Ovelta ovelle kauppiaat

Taas on se aika vuodesta, kun nämä ovelta ovelle kattokauppiaat ilmestyvät vanhuksia kusettamaan. Luttilassa olivat käyneet jo vanhempiani ahdistelemassa ja tyrkyttämässä tuotteitaan. Olisiko syytä kiertää lailla tämmöiset huijarit, joiden tarkoitus on vain kusettaa ymmärtämättömiä vanhuksia.
1236396
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 123

Vanhimmat

Tästähän oli jo Savon sanomissa hyvä kirjoitus.Samoin kansanradiosssa aiheesta.Meidän ovella ovat käyneet useasti.Törkeää porukkaa.Olen laittanut s-postia eräälle firmalle.Lankomies valitti,että niistä ei pääse eroon.Yksikin äijä ilmestyi kuistille suu korvissa,kun ei avattu ovea.Sitten vielä koputti oveen.Mieheni on kiltti ihminen.Minä en ole.Olen sanonut pari painokelvotonta sanaa näille koijareille.Eipä ole näkynyt enää.

Äänestä

Melkoisia veijareita, viimeisenpäälle supliikkimiehiä. Hinnat ihan taivaissa, yrittävät uuteenkin taloon myydä ikkunat ja kaikkea mahdollista. Sylettää tämmönen.

Äänestä
  • Vanhojen ihmisten huijareita. Nyt liikenteessä keittiökaluste myyjät. Arvaatte varmaan mikä ryhmä kyseessä.

    Äänestä

Osa on huijareita,osa rahellisiä, niin kuin kaikissa kauppiaissa.

Äänestä

Ne on kato uskovaisia.
Jumala sanoi, että menkää ja huijatkaa rahat vääräuskoisilta.

Äänestä
  • Entä nämä

    Pohjolan Energia
    Kotisun
    Lämpölux
    LVI-Turva
    Viemäri Turva
    Pohjolan LVI-Turva
    Energiaturva
    Puuilo
    Erätukku
    Lehto (rakennusliike)
    Ideko
    Tähtiremontit
    Terawatti Oy
    Designtalo
    Jukkatalo
    Kontio (talo, mökki)
    Kärkkäinen
    Rustholli remontit
    Lumon parvekelasit
    Puustelli keittiöt

    1Äänestä

  • Hhjghjhfghjkjjj kirjoitti:

    Entä nämä

    Pohjolan Energia
    Kotisun
    Lämpölux
    LVI-Turva
    Viemäri Turva
    Pohjolan LVI-Turva
    Energiaturva
    Puuilo
    Erätukku
    Lehto (rakennusliike)
    Ideko
    Tähtiremontit
    Terawatti Oy
    Designtalo
    Jukkatalo
    Kontio (talo, mökki)
    Kärkkäinen
    Rustholli remontit
    Lumon parvekelasit
    Puustelli keittiöt

    https://yle.fi/uutiset/3-10197416

    Näin toimii verkosto, joka on pahempi kuin poliittinen hyvä veli verkosto.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    https://yle.fi/uutiset/3-10197416

    Näin toimii verkosto, joka on pahempi kuin poliittinen hyvä veli verkosto.

    Näin se on

    Äänestä

  • Hhjghjhfghjkjjj kirjoitti:

    Entä nämä

    Pohjolan Energia
    Kotisun
    Lämpölux
    LVI-Turva
    Viemäri Turva
    Pohjolan LVI-Turva
    Energiaturva
    Puuilo
    Erätukku
    Lehto (rakennusliike)
    Ideko
    Tähtiremontit
    Terawatti Oy
    Designtalo
    Jukkatalo
    Kontio (talo, mökki)
    Kärkkäinen
    Rustholli remontit
    Lumon parvekelasit
    Puustelli keittiöt

    Inwido myös eli pihla eskopuu ja tiivi

    Äänestä

Antakaa luudasta kyllä ne vähän väistää!

Äänestä

Varkaus tarvitsee kattokauppiaita ja ikkunanvaihtajia. Se tuo työllisyyttä ja ei varmasti ketään ole tahallaan harhautettu.

Äänestä
  • Miksi sitten menee oikeuteen saakka.

    Äänestä

En usko, että kattokauppiaat mitään huijareita ole. Se on vain ennakkoluuloa. Ammattitaitoista porukkaa ovat. Jos vähänkään epäilee oman katon kuntoa, niin kyllä sen kannattaa korjata. Sitten voi olla myöhäistä kun sadevedet tulevat katosta läpi ja valuvat pitkin seinänpintaa.

Äänestä
  • Kunhan muistaa kysyä useammalta tarjouksen, sama tuote usean tuhannen euron hintaero. Moni iso yritys jättää vanhat aluskatteet ja ruosteet paikoilleen, ei ole hyvän rakennus tavan mukaista toimintaa.

    Äänestä

Justiinsa 3 päivää sitten ostettiin uusi katto, lumiesteet, tikkaat ja rännit. Avaimet käteen 25 000 euroa. Minun mielestä kohtuullinen hinta. 10 000 euroa maksoin tilille etumaksua. Nyt vain odotellaan pari viikkoa, niin alkaa hommat.

