Mitä ajattelet läskistä,

painonvartijoista

ylipainosta tai liiasta laihuudesta? Pitäiskö sellasesta edes keskustella vai onko vain jokaisen oma asia?

10

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eikiinnosta

      Ei vois vähempää kiinnostaa jonkun ulkoinen habitus tai ulkonäkö yleensäkään että siitä pitäisi keskustelupalstoilla jauhaa mutta narkkareita ja muita manipuloijia vihaan ja myös säälittäviä ihmisiä jotka pyrkii tekemään toisten elämästä hankalaa keinolla millä hyvänsä ja jälkeenpäin esittävät uhria. Keskittyisitte itseenne ettekä muihin.

    • Jokainen on hyvä juuri itsenään, enkä juuri katso toisten painoa.

    • tytötparantavatkinsitten

      Olen ajatellut jo pitkänkin aikaa että pitäisi lähteä jonnekin tanssikurssille tyttöjen opetettavaksi sitten, mutta kun on nilkassa tuollainen liikuntarajoite, ehkä voisi parantaakin, eikä varmastikaan kaikenlaisi hyppyjäkään tarvitsisi alukse heti tehdä.

      Tuollainen tuli mieleen asioista, kun puhuin että: joo mitähän kavereita, niin kaikki ovat aina vähintään pakattuja sitten pikkuaseilla kuten pumppuhaulikoilla, on turha koputella oviin, jos ei halua kuolla jo oven läpi sitten, noh aivan totta.

      .. tanssimisjuttu voisi olla seuraava seikkailuni, menen jonnekin tanssikursille, jossa tyttöset opettavat tanssimaan... aika hyvä ideakin jooh, pitääkin miettiä todellakin tuota.

    • VastaanNäin

      Aika monitulkintainen kysymys. Mitä ajattelen lihavuudesta? Lihavuus on lääketieteen termein määriteltävä ylipainotila (ellei kysymys ole todella lihaksikkaasta ihmisestä), jonka voi laskea BMI:llä (BMI arvo 30 tai yli, lievä ylipaino on 25-29,99). Suomalaisista aikuisista n. puolet ovat ylipainoisia (joko lievästi tai merkittävästi ylipainoisia eli lihavia), ehkä lapsista melkein saman verran. Ylipainoisia ihmisiä on siis paljon. Mielestäni ylipaino on sillä tavalla vakava terveysriski, että sen eteen kannattaa tehdä kaikkensa, jotta sen saisi edes jotenkin hallintaan, koska se aiheuttaa mm. sydän- ja verisuonisairauksia. Helppoa se ei ole ja laihtuminen on monelle työn takana. Jokainen tekee kuitenkin itse päätöksen laihduttamisesta. Ymmärrän ulkonäön merkityksen kumppanin valinnassa, vaikka se ei tärkein olekaan. Ihmisen koko, ulkonäkö tai muukaan yksittäinen ominaisuus ei ole ihmisarvon mittari.

    • Knainen

      Vähän samoilla linjoilla kuin ylempi kirjoittaja.

      Paino on tiettyyn pisteeseen jokaisen oma asia. Jos häiritsee niin ei tartte katsoa. Laittaa silmät vaan kiinni.

      Mutta sitten on se raja kun siitä tulee jo muidenkin asia. Mm. Anorektisuus ja älytön ylipaino on hengenvaarallisia. Tappavat


      Kun paino on tappavalla alueella tai elämäntyyli on viemässä painoa sinne alueelle niin lääkärit laittaa pakkoruokintaan taikka laihdutukseen. Silloin asiasta on tullut jo muidenkin asia

      Muuten minua henk.koht muiden paino ei kiinnosta paitsi jos sen Seurauksena käytös on paskaa minua kohtaan. Esim. Joskus ylipainoiset ovat niin katkeria normaali painoisille et alkavat kiusaamaan kateuttaan.

      Liian laihoissa ärsyttää jos he tuputtaa syömisen tyyliään muillekin vaikka kuka vain näkee ettei se ole terveellistä vaan anorektinen ravitsemus. Minusta voivat tappaa itsensä niihin ruokavalioihinsa mutta tartte tulla terveitä sairastuttaan samaan sairauteen opettamalla virheellistä ajatusta et niin syöminen on terveellistä

    • jootanssikurssit

      tanssikurssille jooh, siinä voisi olla seuraava seikkailu, tytöt yrittävät opettaa tanssimaan, tietysti pitää käydä saippuakylvyssä ennen kuin ilmaantuu uudelle opetustunnille.

    • eisiinä

      paljon ajattelut auta. Kumpikin on syömishäiriöitä, jotka eivät ihan helposti muutu. Kaikki läskit tiedostaa lihavuuden vaarallisuuden, mutta jos kyse on addiktiosta, niin se vaarallisuus jää toiseksi.

      • MieliJaTavat

        Ihminen voi olla ylipainoinen omaamatta syömishäiriöitä. Syömishäiriöt luokitellaan perinteisesti anoreksia, bulimia ja epätyypillinen syömishäiriö. Henkilö voi olla esim. lievästi tai merkittävästi ylipainoinen, vaikka ei ahmisi ja oksentaisi jatkuvasti (bulimia). Silloin puhutaan ehkä jatkuvasta ylikaloreista, joilloin pientä painonnousua tapahtuu koko ajan, tai - kaloreista, jos kilot on hankittu aiemmin ja paino on jymähtänyt paikoilleen. Laihtumiseenhan tarvitaan energiavaje joko liikunnan kulutuksen ja/tai miinuskaloreiden kautta. Ylensyömisessä voi taas olla kysymys joko vääristä ruokailutottumuksista, vääristä syistä syödä tai väärästä suhteesta ruokaan. Jotain täytyy siis ajattelussa ja tavoissa muuttua pysyvästi, jos haluaa pysyvän muutoksen.


      • MieliJaTavat

        Täytyy vielä lisätä, että tunnesyöminen on todella yleistä suomalaisilla (etenkin naisilla). Syödään iloon, suruun, ikävään, yksinäisyyteen jne. Tällöin kysymyksessä on siis väärä suhde ruokaan. On ok ja tervettä, että ruoka voi olla yksi nautinto mutta kohtuudella. Sama pätee muihin elämän nautintoihin.


      • Yksilisää
        MieliJaTavat kirjoitti:

        Täytyy vielä lisätä, että tunnesyöminen on todella yleistä suomalaisilla (etenkin naisilla). Syödään iloon, suruun, ikävään, yksinäisyyteen jne. Tällöin kysymyksessä on siis väärä suhde ruokaan. On ok ja tervettä, että ruoka voi olla yksi nautinto mutta kohtuudella. Sama pätee muihin elämän nautintoihin.

        Ahmintahäiriö (BED)


        https://www.terveyskirjasto.fi/kotisivut/tk.koti?p_artikkeli=dlk00819


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      67
      1232
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      901
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      336
      701
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      661
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      646
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    7. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      101
      625
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      592
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      574
    Aihe