Havaintokysely huminasta

HumHum

80

1363

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Korvauksiaodotellessa

      Mikähän se on tämän kokkolassa olevan tuulivoimalaitosten nimi ja osoite? Vaikka ne on saaneet voimaloille rakennusluvat, niin ne ei voi evätä melusta ja ultraäänistä aiheutuvaa haittaa. Eli laskuttamisen osoitetta tässä vailla.

      • kumukakka

        Pieni ote Wikipediasta, auttaa sinunkin tietoisuuteesi:
        Huminaksi kutsutaan ääni-ilmiötä, jonka lähde on tuntematon, ja jota lukuisat ihmiset kuulevat tai uskovat kuulevansa useilla paikoilla ympäri maapalloa. Vain osa ihmisistä kuulee tai väittää kuulevansa huminaa. Erotuksena tinnituksesta eli korvien soimisesta huminan kerrotaan kuulostavan kuin etäiseltä, tyhjäkäynnillä olevalta diesel-moottorilta. Monet huminasta kärsivät väittävät ilmiön olevan pahempi sisällä kuin ulkona.

        Joillakin paikoilla huminaa kuullaan enemmän kuin muilla, ja yleensä sitä kuullaan kaupunkiympäristöissä. Eräs kuuluisa huminatapaus on Taosin kaupungista Yhdysvaltain New Mexicosta 1990-luvulta. Yliopisto alkoi tutkia tapausta useiden kaupunkilaisten valitettua huminasta. Yhdysvaltojen lisäksi huminasta kerrotaan esimerkiksi Isossa-Britanniassa ja Uudessa Seelannissa. 1990-luvulla humina on tullut tunnetuksi, mutta huminasta valitettiin ja tehtiin tutkimuksia jo 1970- ja 1980-luvuilla.

      • KokkolanTohtori

        Onkohan aloittaja ajatellut, että moni asia aiheuttaa huminaa kodissa.
        Kannattaa laittaa se ilmanvaihto kone yöksi ykkös asentoon, koska se aiheuttaa huminaa.
        Myös pakastin ja jääkaappi voivat pitää humisevaa ääntä käydessään.
        Myös vesikierto patterit humisevaa, kun vesi kiertää patterissa.
        Kannattaa ensin tutkia mistä se humina aiheutuu ja syy voi löytyä ihan neljän seinän sisältä.

      • knjskhdebwe

        Etkö tiedä, että vanhuksien pään humina johtuu useimmiten liikalääkityksestä.

      • Anonyymi
        knjskhdebwe kirjoitti:

        Etkö tiedä, että vanhuksien pään humina johtuu useimmiten liikalääkityksestä.

        Ihmiskunnan suurimpia sairauksia on juuri se että pidetään omaa kokemusta totuutena, ei ymmärretä erilaisuutta. Lääkkeethän yleisesti vie aisteja pois.

    • AitoTOSIrealistiKokkola

      Tähän sopinee pieni kevennys:
      Lohtajan ampuma-alueella on vierastalo "Hotelli Humina". Talon kohdalta lähtee tie etelään. "Kadun" nimi on Käärmekuusentie. Jos tiedät mistä nimet ovat saaneet alkunsa, niin kerro tänne. Kysymykseen en pyydä vastausta ilmatorjuntaveljiltä, enkä -sisarilta, leirialueen henkilöiltä, enkä edes "Esko-Veli-Veikkoselta"...
      Kerron oikean vastauksen myöhemmin...

      • VihreänSisarentytär

        Hotelli Huminan nimi tuli päässä olevasta huminasta aamuisin. Kosteiden leiriviikkojen ankara alkoholinkäyttö aiheutti monenlaista vaivaa mm. huminaa ja vapinaa. Käärmeenkusemantie oli oikea nimi ja se johtui keltaisista kusijäljistä jotka mutkittelivat talolta iltaisin lähteneiden ampumaleirin henkilökunnan ja heitä taluttaneiden varusmiesten jäljiltä.

      • AitoTOSIrealistiKokkola
        VihreänSisarentytär kirjoitti:

        Väärin. Annan pisteitä 1/10. Yksi piste tuli sanasta "humina", joka tosin sisältyy jo kysymykseen, ja siitä, että päässä (korvissa = kuuloelimissä) humisee, kun aamulla herää, jos herää. Nimittäin vierastalossa "asuu" leiriaikoina ylin päällystö, eli joukko-osaston komentajat ja heidän "vieraansa". Joten toistan visaisen kysymykseni:
        Mistä nimi "Hotelli Humina, ja Käärmekuusentie juontavat juurensa". Vastauksia odotellen ilmatorjunnan - ilmapuolustuksemme "Kingsi", eikä mikään taivaalla "leijuvien", ja kymmeniä miljardeja maksavien leikkikalujen pilotti. Silti lienen Kokkolan viisain - TOSI-ILMATORJUNTAUPSEERI ja HERRASMIES, hah hah haaa!!!...

    • lyhyesti

      5G verkko jonka tarkoituksena on tappaa meidät.

      • Anonyymi

        Ei ole 5G, kun sitä ei ole. 2,3 ja 4G löytyy (joiden tehoja on lisätty ja lisätty ja tukiasemia rakennettu lisää), mutta esim. huminaa on ollut jo ennen kännykkää. Humina tulee koneista, jonka kuulee jos on hiljaista ja on itsekin hiljaa, varsinkin huoneessa..

    • Lasol2000

      Se humina on vielä pientä verrattuna siihen öiseen nylkytysääneen mikä kuuluu tuuliropelleista Tullinmäen alueella.

      • AitoTOSIrealistiKokkola

        En epäile yhtään, etteikö Tullimäellä tuule. Tuskin tuuliropellit siellä "nylkyttävät". Tietääkseni Tullimäellä ei ole "ropelleja", joten annan pisteitä nolla, etenkin kun kysyin Lohtajan ampuma-alueen asioita, eikäTullimäen, hah hah haaa!!!...

      • BörjenkaveriKaustari

        Humina ja Tuuspakka nimet ovat peräisin saamenkielestä ja tarkoittavat miesten keskeistä. Tämä oli keskiajalta aina 1970-luvulle laissa kiellettyä ja käytettiin kiertoilmaisua (mennäänkö humistelemaan?) tai (tuutko pukkaamaan?). Tästä vastauksesta saanen viisi pistettä ja kutsun miesten keskenäiseen saunailtaan.

      • AitoTOSIrealistiKokkola
        BörjenkaveriKaustari kirjoitti:

        Väärin, zero poäng, hah hah haaa!!!...

    • Letstake

      Onko kellään mitään järkevää kerrottavaa itse asiasta? lapsellista tulla pilaamaan keskustelua, missä koitetaan selvittää ongelmaa, josta on monille suuri haitta.

      • AitoTOSIrealistiKokkola

        Hyvä veli (tai sisar), hakeudu tutkimuksiin, jos päässäsi "huminoi". Etkö ymmärrä, että iän karttuessa saattaa jopa yläpäässä alkaa humista. Ohjeeksi annan: Mittaa/mittaututa verenpaineesi. Tuskin olen teidän humiseviin päänuppeihinne syyllinen.
        Mutta asiaan. Kertokaa nyt mistä Lohtajan vierastalo - hotelli Humina on saanut nimensä, ja miksi yksi kymmenistä leiriteistä on nimetty käärmekuusentieksi. Plussapisteitä lupasin, jos tiedät mistä leirialueen upein "leirisauna-huvila" - Tuuspakka on saanut nimensä. Muuten, omistan Tuuspakan "hotellista" oikeasta etunurkasta lukien ulkolaudan numero 16, ja sisälaudan samalla numerolla...

      • Sissosvitt
        AitoTOSIrealistiKokkola kirjoitti:

        Sinunkin pitäisi ymmärtää että jos vain tietyillä samoilla alueilla, paikoissa, monet ihmiset kuulevat saman äänen, oli sitten kyseessä nuoria terveitä ihmisiä väliltä sinun vanhuuden humisen pääsi kanssa, niin olette täysin hakoteillä pilkkanne kanssa. Narsistit eivät koskaan ymmärrä että on muunkinlaisia kykyjä, kuin se itsensä ylistäminen, ja kuvittelemalla olevansa maailman paras joka asiassa. Tämä onkin väärä palsta keskustella mistään järkevästi, kun ei ylläpito ole saanut sinua poistettua.

    • RealistinIhailijatar

      Ressuni on nero. Itsekin odotan mielenkiinnolla vastauksia. Kaverini ei ole kertonut mitään vihjettä, vaikka olen sitä joskus pyytänyt. Olemme vain hyviä ystäviä ja "kahvikavereita". Sanon tämän siksi, ettei Marja-Liisa ala kuvitella jotain muuta.

      • AitoTOSIrealistiKokkola

        Nyt lienee paikallaan pieni kevennys:
        Virkaveljeni asui Pikiruukin Armeijan kerrostalossa pari vuotta 1990- luvun alussa. Kahvipöydässä Jaska kertoi: "Minulla on hyvä poikamiesboksi, kaksio, vaikka asun yksin. Alapuolella on Torppa ja yläpuolella on Huvila. Kaiken lisäksi naapurissa asuu Potinoja"...

      • RessunKaveriKaustari
        AitoTOSIrealistiKokkola kirjoitti:

        Nyt lienee paikallaan pieni kevennys:
        Virkaveljeni asui Pikiruukin Armeijan kerrostalossa pari vuotta 1990- luvun alussa. Kahvipöydässä Jaska kertoi: "Minulla on hyvä poikamiesboksi, kaksio, vaikka asun yksin. Alapuolella on Torppa ja yläpuolella on Huvila. Kaiken lisäksi naapurissa asuu Potinoja"...

        Ressu on nero ja erinomainen jutun kertoja.

      • Ressunihailijatar

        Kiitos itselleni. Ymmärsin itsekkin tuon jutun vasta 1990-luvun lopussa.

      • AitoTOSIrealistiKokkola

        Ole hyvä - valeihailijatar. Päivän aforismini numero 126 on seuraava:
        "Parempi myöhään kuin ei silloinkaan."
        Hah hah haaa!!!...

    • olutbest

      Join olutta niin se humina lakkas kokeilkaa teki

      • AitoTOSIrealistiKokkola

        Lienee aika paljastaa mistä Lohtajan leirialueen vierastalo, "Hotelli Humina" on saanut nimensä. Rakennus on puurunkoinen. Ullakko on matala. Silti ikuinen merituuli pääsee rakenteisiin - lautojen rakosiin. Tähän yhdistettynä koneellinen ilmastointi aiheuttaa jatkuvaa huminaa. Se korostuu öisin, kun kaikkien pitäisi olla syvässä unessa. Aina on kuitenkin joku/muutama "ensiyöpyjä", joita humina häiritsee. Huminalle on siis luonnollinen syy.
        Tuuspakka sai nimensä nimiehdotuksen perusteella. Rakensimme Kiltasaunan porukalla omin kustannuksin. Nimikilpailun voitti majuri Seppo Reitkari. Nimi tulee sanasta Tuusula (Hyrylä/HelItR), ja pakka Lohtajan hiekkapakoista. Sijaitseehan leirisaunamme yhdellä monista hiekkapakoista.. Olen yksi Tuuspakan omistaja...
        Käärmekuusi on yksi monista kuusen erityismuodoista. Oksat ovat harvassa, pitkät ja kapeat. Oksat roikkuvat kierteisinä ikään kuin käärme olisi kietoutunut lepäämään. Kun kukaan ei tiennyt oikeaa vastausta, niin tarjoan lupaamani konjakkikahvit kaverilleni VesiVeijarin mukavimmalle velmulle...

        Aikoinaan olin Lohtajan ampumaleirillä,siellä kasvoi käärmekuusi oli suojelukohde.

    • OuluntienSinkku

      Pari viikkoa sitten minulle soitettiin ja tarjottiin erinomaisia sijoitusvinkkejä englannin kielellä. En ollut uskoa sillä sijoitin varovaisestii vain viisisataa (500) euroa ja tänään tlilleni oli tullut tuhat (1000) euroa. Tein heti tänään uuden sijoituksen ja laitoin kaikki peliin. Tileilläni olevat 150 000 euroa ja otin vielä 50 000 euron kulutusluoton.

    • EläintenYstävä

      Minäkin osallistuin viime viikolla muutamalla satasella mutta ainakaan vielä ei sijoitukseni ole poikinut mitään.

    • Ressunihailijatar

      Eräs tuttavani menetti viime vuonna huomattavan summan rahaa. Hän vastasi Nigeriasta tulleeseen kirjeeseen missä luvattiin huomattava perintö. Kolme kertaa joutui lähettämään rahaa erilaisiin kuluihin ja mitään perintörahoja ei tullut. Viranomaiset selvittävät tapahtunutta.

    • KokkolanRealisointi

      Ei kuulu mitään huminaa.
      Onko aloittaja tutkinut, ettei matalataajuinen humina johdu, kun joku lähinaapuri käyttää diesen autoaan tyhjäkäynnillä.
      Diesen autosta lähtee matalataajuista huminaa, joka voi kantautua tärinänä jäistä maata pitkin kauaskin, vaikkei itse auton ääntä kuulisi.

      • RessunKaveriKaustari

        Tämä on samanlainen ryyppykämppä mikä se armeijan Lemmenjoen kämppä. Discopallon kimalluksessa hieromme toisia miespuolisia tovereitamme ja leikimme Ernst Röhmin kehittämiä miesten kamppailuja.

    • AitoTOSIrealistiKokkola

      Vieläkö humisee. Oliko tietoni (kokemukseni) oikea. Kaikelle "huminalle" löytyy aina luonnollinen syynsä. Toista on, jos joku kuulee jatkuvaa huminaa ja/tai tinnitystä, niin kyseessä on todennäköisesti sairaus...

      • Anonyymi

        Rahanahaneudella ei nähtävästi todellakaan ole mitään rajoja. Kiistetään kaikki, syötetään disinfoormaatiota ja leimataan hulluksi. Nyt koitetaan vaientaa kaikki soraäänet, mutta totuus tulee valkenemaan lähitulevaisuudessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Osuit aivan siiven kantaan. Moottori sammuu, niin humina loppuu.

    • Anonyymi

      5g-verkko vakoilee, kiduttaa hitaasti ja lopulta tappaa. Parhaillaan on kehitteillä tehokkaampi 6g...

    • Anonyymi

      Huomaa, että nyt kun tuulee kovemmin on tuo humina huomattavasti voimakkaampaa. Toisinaan vaikeampaa nukkua. Humina voimistuu kun painaa pään tyynyyn. Aiheutuu enemmän resonanssia äänestä. Vittumaista kun päättäjät vetää viinaa niin paljon, että eivät kuule mitään

    • Anonyymi

      Humina kuuluu nykyaikaisessa talossa monestakin syystä. Kokeile korvatulppia jos helpottaisi.

      • Anonyymi

        Nämä huminat tulevat usein ihan omien aivojen tuottamina. Uskomatonta uskoa, mutta usein se vaan näin on.

      • Anonyymi

        Korvatulpat pahentaa asiaa, koska tuo matalataajuinen ääni läpäisee betoniseinätkin helposti ja tulpat suodattaa normaalitaajuisia ääniä pois. Sama efekti syntyy kun painaa pään tyynyyn. Itse saanut helpotusta juuri siitä, että laittaa hiljaiselle jonkin muun äänen. Esim. tietokoneen tuuletin tms. vaikka joku täällä kirjoitti että laitteista syntyisi tuo humina. Se ääni ei ole sinnepäinkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nämä huminat tulevat usein ihan omien aivojen tuottamina. Uskomatonta uskoa, mutta usein se vaan näin on.

        "Usein" haha. Mutta siis ei aina. Niinkö. On sinulla jännä kokemus. Koet jopa kaikkien ihmisten aistit. Tosi kaikkitietävä. Kertoisitko nimesikin? Tiedät varmaan minunkin nimen, kun tiedät kaiken mitä päässämme tapahtuu. Psykiatrit ovat juuri tuollaisia kirjaviisaita idiootteja. Se on heidän uskonto, ei totuus.

    • Anonyymi

      Minä olen Maunukankaan Jorma Kokkolasta ja sinä ilmeisesti se perholainen ruununraakki joka täällä päivittäin kirjoittelee. Minulla on työkokemusta kyseisistä asioista toisin kuin sinulla joka olet vain opettanut parinkymmenen vuoden ajan varusmiehiä kääntyilemään ja marssimaan ilmeisesti jonkinasteisella "yliopisto" koulutuksellasi.

      • Anonyymi

        Ei liity mitenkään aiheeseen. Tuolla tasolla ajatukset, niin varmaan kirjoittelet täällä kokoajan kaikkea toisarvoista.

    • Anonyymi00055

      Taas humissut ja tuullut voimakkaasti muutaman vuorokauden. Ropellit pyörii nopsaan.

    • Anonyymi00056

      Itse kärsin pitkään yöpuulle menessä, kun havahduin aina rasittavaan huminaan taikka kaukaisen valtatien kohinan tapaiseen. Kun menin sitten vaikkapa ulos kuuntelemaan, niin ei mitään kohinoita, mutta sänkyyn mennessä taas samat "todelliset" äänet palasivat. Hain aiheesta asiaa netistä ja uskoin sitten itsekin selitykseksi, että omat kuuloelimet tms. aiheuttaa kyseisen mekkalan, mikä saattaa olla jopa yleistäkin. Tästä ylösnostosta muistin asian ja hokasin ettei kohina ole vaivannut enää aikoihin.

      • Anonyymi00057

        Miten ne kuuloelimet sitten ulkona ei kuule mitään huminaa?
        Ja miksi humina kuuluu kun voimakkaasti tuulee? Muuten ei.
        Toki voi olla että kuuloelimet ovat olleet sinullakin aiemmin herkemmät aistimaan,
        mutta myöhemmin heikentynyt.
        Asiahan selviää helposti kun käy tarkassa kuulotestissä, että mitä ääniä kuulee.
        Eivät kaikki kuule samoin. On ihmisiä jotka kuulevat paljon matalampia taajuuksia,
        mitä yleisesti arvellaan. Mistään ei löydy kattavia tilastoja siitä, mitä ihmiset kuulevat
        ja mitä eivät kuule.
        Kuulevat esim koiratkin sellaista mitä normi ihminen ei.

        Jos ihmisellä on herkistynyt kuulokyky, niin ei hän mene lääkäriin sen asian kanssa,
        eikä siitä tehdä tilastoja minnekään. Sen kanssa vain eletään.

      • Anonyymi00058
        Anonyymi00057 kirjoitti:

        Tilastoja tuskin koskaan laaditaan siten että haastatellaan joka ikistä tai perehdytään kaikkien maapallon asukkaiden tietoihin.

      • Anonyymi00059
        Anonyymi00058 kirjoitti:

        Tilastoja tuskin koskaan laaditaan siten että haastatellaan joka ikistä tai perehdytään kaikkien maapallon asukkaiden tietoihin.

        Sellaisista asioista ei myöskään tilastoja ole joista ei ole edes tehtykään.

      • Anonyymi00060
        Anonyymi00059 kirjoitti:

        Sellaisista asioista ei myöskään tilastoja ole joista ei ole edes tehtykään.

        Eli siis jos en ole tänne mitään kirjoittanut, niin täällä ei minun kirjoituksia ole. Hmm hyvä tietää se.

      • Anonyymi00061
        Anonyymi00060 kirjoitti:

        Eli siis jos en ole tänne mitään kirjoittanut, niin täällä ei minun kirjoituksia ole. Hmm hyvä tietää se.

        "Mistään ei löydy kattavia tilastoja siitä, mitä ihmiset kuulevat ja mitä eivät kuule".

      • Anonyymi00064
        Anonyymi00061 kirjoitti:

        "Mistään ei löydy kattavia tilastoja siitä, mitä ihmiset kuulevat ja mitä eivät kuule".

        Noinhan se nykymaailmassa on.

    • Anonyymi00062

      Kodinkoneet aiheuttavat huminaa, tietokoneen tuuletin aiheuttaa huminaa, verenkierto aiheuttaa huminaa yms.
      Ei tuulimylyt huminaa aiheuta, jollei ole tuulimyllyn lähellä muutaman sadan metrin päässä.

      • Anonyymi00063

        Tuulimyllyjä tietääkseni ei ole enää missään, ainakaan suomessa.

    • Anonyymi00065

      Nähtävästi joillekin on jokin pakkomielle kiistää toisten kokema aistillisuus ja pitää omaa päätään täysin totuutena. Yritetään kertoa muille miten päät pelaa, eikä koskaan kyseenalaisteta omaa päätä, mitä siellä tapahtuu. Narsismi.

      • Anonyymi00066

        Huono aihe "keskustella" täällä. Nuo pään sisäiset taikka ulkoiset huminat ja muut paukkeet ja kilinät ja sellaiset ovat niin henkilökohtaisia kokemuksia ja mahdollisesti niin lukemattomista syistä johtuvia, että tässä nyt ei vaan ole mitään järkeä tuoda aihetta tänne. Jos kaikenmoinen piruilu ja saivartelu ovat hyvää vertaistukea, niin siitä vaan.

      • Anonyymi00067
        Anonyymi00066 kirjoitti:

        Huono aihe "keskustella" täällä. Nuo pään sisäiset taikka ulkoiset huminat ja muut paukkeet ja kilinät ja sellaiset ovat niin henkilökohtaisia kokemuksia ja mahdollisesti niin lukemattomista syistä johtuvia, että tässä nyt ei vaan ole mitään järkeä tuoda aihetta tänne. Jos kaikenmoinen piruilu ja saivartelu ovat hyvää vertaistukea, niin siitä vaan.

        Tämä on erittäin hyvä keskustelun aihe. Aiheena on se mitä kaikki kokevat. Vastaväitteet tulevat vain siitä, kun joku yrittää kovasti kertoa mitä ihminen kuulee vain oman kokemuksensa perusteella.
        Sinäkin tulit tänne piruilemaan siitä, että kirjoittajilla on huono aihe. Katso peiliin.

      • Anonyymi00069
        Anonyymi00067 kirjoitti:

        Tämä on erittäin hyvä keskustelun aihe. Aiheena on se mitä kaikki kokevat. Vastaväitteet tulevat vain siitä, kun joku yrittää kovasti kertoa mitä ihminen kuulee vain oman kokemuksensa perusteella.
        Sinäkin tulit tänne piruilemaan siitä, että kirjoittajilla on huono aihe. Katso peiliin.

        Onhan siitä ollut paljon juttua että näitä voi kokea ihan harha-aistimuksista lähtien. Tähän tietoon ei mitään omakohtaista kokemusta tarvita. Nämä ovat usein niin yksilöllisiä, että kannattaisi hakeutua ammattilaisen pakeille.

      • Anonyymi00070
        Anonyymi00069 kirjoitti:

        Onhan siitä ollut paljon juttua että näitä voi kokea ihan harha-aistimuksista lähtien. Tähän tietoon ei mitään omakohtaista kokemusta tarvita. Nämä ovat usein niin yksilöllisiä, että kannattaisi hakeutua ammattilaisen pakeille.

        Juttuja tulee juttuja menee, niin paljon kuin ihmiset jaksaa kirjoitella missä mielentiloissa milloinkin.

        "Mitään omakohtaista ei tarvita"

        mistä luulet, että kaikki tiedot on peräisin?
        Jonkun yhden ihmisen kokemuksesta tai hänen aisteista? Mitä luulet?

        Sinulla on täysin ristiriitaisia ajatuksia asian kanssa.

        Nimenomaan tässä on kyse siitä, mitä ihmisen kokevat yksilö tasolla.
        Miksi sinulle on tärkeää dissata yksilö kokemus.

      • Anonyymi00071
        Anonyymi00070 kirjoitti:

        Kenenkään pään sisään tosiaan ei voi mennä. Haetko vahvistusta siihen mistä ajattelet kokemuksesi juhtuvan, vai myötätuntoa, vai mitä?

    • Anonyymi00068

      Juuri tällä hetkellä tuulee luoteesta Kokkolaan päin. Tuuliropellit sijaitsee tuolla linjalla.

      Huminan kuulee selvästi.

      "Kova tuuli vaikuttaa merkittävästi äänen kantavuuteen, etenkin pitkillä etäisyyksillä , ja sen vaikutus perustuu pääasiassa tuulen nopeuden vaihteluihin eri korkeuksilla, mikä taittaa ääniaaltoja. "

    • Anonyymi00072

      Ei taida kukaan asua niin lähellä myllyjä että kuulis mitään huminoita.

      • Anonyymi00073

        Sinähän sen kaiken kuulet ja muut eivät aisti kuin harhaa

      • Anonyymi00074
        Anonyymi00073 kirjoitti:

        Sinähän sen kaiken kuulet ja muut eivät aisti kuin harhaa

        Risulaanilla humisee jos siivet pyörii, sielä ei taida kukaan asua.

      • Anonyymi00075
        Anonyymi00074 kirjoitti:

        Risulaanilla humisee jos siivet pyörii, sielä ei taida kukaan asua.

        Mene kuunteleen sinne ja raportoi tänne kun noin paljon kiinnostaa puolustaa siipien meluhaittaa. Voit kertoa sitten meille kaikille kuinka sinun pääsi on totuus kaikkien ihmisten äänille. Voit kertoa nimesikin niin tullaan kyselemään sinulta kaikki muutkin totuudet mitä elämässä tapahtuu.

      • Anonyymi00076
        Anonyymi00075 kirjoitti:

        Sinähän niitä siipien meluja puolustat, taidat kuulla muitakin ”ääniä”.

      • Anonyymi00077

        Lisää tuulivoimaa vaan, se on nykyaikaa.

      • Anonyymi00078
        Anonyymi00077 kirjoitti:

        Lisää tuulivoimaa vaan, se on nykyaikaa.

        Juuri oli uutisissa että tuulivoiman kannattavuus romahtaa ja aurinkosähkön kannattavuus kukoistaa

      • Anonyymi00079
        Anonyymi00076 kirjoitti:

        Sinähän niitä siipien meluja puolustat, taidat kuulla muitakin ”ääniä”.

        Jos joku kuulee niitä ääniä niin tuskin haluaa niitä puolustella. Ajattelet ristiin asioita. Kannattaako tuota sekavuutta tänne esiin tuoda.

      • Anonyymi00080
        Anonyymi00076 kirjoitti:

        Sinähän niitä siipien meluja puolustat, taidat kuulla muitakin ”ääniä”.

        Missä kohtaa karttaa tämä "puolustaja" on ääniä kuulemassa ja mitä muita muita "ääniä" sinun mielestäsi hän kuulee?

    • Anonyymi00081

      Onko humissu viime aikoina?

      • Anonyymi00082

        Nyt juuri ei tuule asutuksiin päin. Hiljaista on ainakin keskustan suunnassa. Päivemmällä ennustettu että tuuli kääntyy niin humisee varmaan voimakkaasti Sannan perässä.

    • Anonyymi00083

      Jo aikojen alusta venäläiset ovat tunteneet mielihyvää tuottaessaan kurjuutta ja tuskaa muille kansoille. Rauha ja rakkaus ovat heille täysin tuntemattomia käsitteitä. Ryöstäminen, raiskaaminen, kiduttaminen, tappaminen ja tuhoaminen ovat niin sanotusti geeneissä

      • Anonyymi00084

        Ahaa, siellä venäjällä tuuleekin lujaa. Menee korvasta sisään ja toisesta ulos tosi nopsaan.

    • Anonyymi00085

      Tuntuu nää huminat ja väestönvaihto olevan näitä foliohattujen juttuja.

      • Anonyymi00086

        Tuntuuko? Outoja ovat tunteesi. Voitsit vaikka luetella kaikkien ihmisten tunteet ja aistit. Et kylläkään tiedä edes naapurisi pään sisältöä, saati omaasikaan.

      • Anonyymi00087

        Väestönvaihdonkin vedät tähän äänijuttuun mukaan. Olet sekava.

      • Anonyymi00088
        Anonyymi00086 kirjoitti:

        Tuntuuko? Outoja ovat tunteesi. Voitsit vaikka luetella kaikkien ihmisten tunteet ja aistit. Et kylläkään tiedä edes naapurisi pään sisältöä, saati omaasikaan.

        Kylläpäs sulle ottaa koville joidenkin hupikirjoitukset.

      • Anonyymi00090
        Anonyymi00088 kirjoitti:

        Kylläpäs sulle ottaa koville joidenkin hupikirjoitukset.

        Niinpä näköjään sullekin ottaa koville kaikki kirjoitukset. Et voi edes tietää kuka on tosissaan ja kuka ei. Vai ootko noin viisas, kaikkinäkevä niin voit luetella ketkä pelleilee ja ketkä ovat tosissaan.
        Näetkö itsesi.

      • Anonyymi00091
        Anonyymi00090 kirjoitti:

        Niinpä näköjään sullekin ottaa koville kaikki kirjoitukset. Et voi edes tietää kuka on tosissaan ja kuka ei. Vai ootko noin viisas, kaikkinäkevä niin voit luetella ketkä pelleilee ja ketkä ovat tosissaan.
        Näetkö itsesi.

        Voi reppanaa…

      • Anonyymi00093
        Anonyymi00091 kirjoitti:

        Voi reppanaa…

        Et järkevämpään perusteltuun kommenttiin kykene.

    • Anonyymi00089

      ”Moni tuulivoimaloiden infraääneen oireitaan yhdistävä koki tuulivoimaloiden kuuluvan äänen häiritseväksi ja liitti oireitaan myös tuulivoimaloiden aiheuttamaan tärinään ja sähkömagneettiseen kenttään.

      Kuuntelukokeissa infraäänen esiintymistä tuulivoimaloiden äänessä ei kyetty havaitsemaan eikä infraääni vaikuttanut tuulivoimaloiden äänen häiritsevyyteen. Suurempi äänenpainetaso ja merkityksellinen sykintä lisäsivät kuuluvan äänen häiritsevyyttä. Tahdosta riippumattoman hermoston stressiä ilmentävissä vasteissa ei nähty eroa sen suhteen, oliko esitetyssä ääninäytteessä infraääntä vai ei, tai annettiinko väittämä, että infraääntä oli läsnä.

      Pieni altistustaso, jolla ei ole tunnettuja terveysvaikutuksia, laaja oireiden kirjo sekä se, että altistuskokeessa ei voitu osoittaa tuulivoimaloiden infraäänellä olevan suoria elimistövaikutuksia viittaavat siihen, että oireilua selittävät muut tekijät kuin tuulivoimaloiden infraääni.”
      https://thl.fi/aiheet/ymparistoterveys/melu/tuulivoima-ja-melu

      • Anonyymi00092

        Nämä kokeet on suppeaa tietoa koko väestön kokemuksista. Aivan selvää se ketkä haluaa väittää vastaan tuulivoimaloiden haittavaikutuksia. Bisnes.

    Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      219
      2910
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      171
      2546
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      106
      1182
    4. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      132
      1082
    5. Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.

      Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k
      Kaste
      583
      1045
    6. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      68
      1038
    7. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      279
      1002
    8. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      335
      982
    9. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      20
      929
    10. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      778
    Aihe