Onko muillakin tällaisia tuntemuksia? Tuntuu, että luonto ja lisääntymisvietti ovat huijanneet minua koko ikäni, mutta nyt noin nelikymppisenä, tuntuu paremmalta kuin koskaan. Koska tuntuu, ettei minun täydy enää miellyttää ketään muuta kuin itseäni, ei enää tarvitse ihastua eikä rakastua keneenkään. Ja vaikka sattuisinkin niin tekemään, niin minulle riittää pelkkä katse tai kutitus vatsanpohjassa. Se piristää päivääni, enkä odota mitään enempää. Ei tarvitse johtaa mihinkään vakavampaan, mikä oli ennen kaikkein tärkein asia.
Vanheneminen
40v
131013
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
että ei riitä mulle elämä ilman rakkautta. olen kyllä tasapainoinen ja onnellinen ihminen, mutta tylsää olisi jos ei rakkautta olisi.
olet täysin oikeassa...täää 40 veee on tuplasti parempi kuin 20 veeeeeeeeeeee...ihan oikeesti!
lauloi joskus, että - sen näkee naamasta, kun lakkaa saamasta.
lumen sulaminen
Paljolti samaa mieltä. Myös minä nautin olostani nykyään paljon enemmän kuin nuorempana. Tosin täytyy myöntää, etten aikaisemminkaan pitänyt muiden miellyttämistä tai odotuksia ylettömän tärkeinä. Mielestäni ihastumisessa ihaninta on nimenomaan se tunne!!! Oikein kunnon ihastumisia ainakin kohdalleni on sattunut niin harvakseltaan, että niistä haluan ottaa kaiken mahdollisen irti. Nauttia, ja katsoa loppuun mitä ne tuovat tullessaan. Luultavasti eivät sen kummempaa kuin hyvän fiiliksen, mutta tulipahan koettua, ja tunnettua ;)
Hyvä että joku tuntee samoin. Mutta minä ehkä enemmän - siis oikeastaan vähemän. Ja juuri siitä nautin! Että ei tunne! Kaikenlaisia tyhmiä tunteita, jotka eivät johda mihinkään sen kummempaan. Juuri siitä, että luonto on suuri huijari joka pistää meidät lisääntymistarpeen takia tuntemaan jotakin "elämäni rakkaus" ym. sinne päin tunnetta.
Tjaah. Nyt olen eri mieltä. Minä kyllä nautin siitä, että tunnen!!!
Kivaa, että sinä tunnet! Minä en, ja olen onnellinen. Mutta jokainen nauttii siitä mistä pitää.
Ei ihan mene läpi. Millä selität katseet ja vatsankutittelut, ellet tunteella??? ;)
Mutta en niin voimakkaalla, että pitäisi uusperhettä lähteä perustamaan, tai ylipäätänsä mitään. Mikä on se hullu "fiilis" joka pakottaa jokaisen tyhjänpäiväisen ihastumisen suvunjatkamiseen?
Taitaakin olla niin, että tunteista sulla ei ole mitään käsitystä. Tai sitten sua on loukattu elämän varrella niin paljon, ettet halua mitään enää tuntea. Toivottavasti tunteesi kuitenkin paranevat jossain vaiheessa elämää. Kaikkea hyvää sulle.
On loukattu, on parannuttu. Tiedä sitten, mikä on normaalia, mikä ei. Jos tunteita olisikaan enää ollut, olen onnellinen että pystyn käsittelemään ne. Siis poistamaan, turhia kun ovat. Elämää on ihanaa näin. Minä nautin, ja antakaa minun tuomitsematta nauttia!
Minulla oli tässä muutama vuosi, että en tuntenut mitään, kunnes eräs mies palautti minut elämään. Siitä olen hänelle kiitollinen, vaikka juttu ei sen kummempaan johtanutkaan. Mutta minä heräsin eloon. Luulin, että kaikki "ihana" olisi kohdaltani taakse jäänyttä elämää. Se johtui varmaan vaikeasta erosta.
Mutta nyt elän ja tunnen. On aivan huikaisevaa, miten jonkun ihmisen ajatteleminenkin saa vatsanpohjan kutisemaan ;)
Nytkin on meneillään kiva juttu yhden mukavan miehen kanssa. En odota mitään elämän ehtoon kumppania vaan katson, mitä tuleman pitää ja elän tätä päivää. Olin tarpeeksi kauan naimisissa, lapset on tehty ja melkein saatu maailmalle. Miksi en voisi nauttia elämästä vielä kun siihen pystyn. Ketään loukkaamatta.