Haluaisin kirjoittaa

En vain tiedä mitä sanoa. Toisina päivinä olisi sanottavaa liikaakin.

Olet ajatuksissani usein. Saisipa muistoja kokea uudestaan.
753
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Muistoja koirasta papukaijastakin

Äänestä

Kirjoita ensin vain sensuroimatta kaikki, mitä mieleen tulee. Vähintään 2-3 sivua, mutta niin kauan kuin tekstiä tulee. Poimi siitä sitten se, mitä haluat sanoa. Tai jos et heti uskalla sanoa kaikkea, niin keksi jokin avaus. Vaikka jokin viittaus niihin muistoihin. "Kirjoitin, koska muistin/löysin..." tai "Tuli mieleen, että muistatko sen..."

Äänestä
  • Tää on hyvä neuvo. Kirjoittaessa pitää olla rehellinen.

    Äänestä

Kuten kauan sitten
mutta tiedän kuitenkin
toisen täydellisen
välinpitämättömyyden
siihen kaikkeen.


siksi en osaa enää juurikaan
koska pelkään aina sitä
että taas sattuu.
siksi olen ajautumassa hiljalleen pois
koska millään ei ollut
mitään merkitystä. yhdelle ihmiselle.

Äänestä

Muistojahan voi aina kelata mielessään, mutta parempi luoda niitä uusia muistoja?

Äänestä

Kertoo vain totuuden. Ei siinä muuta tarvita.

Äänestä

voi että mulla niin samankaltaisia ajatuksia eräästä ihanasta...minä en voi näille tunteille nyt yhtään mitään.Olen myöskin muutaman vihkon verran purkanut kirjoittamalla,että ei ihan tuulesta temmattu tunne ole :D kesällä vielä ajattelin niin.Kyllä tämä elämä on vaan niin erikoista.. :D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vieläkin kirjoitti:

En vain tiedä mitä sanoa. Toisina päivinä olisi sanottavaa liikaakin.

Olet ajatuksissani usein. Saisipa muistoja kokea uudestaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu