Kannattaa olla yhteydessä terveyskeskukseen sieltä saat varmasti tietoa miten ongelmassasi edetään. Pikaista paranemista!!
On se naurettavaa tuo "jäärälauman" mollaaminen. Eilen kävin, eikä ollut yhtään järää. Tavallisia ihmisiä ja asiakkaita olivat. Luuletteko te mollaajat olevanne niin katsottavia, että teidän takia papparaiset siellä istuvat. Unohtuuko teiltä ihmisten välinen sosiaalinen toiminta ja keskustelukumppanit. Vanhemmat miehet siellä istuskelevat parantamassa maailmaa ja mitä se ketään haittaa.
missäs sitä nyt käy ilta kahveet juomassa???
Haapavedelle pesiytynyt yllättävän paljon kateellista kommunisti ainesta joka ennen kuolee nälkään kun käyttää tutun yrittäjän palveluja.
Kyllähän Haapaveden ilmapiirin ja koko Haapaveden on pilannut yksi sairaus! SAIRAUS NIMELTÄÄM KEPULAISUUS!
Entinen haapavetinen olen, muutin pois -84. Kun kesäisin käydään on kylälle -eikun kaupunkiin! - tullessa käyty syömässä ABC:lla. Mutta emme kyllä mihinkään "jääriin" ole kiinnittäneet sen kummempaa huomiota. Huono kasvomuisti kun on, en tunnista aivan helposti. Kaipa vaivaavat paikallisia enemmän.
Taitaa jokaisella pienellä paikkakunnalla olla omat jääränsä.
olen kuullut että jäärät ovat vuokraamassa kakkoskotiaan-
Missä vunskilainenki istuu päivät pitkät elokuun jälkee?
Ossuuskaupan etteisessä.
Tämä on aiheuttanut uusi kiertoliittymä, jonka vihkiäiset juuri olivat. Kiertoliittymä viskaa autoilijat Oulaisiin, Ylivieskaan Kärsämäelle, Siikalatvalle. Bernerin Anne ja Rasinkangas vihkivät viskausliittymän ja siinä samalla autoilijat muihin kuntiin... Taisi olla kosto kunnallispolitiikan jälkipyykistä...
Haistappa paska!
Oletteko ajatelleet että Haapavedeltä on ollut kansanedustaja vuosia ja mikä on kunnan nyky tilanne. Odotellaan valtion "kihloja".....selvitystilassa... kuka haluais kirjoittaa poliitikon CV,n ?
ABC:n tuloskehitys seurausta huonoista valinnoista liiketoiminnan kehittämisessä. Salen sulkeminen vei asiakkaat ja muutokset bensan bonuskertymässä naulasivat serkkuun viimeiset naulat. Kannattaisiko KPOn katsella johtoportaaseen uusia kasvoja hoivayritysrten puolelta? Taitaa ainakin yksi nainen olla vapailla markkinoilla. Ja tietää miten saadaan bisnes kannattavaksi.
Näivetystauti.....päättäjät toimivat globaalissa maailmassa ,mutta eivät osaa soveltaa paikallisesti. Houkutuksia muualle liian paljon. Alkoi Revon-sähkön myymisen aikaan. Kukas se oli joka kierteli kuntia myyntimiehenä?
Mutta missä Jussi luuraa?
Tiiä häntä nyt mennä sanomaan missä tämä hiipailee.
Elekää huolehtiko kyllä se Attetonnin väki kuskaa sapuskaa, liäkkeitä ja jopa pyyhkii persuustan niin hää nuot on tehenä kymmeniä vuosia, kuuhan vaalit lähestyy niin eiköhää taas ala mouruamaan.
Tässä se nähdään, miten KANSANEDUSTAJAMME ANTTI RANTAKANGAS on pitänyt Haapaveden puolta ja ollut touhuamassa yritystoimintaa paikkakunnallemme.
Ei sitten mitenkään, meiltä on ollut kansanedustajia vuosikymmeniä päätöstenteossa paikassa, missä TODELLAKIN VOIDAAN VAIKUTTAA ASIOIHIN, mutta positiivisia tuloksia ei ole tullut, muuta kuin vain sen, ETTÄ PAIKKAKUNTA NÄIVETTYY, jotenka yhteenvetona heidän ajamalleen työlleen on se, että eivät ole tehneet yhtään mitään !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Totuutta pukkaa.
Tuohon ruokailuhommaan vaikutti varmasti se että yhtäkkiä täällä onkin 3 ruokapaikkaa keskustassa,ei riitä kaikille asiakkaita,yhdessä jopa paljon halvempaa ruokaa,kuin näissä kahdessa kynpin paikassa.Mulle aivan sama,en juurikaan siellä ole käynyt muuta kuin autoa pesettänyt,nyt täytyy sekin tehdä ylivieskassa käydessä.
Hyvää keskustelua eduskunnassa....????
https://www.youtube.com/watch?v=UtdDU09Wi3k
Oletko joku historioitsija vai, kun vetelet tänne vanhoja videonpätkiä?
Tuokin oli vuodelta 2012.
Ei isommasti liittynyt tämän ajan haapavetiseen elämänmenoon!
Ainakin sieltä asti keskustan korvissa ollut vikaa...ei ymmäretä mitä puhutan...onko päätökset olleet Haapaveden kannalta hyväksi....esim. kuntaliitosneuvottelut? Investoinnit ? Selvitystilassa ensi vuonna...
Keskusta jos olisi kuunnellut edes puolet muiden mielipiteistä esim. Saukko Villen .
Ei tuo niin ikävä ABC:tä ole , mutta sitä enemmänkin aiempaa paikalla ollutta Shelliä. Baarin puoli oli oikein mitoitettu asiakasmäärään nähden.
Auton sai tarvittaessa nopeasti kuntoon korjaamon puolella.
Imppa johti toimintaa myymälän puolella olevasta toimistosta ja jututti samalla asiakkaat.
Repe viihdytti asiakkaita aina välillä jynttijutuillaan.
Aika kultaa muistoja, muilla muisteluksia " Impan " Shellistä ?
Tapahtuihan siellä murhakin.
Vai tappoko oli?
Hyvä kun loppuu niin ei ole juoru ukoilla enään paikkaa missä juoruta muiden asioista.
Ei se lopu !! kun , ABC- nimenä voi loppua mutta jatkuu NESTE tai st1- asemana. Paranispahan imago Ko. paikassa.
Joko Martta-kerho on käynyt yhdistymisneuvotteluja toisten samanlaisten kerhojen kanssa? Ainakin Hegun kerhossa häärii ainakin yksi ABC:n kerhon jäsen.
eikö sulla oo muuta tekemistä ku kyylätä missä ihmiset käy kahvilla .taidat olla pahasti vajokki .
On se nyt helvettiä jos kahviloissa ei saa käydä istuskelemassa! Itse en tunne kyseisiä henkilöitä joista täällä jatkuvasti jauhetaan, mutta eikö kahvilat ole sitä varten?? että siellä tavataan ystäviä ja vaihdetaan kuulumisia. Menkääpä käymään jankuttajat muuallakin kuin Haapaveden keskustassa niin ajatukset vaihtuu ja tulee muutakin mietittävää!!! voi herranjesta!
Eipä taida kahvia edes ostaa kun käyvät 2 kertaa päivässä juoruamassa muiden asioista.
Istuvat aamulla aikaisin abc:llä juoruamaan ihmisten asioista ja käyvät välillä kotona syömässä kun ämentä laittanut laiskoille ukoille ruokaa. Menevät sitten takas abc:lle päivällä juoruamaan ihmisten asioista.
Eihän kysymyksessä ole mikään normaaali istuskelu, vaan törkeä juoruilu, rääsyäminen ja valehteleminen! Joukossa on muutamia todellisia patologisia valehtelijoita.
Joka pitäjässä parlamentti löytyy, isommista monessa vuorossakin. Valot sammuneet pitäjästä, jos ei äijäkööriä jossain. Elämää ja sosiaalista kanssakäymistä sekin
Wastatkaa nyt hywät ihmiset, onko jussi wielä hengissä, wähääkään.
Jussi on lumenauraajien kanssa Pattayalla.
Lomalla.
On se kumma, että vaikka menisi kuukausia, että tälle palstalle kurkkaa niin aina JUSSIA huudetaan! Mene pikana sinne vattukylään katsomaan paikan päälle äläkä täällä vingu ikävääsi. Tämä palsta ei ole senssipalsta !
Kuka edustaa Haapavettä KPO:OON Hallintoneuvostossa. Sehän on pirun torjuntapatterin johtaja.jolla ei itelläkään ole puhtaat jauhot
Niin että vain kurkkaat, sinähän asut hååpåvesipalstoilla.
Illa kun mielipuoli kirveen saa, se johdataa mut aitan taa.
Illla illa mutta se jussuhvi?
Jussista on kai tullut lumenaurausharjoittelija.
Taas on piha auraajan jäljiltä pahempi kuin kynnöspelto.
puolet siitä parlamenttiporukasta ostaa kahvit ja teet.milloin pullan kanssa tai ilman...toinen puoli on ikuisia valittajia ja juoruajia..tässä on totuus
Vaikka ABC vetelee viimeisiään niin kuitenki parlamenntti teki pååtöksen että Jussille ei sitten enää vittuilla, pitkän harkinnan jälkeen ja suurella enemistön voimalla päätetiin että jos se peli ei lopu niin se jatkuu.
onko kukaa käyny kysyyn kirkkoherralta miks se anto apsinlopettaa . sehän on hooposten evustajana
kpo parlamentissa. eikö kukkaa tohi kysyä?
hoh hoijaa,totean mä kun kävin tsekkaamassa mikä meininki on abcllä yks ilta.Suorahousukansan nuoret miehet piti shovtaan siellä,käyden välillä villisti kirmailemassa kaupan puolellakin,mölyten isoon ääneen,painienkin välistä.Myyjä ei näyttänyt enää välittävän yhtään koko touhusta.Ajattelin että onneksi se oo mun kahvio...Itelläkin ollut lapsia muttei ne oo aikaansa kahviloissa viettäneet.Mikä tätä maailmaa oikein vaivaa?
Pappi saattaisi tietää missä on kansan kaipaama Jussi. Mitä on elämä hoopovedellä ilman häntä.