Joo niin oonkohan mä nyt sitten tullu hulluks lopullisesti ku mä esim. nyt kuvittelen koko ajan että selän takana on joku, joten mä vilkuilen joka viides sekunti taakseni siltä varalta että siellä on joku. siis nyt kun kirjotan tätä.
ja sit on alkanu tuntuu vähän oudolta, ku mä oon huomannu, että ku mä ajattelen jotain kun mä oon vaikka jossain huoneessa joidenkin ihmisten kans, niin ne ihmiset on alkanu melkein aina käyttäytymään niin kuin ne olis lukenu mun ajatukset!
se on hämmentävää, kun ajattelin esim. tänään ruokapöydässä eräitä asioita jotka liittyivät olennaisesti niihin jotka olivat samassa ruokapöydässä, niin sitten yksi näistä käänsi mietiskelevän oloisen katseen minuun kohti(en varmasti ole puhunut ääneen).
ja tällaista sattuu koko ajan!
ihan kuin tietyillä henkilöillä olis joku ihmeellinen kyky lukea ajatuksia!
siksipä yritän olla ajattelematta mitään kun olen muiden seurassa.
ja jotta voisin saada varmuuden siitä, ettei kukaan "vastaanota/lue" ajatuksiani, mun täytyy siis mennä omiin oloihini.
on alkanut tuntua jo niin todelta edellä mainitut asiat, että ne ovat jo itsestään selvyyksiä. toisaalta en kuitenkaan pysty uskomaan niihin.
ne siis TUNTUVAT täysin tosilta, mutten siltikään TÄYSIN USKO niihin!
voi kuulostaa oudolta, mutta sitä tämä on.
tarkoittaako jakomielitauti(=skitsofrenia) juuri tällaista mielen jakaantumista, että tavallaan toinen puoleni uskoo ajatustenlukuun, toinen persoona taas ei?
tuossa alapuolella oli kirjoitus jostain paranoiasta, ja ajattelin että voisko mulla olla joku väliaikanen paranoia, psykoosinpoikanen(mulla on aina vähän väliä pieniä ja melko harmittomia lyhytaikaisia psykooseja, mut en mä näin elävästi ole ennen tuntenut kenenkään kykenevän lukemaan ajatuksiani), joku epätyypillisen skitsofrenian alku, vai mikä? vai olenko sittenkin muuten vain vähän häiriintynyt persoona, enkä siten 100% hullu?
osaisko joku 'asiantuntija' sanoa tähän mitään?
ja sit on alkanu tuntuu vähän oudolta, ku mä oon huomannu, että ku mä ajattelen jotain kun mä oon vaikka jossain huoneessa joidenkin ihmisten kans, niin ne ihmiset on alkanu melkein aina käyttäytymään niin kuin ne olis lukenu mun ajatukset!
se on hämmentävää, kun ajattelin esim. tänään ruokapöydässä eräitä asioita jotka liittyivät olennaisesti niihin jotka olivat samassa ruokapöydässä, niin sitten yksi näistä käänsi mietiskelevän oloisen katseen minuun kohti(en varmasti ole puhunut ääneen).
ja tällaista sattuu koko ajan!
ihan kuin tietyillä henkilöillä olis joku ihmeellinen kyky lukea ajatuksia!
siksipä yritän olla ajattelematta mitään kun olen muiden seurassa.
ja jotta voisin saada varmuuden siitä, ettei kukaan "vastaanota/lue" ajatuksiani, mun täytyy siis mennä omiin oloihini.
on alkanut tuntua jo niin todelta edellä mainitut asiat, että ne ovat jo itsestään selvyyksiä. toisaalta en kuitenkaan pysty uskomaan niihin.
ne siis TUNTUVAT täysin tosilta, mutten siltikään TÄYSIN USKO niihin!
voi kuulostaa oudolta, mutta sitä tämä on.
tarkoittaako jakomielitauti(=skitsofrenia) juuri tällaista mielen jakaantumista, että tavallaan toinen puoleni uskoo ajatustenlukuun, toinen persoona taas ei?
tuossa alapuolella oli kirjoitus jostain paranoiasta, ja ajattelin että voisko mulla olla joku väliaikanen paranoia, psykoosinpoikanen(mulla on aina vähän väliä pieniä ja melko harmittomia lyhytaikaisia psykooseja, mut en mä näin elävästi ole ennen tuntenut kenenkään kykenevän lukemaan ajatuksiani), joku epätyypillisen skitsofrenian alku, vai mikä? vai olenko sittenkin muuten vain vähän häiriintynyt persoona, enkä siten 100% hullu?
osaisko joku 'asiantuntija' sanoa tähän mitään?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Oletko koskaan miettinyt minkä takia ne muut niin kovasti vaivautuvat tarkkailemaan juuri sinua? Mikä sinussa on niin erityistä että ne kiinnittäisivät sinuun sen enempää huomiota kuin toisiinkaan?
Päivittäin samojen ihmisten kanssa tekemisissä, oppii tuntemaan ja ennakoimaan niiden tavat ja ajatukset. Ja mitäpä jos sun kamuilla on yliherkkä kuulo !
Ootko sä ite joskus lukenu toisen ajatuksia? Että joku ois ajatellu niin kuuluvasti, että sä oisit sen huomannu? Mulle ei kyllä oo koskaan niin käyny.
Ei toisen ajatuksia voi lukee eikä varsinkaan kuulla. Ne ei oo ääniä. Ne on vaan sähköö pään sisällä, ja nimen omaan sisällä. Se on kaikkien mahdollisten lakien mukaan mahdotonta, että ne kantautus ulos.
Se että susta tuntuu siltä, ei vielä tee mistään asiasta totta. Mustaki joskus tuntuu, että kaikki maailman ihmiset vihaa mua, mutta vaikka musta kuin tuntus siltä, se ei siltikään vois ikinä olla totta. Vaikka sä kuinka paljon haluaisit jotain asiaa, tai jonku asian tapahtuvan, sun tahdon voima ei vielä tee mistään totta. Kaikella kunnioituksella, et sä niin erikoinen oo.
Eli jos susta tuntuu, että ajatuksias luetaan, niin anna tuntua. Anna vaan asian olla niinku susta tuntuu, että se on, äläkä stressaa siitä yhtään. Ehkä sä joku päivä totut ajatukseen ja lopulta unohat koko asian. Mutta pidä mielessä, että ajatukset on jokaisen omia. Sä ite päätät, kerrotko ne muille vai et.
Koitahan kestää.. =)
Tyyppinen mies! Olet ilmeisesti nuori ja herkkä, itsenäisestä elämästä vielä vähän kokemusta.
Mulla oli samanlaisia tuntemuksia nuoruusiällä. eikä niistä kokonaan pääse kai koskaan.
Eikä tartte päästä.
Tuuletuksella tarkotan että oikeasti olemme Universumin "avaruuden olioita" metafyysisellä tasolla.
Uskon vielä eläke-ikäisenäkin, että meillä ihmisillä vaikuttaa kollektiivinen tietoisuus, että tietoisuuden tilat ovat yhteistä kamaa.
On siis elettävä ankaran yliminän edellyttämää nuhteetonta elämää.
Kun tämän hyväksyy, on helpompi elää.
Näin skitsoidin tyypin tasolla jopa vaihdamme telepaattisia sanomia, ts. kuulen ääniä, kehotuksia tai vinkkejä.
Perkele väliin saa valita kuin ilmoitustaululta, mitä on mielekästä valita. On olemassa jopa ääniä
kuulevien yhdistyskin!
Hollannissa jopa arvostavat "kuulemisen lahjaansa".
Veikkaan, että kuulut vanhaan rappeutuvaan sukuun, kuten itsekin.
Maailman lukemattomilla hautausmailla on kuule lukuisia kiviä, joissa voisi lukea: sukunsa viimeinen.
Terveisiä läpinäkyvästä alastomasta maailmasta!