Hallusinaatioista kysyttävää

tiedonjanoinen

Mua on äärettömästi kiinnostanut skitsofreenikkojen näkemät harhat. Katsoin asiaa käsittelevän ohjelman ja oikeasti potilas sanoi näkevänsä pöydällä ison ja pelottavan ravun ja pelottavia hahmoja ympärillään. Onko näitä harhoja mahdollista koskettaa? Mitä tapahtuu jos yrittää? Tuntuuko ne ihan todellisilta koskettaessakin? Nämä on sellaisia asioita ettei oikein ymmärrä näin pienillä aivoilla.

4

224

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 8k003s

      Hyvin pieni osa skitofreenikoista tutkitusti näkee visuaalisia aistiharhoja, joten suurin osa skitsofreenikoista ei osaa vastata. Visuaaliset harhat viittaavat enemmän johonkin neurologiseen sairauteen. Skitsofrenialle on tyypillisempää usko telepatiaan ja ääniharhat, eli dissosiaatio-oireet. Joku vaikka ryöstää ajatuksia, joku ääni kommentoi tekemisiäsi tai ufot tai vaikka kuollut sukulaisesi ovat sinuun yhteydessä telepaattisesti. Nämä oireet ovat hyvin yleisiä myös normaaliväestössä. 10 % ihmisistä kuulee joskus olemattomia ääniä ja yli puolet ihmisistä on kokenut telepatiaa. Voit vaikka itseltäsi kysellä, että miltä tuntuu kuulla ulkopuolisen persoonan tai roolin ajatuksia omassa päässään, koska on todennäköistä että osaat siihen ihan itsekin vastata. Osaat sitten eläytyä useimpien skitsofreenikoiden kokemusmaailmaan.

    • PsykoosiM

      Katsoin kanssa sen ohjelman. En muista mainittiinko siinä, mutta skitsofreenikon ja psykoosissa olevan aivot rekisteröi harhaäänet ihan samalla tavalla kuin normaaliäänet, ja harhoja ei erota todesta muuten kuin ehkä sisällön perusteella. Se tekee elämisestä vaikeampaa.

    • Tähtientuoltapuolen

      Vastauksia voi löytää Rauni-Leena Luukanen-kilden kirjoittamasta kirjasta: Tähtien lähettiläs, jossa käsitellään juuri näitä kaikenlaisia yliluonnollisia juttuja. Luin sen juuri ja oli tuttua juttua, näin 15 vuotta skitsofreniaa sairastaneena.

    • poöoikj

      Kuka tahansa meistä voi kuvitella viereiselle pöydälle vaikka pinkin elefantin tai vihreän avaruusaluksen. Ei siinä ole mitään erikoista. Skitsofrenia on mielikuvitussairaus. Ei sellainen voi aiheuttaa ihmiselle mitään.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      239
      2719
    2. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      101
      1144
    3. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      122
      1098
    4. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      1005
    5. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      1002
    6. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      917
    7. Mitä toivoisit

      Välillämme vai toivoisitko mitään näiden vuosien jälkeen?
      Ikävä
      63
      851
    8. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      41
      827
    9. Perussuomalaisten kansanedustajalta erittäin raju puheenvuoro eduskunnassa massamaahanmuuttoa vastaa

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000012019924.html Hyvä, että perussuomalaiset tuo Suomen kansalle tätä vihervasemmisto
      Maailman menoa
      238
      815
    10. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      128
      806
    Aihe