Maleksijat

anonyymi_CBn

Hienoa että oli lehteenkin saatu juttu tästä maleksimisongelmasta. Olen tällä palstalla useaan otteeseen todennut, että Kuopion suurin ongelma ovat häiriökäyttäytyjät yleisillä paikoilla, joissa ihmiset haluaisivat rauhassa lenkkeillä koirien tai lasten kanssa. Kuopion pahimmat ''räkälät'' sijaitsevat Sokoksen taustalla ja edustalla, Sankaripuistossa ja Amarillon nurkilla, näissä on ympärivuotista häiriköintiä havaittavissa. Kesäisin ongelmana ovat erityisesti Valkeisenlammen itäranta, Kuopionlahden aallonmurtaja, Snellmanin puisto ja Satamassa Albatrossin ympäristö. Viime vuosina myös Maljalahden pelipuiston ovat kaljoittelijat sankoin joukoin vallanneet käyttöönsä. Yhden häirikköryhmän muodostavat nykyään valitettavasti myös korkeakoulujen opiskelijat, jotka eivät tunnu opiskelusta välittävän vaan riehuvat jatkuvasti haalarit päällä lumihangessa ja mutavellissä, sotkien ja rikkoen paikkoja, mm. Snellamanin puiston suihkulähteen vuosi pari taaksepäin. Kannatan kovan kurin saattamista yleiseen käyttöön siten, että huonosta julkisesta käytöksestä annettaisiin kova sakkorangaistus ja jos toiminta jatkuu niin henkilö voitaisiin toimittaa tapauksesta riippuen joko mielenterveyshoitolaan, vankilaan tai työleirille.

24

160

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Levitänkustapaskaa

      Koiramaleksijat ja koira kusipaska kehittäjät ovat niitä pahimpia maleksijoita !!

    • 67856

      Vähäksi aikaa hävisivät Sokoksen sisäänkäynnin tienoilta mutta nyt ilmeisesti vartijat on lomautettu ja maleksiminen on taas alkanut. Eikö kaupunki saisi rakennettua isoa kompleksia jonne mahtuvat lukkojen taakse kaikki kaupungin maleksijat maleksimaan vaikka ammatikseen?

      • simpleasthat

        Maleksijat tulivat takaisin koska Alko tuli takaisin :)


      • Maleksivat_muuten_vaan

        Eihän erään uskonnon edustajat käytä alkoholia.


    • lääkitys_kohdilleen

      Voisitko jo lopettaa typerät aloituksesi, oikeasti?

    • Ryynimakkara

      Kotimaisia näkyvät olevan, näitä ei tarvitse pelätä. Erään uskontokunnan edustajia pelkäsin. Nyt nämä ovat katukuvastamme muuttaneet Siilinjärvelle. Laumoina olivat kongissa, eivätkä antaneet tietä, eivät väistäneer edes vanhaa ihmistä.
      Kotmaiset nuoret ovat kohteliaita ja sivityneitä vanhempia sekä toisiaan kohtaan.

      • Ohraleipä_

        Et olesitten käynyt Sokoksen kongissa viimeaikoina? Tänäänkin joku pissis kailotti kovalla äänellä, että varmasti kuului torille asti. Mikä ihme siinä on kun näitä pitsanaamoja kokoontuu lauma niin äänenvoimakkuus nousee?


      • toivoa_sopii

        Yhteiskunnan tulevaisuus on näissä henkiöissä.


      • Tehokashoitaja
        toivoa_sopii kirjoitti:

        Yhteiskunnan tulevaisuus on näissä henkiöissä.

        Kyllä aika tekee tehtävänsä kuten aina ennenkin. Moniko takavuosien kongiporukoissa pyörineistä on yhteiskunnan tulevaisuutta rakentamassa?


    • herätys.kuopio

      Kumma tämä Kuopion palsta kun saa eräs kymmeniä samanlaisia aloituksiaan tehnyt vapaasti jatkaa rasistista kommentointiaan Kuopiolaisia kohtaan.

    • kuulkaahan_nuoret

      Nuo jaloille syleksijät ärsyttävät kyllä. Kesällä on vaikea kiertää räkälammikoita kauppojen edustoilla.

    • Soopelinmetsästäjät

      Näin talvisydämellä ongelmamaleksijat ovat keskittyneet lähinnä kuntonsa kohennukseen ja jakamaan omakuviaan eri somemedioissa. Kyllä ne taas alkavat laumaantua ilmojen lämmittyä, ja sitten niitä voidaan taas pongata kaupungilla tuijottelemassa rivimuodostelmassa eri rakennuksien ovia ja seiniä.

    • 6ytrytfrhu

      On kyllä pitkä aika edellisestä Sokos-käynnistä. Syynä juuri tuo räkäklimppien ja muiden paskojen kiertäminen sisäänkäynneillä.

      • 445454

        Nykyään on myös Apaja, jonne pääsee joka paikasta ja josta pääsee maan alta Sokokselle.


    • veronmaksaja68

      Minua häiritsee enemmän nämä eläkeläismaleksijat Anttilan sisääntuloaulassa, Kauppahallissa ja kesäisin torilla. Eikö kaikki joutilaat voisi pysyä meidän "tärkeiden" yhteiskunnan tukipilareiden tieltä poissa ja silmistä.

    • totuutta.peliinSuomi24

      Minkätakia palstapoliisi rasismitärkeilyllään pysyy poissa tämän Kuopiolaisten haukkujan kirjoituksista?
      Ettei vaan olisi sama kirjoittaja?

      • Anonyymi

        Skitsofreenisellä tuhansien aiheiden tyypillä 😵‍💫 on myös yhtä monta persoonaa.


    • Ålhyl

      Aiheeta tehty tutkimustakin vanhemmat ja nuoremmat kauppakeskuksissa oleskelevat.Koulu- tai työeämä ei kiinnosta.Aamusta iltaan tuntuu olevan aikaa. Kuka tekis työt sitten ne ulkomaiset?

    • ei.ole.todellista

      Harmittavan aikaisin tänä vuonna. Vänärillä, Valkeisen rannalla, toripöydillä ja Satamassa on ollut tällä viikolla päivittäin kaljanjuojia. Sentään Snellmanin puisto säästyy nyt järjettömältä käytökseltä.

    • Anonyymi

      Pappa on legenda.

      • Anonyymi

        Keksii kyllä aina jonkin aiheen josta äristä, eniten kun vituttaa kaikki!


    • Anonyymi

      Kalpan liigamestaruus näyttää tuoneen lisää maleksijoita ainakin Kuopion torille.
      Mtv,n uutisissa näytettiin, että tori täynnä näitä jo tuntia ennen mestaruusjuhlaa.
      Em perusteella porukka ei habituksensa puolesta näyttänyt sellaisilta, että olisivat töissä ainakaan liikaa aikaansa kuluttanut.
      Nyt näillä maleksijoilla onnenpäivät kun työssäkäyvätkin hieman irrottelevat. Kokevat varmaan jotenkin elämäntapansa näinä päivinä hyväksyttävämmäksi.

      • Anonyymi

        Ei me töissäkäyvät voida tiistaina ryypätä.


    • Anonyymi

      Risuparrat torilla.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtunut

      Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?
      Kankaanpää
      46
      5781
    2. Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa

      Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki
      Seinäjoki
      55
      3075
    3. Gallup: kaivattusi syntymävuosi

      Minä vuonna kaipaamasi henkilö on syntynyt?
      Ikävä
      183
      2665
    4. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      11
      2382
    5. mahdollista, että olet ollut iltavuorossa

      Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k
      Ikävä
      13
      2099
    6. Missäpäin,,,

      Lapuaa tapettu ihminen viime yönä ? Hurjaa touhua nykymeno täällä...
      Lapua
      27
      2093
    7. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      15
      1786
    8. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      14
      1389
    9. Mitähän ne katseet merkitsee

      Kun et saa sanaa suustasi.
      Ikävä
      147
      1344
    10. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      262
      1175
    Aihe