Helppo "heikki" Sipilä teki tarjouksensa köyhille

Kyllä on halpahintaista touhua päämininteriltä joka on
köyhiä kiusannut koko valtakautensa ajan. Hallitustaan
ja itseään hän on kehunut aikaan saannoksillaan,
Työllisyyden nuosu,johtuu talouden yleisestä kohenemisesta
euroopassa.
EI ÄÄNET KEPULOISILLE.
16188
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Vain lapsuudesta asti siihen opetettu, että valehdella saa kunhan ei tanssi eikä katso televisiota, lestalahkolainen voi neljän vuoden vähäosaisten kyykyttämisen jälkeen kehdata edes esittää moista lestatyylistä(=valheellista) katteetonta vaalilupausta ja kuvitella jonkun siihen koukkuun viellä lankeavan...

Sipilältä pitäisi nyppiä yksi sormi pois jokaisesta valheestaan ja jatkaa sen jälkeen varpailla.

1Äänestä
  • Lestadiolainen mietelause, ei tämä vielä mitään pahempaa on tulossa :: Mieti mitä olet tehnyt lahkopappi lestu siipilä lestadiolaisilla aivoillasi??

    1Äänestä

On hiukan kuin syytetty kertoisi oikeudessa tuomarille olevan syytön kaikkeen.

Äänestä

Sipilä ja kepu yrittävät samaa temppua kuin edellisissä vaaleissa,eli lupaukset ovat mahtipontisia mutta teot jäävät tekemättä.Viimevaaleissa luvattiin mm. omaishoitajien palkkiota korottaa työn vaativuuden ja sitovuuden vuoksi,mutta pelkkää puheenhelinää sekin oli.Nyt tulee käymään aivan samoin,mikäli äänestätte sanansyöjiä,elikkä kepua.Vaalien jälkeen voidaan taas tehdä "keput",elikkä pettää lupaukset.Sama juippi kertoi eroavansa virasta jollei tulosta synny lupaamilleen asioille,mutta istuu kuin tatti paikallaan.Rahaa tuntuu löytyvän mitä eriskummallisiin hankkeisiin mm,soten valmistelun vaatima raha on mieletön,muista puhumattakaan.Jos muuta argumenttia ei löydetä viimeinen keino on vetäistä hatusta joko valtion velkaantuminen tai kilpailukyky.Suomessa vastuunkanto on nykyään sellaista,että joilla rahaa vastuunkantoon olisi,heidän vastuunkantoaan vähennetään ja joilla siihen varaa ei ole viedään viimesetkin ruoka/lääkerahat.Fan mitä porukkaa.

1Äänestä

Sipilän työllisyyden nousu.
Terveisiä perseestä koko homma.

YT neuvottelut menossa.Kengän kuva perseelle.
Näin Suomi nousuun.Vasta tammikuu on mennyt.

Fazer leipomot 80
Nokia 350
HK-Scan 160
Yle 5
Veikkaus 400
Valio 100
Posti 236
Wärtsilä 150
HobbyHall 64
StoraEnso 80 <--> 100

Äänestä

Kyllä on hävytön kehtaa tulla valehteleen,neljä vuotta kuritti kansan vähempiosaisia vaikka millä konstein.Hänellä olisi ollut aikaa laittaa asiat kuntoon,valehteleva lesta.Kylläkai hänen uskonveljet suurine perheineen antavat äänensä tälle kierolle.Kutsui pakolais aallon tänne riesaksi,eipä enään sanallakaan muistele lupauksiaan.Niitä perkeleitä ei saada pois täältä millään,täällä lisääntyvät,kuin luteet,kusessa ollaan niitten kanssa.

1Äänestä

Sipilän pitäisi luvata vielä lakkalikkööriä päälle.

Äänestä

Nyt se on todistettu! Sipilä tekee yksin päätökset tai jonkun pienen ryhmän kanssa. EI kuuntele muita. Hänen pääministeri kaudella ei pääse yksikään vanhempi valtaan, siitä hän pitää huolen.

1Äänestä

Minä perustin sosiaalisen verkkoyhteisön jotta voimme keskustella matu-ongelmista ilman sensuuria.
Verkkoyhteisö on tarkotettu ihmisille jotka ovat todella huolestuneita matu-ongelmasta.
Tämä yhteisö ei ole täynnä mainoksia ja sensuuria, uskon että kun sana kiirii ihmisten parissa niin
minisome.net käynnistyy toden teolla!
Nyt yhteisöön voi kirjautua myöskin facebook-tunnuksilla tai "tavallisella tavalla".
Joten zekatkaa tämä sosiaalinen verkkoyhteisö!
Kiitos! Tv:Ari "Cyberman" Kivikangas
https://www.minisome.net

Äänestä

HALLELUJAA SIPPILÄ SULLE PITÄNEE " v e n n a m o t " TEHÄ SILLÄ EROTUKSELLA ETTÄ TUOLINEEN KANNETAAN KIASMAN TAAKSE TÖÖLÖNLAHTEEN TAJUATKO SAAT FUDUT, KENKÄÄ EIKÄ TOLPPATALON KÄYTÄVÄÄN PULISE JA PULPUTA SORSILLE.

1Äänestä

Sipilä valehtelee taas,minkä ehtii.
Katsotaan kun vaalit on ohitse,niin leikkaukset ja säästöt alkaa.
Taas pistetään kaikkein heikoimmassa asemassa olevat maksamaan,
näiden idioottien toilaukset.

Jos se v****n sote ja maakuntahallinto tulee,
niin 6 milrdia menee,eikä riitäkkään,vaikka mukamas 6 miljardia muka tulee säästöjä.Pitkät paskat näille säästöille.Onhan noi nähty.
Mitä ne todellisuudessa ovat olleet.

https://www.is.fi/politiikka/art-2000005990866.html

1Äänestä
  • Juha-Lesta Sipilä on yksi Suomen poliittisen historian törkeimmistä valehtelijoista, piste.

    2015 vaaleissa tuo lesta oppi, että ennen vaaleja voi puhua ja luvata aivan mitä vain ja äänestäjät uskovat kun kyseessä on kuitenkin olevinaan uskovainen mies...

    Ehkäpä ihmiset eivät ole kuulleet sitä vanhaa lestojen värssyä, että valehdella saa kunhan ei tanssi eikä katso televisiota.

    Nyt sen saivat kaikki nähdä ja kokea käytännössäkin.

    1Äänestä

HALLELUJAA HUMPUUKI, HIHHULI MESSIAS ALAHAN KALPPIA SAVOTALLE VASTAAMAAN TEKOSISTAS, HUIJAUKSISTA, VALEHTELUISTA VAI EIKÖ OPETUSLAPSET ENÄÄ SELUSTAA VARJELE ?? TODELLA SÄÄLITTÄVÄÄ PAKENET VASTUUTASI MUTTA ARVAA MITÄ. NAVIGAATTORI ON KEKSITTY SE ETSII 100 VARMASTI JA LÖYTÄÄ ILMASTA, MAALTA, MERELTÄ TAATUSTI LAUMASTA " eksyneen ".

Äänestä
  • Kaiken lisäksi Juha Sipilä on talousrikollinen, joka järjesti lapsilleen ja liikekumppanilleen Juha Hulkolle 2 milj. euron rahat Fortumilta käskemällä Fortumin johdon ostamaan konkurssikypsän Chempoliksen osakkeita 6 milj. eurolla syksyllä 2016. Tästä ovat kertoneet mm. Ylen toimittajat sekä Suomen Kuvalehti.

    1Äänestä

  • Googleta "Sipilän miljoonat"

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


ennustelija kirjoitti:

Kyllä on halpahintaista touhua päämininteriltä joka on
köyhiä kiusannut koko valtakautensa ajan. Hallitustaan
ja itseään hän on kehunut aikaan saannoksillaan,
Työllisyyden nuosu,johtuu talouden yleisestä kohenemisesta
euroopassa.
EI ÄÄNET KEPULOISILLE.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu