Juoksetko tulevassa, laahaatko menneessä vai elätkö tätä päivää?
Mietin tässä suhteita ja niiden muodostamista.
Toiset jää jumiin vuosien takaisiin suhteisiinsa, eikä pääse eteenpäin. Haikailevat mennyttä. Etsivät ehkä mennyttä suhdetta ja kumppania uusista kohtaamistaan ihmisistä taikka haluavat palauttaan menneen nykyisyyteen.
Toiset joko ottavat rallikuskin asenteen ja haluavat pikakelata kaikki tutustumiset, tapailut, seurustelut pois ja hypätä suoraan avioliittoon ja tekasta lapsia taikka mielessään miettii jäätyen uupumus ahdistuksista, kuinka monta erilaista vaihetta täytyy käydä läpi jotta ollaan siinä vaiheessa suhdetta että voisi muuttaa yhteen.
Kolmas ryhmä on henkilöt jotka ei halua miettiä mennyttä, eikä tulevaa vaan elää tässä ja nyt. Ei laukata tulevaan koska sitä emme tiedä eikä laahata menneessä joka hidastaa menoa ollen jarrun ja ankkurin asemassa.
Itse pyrin elämään elämää päivän kerrallaan, sillä tunnen itseni hyvin ja tiedän että minulla on hyvin suuri taipumus lähteä laukkaan piiiiiiiitkälle tulevaan ja saada erilaisia ahdistuksia, pelkoja ja stressitiloja niistä jotka saattavat joko A) saada minut jäätymään tilaan jossa en uskalla edetä mitekään tai B) Saada minut sairastumaan depressioon taikka yleistyneeseen ahdistuneisuushäiriöön.
Tiedän että jotain sihteeritason järjestelmällisiä ihmisiä ärsyttää kun minä en suostu suunnittelemaan elämääni tulevaisuuteen kovinkaan montaa päivää pidemmälle jos se ei ole aivan välttämätöntä. Kukaan tuskin ymmärtää että tämä on minun tapani olla armollinen itselleni, rakastaa itseäni ja huolehtia että pysyn psyykkisesti hyvässä kunnossa.
Epäilen siltä palstaa vuosia lukeneena että täällä monta estää joko A) Laahaaminen menneessä tai B) Laukkaaminen liikaa tulevaisuudessa ja tästä seurauksena jäätyminen passivoituneeseen tilaan.
Itse olen hirveä jännittämään ja ajattelen etukäteen tulevaa niin että jähmetyn jännityksestä ja aikaisemmin se esti täysin minun toimintakykyäni. Saattoi olla etten pystynyt kohtaan ollenkaan tilanteita joita etukäteen jännitin liikaa. Feidasin ne. Koska tulevassa liikaa laukkaaminen johti minut ongelmallisiin tilanteisiin kehitin itselleni tavan elää vain tässä ja nyt. Kieltäydyn ajattelemasta jos vain mahdollista yhtään pidemmälle kuin 1-2 seuraavaa tuntia. Se tapa pitää minut toimintakykyisenä ja siellä missä tarvitaan sinne pääsen ja pystyn asian suorittamaan.
Mitä luulette millaisia te olette? Missä ajassa elätte? Hidastaako se teitä ? Estääkö se elämäänne?
Mietin tässä suhteita ja niiden muodostamista.
Toiset jää jumiin vuosien takaisiin suhteisiinsa, eikä pääse eteenpäin. Haikailevat mennyttä. Etsivät ehkä mennyttä suhdetta ja kumppania uusista kohtaamistaan ihmisistä taikka haluavat palauttaan menneen nykyisyyteen.
Toiset joko ottavat rallikuskin asenteen ja haluavat pikakelata kaikki tutustumiset, tapailut, seurustelut pois ja hypätä suoraan avioliittoon ja tekasta lapsia taikka mielessään miettii jäätyen uupumus ahdistuksista, kuinka monta erilaista vaihetta täytyy käydä läpi jotta ollaan siinä vaiheessa suhdetta että voisi muuttaa yhteen.
Kolmas ryhmä on henkilöt jotka ei halua miettiä mennyttä, eikä tulevaa vaan elää tässä ja nyt. Ei laukata tulevaan koska sitä emme tiedä eikä laahata menneessä joka hidastaa menoa ollen jarrun ja ankkurin asemassa.
Itse pyrin elämään elämää päivän kerrallaan, sillä tunnen itseni hyvin ja tiedän että minulla on hyvin suuri taipumus lähteä laukkaan piiiiiiiitkälle tulevaan ja saada erilaisia ahdistuksia, pelkoja ja stressitiloja niistä jotka saattavat joko A) saada minut jäätymään tilaan jossa en uskalla edetä mitekään tai B) Saada minut sairastumaan depressioon taikka yleistyneeseen ahdistuneisuushäiriöön.
Tiedän että jotain sihteeritason järjestelmällisiä ihmisiä ärsyttää kun minä en suostu suunnittelemaan elämääni tulevaisuuteen kovinkaan montaa päivää pidemmälle jos se ei ole aivan välttämätöntä. Kukaan tuskin ymmärtää että tämä on minun tapani olla armollinen itselleni, rakastaa itseäni ja huolehtia että pysyn psyykkisesti hyvässä kunnossa.
Epäilen siltä palstaa vuosia lukeneena että täällä monta estää joko A) Laahaaminen menneessä tai B) Laukkaaminen liikaa tulevaisuudessa ja tästä seurauksena jäätyminen passivoituneeseen tilaan.
Itse olen hirveä jännittämään ja ajattelen etukäteen tulevaa niin että jähmetyn jännityksestä ja aikaisemmin se esti täysin minun toimintakykyäni. Saattoi olla etten pystynyt kohtaan ollenkaan tilanteita joita etukäteen jännitin liikaa. Feidasin ne. Koska tulevassa liikaa laukkaaminen johti minut ongelmallisiin tilanteisiin kehitin itselleni tavan elää vain tässä ja nyt. Kieltäydyn ajattelemasta jos vain mahdollista yhtään pidemmälle kuin 1-2 seuraavaa tuntia. Se tapa pitää minut toimintakykyisenä ja siellä missä tarvitaan sinne pääsen ja pystyn asian suorittamaan.
Mitä luulette millaisia te olette? Missä ajassa elätte? Hidastaako se teitä ? Estääkö se elämäänne?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ensin laukkasin liikaa tulevaisuuteen kunnes menneisyys otti vallan ja jäljelle jäi vain ikävä ja kyvyttömyys suhteeseen tai edes siitä haaveiluun. Rikki mikä rikki.
Mutta kiitos en halua eutanasia-apuanne enkä mitään muutakaan apua.
Yleisesti minusta tuntuu et ihmiset ajattelee että menneisyydessä eläminen hidastaa menoa...
Minä oon kuitenkin itse huomannut et vaikka mulla on aika helvetillisiä kokemuksia historiassa niin jostain syystä ihmisaivot jotenkin unohtaa ajan kuluessa kärsimänsä pahan.
Toisinaan se harmittaa minua koska mitä vähemmän muistan menneisyyttäni tunnemuistoin sitä enemmän saatan suhtautua ehkä järki-ihmisen tavoin puhtaasti rationaalisesti ja se saattaa kokijasta tuntua tunteettomalta.
Vaikkakin kokemukset ja niistä jo kauempana olo saa minut toimimaan enemmän ehkä järkevänä toista eteenpäin vievänä kun en mee toisen tunteeseen mukaan.
Toisinaan silti pysähdyn itsekin miettimään että kuulostan ihan siltä kuin en itse olisi koskaan tuota itse kokenut. Suhtaudun niin järkiperäisesti enkä tunteella samaistuen.
Toisinaan kun huomaan että nyt kuulostan siltä että toinen saattaa pitää minua todella tunteettomana istun alas ja sanon:
” kuule... en tätä kauheesti halua kuuluttaa mutta mä ymmärrän paremmin kuin tajuatkaan mitä just koet... oon ollut samassa tilanteessa itse vuosia takaperin.. tiedän ettei se oo helppoo.. mutta kun uskot ja jaksat yrittää niin pienin askelin asiat menee parempaan”
Joskus en ollut uskoa sitä mitä sanon ja mietin että tuo ihminen ei edes tajua et mä olen sen kohtalotoveri koska mulle se on kaukaista menneisyyttä ja hänelle se on tätä päivää. Minä puhun selvinneenä yrittäen rationaalisesti ohjata kohti parempaa ja hän haluaisi vain että hänen oloonsa samaistutaan mutta kun ihmisen pää unohtaa menneet ja tunnemuistot haalenee ja häviää eikä kosketusta enää kunnolla kokemuksiin saa.
Alkaa käyttäytymään enempi ja enempi kuin koskaan ei olisi sitä elämässään kokenut.
Tulevaisuudessa eläminen minusta enemmän hidastaa tai tulee ongelmaksi. Odottaa liikaa. Pettyy kun odotukset ei toteudu tai sit pelkää tulevaa itsensä sairaaksi saakka
Elän milloin missäkin.