Äänestä
  • Uskoisin, että teille tulee hyvä katto. Siinä on ammattitaitoiset tekijät. Siihen ei pysty mitkään harrastelijat tai onnenonkijat. Joku avauksessa puhui huijareista. Epäilen. Katontekoon pystyy vain alan ammattilaiset. Siihen tarvitaan tarvittavat työvälineet ja ammattitaito

    Äänestä

  • En halua, että vanhuksia huijataan. Ei minusta pidä tehdä syyllistä.

    Äänestä

  • Hienoa,+sehän+on+reilusti+alle+250+€/kattoneliö.Pelti+materiaalihinta+on+kuitenkin+verollisena+8-14€/m2+=>+1700€+++tykötarpeet+toinen+mokoma.Tikkaat+rännit++lumiesteet+yms.+1700€+/talo.Työtä+2-3päivää+/+virolaispalkalla+700€+/+kattoTarpeet++työ+noin+5800€Katteeksi+jää+19+200€+++=>+71%,+ei+paha.Materiaalihinnat+yllä+arvonlisäverollisena+josta+urakoitsija+ei+maksa+senttiäkään+ALV:tä+vaan+verottaja+maksaa+kauppasummasta+"yrittäjälle"+vielä+24%+preemion.Pelti+materiaalihinta+on+kuitenkin+verottomana+6,5-11€/m2+=>+1300€+++tykötarpeet+toinen+mokoma.Tikkaat+rännit++lumiesteet+yms.+1300€+/talo.Työtä+2-3päivää+/+virolaispalkalla+700€+/+kattoTarpeet++työ+noin+4600€Katteeksi+jää+20+400€+++=>+78%,+ei+paha+vaan+vielä+parempiTavallisen+omakotitalon+kahden+lappeen+latominen+vanhan+päälle+ei+vaadi+korkestikoulutusta.

    Äänestä

Kun katsoo noita poistettujen viestien määrää, täytyy todeta, että on sairas yhteisö.
Miksi ei kestetä asiallista krikiittiä.

Äänestä
  • Keittiö kaipas jotain...että nyt puhelimet kuumiks..

    Äänestä

Kesällä on joku vuosi sitten esim. Somerolla liikkunut jotain valkoisia manneja, Englannista. Siellä puhutaan kiertolaisista mutta luulisin että ne ovat kalvenneita manneja. Voivat olla vaaleatukkaisiakin. Niiden puhemies tulee vähintään pikkutakki ellei puku päällä pakettiautosta kyselemään, halutaanko kattoremonttia. Olin itse sattumalta pihalla kun auto saapui. Ei tullut kauppoja, ja en edes kysynyt hintaa.
Olen kuullut, että nuo tekevät pihoille kivetyksiäkin. Varastavat tai huijaavat jostain pihakivet.

Äänestä

Samaa humpuukkia on, kun pelotellaan ihmisiä kattojen lumikuormilla. Ihan huuhaata tulla väittämään että nykyinenkään max.100kg/m2 romahduttaisi minkään omakoti- tai rivitalon kattoa.
Eri asia on jos lumi uhkaa pudota kulkijoiden päälle katolta tai rikkoa alastullessaan rakenteita.
Ennemmin se amatööri lumenpudottaja on vaarassa vahingoittua siellä katolla ollessaan.

Äänestä

Miksi ette ota kaiken kotimyynnin osalta 10 sekunnion sääntöä voimaan, jonka me otimme käyttöön, kun eräs kotimyyntiu remppa firma Oulusta jäi kusetuksestaan housut kintuissa kiinni.

10 sekunnin sääntö tarkoittaa sitä, että mikäli näiden kotimyynti remppa kusettajien auto väkineen ei ole 10 sekunnin kuluessa siirtynyt postilaatikon tien puoleiselle pulelle pihaltamme, lähtee poliisille soitto. Aion laskea sekunnit ääneen, ja sitten painaa vihreää luuria.

Äänestä

Kälyni asuu leppävirralla.Kertoi röyhkeästä kaupustelijasta.Tunkeutui väkisin sisälle.Istui,istui olohuoneessa.Löysi paljon vikoja talosta.Huonosti rakennettu,kohta kaikki paikat pettää.Miehensä kuunteli aikansa ja tokaisi:Olen rakentanut tämän talon ja kymmeniä muita.Olen kirvesmies.Kukaan ei ole vielä valittanut.Möivät äskettääin talonsa ja muuttivat kerrostaloon.Talo meni kaupaksi viikossa.Kertoo jotakin talon kunnosta.Suosittelen käyttämään oman kaupunkimme yrittäjiä.

Äänestä
  • Pelottavia tuommoiset kaupustelijat.

    Äänestä

  • "Nuohousalan Keskusliiton mukaan epäilyttävät horminkorjaustarjoukset ovat saattaneet kohota jopa useisiin tuhansiin euroihin. Tosiasiassa esimerkiksi noin kuusimetrisen hormin sisäpinnan uudelleen pinnoitus maksaa alle tuhat euroa, kerrotaan liitosta."

    Meillä on koko sukua koskeva yleispäätös: kukaan ei päästä kiinteistölle alueella "kartoituksia tekeviä", oli sitten kyseessä ikkuna-, käyttövesi-, ilmanvaihto-, katto-, savupiippu-, jne jne. koijari.

    Huvittavin oli yhteydenotto" keittiökartoituksia" alueella tekevältä. Oli juuri tullut projektista, jossa oli kasattu varsin suuri lukumäärä keittiöitä. Puhelussa kävi ilmi se, että olin peräti itse tehnyt edeltävien kuukausian aikana enemmän keittiöitä kuin soittaja koko elämänsä aikana.

    On itsestään selvää, ettei hyvällä ammattimiehellä ole aikaa eikä tarvetta tehdä "ilmaisia" kartoituksia.

    Kun kuulee puhelimessa sanan "kartoitus" on syytä joko poistaa pistoolin varmistus tai katkaista puhelu.

    Ikäviä asioita.

    1Äänestä

Tarkastakaa myös putkiliikkeiden taustat. Pyysin kahdelta tarjouksen ja toinen tarjous oli lähes puolet kalliimpi.

Äänestä

Tai ostakaa kulmast reilun. Pitäkää kiirettä

Äänestä

Millainen yritys on LEPEK oy.
Onko ammattitaitoinen ja hinta/laatusuhde kohdillaan.
Olisi putkien uusimista.

Äänestä

Kuoppakangas on nyt agressiivisten myyntitykkien kohteena. Ikkunat ja ovet pitäisi vaihtaa, kun on jo niin huonon näköiset. Kuuntelin puolisentuntia sitä soopaa, kun sanoin, että katsotaanpa mitä netti kertoo yrityksestänne. Ääni muuttui kellossa ja sanoivat, ettei ne jutut pidä paikkaansa, vaan kilpailijat mollaa heitä. Tarjoukset jäi tekemättä, kun aloin koneelta näyttää ihmisten valituksia kyseisestä yrityksestä. Olisiko hävinneet koko vattuvuorenkadulta kaupittelemasta.

Äänestä

Uusi erään firman ulko-ovi asennettuna liki 3000€. Netistä ostettuna ja itse asennettuna 729€. Ilmaa on hinnoissa enemmän ku tarpeeks. :D

Äänestä

Heti soitto Poliisille ja ilmoitus tänne !

Äänestä

Könönpellossa kiertävä Kymppiremonteilta kaveri on ainakin asiallinen.
Vahinko vaan ettei mökin remontti ollut ajankohtainen.

Äänestä

Viisi kotimyyntiä tekevää remonttifirmaa on kerännyt miljoonavoitot myymällä palveluitaan etenkin hyväuskoisille vanhuksille, uutisoi Kuluttaja-lehti. Firmat ovat Lämpöikkuna, Kotisun, Ideko, Suomen Lämpöikkuna ja Pohjolan Energia.Kolmen viimeiseksi mainitun taustalla toimii lisäksi samaan sukuun kuuluvia miehiä, jotka ovat päässeet rikastumaan huomattavasti firmojen aggressiivisen myynnin ansiosta.

Myyntitilanteet ovat lehden mukaan saattaneet kestää jopa tuntikausia, ja välillä ihmiset ovat laittaneet nimen kauppakirjaan vain saadakseen myyntimiehen ulos kodistaan. Edulliseksi mainostetut hinnat osoittautuivat näiden yritysten kohdalla usein kaksin- tai jopa kolminkertaisiksi paikallisiin yrittäjiin nähden.Lisäksi kaupan peruminen on välillä osoittautunut mahdottomaksi.

Kaikki viisi yritystä on ollut napit vastakkain kuluttajaviranomaisten kanssa aiemminkin, ja tällä hetkellä sitoutuneet noudattamaan kuluttaja-asiamiehen vaatimuksia. Lakimies Annina Huolma kommentoi kuitenkin Kuluttaja-lehdelle, että vielä on liian aikaista sanoa, ovatko lupaukset pitäneet. Kuluttaja-neuvontaan tulleet yhteydenotot eivät ainakaan ole loppuneet, vaikka kuluttaja-asiamies on tullut väliin.

Iltalehti kertoi jo toukokuussa kuluttajaviranomaisen varoittavan näistä samoista firmoista.

Äänestä
  • Varmaan järkyttävä kokemus vanhuksille tuommoinen painostava ja pelottava tilanne. Kyseiset yritykset ovat netin mukaan näitä uskonlahkonlahkolaisten omistavia yrityksiä.

    Äänestä

Satusetä kävi pihassamme.Kuunneltiin piruuttamme sen juttuja:Aiotteko saada talon vielä asuttavaksi?Talomme on tiilitalo.Ikkunat ja ovet maalattu.Sitten minun pokkani meinasi pettää:)Ukko väitti,että samalla kujalla asuva ihminen on tilannut häneltä ovet ja ikkunat.Sitä osoitetta ei ole,eikä sen nimistä ihmistä.Olemme asuneet tässä jo kymmeniä vuosia.Lämpö lux on firman nimi.Soittelee mulle jatkuvasti.Miehelläni on salainen numero.

1Äänestä
  • Ja myöskin turhan valittamisesta.

    Äänestä

  • voivoivoi kirjoitti:

    Ja myöskin turhan valittamisesta.

    "voivoivoi"

    Varmaan hyväksyt insestin ja vanhusten huijaamisen.

    Äänestä

  • EkoKone kirjoitti:

    "voivoivoi"

    Varmaan hyväksyt insestin ja vanhusten huijaamisen.

    Kyllä nämä lapsiinsekaantujat ovat oikeita ihmisen irvikuva. Miten he ilkeävätkin liikkua vielä julkisesti.

    Äänestä

  • EkoKone kirjoitti:

    "voivoivoi"

    Varmaan hyväksyt insestin ja vanhusten huijaamisen.

    Sinun älylläsi molemmat on sama asia.

    Äänestä

  • voivoivoi kirjoitti:

    Sinun älylläsi molemmat on sama asia.

    Jos kuuluisin samaan lahkoon, en ilkeäisi liikkua julkisilla paikoilla.

    Äänestä

  • Seuraajat kirjoitti:

    Jos kuuluisin samaan lahkoon, en ilkeäisi liikkua julkisilla paikoilla.

    Miksi näissä uskonnoissa on nämä lapsiinsekaantumiset arkipäivää.

    Äänestä

  • ToivomusOlisi kirjoitti:

    Miksi näissä uskonnoissa on nämä lapsiinsekaantumiset arkipäivää.

    Eilen tuli uutisissa ja vielä erikoisjakso televisiosta näistä lapsiinsekaantujista.

    Äänestä

Hei !
Lämpölux-ikkunat on IIn ikkunat ja Lämpölux ostaa Iin ikkunatehtaalta ns. peruspuuikkunaa. Omaa tuotantoa heillä ei ole. Minullekin Lämpöluxin miehet kävivät tarjoamassa ovia ja ikkunoita. Huomasin heti, että kyseessä on jonkintapainen huijaus. Ikkunat talooni tätä Iin ikkunoiden ns. peruspuuikkunoita olisi maksanut 15 000 € Lämpölux-miehiltä hankittuna. Iin ikkunoiden parempi malli ns. puu-alumiini-ikkunat hankittuna suoraan Iin ikkunoiden tehtaalta maksaa 4550 €. Ovet kaksi ulko-ovea Lämpöluxilta hankittuna olisi maksanut 3800 €. Samat ovet, ne ovat Kaskipuun ovia, maksaa lähimmästä rautakaupasta hankittuna 1700 €. Mitään lisäarvoa ei tuotteelle saa hankkimalla ne Lämpölux-miehiltä. Pikemminkin päinvastoin, Lämpölux firman toimitusjohtaja Pekka Koskelo on kertonut, että heidän tuotteidensa valmistaja on liikesalaisuus, eli ostaja ei tule koskaan tietämään kenen valmistamaa tuotetta hän ostaa. Lisäksi Lämpölux-firman nettisivut ovat hyvin epämääräiset, siellä ei tuotteesta kerrota mitään. Poimintoja heidän nettisivuiltaan:asentajillamme on vuosikymmenien kokemus ovien ja ikkunoiden asennuksesta. Lehti-ilmoitus: Lämpölux-etsi uusia ikkunoiden ja ovien asentajia: vaatimuksena: aikaisempi ikkunoiden ja ovien asennuskokemus on eduksi, muttei välttämätön. Lämpölux on perustettu v.2007 ja ovien ja ikkunoiden myynnin (välittämisen eri valmistajien tuotteita) he ovat aloittaneet v: 2010. Jokainen lukija harkitkoon itse miten hankkivat tuotteensa. Minä en ainakaan ostaisi kotiin tulevalta myyjältä esin televisiolux-televisiota, jonka alkuperästä en tietäisi mitään ja joka maksaisi 3000 €, kun samanlaisen tuotteen saisin kodinkoneliikkeestä 1000 € ja jonka valmistaja olisi tiedossa.

Äänestä
  • Asentajilla on vuosikymmenten kokemus: vaikkapa 50 asentajaa puolen vuoden kokemuksella=25 vuoden kokemus. Helppoa...

    Äänestä

Ilmoittakaa poliisille näistä vanhusten huijaamista.

Äänestä

Taas on joku kiertolainen soittelemassa ovikelloja. Miksi näitä saastoja ei saada kuriin.

Äänestä
  • Toisivat ruokaa. Sitä tarvitaan.

    Äänestä

Kanattaa lukea iltasanomien juttu poliisi varoittaa kotimyynti " putkitarkastajista".
34000 € tarjous / tilaus vanhukselle ,juttu on yksi sadoista tapauksista ,ja niinkuin
eräs kommentoija ( näitä tapauksia on täällä ja Suomen lehdissä jatkuvasti ! )
kirjoittaa ,olisiko yrtyksen nimessä ollut sun?
Tuokin tapaus onnistuneesti saatu peruttua ,mutta paljonko on huijattuja ,
IKÄVÄ KYLLÄ NE EI AINA TULE YLEISEEN TIETOON

Äänestä
  • Taitaa olla noita pakolaisia.

    Äänestä

Lämpölux ukko soittaa mulle jatkuvasti,vaikka minulla on markkinointikielto.Seuraavalla kerralla laitan koirani haukkumaan puolestani puhelimeen.

Äänestä

Pyydä soittajan nimi ja kerro, että jos häiriköinti ei lopu, etsit soittajan käsiis.

Äänestä

Miksi ei voida lailla kieltää näitä saatanan ovityrkky kauppiaita. Ensin soitetaan vanhukselle ja seuraavana päivänä ollaan ovella kauppaamassa putkitarkastusta. Toivoisin tämän kauppamiehen tulevan minun ovelle, uskoisin ettei ihan heti seuraavalle ovelle ole menossa.

Äänestä

Aivan. Toivottavasti Sipiläkin saa tänään "lahjan."

Äänestä

Sähkötaulujen myynti ok-taloon on uus koijjaus.
Kauppaavaat muutaman tonnin hintaista uutta taulua vanhan ehjän tilalle.
Vanhuksia taas kusetetaan.

Äänestä
  • Ei se ole tyhmä,joka kauppaa vaan se ,joka ostaa ja maksaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei se ole tyhmä,joka kauppaa vaan se ,joka ostaa ja maksaa.

    Pidän typeryksenä ja täysin edes vastuuttomana henkilöä, joka huijaa vanhuksia.

    1Äänestä

  • Miksi näitä kieroja kauppiaita ei saada tuomiolle.

    Äänestä

Ei taida mennä Sipiläläisillä hyvin.

Äänestä

Ihmisen irvi kuvat.

Äänestä

Miksi haluatte, ettei vanhuksia saisi varoittaa näistä huijaavista kauppiaista.

75 Vastausta
Ketjusta on poistettu 49 sääntöjenvastaista viestiä.

Äänestä

Kattomiehet soittelee ovikelloja.

Äänestä

Loppuu soittelu kun erehtyy väärälle ovelle.

1Äänestä
  • Samaa odotan minäkin, tulisi vain soittamaan kelloa.

    1Äänestä

Ei kunnioiteta edes juhlapyhää, vaan rimputellaan ovikelloa.

Milloin nämä vanhusten huijaajat saadaan kuriin.

Äänestä

Töitä tekemätön kansanyhmä kiertää oelta ovelle, ei tosin tarjoa töitä.

Äänestä

Romanit kiertelee kans kun niillä ei ole varaa ostaa omaa vettä, koruja saatikka mennä töihin hankkimaan omat rahat.

Äänestä
  • Tommonen on vihapuhetta. Jää vaan ottamaan Poliisin yhteydenottoa.

    Äänestä

  • Kiitos mielelläni odotan!
    Vihaan itseäni, olen siis kohdistanut vihapuheen itseeni joten soitatko poliisit myös itselleni.
    Säästäisin puhelinlaskussa.
    Odotan myös mielelläni romanien tekevän töitä siinä missä valtaväestön.
    Romani voi ryhtyä yksityisyrittäjäksi aivan kuten muutkin jos ei töitä muuten saa.
    Ei se ole vihapuhetta jos käskee noudattamaan yhteisiä sääntöjä.

    Äänestä

Nyt on Joutenlahdessa tyritty pahasti hormipinnoituksessa. Varmaan arvaatte mikä yrity on kyseessä.

Äänestä
  • Pitipäs sattua, oliko uskovaiset asialla?

    Äänestä

  • Hormi kuulemma tukossa edelleen, mutta mitään ei tapahdu.

    Äänestä

Ei ollut oli Ruusurock asialla Helmikuussa eräs itselle täysin tuntematon tyyppi Arto Pajukallio kertoili henkilökohtaisia asioita kitarakirppisryhmässä nyt sama nimi on Ruusurokin kutsuttujen joukossa, En tunne kumpiakaan henkilöitä, mutta minun asiat ei kuulu kellekkään facebookissa levitettäväksi tai ilmotan virkavallalle

Äänestä

Varokaa. Näitä on täälläkin.:

"Rikollisjoukko iski kultasuoneen muistisairaan pariskunnan asunnolla – ahneus kostautui, kun ”poliiseja” olivatkin lopulta vastassa oikeat poliisit

*Poliiseina esiintynyt röyhkeä rikollisjoukko sai lypsettyä yli 80-vuotiaalta muistisairaalta pariskunnalta yhteensä yli 10 000 euroa.
*Kun valepoliisit tulivat hakemaan vanhuksilta uutta 7000 euron summaa, oikeat poliisit olivat odottamassa.
*Eri kokoonpanoissa toiminut rikollisporukka käytti törkeästi hyväkseen uhriensa korkeaa ikää ja heikkoa terveyttä.
*Yli 80-vuotias muistisairas pariskunta joutui valepoliiseina esiintyneiden miesten uhriksi peräti kolme kertaa.
*Neljäs kerta jäi yritykseksi, sillä oikea poliisi oli saanut tietää asiasta.
*Rikollisporukan uhriksi joutunut 86-vuotias mies oli nähty asioimassa helsinkiläislähiössä mukanaan varsin paljon rahaa. Vinkkaaja tiesi, missä mies ja hänen puolisonsa asuivat.

Porukka päätti kokeilla onneaan. Miehet soittivat ovikelloa, esittäytyivät ja pääsivät jollain verukkeella sisään.

Kaksi miehistä jututti pariskuntaa samalla kun kolmas livahti makuuhuoneeseen ja otti mukaansa piirongista löytämänsä tuhat euroa käteistä sekä kultakoruja.

Vierailu kesti runsaat viisitoista minuuttia, minkä jälkeen kolmikko poistui asunnosta ja jakoi rahat keskenään.

”Poliisit paikalle”
Seuraavana päivänä pariskunnan lankaliittymään soitti porukkaan kuuluva neljäs mies, joka esittäytyi poliisiksi. Hän sanoi lähettävänsä virkaveljensä tarkistamaan, onko asunnosta varastettu tavaraa.

Puhelun jälkeen mies meni itse pariskunnan ovelle ja esittäytyi poliisiksi. Mies jututti pariskuntaa ja pyysi heitä näyttämään, mistä omaisuutta oli edellisenä päivänä varastettu.

Vanhusten esitellessä korurasiaa valepoliisi otti sieltä loput korut ja ilmoitti, että ne palautettaisiin myöhemmin. Korut päätyivät kuitenkin panttikonttoriin, mistä niitä vastaan maksettiin yli 1300 euron käteissumma.

Porukka huomasi, että kyseessä oli helppo keikka: 86-vuotias mies kärsi muistisairaudesta ja hänen neljä vuotta nuoremman puolisonsa muisti oli vielä hauraammassa kunnossa.

Kolmen päivän kuluttua vanhukset saivat ”poliisit” uudelleen ovelleen. Nyt kyseessä oli samaan rikollispiiriin kuuluneet kolme ”uutta” miestä, jotka hekin esittäytyivät virkavallan edustajiksi.

Edellinen huijaripoliisi oli taas etukäteen soittanut pariskunnalle ja ilmoittanut heille, että hänen kollegansa oli tulossa hakemaan heiltä käteistä rahaa. Mies kuvaili vielä erikseen kyseisen ”poliisin” tuntomerkit, jotta vanhukset tietäisivät avata hänelle.

Suoraan ansaan
Heikossa kunnossa ollut pariskunta oli jälleen ”luottanut poliisiin” ja käynyt nostamassa tileiltään yhteensä 8000 euroa. Ilmoitettuun aikaan ”poliisi” kävi hakemassa rahat, jotka porukka sitten jakoi ulkona keskenään.

Vanhukset olivat niin hyväuskoisia ja varakkaita, että porukka ei malttanut olla yrittämättä vielä neljättä kertaa. Sama selitys toimi yhä – vanhukset kävivät pankissa nostamassa vielä 7000 euroa käteistä.

Vanhus ehti kuitenkin mainita pojalleen poliisin erikoisista puheluista ja käynneistä. Poika ymmärsi heti, mistä oli kyse. Hän soitti hätänumeroon ja pyysi oikeat poliisit paikalle.

Kun sitten valepoliisi soitti ovikelloa, oven avasivatkin oikeat poliisit. Huijarin rikoskumppanit saatiin hieman myöhemmin kiinni asunnon lähistöltä.

Kohteina vanhukset
Syytteeseen joutui kaikkiaan neljä miestä. Oikeuteen mentäessä 86-vuotiasta uhria ei kuitenkaan enää voitu kuulla hänen heikon terveytensä vuoksi.

Tutkinnassa oli selvinnyt, että samaisen porukan uhreina oli ollut muun muassa 92-vuotias liikuntarajoitteinen ja heikkonäköinen nainen, jolta huijarit olivat vieneet yli 3500 euroa.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi vuonna 1983–1992 syntyneet neljä miestä eri asteisiin vankeusrangaistuksiin. Pisimmän, kahden vuoden ja kolmen kuukauden tuomion sai Leif Tino Richard Faltin. Hänen katsottiin syyllistyneen muun muassa kolmeen törkeään petokseen sekä törkeään varkauteen.

Helsingin hovioikeus lievensi törkeään petokseen ja törkeän petoksen yritykseen syyllistyneen miehen tuomion kolmella kuukaudella. Törkeään varkauteen syyllistyneen tuomion hovi piti ennallaan.

Rikokset tapahtuivat vuodenvaihteessa 2013–2014.

Iltalehti
14.6.2019 7:18

Kohteina vanhukset
Oikeuteen mentäessä 86-vuotiasta uhria ei kuitenkaan enää voitu kuulla hänen heikon terveytensä vuoksi. Tutkinnassa oli selvinnyt, että samaisen porukan uhreina oli ollut muun muassa 92-vuotias liikuntarajoitteinen ja heikkonäköinen nainen, jolta huijarit olivat vieneet yli 3500 euroa.


Miten se eräs entinen naispresidentti sanoikaan; meidän pitäisi ottaa oppia romanikulttuurista, siitä miten he kunnioittavat vanhuksia.

1Äänestä

Kiinteistössä asunut tietää yleensä parhaiten asuntonsa kunnon ja viat.Aina voi kieltäytyä tarjouksesta.

Äänestä
  • Miksi kaupparatsu käy ovella silloin kun eieläkelläiset on töissä eli 7-15.30 välisenä aikana jos ei vuorotyöläisiä lasketa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi kaupparatsu käy ovella silloin kun eieläkelläiset on töissä eli 7-15.30 välisenä aikana jos ei vuorotyöläisiä lasketa?

    Siitä jokainen voi päätellä, mikä myyjällä mielessä ja myyjän työnantajalla, joka on ohjeistanut myyntitavat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi kaupparatsu käy ovella silloin kun eieläkelläiset on töissä eli 7-15.30 välisenä aikana jos ei vuorotyöläisiä lasketa?

    Miksi ei voi jättää eläkeläisiä rauhaan, tai kysyä ainakin heidän omaisiltaan, voiko kaupan suorittaa vanhusten kanssa.

    Äänestä

Joku ottanut näköjään ihan tosissaan tän homman. 🙂 Vaan eipähän kulkukauppiaat enää kiusaa ainakaan meillä tuusulassa. 💪

https://www.tori.fi/vi/59945689.htm

Asiallinen kyltti, mutta näkyy purevan.
Sen verran sentään useimmilla älliä päässä.

Äänestä

Varsinaisia kaupparatsuja ovat Demarit,Ratsastavat teidät rahat taskussa Epsanjan ja Thaimaan rannoille lekottelemaan. Makkaraa ja mehua ja kakkukahvit,Itse syövät 50e aterian nauraen Varkauden 90v kunniaksi mukavasti röyhtästen

Äänestä

Miksi näitä vanhusten huijareita ei saada kuriin.

Äänestä

Siksi kun kaikki valittaa täällä eikä tee asialle mitään. Siksi.

Äänestä

Asiasta löytyy paljon tietoa ylen, mtv:n ja eri lehtien verkkosivuilta. Tapauksista on annettu oikeudessa tuomioita, mutta sama homma jatkuu tuomiosta huolimatta, joko entisellä nimellä tai isomman tuomion tullessa toisella nimellä.

Äänestä
  • Hormi hommat edelleen Joutenlahdessa jättänyt hommat kesken.

    Äänestä

Nyt paukkaa ovelle putkirempan tekijät.
Samat kaksi jannua käyny tänä vuonna jo toistamiseen ovella.
Miten antero pitää olla jos molemmilla kerroilla kerrotaan puhtaalla suomella ei kiitos.
Luulis jo täysjärkisen ymmärtävän etten tarvitse heiltä mitään.
Sitä paitsi halvemmalla saa kun pyytää tarjouksen useammalta firmalta eikä tältä ylihintaista pakettia tarjoavaa vanhuksia kusettavalta firmalta.

Äänestä

Laittakaa täänne numerot ja häirikkö yrityksien nimet kaikkien nähtäville.

1Äänestä

Kyllä nämä vanhusten huijarit ovat ihmisten irvikuvia. Miksi näitä ei laiteta liiketoiminta kieltoon. Jokainen varmaan ymmärtää mistä lahkolaisista on kyse.

Äänestä
  • Kotisunin firmalla puheen ymmärtäminen on niin ja näin.
    Tänä vuonna kolme kertaa käyneet ja joka kerta olen kieltäytynyt ja sanonut etten tarvitse teiltä mitään tai teitä tänne uudelleen.
    Seuraavalla kerralla tarjoan itse heille jotain ilmaiseksi.

    Äänestä

Kauanko tämä uskonlahko voi pyörittää tämmöistä ovelta ovelle huijaamista? Edelleen Joutenlahdessa piippu tukossa.

Äänestä
  • Toivottavasti tulisi meillä käymään, ei lähtis kyllä omin avuin pois.

    Äänestä

Mellä kävi useampana keväänä peräkkäin ja ulkona töissä, tyrkytti mattoja ja halusi päästä sisälle. Sitten taas keväällä ilmestyi Hiace ja satuin olemaan sisällä ja ovi lukossa avasin oven ja kun kerroin, etten tarvitse mattoja. Yritti väkisin tulla ovesta sisälle niin sanoin, karsotaan autosta niitä mattoja, niin näytti. Oli vain yksi pieni rellanpohja mattoa autossa mukana ja muuten tyhjä auto. Ei ole sen jälkeen näkynyt kolmeen kevääseen. Kertoi olevansa Pohjanmaalta. Auto oli Joensuulaisen naisen hallinnassa ja liikkeen, muistaakseni tietojen perusteella.

Äänestä

Milloin alkaa liipattujen myyntitykkien kierrokset ovelta ovelle.

Äänestä
  • Koronan levittäjiä nämä kaupustelijat, miten näihin pitäisi suhtautua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koronan levittäjiä nämä kaupustelijat, miten näihin pitäisi suhtautua.

    Miksi avaatte ovea tuntemattomille??Neuvokaa vanhuksille,etteivät avaa. Itse en avaa ja tuttavat ilmoittaa puhelimitse,jos ovat kylään tulossa ja ensinnäkin kysyvät sopiiko tulla. Ei kenenkään luo saa mennä ominpäin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi avaatte ovea tuntemattomille??Neuvokaa vanhuksille,etteivät avaa. Itse en avaa ja tuttavat ilmoittaa puhelimitse,jos ovat kylään tulossa ja ensinnäkin kysyvät sopiiko tulla. Ei kenenkään luo saa mennä ominpäin.

    Kaupustelijoille opastus annettu vanhusten huijaamiseen. Nyt taitaa
    tulla kaupantekijäisinä mukaan vielä COVID-19.

    Äänestä

  • Koronan levittäjiä.

    Äänestä

Lähtee ne kun lähöt antaa

Äänestä

Milloin nämä ovikolkuttajat saadaan kuriin. Onko "herra" käskenyt huijaamaan vanhuksia. Tämä toiminta on tullut tutuksi televisiossa ja lehdissä.

Äänestä
  • Kyseinen yritys häärää nyt Varkaudessa.

    Äänestä

Pirjo Leppävirralta.
Voisitko kirjoittaa sen ylistävän puheen näistä lahko/kattohuijareista uudelleen.

Äänestä

Voisiko nämä hälytysjärjestelmien myyjät jättää vanhukset rauhaan. Nyt on menossa korona aika ja te ilman maskia kierrätte iltamyöhällä vanhusten ovilla. Häpeäisitte.

Äänestä
  • Miten voi kieltää nämä kiertävät kotimyyjät.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten voi kieltää nämä kiertävät kotimyyjät.

    Laittaa napakympin pahvi kuvan pihalle. Kyllä kauppiaat juoksee autoon ja ajaa pois

    Äänestä

Ehdotan että rakennetaan Pelastusaema Relanderinkatu24-26 tontille.Tontilla on entinen postitalo .Tontti on lähes 10000m2 ja rakennusoikeutta 4200m2.Paikka on keskellä kaupunkia hyvien liikeneenyhteyksien varrella Matkakeskuksen vieressä.

Äänestä

Palkansaajien tuloverotus kiristyy kaikissa tuloluokissa ensi vuonna. Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan verokoneen mukaan eniten nousee pienipalkkaisten verotus, kun 1 250 bruttona ansaitsevien verotus kiristyy 0,4 prosenttiyksikköä.

Äänestä
  • Ihmiset huomanneet näiden ovilla pyörineiden kauppiaiden epärehellisyyden. Uutena myyntikikkana on somessa järjestettyjä kilpailuja, millä verukkeella päästään vanhusten asuntoihin sisälle.
    http://www.viheraho.info/index.php?topic=10505.0;wap2

    Äänestä

Jälleen näitä kiertäviä kauppiaita liikenteessä. Miksi juuri vanhukset kohteena.

Äänestä

KotiSunilta soittelivat alkuviikosta, että tulisivat tekemään ilmaisen viemärikuvauksen. Ajattelin, että mikäpäs siinä, tulkaa vain jos ilmaiseksi haluavat viemäreitä kuvailla. Melko skeptisesti heidän tuloaan odotin ja sitä millaisia kauhuskenaarioita he loisivat ehjästä viemäristä.

Kaksi nuorta poikaahan sieltä tuli ja aloittivat hommat. Huolestuneilta näyttivät, kun eivät varsinaista vikaa löytäneet, eli eivät päässeet pakkomyymään palvelujaan. Sitten itse huomasin monitorilta poikkeavan liitoksen, missä näkyi putkien liitososan pieni porrastus. Käskin tutkia sen tarkemmin ja voi mikä riemu siitä repesi pojilla, kun vikaa löytyikin. Sanoivat että ei muu auta, kuin putkiston sukitus ja työlle tulisi hintaa 2500-3000e. Sanoin ottavani yhteyttä heihin, kun teen päätöksiä.

Otinkin sitten yhteyttä pariin muuhun ammattifirmaan ja sanoivat, että putkille ei tarvitse tehdä mitään. Tarkastivat minun ottamista kuvista, että tuollaisesta porrastuksesta ei huolissaan tarvitse olla. Ainut neuvo minkä antoivat oli, että älä enään päästä tuollaisia hupiukkoja kotiovesta sisälle. Pelkkää rahastusta.

Vähän sama juttu kuin erään hormisaneerausfirman kanssa. Sanoivat, että nyt on aivan pakko tehdä hormin sisäpuolen saneeraus. Pyysin parilta muulta firmalta tarjouksen, sekä nuohoojan vielä katsomaan. Totesivat, että mitään ei tarvitse tehdä 20vuoteen, kuin nuohota vain.

Äänestä

On palkattu pipipää porukasta päivystämään ja poistamaan viestejä.

Äänestä

Koijarit ovat koputtelemassa Käpykankaalla vanhusten ovia. Arvata saattaa, kyseessä jälleen lesta yritys.

Äänestä

Koira irti kun kauppiaita pihalle ilmestyy.

Äänestä

Eikös siellä torilla, itsenäisyyden puistossa, köpen puarin edessä. Pirkkahallin edessä pyöri kauppiaita. Kauppaavat itseään tykö 4vuodeksi.Tarjolla makkarat, keittoa, kahvila, mehua, hiekka veistos jne

Äänestä
  • Äänestäkää minua. Hyvänmielen kassit, leipäjonossa oottaa sinua. Hommaan kunnon hiihtoladut ja Vatuskille tuet, Heurekan. Tee päätös, et kadu

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Äänestäkää minua. Hyvänmielen kassit, leipäjonossa oottaa sinua. Hommaan kunnon hiihtoladut ja Vatuskille tuet, Heurekan. Tee päätös, et kadu

    Saat Kämärin sillat, Sampi festareilla ilmaisillat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Saat Kämärin sillat, Sampi festareilla ilmaisillat.

    Könönpeltoon hommaan liikennevalot, hakkaan teille koko talven halot

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Könönpeltoon hommaan liikennevalot, hakkaan teille koko talven halot

    Kauppakadulle liikkeitä perustan
    Persuja kun edustan

    Äänestä

Tarkastakaa netistä yrityksen taustat, kun näitä oville koputtelijoita ilmaantuu. Edelleen joutenlahdessa asiat hoitamatta lesta yrityksellä.

Äänestä

Lumon,,,,,,, kirjeet,,,,, tarkastakaa taustat.

Äänestä

en voi auttaa

Äänestä

Pitäisi soittaa poliisit paikalle kauppaa tekemään.

Äänestä

Kommentointi on suljettu.

Ketjusta on poistettu 161 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


KoponenH kirjoitti:

Taas on se aika vuodesta, kun nämä ovelta ovelle kattokauppiaat ilmestyvät vanhuksia kusettamaan. Luttilassa olivat käyneet jo vanhempiani ahdistelemassa ja tyrkyttämässä tuotteitaan. Olisiko syytä kiertää lailla tämmöiset huijarit, joiden tarkoitus on vain kusettaa ymmärtämättömiä vanhuksia.

Keskustelu on suljettu, eikä siihen voi enää kirjoittaa.

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu